tiistai 20. syyskuuta 2016

Poliittisen väkivallan ehkäiseminen on monimutkainen juttu

Helsingin Asema-aukion tapahtumat jälkiseurauksineen ovat saaneet erittäin paljon julkisuutta. Esimerkiksi hallituspuolueiden johtajat Sipilä, Soini ja Orpo ovat tuominneet poliittisen väkivallan, mikä on tietenkin erinomainen asia.

Käytännössä kaikki suomalaiset lienevät sitä mieltä, ettei poliittinen väkivalta ole Suomessa toivottavaa eikä hyväksyttävää. Näin pitääkin olla sivistyneessä länsimaassa, vaikka ulkomaisten selvitysten mukaan joissakin maahanmuuttajaryhmissä poliittinen väkivalta lienee varsin yleisesti hyväksyttyä.

Helsingin Sanomat otti tämän aamun pääkirjoituksessaan kantaa poliitikkojen toimiin suhteessa väkivaltaan. Sen mukaan päättäjien tapa reagoida väkivaltaisten järjestöjen tekoihin on tärkeää. Poliitikot voivat joko ruokkia tai torjua poliittisen väkivallan yleistymistä.

Olen täysin samaa mieltä. Tälläkin hetkellä meillä voidaan epäillä olevan ainakin kolmessa puolueessa kansanedustajia, joilla on näyttäisi selvästi olevan ymmärrystä poliittisen väkivallan tekijöitä kohtaan.

Tarkoitan Perussuomalaisia, Vasemmistoliitoa ja Vihreitä nimeämättä erikseen ketään yksittäistä henkilöä ja todeten samalla, ettei epäilyni koske kuin yksittäisiä kansanedustajia missään näistä puolueista. Lisäksi toivon olevani epäilemieni poliitikkojenkin suhteen väärässä.

Kysymys poliittisen väkivallan ruokkimisesta ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen kuin HS:n pääkirjoitus antaa ymmärtää. Myös sinänsä väkivaltaa vastustava poliitikko voi ruokkia sellaisen syntymistä; ehkä jopa enemmän kuin sitä ymmärtävä.

Ääriesimerkkeinä poliittisesta väkivallasta ovat kansannousut ja vallankumoukset, joissa on joko kaadettu diktaattoreita ja muita hallituksia tai saavutettu kansalle itsenäisyys. Näitä väkivaltatapauksia ei ole kaikissa tapauksissa syytä tuomita ainakaan kokonaan, mutta on syytä nähdä, että niiden taustalla on poliittisen vallan räikeä väärinkäyttö kapinaan noussutta kansaa kohtaan.

Tästä pääsemmekin sellaiseen väkivallan yllyttämiseen, jota Helsingin Sanomien päätoimittaja ei liene ajatellut. Väkivaltaista ilmapiiriä nimittäin luodaan epädemokraattisten maiden lisäksi myös sinänsä kansanvaltaisessa maassa silloin, kun tehdään kansan enemmistön näkemyksen kannalta kestämätöntä politiikkaa, jolle ei löydy hyväksyntää. Tästä esimerkin muodostaa Asema-aukionkin tapauksen taustalla oleva suomalaisenkin yhteiskunnan muutamassa vuosikymmenessä mullistanut liberaali humanitaarisen maahanmuuton politiikka.

Logiikkana tässä on se, että jos äänestämisellä ei ole vaikutusta maassa harjoitettavaan politiikkaan edes silloin kun suurin osa kansasta on yhtä mieltä, tuntuvat demokratian keinot riittämättömiltä ja osa ihmisistä radikalisoituu. Asiaa pahentaa vielä se, jos tiedotusvälineet uutisoivat kansaa ärsyttävästä aiheesta yksipuolisen vääristelevästi, kuten on tapahtunut maahanmuuttopolitiikan osalta.

Poliitikkojen tehtävänä on siis Helsingin Sanomien kannanoton mukaisesti olla ymmärtämättä väkivaltaisia äärijärjestöjä millään perusteella. Mutta samalla heidän tulee huolehtia siitä, että kansalta saatu mandaatti hoidetaan siten, kuin sen antaja on halunnut. Median osalta poliittisen väkivallan ehkäisy tarkoittaa vähemmän mielipidevaikuttamista ja enemmän tiedonvälitystä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin Sanomat kiihkoilee maahanmuutosta
Poliittinen väkivalta
Ääliöiden kekkerit

26 kommenttia:

  1. EI JATKOON tämä pohjoismainen Aatun aate/liike

    http://www.vastarinta.com/vastarintaliike/vastarintaliikkeen-poliittinen-manifesti/

    VastaaPoista
  2. Tulee mieleen Vihreiden kannanotot turkistaroihin ja tarhaajia kohdistuviin hyökkäyksiin ja vahingontekoon. Vihreät lasneerasi tuolloin laittomuuksille termin kansallistottelemattomuus. Mikä hieno termi lieventämään selvää laitonta toimintaa. Eikö kyseiset järjestöt kuuluisi nyt käydyn keskustelun pohjalta myös kieltää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuluisi. Vaan ovatko ne virallisia järjestöjä lainkaan?

      Poista
  3. Tuolla perusteella mitä esitit voidaan sanoa että Yhdysvaltain perustuslakiin on sisäänrakennettu ymmärtämys poliittista väkivaltaa kohtaan. Sen periaatteena nimittäin on että kansalla on oikeus vaikka väkivalloin kumota hallinto joka ei sitä edusta. Tästä näkemyksestä kumpuaa esim. sikäläinen vahva oikeus aseiden omistamiseen ja kantamiseen.

    Olen samaa mieltä amerikkalaisten kanssa että kaikki poliittinen väkivalta ei ole tuomittavaa ja siten täysin eri mieltä näiden hallituksen ja opposition populistien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totesin itsekin että "kansannousut ja vallankumoukset, joissa on joko kaadettu diktaattoreita ja muita hallituksia tai saavutettu kansalle itsenäisyys. Näitä väkivaltatapauksia ei ole kaikissa tapauksissa syytä tuomita ainakaan kokonaan, mutta on syytä nähdä, että niiden taustalla on poliittisen vallan räikeä väärinkäyttö kapinaan noussutta kansaa kohtaan".

      Poista
  4. Yle uutisten mukaan Itävaltakin alkaa rakentamaan rajalleen perustuksia mahdollista aitaa varten.
    http://yle.fi/uutiset/itavalta_alkoi_rakentaa_aidan_perustuksia_unkarin_rajalle/9179176

    Mahtaako tämä aita-ajatus nyt sittenkin olla jotain tiettyä poliittista väkivaltaa vastaan vai vaan maan kansalaisten turvaksi? Mene ja tiedä mutta on se hyvä, että jossain sentään päättäjät ajattelevat oman maan ja kansalaistensa parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mekin olemme menossa itävaltalaisten kanssa samalle tielle. Valitettavasti nämä SVL:t vain hidastavat tuota kulkua antamalla unelmoijille lisäargumentteja vastustaa järjen käyttöä,

      Poista
  5. Toisinaan se poliittinen väkivalta myös
    verhotaan uskonnolliseen kaapuun ja hämätään
    hyväuskoisia hölmöjä omien tavoitteiden saavuttamiseksi.
    Tämä on varmaan yksi niitä vaikeimpia poliittisen väkivallan muodoista torjuttavaksi.

    VastaaPoista
  6. Eipä muuten Otamäen murhasta paljoa puhuta, mutta pelkään vaan pahoin että noita "otamäen tapauksia" alkaa tulla tulevaisuudessa lisää, kun nämä 15 tuhatta kielteisen turvapaikan saaneista vaikka puolet katoaa suomeen tavoittamattomiiin ...

    VastaaPoista
  7. Helsingin Aseman tapaus ei ymmärtääkseni ollut poliittista väkivaltaa vaan häiriköintiä jonka seurauksena yksi osapuoli hermostui ja teki pahoinpitelyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuasia. Laillisen mielenosoituksen häirinnästä toki oli kyse, mutta mielenosoitukset ovat toisaalta aina poliittisia tapahtumia.

      Poista
  8. Kuulin eilen sivukorvalla, että jossakin YLE:n ohjelmassa olisi kyselty päättäjien vastuuta viimeaikojen ikäviin tapahtumiin. Mielestäni valtiojohto on täysin vastuussa Otamäen ja tähän ns. aseman kuoleman tapauksiin. Mikäli rajat olisi pidetty kiinni näiltä laittomilta ns. turvapaikanhakijoilta, niin kumpaakaan henkirikosta ei olisi tapahtunut. Tosin tuon aseman tapauksen kuolinsyyhän on vielä selvittämättä. Tapauksen perinpohjainen selvittäminen olisi vättämätöntä ja jostain pitäisi löytyä media, joka kertoisi tosiasiat värittämättä sitä mihinkään suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pitkälti samaa mieltä.

      Poista
    2. Pahoinpitelyn uhrin väitetään olleen huumeiden käyttäjä. Jos on muutamia päiviä sairaalassa ja ottaa sen jälkeen jotakin amfetamiinia tai sellaista joka aiheuttaa verisuonten laajenemista niin ikäviä juttuja voi tapahtua.
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001265006.html
      Pitäisi saada tarkka oikeustieteellinen analyysi.

      Poista
    3. En epäile, etteikö asiaa selvitettäisi. Uutisoinnin osalta en olisi niinkään varma.

      Poista
  9. Vasemmisto on taas onnistunut median suosiollisella avustuksella lanseeraamaan omia ideologisia mallejaan. Ja tähän ideologiaan kuuluvat ajatusrikokset ja ideologisesti väärässä olijoiden kriminalisointi. Ei nimittäin ole poliittista väkivaltaa. On vain väkivaltaa, olipa sen motiivi mikä tahansa. Samoin sellaiset järjestöt, joiden ohjelmaan tai toimintatapoihin väkivalta kuuluu, ovat rikollisjärjestöjä. Olipa väkivallan perusta mikä tahansa. Niinpä myös natsijärjestöjä, moottoripyöräjengejä ja anarkistiporukoita tulee punnita samoilla punnuksilla. Ei yhden väkivaltaa tule pitää sen hyväksyttävämpänä tai tuomittavampana kuin toisenkaan, jos käytännöissä ei ole eroja. Eikä siten ole olemassa myöskään sitä parempaa väkivaltaa. On vain kuulijan korville miellyttävämmältä kuulostavia selityksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki väkivalta on jo nyt kriminalisoitu kuten pitääkin. Sen sijaan kaikkeen väkivaltaan ei nyt suhtauduta samalla tavalla.

      Poista
  10. "Olen täysin samaa mieltä. Tälläkin hetkellä meillä voidaan epäillä olevan ainakin kolmessa puolueessa kansanedustajia, joilla on näyttäisi selvästi olevan ymmärrystä poliittisen väkivallan tekijöitä kohtaan.

    Tarkoitan Perussuomalaisia, Vasemmistoliitoa ja Vihreitä nimeämättä erikseen ketään yksittäistä henkilöä ja todeten samalla, ettei epäilyni koske kuin yksittäisiä kansanedustajia missään näistä puolueista. Lisäksi toivon olevani epäilemieni poliitikkojenkin suhteen väärässä."

    Eihän tästä ole kuin parisen vuotta kun Kokoomusnuoret vaativat kiihottamisen kansanryhmää vastaan kriminalisoinnin poistamista laista.

    Tuolloinen Kokoomusnuorten puheenjohtaja on nykyinen puolueen kansanedustaja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millä tavalla hän ilmaisi ymmärtävänsä väkivaltaa? Eli ilmaisiko hyväksyvänsä kiihottamisen kansanryhmää vastaan vai ilmaisiko lain tulkinnan olevan ongelmallinen.

      Poista
    2. Kokoomusnuoret ilmaisivat puheenjohtajansa suulla vaativansa kansanryhmää vastaan kiihottamisen sallimista. Sitähän sen kieltämisen poistaminen tarkoittaisi.

      Wikipedia määrittelee kansanryhmää vastaan kiihottamisen:

      "Kiihotus kansanryhmää vastaan on puhetta tai kirjoitusta, jonka tarkoitus on halventaa tai pelotella kansanryhmää tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan. "

      Eli kansanryhmää vastaan kiihottamisen tarkoitus on myös lietsoa väkivaltaista toimintaa kansanryhmää kohtaan. Jos vaatii kansanryhmää vastaan kiihottamisen sallimista, vaatii myös väkivaltaisen toiminnan lietsomisen sallimista tiettyjä kansanryhmiä vastaan.

      Kokoomusnuoret, ja heidän nykyisin Kokoomuksen kansanedustajana toimiva silloinen puheenjohtajansa, ovat olleet kannattamassa väkivaltaisen toiminnan lietsomisen sallimista. Se tarkoittaa tulkintani mukaan, että he ovat olleet myös hyväksymässä väkivaltaista toimintaa -muuten he tuskin olisivat ajaneet siihen kiihottamisen sallimista.

      Poista
  11. Nyt teit olkiukon. Ainakaan minä en muista kenenkään eduskuntapuolueen jäsenen vaatineen kansanryhmän kiihottamisen sallimista, kuten edellä olet päätellyt. Sen sijaan lainmuutosta on vaadittu siksi, että kyseinen laki on tulkinnanvarainen ja sitä voidaan siksi käyttää poliittisessa tarkoituksessa. Näin tapahtui esimerkiksi Jussi Halla-ahon hyvin tunnetussa oikeustapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kokoomusnuoret-kansanryhmaa-vastaan-kiihottaminen-sallittava/2332812

      Tuolloin Kokoomusnuoria johti Susanna Koski, joka nyt on Kokoomuksen istuva kansanedustaja.

      Poista
    2. tuossa uutisessa Koski ei sano, että kansanryhmää vastaan kiihottaminen olisi sallittava. Toimittaja muotoili asian siten. Asiasta nousseen kohtun jälkeen Kosku totesi näin: "enemmistö kokoomusnuorten liittokokousedustajista koki, että kansanryhmä terminä on vaikeasti määriteltävä. Laissa pitäisi mieluummin puhua yksilöistä. Me emme pidä siitä, että toisia ihmisryhmiä saa pilkata enemmän kuin toisia." Eli asia oli juuri siten kuin edellä olen arvellut.

      Poista
    3. Niin, laitoin tuon linkin, koska siinä Kokoomuksen nuorten silloinen puheenjohtaja (ja nykyinen kansanedustaja) yritää selitellä kohua parhain päin.

      Siitä nyt vaan ei pääse mihinkään, että Kokoomuksen nykyinen kansanedustaja oli laatimassa ja hyväksymässä ohjelmajulistusta, jossa yksiselitteisesti vaaditaan kiihottamisen kansanryhmää vastaan sallimista. Mikä kohu nousisi jos vaikkapa Perussuomalaisten kansanedustaja olisi ollut tällaista vaatimassa?

      Ihan alimmaisena on linkki uutiseen, jossa heidän ohjelmalistauksensa on kokonaan. Siitä kannattaa huomata kohta:

      "Kansanryhmää vastaan kiihottamisen kriminalisoiva lakipykälä poistettava."

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000656833.html

      Poista
  12. Lapsella on erilaisia kehitysvaiheita. Kun lapselle osoittaa sormella jotakin, niin osa katsoo vielä sormea, osa sormen suuntaan. Joku kirjoitti joskus, että kansanjoukolla on vain kaksi tunnetila, viha ja rakkaus.

    Kun meille huudetaan näin paljon yhdestä ikävästä tapauksesta kuin se olisi kaikkein tärkeintä tällä hetkellä, niin mitä meidän ei haluta huomaavan? Onko taas valmisteilla joku kansanvaellus tai euron tukipalveluiden?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!