lauantai 23. huhtikuuta 2016

Maahanmuuton kasvu näkyi petoksissa, raiskauksissa ja pahoinpitelyissä

Alkuvuosi alkoi pettäen, raiskaten ja pahoinpidellen. Näin voisi tiivistää poliisin näkemyksen alkuvuoden (tammi-maaliskuu) rikostilastoissa kasvaneiden tekojen luonteen. Muilta osin rikollisuuden eri lajit ovat pysyneet ennallaan tai vähentyneet.

Omaisuusrikosten kokonaismäärä on alkuvuoden aikana laskenut lähes viidellä prosentilla viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, mutta petosrikosten määrä kasvoi peräti 29 prosenttia. Kehitys johtuu nettipetosten määrän kasvusta.

Petosrikoksissa ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjen rikosten osuus on noussut verrattuna edelliseen vuoteen (46%). Ulkomaan kansalaisten osuus asianomistajina on vieläkin suurempi eli 51%.

Henkirikoksia kirjattiin saman verran kuin edellisenä vuonna. Väkivaltarikosten määrä nousi noin 2,4 prosenttia ja pahoinpitelyrikokset 2,5 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Pahoinpitelyrikoksissa ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjen rikosten osuus on noussut edellisestä vuodesta yli puolella (410 rikosta). Samaan aikaan sellaisten tapausten määrä, joissa ulkomaalainen on pahoinpitelyrikoksen asianomistaja, määrä on noussut yli 46 prosenttia (363 tapausta).

Alkuvuoden aikana poliisin tietoon tuli 94 seksuaalirikosta enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana. Yhteensä seksuaalirikoksia oli 838 kappaletta.

Seksuaalisia ahdisteluita tuli poliisin tietoon 132 eli 88 tekoa enemmän kuin edellisen vuoden tammi-maaliskuun aikana. Ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjen seksuaalirikosten määrä nousi 55:llä.

Tänä vuonna kolmen ensimmäisen kuukauden aikana ulkomaan kansalaista epäillään 34 seksuaalisesta ahdistelusta. Siinä on saavutettu virstanpylväs, sillä Suomen kansalaisten tekemiksi epäiltyjen rikosten määrä oli "vain" 32 rikosta eli ulkomaan kansalaisia vähemmän.

Ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjen raiskausrikosten määrä on noussut yli viidenneksellä (9 rikosta). Raiskausrikoksissa ja seksuaalisissa ahdisteluissa ulkomaalaisten asianomistajien määrät ovat myös nousseet.

Yhteenvetona tämän vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden tapahtumista voitaneen todeta, että suomalaisen yhteiskunnan monikulttuuristuminen näyttää nurjia puoliaan yhä selkeämmin. Ongelmana tässä on se, ettei meidän saati EU:n poliittinen järjestelmä näytä osaavan tulkita lukuja oikein. Eikä ainakaan tunnustaa tosiasioita maahanmuuttopolitiikkansa perusteeksi.

Toki samaan hengenvetoon on todettavat, ettei tilanne ole Suomessa vielä yhtä karmaiseva kuin Ranskassa, Saksassa, Belgiassa, Iso-Britanniassa tai Ruotsissa. Tässä suhteessa olisi hyvä jos maamme poliittiset päättäjät osaisivat tunnustaa tosiasiat ja ymmärtäisivät, että ainoa syy Suomen "jälkeenjääneisyyteen" tässä asiassa on maamme ovien pysyminen kiinni haittamaahanmuutolta edellä mainittuja valtioita pidempään.

Siten Suomen on helppo pitää yllä edellä mainittuja maita parempaa tilannetta yksinkertaisesti huolehtimalla siitä, ettei maamme houkuta tulevina vuosina petoksiin, raiskauksiin tai väkivaltaan taipuvaisia ihmisiä. Tämä ei luulisi olevan liian vaikeaa. Eihän?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vantaalle ilmaantui pahoinpitelevä nuorisojoukko
Turvapaikanhakijat paljastivat karvansa
Bahaaldin Omar uhkailee rikollisuudella

2 kommenttia:

  1. Mitähän tarkoitusperiä reksi meinaa?

    HÄN on äärimmäisen pahoillaan siitä, että tapauksesta kuvattu video leviää sosiaalisessa mediassa.

    – Miksi aikuiset ihmiset levittävät tuommoista videota, koska siinä ei ajatella edes sitä uhria, vaan niitä omia tarkoitusperiä, Tatterback huomauttaa.



    Tämä siis iltaläpyskästä: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001164253.html

    Kyynillinen voi tietysti aina kysyä, että miten bussi-ajoi-11-vuotiaan-ohi -kaustia saatettiin käytää "niiden omien tarkoitusperien ajamiseen"?

    VastaaPoista
  2. Voisit suhteuttaa nuo luvut joissa mainitaan tekijöiden kansallisuus, siihen että PK-seudulla vain 10% sellaisista tapauksista joissa tekijää ei suoraan tiedetä, selviää ylipäätään. Eli 90% tuntemattomista tekijöistä jää tuntemattomiksi. Poliisi ei tilastoi kuinka monta noista tuntemattomiksi jäävistä uhri on tunnistanut ulkomaaneläviksi ja kuinka monta kotimaantuotteiksi. Jos tällainen julkistettaisiin, voisi ulkomaalaiselta vaikuttavien tilasto kokea melkoisen pompahduksen ylöspäin, veikkaan minä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!