Punavihreä Suomi

Helsingin Sanomat julkaisi uusimman puoluekannatusmittauksensa tulokset aamun lehdessä. Ne olivat poikkeuksellisen mielenkiintoiset, sillä Vihreät teki kaikkien aikojen ennätyksensä: puolueen kannatus nousi peräti 13,6 prosenttiin. Nousua vuoden takaisista eduskuntavaaleista oli peräti 5,1 prosenttiyksikköä.

Samaan aikaan Perussuomalaisten kannatuksen lasku jatkui: heitä kannatti ainoastaan 9,1 prosenttia kyselyyn vastanneista. Tulos oli heikko Soinin puolueelle sillä pudotusta edellisiin eduskuntavaaleihin tuli peräti 8,5 prosenttiyksikköä.

HS:n haastattelema asiantuntija kertoi muutoksen syyksi perinteisen opposition hyötymisen hallituksen kantaessa vastuuta vaikeina aikoina. Perussuomalaisista hän toteaa, että "puolue on aika kunnioitettavalla tavalla halunnut todistaa olevansa luotettava, vakaa ja valtiota hoitamaan kykenevä puolue. He eivät yritäkään istua kahdella tuolilla."

Asiantuntijan näkemyksiin on hyvä yhtyä kaikilta osin. Ja samalla surra sitä, kuinka rankasti suomalainen äänestäjä rankaisee niitä, jotka tekevät ongelmia ratkaistakseen epämiellyttäviä päätöksiä.

Eilen äänestäjien paine johti myös puolueloikkaan, kun entinen demari Maria Tolppanen siirtyi takaisin aateveljiensä joukkoon. Maamme talousongelmien ratkaiseminen - tai edes sen yrittäminen - ottaa siis koville myös rutinoituneille puolueloikkareille.

* * *

Jos nykyinen poliittisten voimasuhteiden muuttuminen jatkuu nyt nähdyllä tavalla, on kolmen vuoden päästä edessä mielenkiintoinen tilanne. Perussuomalaiset olisi silloin kadottanut kannatuksensa kokonaan ja muuttunut sirpalepuolueeksi; ehkä suorastaan pudonnut eduskunnasta. Vihreät puolestaan olisi noussut lähes 24 prosentin kannatuksella Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

Edellä olisi vain kannatustaan viime vaalien jälkeen niin ikään nostanut SDP, jonka kannatus olisi lähes 29 prosenttia. Niinpä demarivetoisen punavihreän hallituksen täydentäisi Vasemmistoliitto, jonka kannatus olisi noussut yli kymmeneen prosenttiin. RKP:n hallitukseen osallistumisella ei olisi tehtävän politiikan kannalta merkitystä kuin ruotsinkielen osalta, joten sekin otettaisiin mukaan.

Edessä olisi uudenlaisen politiikan aika. Taloutta ohjattaisiin entistä poliittisemmin, mutta termiä suunnitelmatalous ei otettaisi käyttöön historiallisen painolastinsa takia. Käytännössä se kuitenkin tulisi kaiken valtion toiminnan pohjaksi.

Ammattiyhdistysten valtaa kasvatettaisiin ja kaikkien palkkoja nostettaisiin, mutta vastineeksi talutusnuora hallituksen ja SAK:n välillä tiukentuisi. Myös kaikenlaisia kansalaisten etuja lisättäisiin ja jokaiselle tulisi oikeus vähintään työttömien peruspäivärahan suuruiseen kansalaispalkkaan, jonka päälle maksettaisiin tarvittaessa harkinnanvaraista tukea. Varat tähän kaikkeen otettaisiin velkana.

Vastaavasti verotus nousisi ennennäkemättömiin mittoihin, luultavasti rikkaimpiin suomalaisiin ja ylempään keskiluokkaan kohdistuvana suorana tuloverotuksen nostona sekä ylellisyystavaroiden lisääntyvänä epäsuorana verotuksena. Vähäistä suuremmat pääomat pantaisiin joko erityisverotukseen tai palautettaisiin palkkaverotuksen osaksi, jolloin nekin muuttuisivat progressiivisiksi.

Ydinvoimasta ja fossiilisesta energiasta tehtäisiin luopumispäätös, mutta myös bioenergian käytöstä pyrittäisiin luopumaan. Sen sijaan tuulimyllyjä ja aurinkovoimaloita rakennettaisiin - jälkimmäiseen tarkoitukseen saatettaisiin vuokrata alueita aurinkoiselta Lounais-Venäjältä.

Lihansyöntiä korvattaisiin soijatuotteilla ja nyhtökauralla. Ihmisiä patistettaisiin muuttamaan haja-asutusalueilta kaupunkeihin rakennettaviin ekotaloihin.

Koulut ja päiväkodit muutettaisiin sukupuolineutraaleiksi ja terveydenhuolto jälleen kokonaan julkisesti hoidetuksi. Vanhustenhoidon rahoituksessa hyödynnettäisiin mahdollisuuksien mukaan asiakkaiden omaisuutta kuten asunnon arvoa.

Helsinki saisi kaupunkibulevardinsa, maanteiden käytöstä tulisi erityismaksu ja autonomistajat saisivat muutenkin uusia veroja maksettavakseen. Sähköautoille annettaisiin väliaikainen vapautus näistä rasitteista.

Laajoja alueita Etelä-Suomesta suojeltaisiin biodiversiteetin säilyttämiseksi ja jäljelle jäävät talousmetsät siirrettäisiin jatkuvaan kasvatukseen. Näiden toimien seurauksena metsäteollisuuden raaka-aineen hinta kohoaisi aiheuttaen kilpailukykyongelman; etenkin jos euron arvo suhteessa kruunuun säilyisi.

Pääomat hakeutuisivat Suomesta muualle, samoin siihen kykenevät yksityisen sektorin työpaikat. Julkiselle sektorille syntyisi kuitenkin monenlaista hallinto-, valtuutettu- ja valvontatehtäviä. Sen sijaan poliisitoimi supistuisi.

Seksuaalirikollisuus kasvaisi, mutta muut rikollisuuden lajit veronkiertoa lukuun ottamatta jatkaisivat laskuaan. Tästä laskusta tosin osan selittäisi muita kuin talousrikollisia entistä ymmärtävämpi oikeusistuinten tuomiolinja.

Tutkimusta ja koulutusta pidettäisiin yllä, vaikka hallituspuolueiden välille nousisikin aika ajoin kiistoja niiden linjasta. Yliopistojen rahoituksesta tulisi entistä vahvemmin poliittisesti ohjattua. Samalla sekä parhaat tutkijat, että monet vastavalmistuneet siirtyisivät heti tutkintojensa jälkeen ulkomaille rakentaakseen elämänsä siellä.

Maasta poistuvista suuri osa olisi EU:n ulkopuolisille uudelleen ilmaiseksi muuttuneista yliopistoista valmistuneita vietnamilaisia ja kiinalaisia, jotka hakeutuisivat maisteriohjelmiin Pohjois-Amerikkaan. Afrikkalaiset ja muslimiopiskelijat kuitenkin jäisivät Suomeen, vaikka eivät työpaikkoja löytäisikään. Eivät niitä tosin löytäisi suomalaisetkaan.

Velkaa otettaisiin kuitenkin kehitysavun ja maahanmuuton kohonneisiin kustannuksiin ja lehdistö siirtyisi tiettyjen ongelmien suhteen entistä vahvempaan itsesensuuriin. Maahanmuuton tai äärivasemmiston aiheuttamista rikoksista ei juuri puhuttaisi, mutta rikkaiden rötökset kammattaisiin tiheällä harjalla.

Äärioikeiston vaara näyttäytyisi lehdistön sivuilla valtavana ja maasta omaisuutensa pois vieneitä syyllistettäisiin yksituumaisesti. Poliittiset elokuvat ja kirjallisuus tekisivät paluun vahvan tukijärjestelmän suojissa.

Valtionvelka kasvaisi ja valtion rahoituspohja murenisi. EU:n komissio huomauttelisi maamme taloustilanteesta tasaisin väliajoin ja asian korjaamiseksi tehtäisiin kosmeettisia muutoksia: Sipilän hallituksen osallistujien karmaiseva kohtalo kuitenkin rajoittaisi vihervasemmistolaisen kabinetin halua ryhtyä äänestäjiä ärsyttäviin korjaustoimiin. Sitä paitsi neljän vuoden hallitustaipaleen aikana valtiontalous ei kuitenkaan ajautuisi konkurssiin, vaan vanha pohja pitäisi.

* * *

En väitä, että edellä kuvaileman poliittisten voimasuhteiden muutos tapahtuisi todellisuudessa. Enkä edes sitä, että siitä seuraisi kuvailemani todellisuus.

Sen sijaan totean, että poliittiset muutokset tapahtuvat, mikäli äänestäjät vaihtavat kannatustaan samalla tavalla kuin vaalien jälkeisenä ensimmäisen vuonna. Se on pelkkää matematiikkaa.

Puolueiden kannatusmuutosten seuraukset puolestaan olen johtanut niistä linjauksista, joita nykyinen poliittinen oppositio on julkisuudessa esittänyt. Siten se kuvaa heidän poliittista linjaansa. Todellisuus tulisi tietenkin lieventämään punavihreän hallituksen johdolla tapahtuvia muutoksia, mutta sen johdolla tultaisiin joka tapauksessa menemään edellä hahmottelemaani suuntaan.

Siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Kansa ei nimittäin ikinä äänestä väärin, vaan saa itselleen juuri sellaisen tulevaisuuden, jonka se on vaaliuurnilla valinnut. Juuri nyt suunta näyttäisi oleva edellä kuvaamani.

Poliittisen muutoksen aalto kuitenkin saattaa todellisuudessa muuttua seuraavien vuosien aikana. Etenkin, jos Sipilän hallituksen toimet johtavat Suomen talouden uuteen nousuun. Tämä jää nähtäväksi seuraavan kolmen vuoden aikana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
SDP ja Vihreät nousussa
Juha Sipilän ajatukset pohjustavat tulevaisuuden Suomea
Kun minä kuolen...