lauantai 21. toukokuuta 2016

HS:n pääkirjoittaja epäonnistui

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja kommentoi aamulla lyhyesti Ranskan tilannetta. Siellä on tarve sekä taloudellisille uudistuksille, joita osa kansasta vastustaa, sekä turvallisuudesta huolehtimiselle, jota uhkaa terrorismi.

Pääkirjoittaja oli erityisen huolissaan siitä, että viranomaisten valvonta- ja pidätysoikeuksia lisäävä sekä kansalaisten liikkumis- ja kokoontumisoikeutta rajoittava valmiustila venyy uusimman pidennyksensä jälkeen jo kahdeksan kuukauden mittaiseksi. Siksi hän oli otsikoinut kirjoituksensa raflaavasti, että "Perusvapaudet hyllylle".

Taustalla on luonnollisesti viime vuosina Ranskassa ja muuallakin siivet alleen saanut muslimiterrorismi. Pääkirjoittajan sanoin "Pariisista Kairoa kohti lentäneen lentokoneen katoaminen lisäsi epävarmuutta, ja tulevat jalkapallon Euroopan mestaruuskisat sekä pyöräilyn Tour de France kasvattavat uusien iskujen uhkaa. Uhka demokratialle on kansalaisten mielissä jäänyt taka-alalle ja teoreettiseksi."

* * *

Siinäpä se. Olen itse kirjoittanut useasti aiemmin siitä, etteivät varsinaiset terroriteot tai tulijajoukolle tyypilliset muut rikokset ole maahanmuuton suurin hinta, vaan se on koko yhteiskunnan syvällinen muuttuminen. Siinä prosessissa länsimaiset perusvapaudet kaikkoavat ja tilalle tulee enemmän tai vähemmän kehitysmaiden piirteitä.

Ihmisten käyttäytyminen muuttuu kuin huomaamatta. Naiset alkavat vältellä yhä enemmän yksin tai edes porukalla ulkona liikkumista. Tämä tapahtuu öisin kaikkialla ja ympäri vuorokauden maahanmuuttajien hallinnoimilla "no go" -alueilla. Lapsia ei enää päästetä yksin koulumatkalle, vaan mukaan tarvitaan saattaja.

Kouluissa uskonnosta tulee yksi peruste kiusaamiselle ja kouluruuat muuttuvat uskonnollisin perustein. Opetuksesta tehdään poliittisesti korrektia ja eurooppalaisten kielten sanavarastoa muokataan uuskieleksi, jossa ilmiöiden todellinen luonne sumenee.

Sananvapautta rajoitetaan ja ihmisten omaisuutta särjetään. Autojen grillaamisesta tulee kaupungeissa jokapäiväistä; samoin poliisin ja nuorison välisestä väkivallasta. Ja kahdensuuntaisesta rasismista. Varakkaat muuttavat turvattomuutta ja sekasortoa pakoon omille vartioiduille ja aidatuille asuinalueilleen.

Verovarat kuluvat yhä suuremman yhteiskunnan varassa kohdusta hautaan elävän väestön ylläpitämiseen, mikä on tietenkin poissa kaikesta muusta. Laskin huhtikuussa turvapaikkabisneksen vuotuiseksi hinnaksi suomalaiselle veronmaksajalle 2,2 prosenttia valtion budjetista eli 1200 miljoonaa euroa.

Sillä rahalla palkattaisiin kadunkulmiin ja syrjäkylille yli 10 000 poliisia (kokonaiskustannukseltaan á 100 000 euroa per henki), tehtäisiin yli tuhat taloutemme tietoperustaa vahvistavaa tutkimushanketta (á miljoona euroa) tai palkattaisiin vanhainkoteihin yli 10 000 hoitajaa. Toki 1,2 miljardia euroa voitaisiin myös jättää käyttämättä. Ja siltä osin olla lisäämättä lastemme hoidettavaksi jäävää julkista velkaa.

Koska tämän kirjoituksen innoittanut HS:n pääkirjoittaja otti asian esiin, olisin kaivannut häneltä hiukan syvällisempää analyysiä. Pääkirjoitushan on luonteeltaan mielipidekirjoitus, jossa linjataan lehden näkemyksiä ajankohtaisiin aiheisiin. Ja tuodaan esille ilmiöiden perimmäisiä taustoja, joiden ymmärtäminen on ensimmäinen edellytys havaittujen epäkohtien korjaamiseksi.

Tällä kertaa on kuitenkin valitettavasti todettava tämän aamun pääkirjoittajan epäonnistuneen tässä tehtävässään. Hänen kirjoituksensa jäi pelkäksi pintaraapaisuksi, jossa uhrista tehtiin syyllinen ja ongelman todellinen aiheuttaja sivuutettiin lähes olankohautuksella. Niinpä ongelman syvällinen ymmärrys jäi viestimättä ja ehkäpä myös kokonaan oivaltamatta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ongelmista vaikenemalla muutamme Suomen paskastaniksi
Kun minä kuolen...
Perheiden valinnanavapaus uhrataan Ruotsissa maahanmuuton alttarille

8 kommenttia:

  1. Kun on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia.

    VastaaPoista
  2. En enää usko että kustannukset jäävät "vain" 1,2 miljardiin vuodessa.

    Tälle vuodelle budjetoitiin turvapaikkamenoihin alun perin 710 miljoonaa. Siitä oli huhtikuun lopussa käytetty jo 83 % eli n 590 miljoonaa €. Yksi kk maksaa siis palttiarallaa 150 miljoonaa €, ja yksi vuosi n. 1,8 miljardia. Tässä ei muuten ole mukana infrastruktuurikuluja, kuten esim. oikeusistuimet, poliisi, alaikäisten opettaminen, akuutti terveydenhoito. Kokonaiskustannukset ovat luultavasti reilusti yli pari miljardia euroa. Tämä kaikki on velkarahaa tai säästöä jostain muusta. Jokaista suomalaista työssäkäyvää kohden tämä tarkoittaa n. 900 € vuodessa.

    Jokaista tp-hakijaa kohden tämän vuoden kulut ovat noin 60000 €/v, joka kuulostaa uskomattoman suurelta. Tässä on ehkä perustamiskustannusten aiheuttamaa lisää eli voi olla että pitkällä aikavälillä kustannukset hieman laskevat, mutta tuskin alle puoleen ym. mainitusta summasta.

    Tämä kaikki olettaa että lisää tp-hakijoita ei tulisi ja nykyiset työllistyisivät lyhyellä tähtäimellä yksityiselle sektorille hyväpalkkaisiin duuneihin. Valitettavasti todellisuus on luultavasti toisenlainen, kun työn saaminen on monelle kielitaitoiselle ja koulutetulle kiven takana eli pelkään pahoin että kustannukset ovat kumulatiivisia ts. joka vuosi kumulatiivisesti pari miljardia lisää. Jokainen voi laskea mitä tämä tarkoittaa esim. 10 v sisään.

    Näen että tämä julkisen talouden romuttuminen ( = Suomesta tulee Euroopan uusi Kreikka) on pahin turvapaikka"bisneksen" aiheuttama ongelma. Puhun bisneksestä, koska vastaanottokeskuksiin liittyvät sopimukset ovat salaisia ja olen varma että joku ns. "vetää välistä". Asian ympärille on lyhyessä ajassa polkaistu pystyyn melkoinen "bisnes", jossa turhan monella päättäjällä on omat tai lähipiirinsä intressit mukana eli en usko että tilanteen haluttaisi muuttuvan, koska kukapa nyt kukoistavaa bisnestä haluaisi tappaa. Pidetään kauniita puheita "Suomi voi auttaa" ja annetaan bisneksen kukoistaa. Toki turvallisuudentunteen ja yhteiskuntarauhan ja keskinäisen luottamuksen menetys ja kansan jakautuminen ovat myös vakavia asioista.

    Lähde:
    http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/865303/Lisabudjettiin+tulossa+130+miljoonaa+turvapaikkamenoihin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos asiallisesta kirjoituksestasi. Lähteesi on muuten hyvä mutta nokitan 100 miljoonalla, kts Yle 19.5.16:

      http://yle.fi/uutiset/hallitus_ehdottaa_230_miljoonan_euron_lisaysta_maahanmuuttomenoihin__talvivaaran_rahoituksesta_ei_viela_paatosta/8893448

      Poista
    2. Ongelmana on se, ettei kukaan ole oikein kunnolla laskenut maahanmuuton aiheuttamia sekä suoria, että epäsuoria menoja. Joka tapauksessa on selvää, että ellei humanitaarista maahanmuuttoa saada voimakkaasti rajattua nykyisestä, on edessä yhä kasvava taloudellinen taakka.

      Siitä huolimatta pidän nykyisen kansainvaelluksen suurimpana ongelmana rahan sijasta yhteiskunnan syvällistä muuttumista.

      Poista
  3. Petri Kuittinen, Professori on laskenut suorat kustannukset, jotka ovat huomat 1,2 miljardia. Mutta todelliset kustannukset, kun mukaan lasketaan välilliset kustannukset, ovat todella hurjat ja puhutaan miljardeista. En vieläkään ole lakannut ihmettelemästä, kuinka paljon elintasoturistimme aiheuttavat työtä kunnan- ja valtionhallinnon JOKA tasolla. Menitpä Suomen monikulttuurisessa kaupungissa terveyskeskukseen, verotoimistoon, poliisilaitokselle puhumattakaan KELAsta ne ovat täynnä älämölöjä. Joka jumalan asiaan on tehtävä "erikoisjärjestelyjä" uussuomalaisille ja erikoisjärjestely tarkoittaa aina lisää kustannuksia. Pidemmän päälle tästä yhtälöstä tulee mahdoton, näin tapahtuu tällä hetkellä Ruotsissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paavo Tajukankaan ja Rähmiksen blogien perusteella Ruotsissa on viime viikolla ollut käynnissä lähes sisällissodan kaltainen tilanne. En ole huomannut siitä uutisoitavan valtamedian puolella.

      Poista
  4. Niin, ne syyt ja seuraukset? Ei Suomen sosiaalinen ja yhteiskunnallinen epävarmuuden tila johdu kuin osittain Suomen omasta ikävästä taloustilanteesta. EU:n epävarma toiminta ja kyvyttömyys mamukriisin kanssa luo Suomen sisälle yhtälailla epävarmuutta.

    Jälkimmäinen asia vaan on hys-hys. Suuri ongelmahan on siinä, että suomalaisten luottamus Suomen valtiota kohtaan murenee sitä mukaa, mitä enemmän valtion nähdään ajavan jonkun muun kuin Matin ja Maijan etuja. Tuossa on se suuri uhka, luottamuksen menetys omaan yhteiskuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luottamuksen katoaminen yhteiskuntaan on yksi iso osa sitä yhteiskunnallista muutosta, joka vääjäämättä seuraa maahanmuutosta.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!