perjantai 26. tammikuuta 2018

Taustatietoa laittomien terveyspalveluiden vaikutuksista venäläisten maahanmuuttoon

Helsinki päätti noin puolitoista kuukautta sitten tarjota laittomille maassaolijoille laajennetut terveyspalvelut, joihin kuuluu kroonisten sairauksien hoitaminen. Tämän on pelätty lisäävän erityisesti venäläisten maahanmuuttoa terveyspalveluja saadakseen.

Aikanaan tilastot kertonevat ovatko pelot aiheellisia. Asiaa taustoittaakseni kävin kuitenkin hakemassa maahanmuuttoviraston nettisivuilta Venäjän kansalaisten jättämien turvapaikanhakemusten määrät, jotta voin seurata tilanteen kehitystä jatkossa.

Löysin seuraavat luvut:

2015 tammi-joulukuu: 191 hakijaa
2016 tammi-joulukuu 193 hakijaa
2017 tammi-marraskuu 371 hakijaa, joista 249 kesä-marraskuussa

Vuoden 2017 lopun hakijamäärien nousun syy on minulle tuntematon, mutta pidän mahdollisena, että se liittyy Helsingin kaupungin päätöksen saamaan runsaaseen etukäteisjulkisuuteen. Mikäli sinulla, arvoisa lukijani, on asiasta parempaa tietoa, olisin kiitollinen, mikäli ilmaisisit sen alla olevalla kommenttipalstalla.

Joka tapauksessa tulen seuraamaan venäläisten turvapaikanhakemusmäärien kehitystä tulevana vuonna. Onhan tässä verraton tilaisuus analysoida Suomeen luotujen vetovoimatekijöiden vaikutusta maahanmuuton volyymeihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingissä äly sumeni, mutta Norsunluurannikolla järki näyttäisi valaisevan pimeyden
Tarja Halonen haluaa pitää laittomat maassaolijat Suomessa
Hallitus haluaa hoitaa koko maailman pitkäaikaissairaat terveiksi!

13 kommenttia:

  1. Tämä on yksi seikka, jota Suomen ja Helsingin maailmanparantajat eivät viitsineet miettiä loppuun saakka.

    On selvää, että tämänkaltainen vetovoimatekijä tulee houkuttelemaan ihmisiä Suomeen.
    Varsinkin kun meidän ja Venäjän sairauksien hoito on eri tasolla.

    Tästä taas seuraa se, että kun venäläisten määrä muutenkin nousee suomessa, alkaa taas Putin tai vastaava muistuttaa,
    että heidän velvollisuus on huolehtia ja puolustaa venäläisiä vaikka ihmiset ovatkin toisessa maassa.
    Tästä on esimerkkinä Venäjän lapsiasiavaltuutetun (tai mikä lie) kommentit Suomen viranomaisten toimista esim. huostaanotoissa.

    Toinen esimerkki on Venäjän organisoimat jäätyneet konfliktit.
    Moni varmaan muistaa Georgian sodan 2008, Krimin alueesta tai Ukrainan tilanteesta puhumattakaan.
    Aikoinaan Moldovan alueen Transnistria halusi Venäjän osaksi jne. On niitä Suomenkin osia lohkaistu pois maastamme.
    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002717884.html

    Miltä se mahtaisi tuntua jos meillekin syntyisi jäätynyt konflikti?
    Vaikka 6-tien alkuosan (Porvoo-Simpele väli) ja
    itärajan välinen alue olisi vihreiden miesten hallussa?

    Mitä tulee maailmanparantajiin - on tietysti selvää, että jos ideologiana on maailmanparannus, täytyy järki jäädyttää!

    VastaaPoista
  2. Toivoisin professorin seuraavan tätä mielenkiintoista sosiaalista kokeilua vetovoimavaikutuksen lisäksi kustannusten osalta. Muistaakseni hankkeen ajajat mainitsivat laittoimasti maassaolijoiden terveydenhoidon kustannusvaikutukseksi 0.3%.

    Ennen luotettiin siihen, että erehtyväisetkin päättäjät käyttävät sentään järkeään päätöstensä perusteena. Nykyään ei voi enää luottaa mihinkään, kuten puheenjohtaja, loikkari Sampo Terhokin totesi äsken blogissaan. Hän, jos kukaan tietää tämän.
    Konkurssi on ainoa toivomme. Tosin Suomi saattaa velkaantua vielä sata miljardia lisää, ennen kuin hanat menevät kiinni. Piankos tuokin tapahtuu, kun korvaamme EU:lle Britannian lähdöstä aiheutunutta kassavajetta ynnä muuta. Katainen & Romakkaniemi huolehtivat kyllä EU:n eduista Suomen suunnalla. Heidän lisärasite-ehdotuksensa menevät varmaan läpi kuin väärä pöytäkirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MikkoK kirjoitti:
      "Tosin Suomi saattaa velkaantua vielä sata miljardia lisää..."

      Älä ny! Kepuli-joukkueessa on niin kovia ministereitä, että velkaantuminen loppuu jo ensi vuonna:

      https://www.ilkka.fi/uutiset/talous/lintilä-pitää-mahdollisena-valtion-velan-euromääräisen-kasvun-päättymistä-ensi-vuonna-en-lentäisi-persiilleni-1.2519234

      Eikä enää tarvi pöytäkirjoja väärentää, käytetään mielipidevaikuttamista.

      Poista
    2. Blogin pitäminen on harrastus, ja siten siihen käytettävissä oleva aika varsin rajattu. Pystyn siis seuraamaan vain sellaisia asioita, joista on helposti saatavilla tilastotietoa. Toisin sanoen varsinainen tutkiva journalismi ei valitettavasti ole itselleni mahdollista, mutta toki toivoisin jonkun päätoimisen lehtimiehen ryhtyvän sellaiseen pyytämiesi kustannusseurantojen osalta.

      Poista
  3. On siitä terveysturismista varoiteltu lääkäreiden toimesta jo silloin, kun sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) torppasi jonkin lakimuutoksen, joka olisi mahdollistanut HIVauttamisen Suomessa veronmaksajien piikkiin.

    VastaaPoista
  4. Kun jonain päivänä huomataan, että ei olekaan varaa hoitaa kaiken maailman sairaita tai niistä on tullut jopa terveydellinen uhkatekijä, miten ja mihin ne palautetaan?

    Kukaan täysjärkinen valtionjohtaja ei ota sairaita takaisin vaikka olisivatkin omia kansalaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun KELA-rahat loppuvat, yhteiskunnan varassa elävien joukko alkaa liikehtiä. Osa muuttaa sellaisiin maihin, missä verovaroja on vielä tarjolla. Maahan jäävät opettavat meille kantasuomalaisille, miten kunnon mielenosoituksessa pitää käyttäytyä. Ei mitään ujoa iskulauseen huutoa siistinä kulkueena, vaan poltetun maan taktiikalla etenevää shoppailua. Hullut päivät-tapahtumat saavat kertaluokan tai pari lisää kierroksia. Kaikki eivät selviä mielenilmaisuista hengissä saatikka terveenä. Professori Tiina Rosenbergin kaipaama jännitys lisääntyy ja ehkä hän taas palaa sen houkuttelemana tänne kotimaahansa.

      Poista
  5. Tässä ilmaisten terveyspalvelujen myöntämisessä laittomille oleskelijoille ihmetyttää sekin, että päätöstä puolustelemassa Helsingin kaupunginvaltuustossa oli terveydenhoidossa työskenteleviä ihmisiä. Heidän jos keiden tulisi tietää, millainen taakka tällainen lupaus hoidoista on sekä veronmaksajille että hoitotyössä oleville.

    VastaaPoista
  6. Nyt meni kyllä professoritason alittavaan poliittiseen keskusteluaiheeseen. Veikkaan NATOa. Mielestäni terveiden pakolaisryssien hoitokulut voitaisiin leikata indeksistä (eläke-, pörssi-) tai puolueiden varasrahastoista. Toivottavasti ministeritasolla ei shokkiaalto leviä pääministeritason yläpuolelle. 5.

    VastaaPoista
  7. Helsingin valtuustossa on muutama järjenvastainen yksilö, jotka saattavat evoluution häpeään. Kyseessä ovat tietysti Honkasalo, Wallgren ja Stranius. Ainahan isossa joukossa on tärähtäneitä, mutta miten on mahdollista, että näiden hourailut otetaan todesta. Ja ilmeisesti heitä äänestävät ovat yhtä tärähtäneitä, tai eivät ollenkaan seuraa, mitä nämä vähä-älyiset touhuavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai ovat kyvyttömiä vetämään loogisia johtopäätöksiä?

      Poista
  8. Hurstin avustamat suomalaiset vs. laittomat "turvapaikan" hakijat Suomessa.

    US tänään:
    "Hurstin mukaan Helsingin kaupunki laski muutama vuosi sitten vuokrakuluihin myönnettyä vuosiavustusta 150 000 eurosta 100 000 euroon.
    – Se on tehnyt loven. Piti olla, että Helsingin kaupungin sosiaalivirasto maksaa vuokrat ja sähköt mutta ei olekaan, Hursti sanoi MTV:lle eilen torstaina."

    Miten Helsingin poliitikot voi olla näin röyhkeitä,
    että vaikeuttaa suomalaisten auttamista ja sitten hyysäävät ja kuluttavat rahaa maailmankiertäjien terveyspalveluihin?

    Toivottavasti kaikki Hurstin jonossa käyvät lähtevät vaaliuurnille ja antavat äänensä suomalaisten puolustajalle!

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/240300-heikki-hursti-puhkesi-kyyneliin-tvssa-paavo-vayrynen-tarjosi-rahaa-nain-kommentoi

    VastaaPoista
  9. Ehkä sosiaaliturvan ylikuormittaminen toivottoman työllistymättömillä on homman juju kaiken kaikkiaan. Ehkä tilkkutäkiksi sekoittunut kansakunta, jossa toisiinsa epäluottavaisesti suhtautuvat yksilöt taistelevat toisiaan vastaan rikkaiden jämistä on se mitä haetaankin.
    Jenkeissähän onkin jo suunnilleen tällainen järjestelmä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!