HS yksisilmäisten asialla

Helsingin Sanomat päätti tänään julkaista peräti kolme ns. suvaitsevaiston agendaa valottavaa mielipidekirjoitusta. Ensin luin niitä hiukan huvittuneena argumenttien yksisilmäisyydestä, mutta lopulta päällimmäiseksi jäi ajatus nostaa niiden ydinsanoma sellaisenaan esille tässä blogissa.

Ensimmäisenä oli kansanedustaja Pilvi Torstin (sd) puolueensa yleistä linjaa korostava kannanotto, joka kaipasi kriittistä selvitystä suomalaisen turvapaikkapolitiikan muutoksesta edes vähän paremmin kansan tahtoa vastaavaksi. Kirjoituksen keskeisin sanoma tiivistyi seuraavassa lainauksessa.

"Päätökset eivät ole aina olleet lyhyellä aikavälillä kustannus­tehokkaita, mutta niiden ytimessä on ollut suomalaisen ­arvomaailman tärkein sanoma: me emme jätä ketään oman ­onnensa nojaan. Tästä periaatteesta lipeäminen osana turvapaikkaprosessien läpivientiä tarkoittaisi suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin perusarvojen kyseenalaistumista. Siihen meillä ei ole varaa." 

Eli Torstin mielestä veronmaksajien rahojen vastuullisella käytöllä ei ole väliä silloin, kun vaakakupin toisessa kupissa ovat turvapaikanhakijoiden vaatimukset elinikäisestä elatuksesta Suomessa. Huikeaa ajattelua jopa demarilta.

Seuraavaksi joukko jyväskyläläisiä jatko-opiskelijoita ja aktivisteja oikein vaativat (sanavalinta kirjoittajien), "että Suomi ottaa vakavasti turvapaikanhakijoiden psyykkiset ongelmat ja ­takaa pääsyn matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin".

Nämä henkilöt eivät varmaankaan ole koskaan laskeneet tai kuulleet paljonko maksaisi Suomen rooli kaikkien asiansa sotkeneiden valtioiden jäsenten mielenterveyspalveluiden maksajana. Eivätkä he varmaankaan ole tulleet ajatelleeksi, että sellainen saattaisi toimia vetovoimatekijänä, joka houkuttelisi entistä useampia uskon- ja yhteisöllisyyskiihkonsa väkivaltaisista seurauksista sairastuneita ihmisiä hoidettavaksemme vastoin suomalaisten veronmaksajien tahtoa.

Kolmas kirjoitus sitten räjäyttikin potin. Sen oli kirjoittanut lukion opettaja, joka oli ihastunut kymmeniä maahanmuuttajajengien hallitsemia kaupunginosia luoneeseen ruotsalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Hänen suoraan orwellismin ytimestä nouseva näkemyksensä tiivistyi aivan uskomattomalla tavalla seuraavaan lainaukseen.

Ruotsalaisessa "lukiossa seurasin kansainvälisyyskurssia, jossa ­lukiolaiset ohjatusti viettivät ­aikaa vasta maahan tulleiden kanssa. Olen varma, että me suomalaisetkin pystymme muuttamaan asenteitamme. Toivoisin, että meitä ohjattaisiin siinä päättäväisesti."

Eikä tässä kaikki. Opettaja nimittäin arveli, että "onnistuessamme turvaamme ihmisoikeuksien toteutumista mutta myös koko maamme asuttuna säilymistä – ja verotulot valtion kassaan". Saahan sitä arvella noinkin, sillä onhan kieliopillis-filosofisesti totta sekin, että onnistuessaan lehmätkin lentävät.

Tästä uskomattomasta kirjoituskokoelmasta nousi kysymys siitä, että saako HS pelkästään kehitysmaalaisten massamaahanmuuttoon kritiikittä suhtautuvia mielipidekirjoitustarjokkaita, vai valitseeko se julkaistavaksi vain omaan agendaansa sopivia kirjoituksia sivuilleen?

Mikäli kyse on ensimmäisestä, osoittaa se suomalaisen sananvapauden kärsineen pahasti postmodernin poliittisen korrektiuden pitkäaikaisesta tuputtamisesta. Jos taas jälkimmäisestä, osoittaa se HS:n poliittisen agendan ulottuvan myös sen julkaisemiin mielipidekirjoituksiin. Itse veikkaan, että lehden mielipidekirjoituspolitiikassa yhdistyvät molemmat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monikulttuuri: uutisointi ja seuraukset
Kaius Niemi taisi vahvistaa totuuden (Pravda po-russki)
Miksi he eivät saisi turvapaikkaa maasta, joka on vauras ja turvallinen maa?