perjantai 30. syyskuuta 2016

Helsingin asuntopulaa tuetaan verovaroilla

Aamun lehti kertoi, että Helsingissä pyörii verovaroin rahoitettu laiton asunnonvälitys. Se johtuu siitä, että oleskeluluvan Suomeen saaneet työttömät turvapaikanhakijat ja muut humanitaariset maahanmuuttajat haluavat muuttaa pääkaupunkiin, missä heille maksetaan tukea asumiseen.

Asunnonvälitykseen on jutun mukaan olemassa myös laillista bisnestä, josta annettu esimerkki on maahanmuuttajan pyörittämää. Sekin perustuu veronmaksajien maksamaan vuokratukeen.

Pakolaisavun Eero Lehtovirta kertoi jutussa, että pääkaupunkiin vastaanottokeskuksiin saapuneiden "yöt kadulla murtavat. Jos ei tule päihdeongelmia, niin tulee helposti mielenterveysongelmia. Ja jos kaikki raha menee pimeään vuokranmaksuun, niin helposti se johtaa rikollisuuteen."

Jutun tehnyt toimittaja kommentoi lopuksi tilannetta itse. Hyvää tuossa kommentissa on se, ettei sitä ole naamioitu faktaksi vaan nimenomaisesti kommentiksi, siis mielipiteeksi.

Sen mukaan "maahanmuuttajien asumisongelmat ovatkin ennen kaikkea merkki epäonnistuneesta asuntopolitiikasta. Kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoilla, joten maahanmuuttovirasto joutuu pelaamaan vaikeaa peliä erittäin heikoilla korteilla.

Tästä pitää syyttää maahanmuuttoviraston sijaan Suomen hallitusten harjoittamaa hajauttavaa aluepolitiikkaa ja pääkaupunkiseudun kuntapoliitikkojen saamattomuutta rykiä vauhtia asuntorakentamiseen."

* * *

Esitän tässä mielipiteenäni, että kyse on ensisijaisesti Suomen turvapaikka- ja kotouttamispolitiikan täydellisestä epäonnistumisesta, joka heijastuu toissijaisesti pääkaupungin asuntojen ylisuurena kysyntänä ja sen seurannaisvaikutuksena maahanmuuttajien ajautumisena jutussa mainittuihin ongelmiin. Siitä olen toimittajan kanssa samaa mieltä, ettei tilanteesta voi syyttää maahanmuuttovirastoa, joka noudattaa toiminnassaan lakia kuten pitääkin.

Ongelmat ulottuvat kuitenkin - ja etenkin - myös maahanmuuton ja siihen liittyvän viranomaistoiminnan ulkopuolelle. Maksaessaan työtä vailla olevien oleskeluluvan saaneiden asumisen pääkaupunkiseudulla, helsinkiläinen veronmaksaja rahoittaa kotikaupunkinsa asukasluvun räjähdysmäistä kasvua ja samalla pahentaa sen asuntopulaa. Sen seurauksena asumisen hinta on karannut pilviin, jolloin pienipalkkaisimpia töitä tekevien ihmisten on lähes mahdotonta löytää sellaista asuntoa, jonka he voisivat työnteollaan maksaa.

Näin ongelma heijastuu lopulta pääkaupungin yritysten rekrytointimahdollisuuksiin ja siten negatiivisesti maamme talouteen. Aamun lehden toimittajan tavoin olen sitä mieltä, että asialle pitää ehdottomasti tehdä jotain, mutta eri mieltä siitä, mitä se jokin on.

Minusta asialle on kaksi ratkaisua. Ensimmäinen on erilaisten humanitaaristen oleskelulupien määrän rajoittaminen minimiin esimerkiksi määrittämällä tuhannen hengen kiintiö vuosittain myönnettäville humanitaarisille oleskeluluville ja toinen on vuokratuesta luopuminen.

Ellei vuokratuen lopettamista ole mahdollista kohdistaa pelkästään turvapaikan tai humanitaarisin syin oleskeluluvan saaneisiin maahanmuuttajiin rasismisyytösten takia, kohdistettakoon se sitten kaikkiin ilman työtä Helsinkiin muuttaviin. Jälkimmäinen tosin luultavasti lisäisi rajusti Suomessa kantaväestön piirissä esiintyviä rasistisia asenteita ja johtaisi siten väestöryhmien välisten jännitteiden lisääntymiseen.

Edellä mainitsemillani keinoilla pääkaupunkiseudun asuntopulaa saataisiin hieman helpotettua, ja asunnot työtätekevien käyttöön. Näin autettaisiin myös maamme yskähtelevää taloutta ja ehkäistäisiin tehokkaasti Malmön Rosengårdin tai Oslon Grönlandin kaltaisten ongelmakaupunginosien syntymistä. Voittajia tästä olisivat kaikki suomalaiset ja viime kädessä myös maahanmuuttajaväestö.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ulkomaalaistaustaisten osuus 21 prosenttiin seuraavan 14 vuoden kuluessa Helsingin seudulla
Urbaani impiwaara
Helsingin asuntopula ja maaseutu

6 kommenttia:

  1. Humanitäärinen maahanmuutto täytyy pitää nollassa siihen saakka, että 1) maassa nyt olevien asiat on selvitetty ja maahan oleskeluluvan saaneet pystyvät työllistämään itsensä ja että 2) maahanmuuttoa ei tarvitse hoitaa velkarahalla kuten nyt on jouduttu tekemään.
    Tämän periaatteen tulee myös koskea kehitysapua. Ei voida hyväksyä milloin minkin maan holtitonta elämää niin että toiset maksavat viulut. Elämän perustavia lakeja on yhä se minkä sananlasku ilmaisee lauseella "niin makaat kuin petaat". Kukin taaplatkoon tyylillään mutta maksakoon itse laskunsa.

    En voi hyväksyä sitä että lasteni lapset joutuvat ottamaan niskoilleen laajaa ja pysyvää maahanmuuttoa ja sen seurauksia, sosiaalisia ja/tai taloudellisia ilman että he itse olisivat päässeet niistä mitenkään päättämään.

    Lisäksi on ilmeistä että koko moderni maailma nojaa perusteiltaan vapaaseen länsimaiseen yhteiskuntaan. Vaara että toiset, vapauksia rajoittavat kulttuurit ovat saamassa länsimaissa yliotteen on todellinen. Muutto- ja syntyvyysluvut sen kertovat. Vapautta ollaankin jo monissa maissa rajoittamassa ja rajoitettukin, mm 'vihapuheen' nimissä. Nämä paineet lisääntyvät kuvitellun 'monikulttuurisuuden' kasvaessa. hh

    VastaaPoista
  2. Nopein keino olisi muuttaa asetuksia niin että täysin työtön ei voi saada yhteiskunnalta rahaa kuin kotikunnassaan. Kantasuomalaisten kohdalla tämä ei tuota ongelmia koska he asuvat jo jossain. Eikä ole heidänkään kohdallaan reilua että he voisivat muuttaa toiseen kuntaan elätiksi.

    Maahanmuuttajien kohdalla tämä tarkoittaa että heidät voidaan jakaa sinne missä on suhdannesyistä vapaita halpoja asuntoja ja että he eivät voi muuttaa sieltä muualle ennenkuin kykenevät saamaan sieltä muualta työpaikan. Näin estettäisiin kaikkien valuminen sosiaaliturvan varaan suuriin taajamiin kilpailemaan kalliista asunnoista työssäkäyvien kanssa.

    Tämä ei olisi rasismia koska se koskisi kaikkia.

    VastaaPoista
  3. En ymmärrä, maahanmuuttoahan juuri on perusteltu työvoimapulan paikkaamisella. Miten pääkaupunkiseudulla voi enää olla työvoimapula? Siellähän majailee suurin osa näistä tohtoreista, koneinsinööreistä ja ydinfyysikoista, jotka lapattiin maahamme juuri työvoimapulaa paikkaamaan.

    Vai kehtaavatko rasistit väittää että näistä reippaista, salskeista nuoristamiehistä ei olekaan apua huutavaan työvoimapulaamme?

    VastaaPoista
  4. Voi kuulkaa, tiedättekö, että maahan kuulemani mukaan otetaan sen enempiä kyselemättä kaikki Eritreasta tulleet ja niitä lennätetään veronmaksajien piikkiin ihan lentokoneellakin tänne. Kas kun YK:n mukaan se on niin kamalan vaarallinen maa. Otetaan kaikki eritrealaiset tänne, sellaisia ikeapuukottajia lisää! Nehän kiljuvat kuulemma kielteisen päätöksen saatuaan "että minä en täältä hengissä lähde ja vien pari suomalaista mukanani manan majoille"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tiedän, sanottiin Kariniemen kanaruokamainoksissa. Mutta ratkaisuna suurimpaan osaan nykyisiin maahanmuuttoon liittyviin ongelmiin näkisin pakolaiskiintiön maltillisen kasvattamisen - ja siitä tiukasti kiinni pitämisen!

      Julistetaan kansainvälisesti päätös, että Suomi ottaa esim. 1 500 kiintiöpakolaista, jotka käydään valikoimassa pakolaisleireiltä. Kaikkia muita reittejä maahantuleville ilmoitetaan heti kättelyssä, ettei hän ole oikeutettu turvapaikkaan vaan hänet palautetaan välittömästi sinne mistä tulikin.

      Kaiki voittaisivat: Suomi saa kansainvälistä goodwillia, maahan tulisi vain oikeasti turvapaikan tarpeessa olevia eivätkä turvapaikkaturistit enää tulvisi rohmuamaan hädänalaisille tarkoitettuja resursseja. Mikäli pakolainen alkaisi käyttäytyä rikollisesti tai osoittaa muuten sopeutumishaluttomuutta maahamme, häntä ensin varoitettaisiin turvapaikan menettämisen uhasta ja jos hän jatkaa käytöstään, hänet poistetaan koska hän olikin näköjään viemässä turvapaikan joltain sitä oikeasti tarvitsevalta.

      Mutta ajattelussani lienee jotain pielessä, koska poliittinen ja virkaeliittimme eivät näin menettele eivätkä ilmeisesti aiokaan.

      Poista
    2. Ajattelussasi ei ole mitään vikaa. Sen sijaan poliittisissa päättäjissä kautta Euroopan on.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!