Tyrmääviä tyrmäyksiä

Lauantaina käytiin Helsingin Hartwall-areenalla nyrkkeilyilta, joka päätti viime aikojen kaksi suomalaisen nyrkkeilyn yleisöä kiinnostavinta tarinaa. Tarkoitan Juha Haapojan ja Robert Heleniuksen tyrmäystappioita vastustajilleen.

Juho Haapoja ei ole koskaan eikä kenenkään mielestä ollut maailman paras nyrkkeilijä. Sen sijaan hänen ottelunsa ovat olleet poikkeuksellisen viihdyttäviä: sellaisia, jossa hurja härmän häjy on hakeutunut itseään teknisesti paljonkin paremman vastustajan lähietäisyydelle iskusateesta välittämättä ja taistellut sitä kautta voittoja tai niukkoja tappioita.

Salaisuutena Haapojalla on ollut hänen valtava kykynsä ottaa vastaan iskuja. Nyt kaikki oli kuitenkin toisin ja unkarilainen Tamaz Lodi pudotti hänet kanveesiin yhdellä lyönnillä. Haapoja itse luonnehti sitä sellaiseksi, jollaisia hän on aiemmin kestänyt.

On siis aika lopettaa ennen kuin aivovauriot tuhoavat miehen loppuelämän. Saldoksi miehen urasta jäi 26 voittoa, seitsemän tappiota ja kaksi ratkaisematonta. Kiitos ja kunnioitus Härmän häjylle.

* * *

Vielä tyrmäävämpi tyrmäys nähtiin Robert Heleniuksen ottelussa. Siinä suomalainen maailmanmestaruutta tavoitteleva jättiläinen putosi suorilta jaloilta kanveesiin ranskalaisen Johann Duhaupasin nyrkin tavoitettua miehen pään. Nähdyn perusteella myös Heleniuksen olisi syytä lopettaa uransa tähän: ottelu nimittäin osoitti, etteivät miehen taidot yksinkertaisesti riitä maailman huippuja vastaan.

Näin siksi, että Heleniuksen tyrmännyt vastustaja ei itsekään ollut aivan maailman huipulla. Sen osoitti hänen aiempi tappionsa Deontay Wilderille. Siinä ottelussa hän käytti samanlaista taktiikkaa kuin Heleniusta vastaan ja sai lopulta itseensä sellaisen määrän iskuja, että tuomari keskeytti yksipuolisen pahoinpitelyn.

Duhaupasin ja Heleniuksen ottelu toi mieleeni yli puolen vuosisadan takaisen nyrkkeilyottelun, jossa Muhammad Ali nousi ensimmäistä kertaa maailmanmestariksi. Ottelussa Duhaupasia verrattomasti parempi Sonny Liston käytti samantapaista taktiikkaa kuin ranskalainen lauantaina, mutta nopeampi ja liukkaampi vastustaja pehmitti hänet leikittelemällä ja naputtelemalla aina halutessaan teräviä iskuja puolustavan mestarin puolustuksen läpi.

Ottelussa nähtiin myös dramatiikkaa, kun Alin silmiin meni Listonin iholla olevaa voidetta. Se vei tulevalta mestarilta hetkeksi näön, mutta ei aiheuttanut hänelle kuitenkaan tappiota. Sen sijaan näön palauduttua Ali osoittautuu niin ylivoimaiseksi, että tyrmäyskoneena tunnettu Liston luovutti toivottoman ottelun ennen aikojaan jäämällä istuskelemaan kulmaukseensa erätauon jälkeen.

Listonilla ja Duhaupasilla oli otteluissaan samankaltainen taktiikka, mutta miesten välillä on kuitenkin valtava ero. Siinä missä Liston oli nopea, taitava ja voimakas, Duhaupasin liike on hidasta ja tahmeaa, eikä hänen iskuvoimansa ole edes lähellä Listonin aikanaan omaamaa.

Siksi myös Heleniuksen olisi uhoamisen sijaan osattava tehdä ottelustaan oikeat johtopäätökset. Juuri nyt hän on liian hidas tai huonokuntoinen päästäkseen sarjan huippumiesten nyrkeiltä suojaan, kun se ei onnistunut edes Duhaupasia vastaan.

Silmiinpistävää hänen viimeisissä otteluissaan on ollut myös Pohjolan painajaisen lyöntisarjojen yksipuolisuus ja kyvyttömyys päättää ottelu silloin kun siihen oli mahdollisuus. Helenius onnistui yhden kerran horjuttamaan vastustajaansa selvästi, mutta ei joko ehtinyt tai kyennyt jatkamaan lyöntisarjaansa tilanteessa, jossa ranskalaisen olisi ehkä ollut tyrmättävissä. Siinä näkyi parhaiten ero miehen "prime time" -otteluihin puoli vuosikymmentä sitten (esimerkki ja toinen).

* * *

Kaiken kaikkiaan suomalainen ammattinyrkkeily on viimeisen vuosikymmenen aikana ollut nousussa. Siksi olen antanut sille usemmankin ajatuksen. Juuri nyt olemme kuitenkin tulleet tilanteeseen, jossa sen kaksi valovoimaisinta tähteä on menettänyt loisteensa: Haapoja lopettaa, eikä Heleniuksenkaan mahdollisuuksia nousta sarjansa huipulle voi enää pitää realistisina.

Jäljelle jäävät kosovolaistaustainen Edis Tatli ja naisnyrkkeilymme maailmanmestari Eva Wahlström. Heistä kummankaan ei voi olettaa saavan samanlaista mielenkiintoa kuin etenkään Heleniuksen. Juuri nyt näyttää siis siltä, että ammattinyrkkeilymme uusi nousu olisi saavuttanut taitekohtansa ja tullut tyrmätyksi Heleniuksen ja Haapojan tappioiden myötä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjolan painajaisen paluu
Robert Helenius maailman huipulla
Jalo itsepuolustuksen taito