Ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua

Luin aamulla hämmentävän tekstin. Sen oli kirjoittanut Helsingin Sanomien kolumnisti Kimmo Pietinen, joka hämmästeli siteeraamansa kyselytutkimuksen tuloksia ja oli näkevinään niiden vastauksissa ristiriitaisuutta.

Kyse oli ihmisten yleisestä asenteesta, jonka mukaan sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat suomalaisille tärkeitä arvoja. Mutta toisaalta ihmiset painottivat jokaisen omaa roolia elämässä menestymisen taustalla sekä näkemystä ihmisten vastuusta omasta kunnostaan ja terveydestään.

Myös minä pidän tärkeänä sitä, että ihmisiä kohdellaan kaikella tavalla oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti sekä suorastaan itsestään selvänä sitä, että ihmiset voivat vaikuttaa omalla tekemisellään menestykseensä. Lisäksi olen valmis sysäämään ihmisille vastuuta omista elintavoistaan, mikäli niiden laiminlyönnit jätetään veronmaksajien vastuulle kohonneina terveydenhoito- ja työttömyyskuluina - kuten nykyisin tehdään - ja kasvattaen samalla sosiaalikulujen osuutta julkisesta sektorista kohtuuttoman suureksi.

En siis näe mitään ristiriitaista ihmisten näkemyksissä. Sitten olisin ollut hämmästynyt, mikäli esimerkiksi lähes jakamattoman kannatuksen saanut väite "on ihmisestä itsestään kiinni, miten hän menestyy elämässään" olisikin ollut muotoilultaan "on ainoastaan ihmisestä itsestään kiinni, miten hän menestyy elämässään" ja saanut jakamatonta kannatusta. Onhan selvää, että lähtökohdat vaikuttavat, mutta eivät ratkaise, siihen minkälaiseksi ihmisen elinkaari muodostuu.

Kolumniin oli linkitetty myös Jari Ehrnroothin vajaan viikon takainen Ylen julkaisema kolumni, joka oli mennyt minulta ohi. Siinä luonnosteltiin uudenlaista hyvinvointivaltiota, jossa oikeuksiin liittyy myös jonkinlainen vastuu omasta tekemisestä. Siis täsmälleen samankaltainen näkökulma, kuin itselläni on niin kantaväestöön kuin myös maahanmuuttajiin nähden.

Tuon kolumnin tärkein kohta oli tämä: "koska me itsenäiset ja vapaat ihmiset kuitenkin olemme riippuvaisia toisistamme, on reilua, että kaikki ponnistelevat ja tekevät parhaansa. Tämän ja vain tämän yleisen vastuuperiaatteen vallitessa rakentuu oikeudenmukainen yhteiskunta."

Samaa ajatusta täydensi HS:n kommenttipuheenvuorossaan Tuomas Niskakangas, jonka mukaan "hyvinvointivaltio ei kestä ilman runsaita verotuloja, joita keskiluokka ja rikkaat helposti alkavat kyseenalaistaa. Olisi musertavaa, jos keskiluokka kokisi elättävänsä maksamillaan veroilla ihmisiä, jotka eivät edes halua elättää itseään."

Kaikelle edelle kirjoitetulle tarjoaa toisenlaisen - mutta nähdäkseni pikemminkin täydentävän kuin vastakkaisen - näkökulman puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) MTV3:n julkaisemassa tuoreessa kolumnissaan. Hän totesi hyvin perustellen, että turvallisuuden tarpeesta on noussut maailmalla megatrendi, joka selittää niin Italian vaalituloksen, Trumpin valtaannousun kuin Brexitinkin, ja jota valtaapitävä globaalin liberalismin asiaa ajava valtaeliitti ei ole ymmärtänyt, eikä ole siksi siihen liittyviin ongelmiin myöskään puuttunut.

Itse olisin valmis vetämään edelle kirjoitetut ajatuskulut yhteen siten, että ottamalla vastuun omasta elämästämme on meillä kaikilla mahdollisuus saada turvallinen ja hyvä elinkaari. Samaan tapaan, ottamalla vastuun oman kansakuntansa ihmisten mahdollisuudesta toteuttaa omaa elämäänsä vastuullisesti, on valtakuntien ja valtioliittojen poliitikoilla mahdollisuus rakentaa ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua.

Näin on helppo kirjoittaa ajatus, joka tuntuu itsestään selvältä, mutta näkisipä poliitikkojen sen myös toteuttavan. Niin Suomessa kuin muuallakin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aktiivimalli näyttäisi toimivan
Lainsäädännön tehtävä on vaikuttaa siihen, mitä ihmisille tapahtuu
SDP näytti rehellisesti karvansa