perjantai 29. heinäkuuta 2016

Islam on vaikeuksissa Afganistanissa

Senhän me tiedämmekin, ettei terrorismilla ole mitään tekemistä islamin kanssa. Ei, vaikka viime aikoina useimmat terroristit ovatkin tulleet islamilaisesta taustasta ja pahoja tekoja tehdessään huutaneet muslimien jumalan suuruutta.

Tätä taustaa vastaan jäin miettimään Yleisradion uutista, jonka mukaan Afganistania pitkään terrorisoineet Talibanit ovat ottaneet haltuunsa uusia alueita. Lisäksi myös ISIS on saanut jalansijaa Afganistanissa.

Onko siis niin, etteivät oikeaa islamia edustavat afgaanit ole enemmistönä maan väestöstä, vaan kannattavat epäislamilaisia terroristijärjestöjä?

Vai onko niin, että Afganistanissa on käynnissä niin merkittävä sekularisoituminen, että ilmeisen oikeaa islamia edustava ja länsimaiden edelleen tukemaa hallitusta tukee yhä pienempi osa väestöstä?

Vai olisiko sittenkin niin, että oikeaoppinen islam saattaa noudattajansa niin heikoksi ja toimintakyvyttömäksi, ellei suorastaan aseistakieltäytyjäksi, etteivät sen runsaslukuiset kannattajat ole pystyneet vastustamaan vähälukuisia epäislamilaisia joukkioita?

Vai opettaako oikeaoppinen islam, että heti epä-islamilaisesta ideologiasta tulevien vaikeuksien koittaessa on haettava turvapaikkaa kristillis-sekulaarisista länsimaista?

Jotenkin kaikki edelle kirjoittamani vaihtoehdot tuntuvat ontuvan. Sen seurauksena mielessäni heräsi kysymys siitä, että olenko minä sittenkin ymmärtänyt jotain väärin?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mikä on tyhmempi kuin islamisti?
Kaikki muslimit eivät hyväksy murhaamista
Demokratiasta ja islamista

4 kommenttia:

  1. Itseasiassa katsos asiahan on päivänselvä mädättäjälogiikalla pohdittuna: Islam on rauhan uskonto joten ne sen todelliset seuraajat ovat kaikki vannoutuneita pasifisteja eli isis yms. saattavat ihan parin yksittäistapauksenkin avulla ottaa vaikkapa valtion haltuunsa.

    VastaaPoista
  2. Joka tapauksessa, viimeisin kysymyksesi on aina ajankohtainen ja relevantti.

    Yt. Tua

    VastaaPoista
  3. Myös Israelissa vissiin alkaa tulla tulevaisuudessa ongelmia, kun ns radikaalijuutalaiset on kasvava osuusväestöstä kovan syntyvyyden vuoksi, sekulaarinen isreali voi olla uhattuna ..

    VastaaPoista
  4. Niin, mitä on todellinen islam?
    Jukka-Pekka Rahkonen kerto kohdasta 46:26 alkaen: https://www.youtube.com/watch?v=sX_digI9beE

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!