Vertailukohteeksi HS otti Jyrki Kataisen hallituksen, johon osallistuneiden puolueiden gallup-kannatus nousi ensimmäisen vuoden aikana 63,2 prosentista peräti 67,7 prosenttiin. Vertailu on todellakin mielenkiintoinen, mutta ehkä eri syistä kuin toimittaja sen keksiessään tarkoitti.
Ainakin minä itse oivalsin Sipilän ja Kataisen hallitusten vertailun osoittavan vahvasti sen, kuinka vaikeina aikoina ongelmien kimppuun käyvä hallitus menettää luottamustaan siinä, missä asioita neuvottomana kiertelevä kyvyttömien vallanpitäjien kööri sen kun kasvattaa suosiotaan - ainakin niin kauan kunnes ratkaisemattomat ongelmat kasvavat niin suuriksi, että kansakin ymmärtää tilanteen kauheuden. Tällä tosiasialla on kaksi seurausta.
* * *
Ensimmäinen on se, että meillä tavallinen koko vaalikauden mittainen hallitusvalta on suorastaan erinomainen asia. Se mahdollistaa vaalikauden alussa ikävän tuntuisten, mutta tehokkaiden poliittisten ratkaisujen tekemisen. Ovatko Sipilän Suomen talouden kilpailukyvyn palauttamiseksi tekemät toimet sellaisia jää nähtäväksi, mutta ainakaan nykyhallitusta ei voi syyttää yrityksen puutteesta.
Toiseksi Sipilän ja Kataisen hallitusten ensimmäisen vuoden suosioiden vertaaminen aiheuttaa paineita poliittisille päättäjille - etenkin silloin kun hallitusta vetävät ammattipoliitikot, joille suosion säilyminen on elinehto. Sipilän tapauksessa näin ei ole. Eikä myöskään yhden hänen avainministerinsä eli Anne Bernerin.
Myös Perussuomalaisten ministereillä Timo Soinia lukuun ottamatta on ammattipoliitikon ura vasta alulla ja siten mahdollisesti oikeaksi ajamiensa asioiden ajaminen tärkeämpää kuin vallassa pysyminen. Tämä poliittinen epäammattimaisuus on saattanut vaikuttaa koko hallituksen ilmapiiriin ja poikkeukselliseen aktiivisuuteen.
Tästä pääsemmekin poliitikon ammatin turmiollisuuteen koko yhteiskunnan kannalta. Tässä ei tietenkään ole mitään uutta, sillä tunnetaanhan meillä jo vanhastaan sanonta, jonka mukaan valta turmelee ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti.
Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä korruptiosta vaan myös poliitikon elämänuran vaihtoehdottomuudesta. Vain absoluuttiselle huipulle päässeet - Jyrki Kataisen kaltaiset - poliittiset broilerit voivat ponnahtaa epäonnistumisensa jälkeen korkeisiin virkoihin.
Sen sijaan tavalliselle ministerille jää vaihtoehdoksi pelkästään vallassa roikkuminen eli pyrkimys miellyttää potentiaalista äänestäjäkuntaansa. Vallankäytön kannalta se tarkoittaa hampaattomuutta vaikeuksien keskellä ja koko yhteiskunnan kannalta vahingollista jakopolitiikkaa silloin kun siihen näyttäisi olevan edes pieni mahdollisuus.
* * *
Palatakseni nykyhallituksen tulevaisuuteen. Se on nähdäkseni sidottu kolmeen asiaan.
Ensimmäinen niistä on se, ettei Suomessa eikä sen toimintaympäristössä tapahdu mitään yllättävää, joka sekoittaisi koko pakan. Esimerkiksi Venäjän aggressio Suomea kohtaan veisi kansan hallituksen taakse, jolloin sen suosio räjähtäisi kasvuun. Maan sisäisen turvallisuuden äkillinen järkyttyminen taas saattaisi johtaa päinvastaiseen seuraukseen.
Kehityksen jatkuessa tavalliseen tapaan on avainasemassa Suomen talouspoliittinen kehitys. Mikäli kilpailukykysopimus on todella johtamassa maamme talouden nousuun, voi Sipilän kabinetti paistatella kasvavan suosion loisteessa. Päinvastaisessa tapauksessa on hallituspuolueilla edessään karut eduskuntavaalien vaalivalvojaiset vuonna 2019.
Kolmantena asiana on maahanmuutto. Hallitus on tehnyt sen suhteen merkittäviä toimenpiteitä, joiden tehoa ei kuitenkaan ole vielä testattu. Totuuden hetki on edessä silloin, jos Eurooppaan kohdistuu muutaman seuraavan vuoden aikana viime syksyn kaltainen turvapaikanhakijaryntäys.
Mikäli Suomi selviää sellaisesta kuivin jaloin, eli jää kansainvaelluksesta syrjään tai ainakin rajoittaa maahan oleskeluluvan saaneiden määrän minimiin, saa hallitus palkkionsa kasvavana gallup-suosiona ja siihen osallistuvat puolueet aikanaan vaalimenestyksenä. Syksyn 2015 tapahtumien uusiutuessa sellaisenaan voivat ainakin Soinin ministerit alkaa etsimään vaihtoehtoja elantonsa hankkimiselle.
Tavallisena suomalaisena toivon tietenkin, että maamme hallitus on tehnyt ja tekee vastakin hyviä päätöksiä, eikä mitään yllättävää tapahdu. Kauhukuvana on Kataisen hallituksen toimettomuus, jonka seurauksena Sipilän kabinetti sai pelastaakseen jo puoliksi hukkuneen Suomi-neidon. Samanlaista kabinettia en toivo enää koskaan näkeväni.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lipsahtiko Sipilältä? Yli kuudesosa budjettisäästöistä on tehty maahanmuuton takia
Maahanmuuttajien palkkaamisen helpottamisesta ja halventamisesta
Onko Sipilän hallituksen esikuvana NKP:n politbyroo?
Tekstit
Unohdit Brexitin, joka toteutunee vuoteen 2019 mennessä. Jos se on menestys, niin poliittinen tilanne voi olla silloin hyvin mielenkiintoinen. Euroero voikin olla ensi vaalien pääkysymys.
VastaaPoistaPresidentin kaudet rajattiin Kekkosen jälkeen kahteen. Voisi olla järkevää rajata myös kansanedustajien kaudet kahteen.
Olet oikeassa. Brittien tulevaisuudella on suuri merkitys myös Suomen tulevaisuudelle.
PoistaEn kuitenkaan näe, että sillä olisi kovin suuri vaikutus koko hallituksen suosioon. Sen sisällähän on selvä rajalinja Perussuomalaisten pääosin kannattaessa Fixitiä ja Kokoomuksen vastustaessa sitä. Keskusta lienee tässä asiassa ilmeisesti hajallaan kuin jokisen eväät.
Brittien menestys EU:n ulkopuolella voisi siis kasvatta Perussuomalaisten suosiota, ja heidän taloutensa hyytyminen vastaavasti EU-myönteisten kannatusta.