tiistai 28. marraskuuta 2017

Presidenttiehdokkaidemme arvot punertavat

Helsingin Sanomat julkaisi tänään kuvan presidentinvaaliehdokkaiden arvoista. Kuviossa oli kaksi akselia: oikeistolaisuus-vasemmistolaisuus ja liberaalius-konservatiivisuus, joiden suhteen kukin ehdokas oli sijoitettu vaalikonevastausten perusteella.

HS:n kuvassa minua hätkähdytti se, että kaikki ehdokkaamme ovat arvoiltaan vasemmistolaisia ja kahta lukuun ottamatta liberaaleja. Poikkeuksina Niinistö sijoittuu jälkimmäisellä akselilla keskivälille ja Huhtasaari konservatiiviksi.

Arvelin ensin, että asteikossa on jokin vika, koska kukaan ehdokkaista ei sijoittunut oikealle ja vastailin asiaa testatakseni samat kysymykset itse. Sijoituin aavistuksen konservatiiviseksi keskustaoikeistolaiseksi edellä mainitussa koordinaatistossa. Tulos oli siten sellainen kuin kuvittelinkin, mikä viittaa siihen, että presidenttiehdokkaiden sijoittuminen kuviossa vastaa todellisuutta.

Tämän perusteella voinee todeta, ettei edessä olevissa vaaleissa ole yhtään ehdokasta sellaisille ihmisille, joiden maailmankuva on oikeistolainen. Eikä konservatiiveillekaan ole tarjolla kuin Huhtasaari.

Toisaalta vasemmistoliberaalisti ajatteleville ihmisille on tarjolla viisi ehdokasta, joten heillä riittää mistä valita. Siten vasemmistolaisten äänestäjien äänet tullevat jakautumaan useiden vasemmistoliberaalien ehdokkaiden välillä, kun taas kuvion keskelle asettuminen vahvistaa entisestään Niinistön asemaa.

Saattaapa se selittää myös presidentti Niinistön suuren kansansuosion. Onhan selvää, että poliittisen kentän molempien koordinaattien suhteen keskellä sijaitsevana ehdokkaana mahdollisimman moni kokee hänet omaan maailmankuvaansa sopivaksi. Ja siten kelpo presidentiksi.

* * *

Lopuksi haluaisin huomauttaa vaalikoneen tekijöille, että kysymysten pitäisi olla yksiselitteisiä. Nyt kysymys "maailmankaupan vapautuminen ja ihmisten vapaampi liikkuvuus on hyväksi Suomelle" oli mahdoton vastattava.

Näin siksi, että näen maailmankaupan vapautumisen ja työperäisen liikkuvuuden lähtökohtaisesti hyvänä asiana, mutta kehitysmaista tulevien elintasopakolaisten vapaan liikkuvuuden äärimmäisen haitallisena. Eli suosittelen HS:lle vaalikoneeseen jatkossa jokaisella rastilla vastattavaksi vain yhden kysymyksen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreät on luovien mielikuvien mestari
Rehellisyys maan perii - vai periikö?
Vaalikoneet äänestyspäätösten manipuloinnin työkaluina


6 kommenttia:

  1. Minua taas hämmästyttää Hesari toimittajien ajattelun sotkuisuus. Tai, oikeastaan ei hämmästytä.

    Ensinnäkin, konservatiivi-liberaali ei ole akseli. Akseleita ovat konservatiivi-radikaali sekä liberaali-autoritäärinen.
    Toiseksi, ovatko ne toimittajat koskaan määritelleet, mitä he tarkoittavat vasemmistolaisuudella ja mitä oikeistolaisuudella. Ainakaan minun silmiini ei ole sattunut mitään musta-vaan-tuntuu-analyysiä syvällisempää. Jos ne edes jaksaisivat sen verran, että pitäisivät kollektivistinen yhteisö-kollektiivinen omistus-vahva valtio –yhdistelmää vasemmistolaisuuden tuntomerkkinä ja individualismi-yksityinen omistus-pieni valtio yhdistelmää oikeistolaisuuden tuntomerkkinä, heillä olisi jotain toivoa jonkinlaisesta johdonmukaisesta luokittelusta. Mutta se tietysti sopisi heikosti heidän käyttämäänsä luokittelusysteemiin, joka näkyy olevan ”mä diiggaan=vasemmistolainen”, ”mä en diggaa=oikeistolainen”.

    No, kai toimittajien täytyy yrittää näilläkin viihdenumeroilla leipänsä ansaita, mutta en kyllä ymmärrä, kuka haluaa noin heikkotasoisesta viihteestä mitään maksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut asiaa.
      Hesari on luonut kysymyksillään tuloksen, jossa heidän suosikkinsa on juuri oikeassa kohtaa akselistossa. Katselin netistä määritelmiä liberaalille, ja niitähän löytyy, jokaiselle oma.
      Laura Huhtasaaren puoluetta moititaan yhden asian puolueeksi, joka edustaa sitä pahaa eli kansallismielisyyttä ja siitä kumpuavaa monikulttuurisuuden vastustamista. Mutta entäpäs jos hänen ajamansa agendat ovatkin ne, joilla Suomi saadaan takaisin ansaitsemaansa asemaan yhtenä parhaista maista maailmassa?
      Suosittelen lukemaan Seppo Oikkosen kirjoituksen (tai oikeastaan kaikki hänen tekstinsä)
      http://alkonkassalla.blogspot.fi/2015/08/kansallisen-todellisuuden-kieltaminen.html?view=flipcard

      Poista
  2. Viherpunikeista puhumattakaan, punaliberaalit punaporvarit ovat ainakin puoliksi kommunisteja; he ovat taukoamattoman aivopesu-rummutuksen tuloksena omaksuneet kommunistisen Frankfurt-koulukunnan moraalinmädätys-periaatteille perustuvat kulttuurimarxismin tuhoisat opit, ks. http://isovimma.blogspot.fi/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

    Rockefeller loi feminismin epävakauttamaan yhteiskuntaa; feministisesti kasvatetuista lapsista tulee dysfunktionaalisia aikuisia, joita on helppo aivopestä ja manipuloda alistumaan Uuden Maailmanjärjestyksen tyranniaan.
    ”The drive of the Rockefeller family and their allies is to create a one-world government, combining super-capitalism and COMMUNISM under the same tent, all under their control … Do I mean conspiracy? Yes I do. I am convinced there is such a plot, international in scope, generations old in planning, and INCREDIBLY EVIL IN INTENT.” – Congressman Larry McDonald on Crossfire, May 1983.

    VastaaPoista
  3. "Nyt kysymys "maailmankaupan vapautuminen ja ihmisten vapaampi liikkuvuus on hyväksi Suomelle" oli mahdoton vastattava."

    Samaa mieltä. Tämä kahden toisiinsa kytkeytymättömän asian kysyminen olisi tullut jakaa kahdeksi erilliseksi kysymykseksi. Taitaa olla tahallinen teko?Vrt omenat ja sipulit samassa laarissa...
    -Beowolf-

    VastaaPoista
  4. "HS:n kuvassa minua hätkähdytti se, että kaikki ehdokkaamme ovat arvoiltaan vasemmistolaisia ja kahta lukuun ottamatta liberaaleja."

    En oikeastaan ihmettele vaalikoneen tuloksia. Onhan uusvasemmistolaisuus, materialistinen maailmankatsomus täysin lyönyt itsensä läpi niin vasemmalla kuin oikealla. Asiaan liittyvä idealismi näkyy vain retoriikassa, sisällöllisesti ratkaisut kuitenkin etsitään materiaalisen hyvinvoinnin kautta.

    Eihän sellainen vaalikone voi ihan huono olla, joka paljastaa politiikkaa seuraavalle tunnetun, mutta ei tunnustetun tosiasian, että sekä oikealla että vasemmalla kannatetaan vasemmistolaisia arvoja. Kansallismielisyys globalismin vastaisena on ainut, joka erottuu.

    VastaaPoista
  5. Oikeisto- ja vasemmistoarvot ovat kehittyneet kakun jakamisesta ja kakun jakajia ovat kakun suunnittelijat ja sen tekijät. Historiallisesti nähden ovat kakun suunnittelijat yrittäneet ahmia, jos ei koko kakun, niin ainakin melkein ja kakun tekijät kyrsiintyivät kakun jakajiin aikoinaan Venäjällä ja Suomessa. Lähitulevaisuudessa voi oikeisto- ja vasemmistoarvoilla pyyhkiä persettä, koska kakun tulevat tekemään robotit ja yhteiskunta yksinkertaisesti vain jakaa robottien tahkoaman hyvinvoinnin kansalaisille. Että historia ei toistaisi itseään.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!