Vihervasemmisto pyrkii heikentämään köyhemmän kansanosan elinolosuhteita

Yle julkaisi sisäministeri Mari Rantasen (ps) haastattelun, jossa tämä pohti hallitusohjelman tavoitteita oman vastuualueensa osalta. Jutun luettuani tunsin tyytyväisyyttä siihen, mitä hallitusneuvotteluissa oli päätetty, mutta samalla vihervasemmiston pyrkimykset hallituksen kaatamiseksi - eli sen ohjelman toteuttamisen estämiseksi - harmittivat entistä enemmän. 

Rantasen mukaan ohjelmassa kaavaillaan tiukennuksia esimerkiksi pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuuden saamiseen. Lisäksi pakolaiskiintiö aiotaan puolittaa ja maahanmuuttajien ja Suomessa pysyvästi oleskelevien sosiaaliturva ja etuudet eriyttää toisistaan. Ja kaikessa tulee huomioida suomalaisen yhteiskunnan etu. 

Myös pääosin maahanmuuttajista koostuvien nuorisojengien hallintaan on luvassa uusia keinoja, kuten erikoistiedustelulainsäädäntö, jonka kautta voidaan päästä kiinni asioihin jo ennen kuin rikokset ovat tapahtuneet. Samaan aikaan tehostetaan myös ankkuritoiminnan kaltaista moniviranomaistoimintaa, jolla torjutaan nuorisorikollisuutta.

Tämän kaiken luulisi olevan vahvasti kaikkien suomalaisten etu - ja erityisesti niiden, joiden varallisuus ei riitä asumiseen maahanmuuttajavapailla alueilla. Siis erityisesti perinteisen poliittisen vasemmiston äänestäjien. 

Viime viikkojen vuosien takaisten kirjoitusten ympärillä pyörinyt keskustelu on kuitenkin osoittanut, etteivät Vasemmistoliiton, Vihreiden ja Sosialidemokraattien johtajat ymmärrä tätä. Sen sijaan he ajavat muualta maailmasta meille ajautuneita agendoja, jotka toteutuessaan heikentäisivät köyhemmän kansanosan elinolosuhteita entisestään.

  

Nähtäväksi jää, milloin tämä ymmärretään laajemmin poliittisen vihervasemmiston äänestäjien parissa. Tai ehkä se on jo ymmärrettykin, koska viime eduskuntavaaleissa edellä mainittujen kolmen puolueen saama äänisaalis jäi vaivaiseen 34 prosenttiin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallituksella on kansan vahva tuki
Wokeltamallako Suomen asiat kuntoon?
Suomalaiskoulujen alamäen syyt ovat vihervasemmistolaisissa uudistuksissa

Vaalitulos ja sen seuraukset

Suomen eduskuntavaalit 2023 on käyty ja niiden tulokset ovat vain vahvistamista vailla. Lopputuloksen mukaan puolueet saivat seuraavat kannatukset ja sen mukaiset paikkamäärät eduskuntaan.

Ensimmäinen huomio on se, että Sanna Marinin (sd) hallitukseen osallistuneiden puolueiden kannatus putosi 3,4 prosenttiyksiköllä, mutta sillä lailla varsin erikoisesti, että päähallituspuolue SDP onnistui jopa kasvattamaan kannatustaan ja paikkamääräänsä. Tämä johtui luonnollisesti siitä, että puheenjohtaja Sanna Marin (sd) teki vaaleista pääministerikilpailun ja onnistui sitä kautta imemään kumppaneiltansa suuren osan niiden kannatuksesta ja erityisesti eduskuntapaikoista. Nähtäväksi jää, miten tämä vaikuttaa vihervasemmiston sisäisiin suhteisiin jatkossa.

  

Kannatusmenetyksensä ja Marinin taktikoinnin seurauksena poliittinen vihervasemmisto hävisi kokonaisuutena peräti yhdeksän kansanedustajan paikkaa. Sen seurauksena vihervasemmistolla on hallussaan vain - juuri ja juuri - kolmannes eduskunnasta. Sen sijaan johtavat oppositiopuolueet Kokoomus ja Perussuomalaiset saivat yhteensä peräti 94 paikkaa. 

Toisin sanoen taloudellisesti vastuulliset oikeistopuolueet olivat vaalien suurimpia voittajia. Ja siitä syystä on nähtävä, että kansalta tuli poliittisille päättäjille selvä viesti maan talouden panemiseksi kuntoon.

Tulosten mukaan onkin sekä matemaattisesti että moraalisesti selvää, että maahan tulisi pystyttää kansan ilmaiseman tahdon mukaisesti niin sanottu porvarihallitus, jossa pääministerin paikka on Kokoomuksella ja valtiovarainministerinä istuu perussuomalainen. 

 

Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, sillä tulokset mahdollistavat myös sinipunan eli Kokoomuksen ja SDP:n varaan rakentuvan hallituksen. Vaikka se ei vastaakaan kansan tahtoa, saatetaan siihen päätyä siksi, että Keskustassa on ilmaissut vahvan halunsa siirtyä oppositioon keräämään uutta kannatusta ja RKP on puolestaan kertonut, ettei se ryhdy hallitusyhteistyöhön Perussuomalaisten kanssa. 

Sinipunavaihtoehto voisi rakentua Kokoomuksen ja SDP:n akselin varaan - jos vain ohjelmasta päästäisiin sopimukseen - mutta se vaatisi tuekseen muita puolueita, koska tämän vaihtoehdon pääpuolueet saivat eduskuntaan yhteensä 91 paikkaa. 

Tukipuolueilta tarvittaisiin siten enemmistön saamiseksi ainakin kymmenen eduskuntapaikkaa, joten RKP riittäisi vain juuri ja juuri siihen. Vahvempi pohja saataisiin ottamalla mukaan Vihreät, joilla saattaisi olla siihen halua, jotta se pystyisi ajamaan omia ympäristö- ja maahanmuuttopoliittisia tavoitteitaan.  

Tulevan pääministeri Petteri Orpon kannalta tällaisessa koalitiossa olisi kuitenkin sellainen ongelma, että mainittujen puolueiden kanssa olisi vaikea tehdä kovin vahvaa talousremonttia sisältävää hallitusohjelmaa. Enkä oikein jaksa uskoa siihenkään, että vaikka hallitukselle saataisiin Orpoa tyydyttävä ohjelma, toimisivat hallituskumppanit kovin innokkaasti sen toteuttamiseksi. 

Lisäksi on selvää, ettei sinipunainen vaihtoehto vastaisi kansan vaaleissa selkeästi ilmaisemaa tahtoa vihervasemmistolaisen politiikan hylkäämisestä. Ja siksi se olisi vaaleissa poikkeuksellisen selkeästi mielipiteensä ilmaisseen vaalikarjan pettämistä.  

Niinpä joudumme palaamaan oikeistohallitusvaihtoehtoon. Se vastaisi kansan tahtoa vahvasti rakentuessaan kahden vaalien suurimman voittajan varaan, mutta myös siihen tarvittaisiin tukipuolueilta seitsemän lisäpaikkaa eduskunnassa, jotta hallituksen tukena olisi edes 101 paikka. 

Koska Kristillisdemokraateilla ja Liike Nytillä on vain kuusi kansanedustajaa, ei niistä olisi apua. Siten mukaan tarvittaisiin joko RKP tai Keskusta. Niistä ensimmäinen on yleensä ollut aina valmis hallitukseen, mutta puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson vierasti Perussuomalaisia vielä eilen illallakin. Ja jälkimmäinen on ilmaissut haluttomuuttaan hallitukseen. 

Luulen kuitenkin, ettei porvariyhteistyö olisi Keskustan - äänestäjien vasemmiston pönkäpuolueena toimimisesta rangaistuksen saaneelle - puoluejohdolle mahdoton neuvoteltava. Hallituspaikkahan tarjoaisi puoluejohdolle mahdollisuuden korjata Marinin hallituksen aikaiset virheensä ja poistaa niistä aiheutuneen poliittisen painolastin - sekä estäisi hallituskumppaniksi tulevan Perussuomalaisten kasvamisen oppositiossa. 

Hallituksessa mukanaolo voisi kuitenkin olla myös Keskustalle painolasti, mutta valitsemalla muutaman ministerinsä oikein, se voisi profiloitua hallituksessa maakuntien puolustajana - ellei suorastaan pelastajana - ja sitä kautta voittaa ne takaisin perussuomalaisilta. Tässä painaa vielä sekin, että joutuessaan oppositioon yhdessä purralaisten kanssa ei saarikkolaisilla olisi minkäänlaista profiloitumisen mahdollisuutta. Ja näin ollen vaarana olisi myös Keskustan lopullinen kuihtuminen sitä kautta. 

Kaiken kaikkiaan hallituspelistä tulee myös tällä kertaa mielenkiintoinen palapeli. Eikä lopputulosta voi tässä vaiheessa ennustaa oikein millään tavalla. 

Toivon kuitenkin, että Petteri Orpo ja muut puolueet päättäisivät lopulta kaikesta huolimatta toteuttaa kansan ilmaiseman tahdon hallitusta koottaessa. Sanoihan jo Johannes Virolainenkin aikanaan, että "kansanvalta on puhunut, pulinat pois" 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen tulevaisuus ratkaistaan historiallisella hetkellä
Vaalit osoittivat miksi Viron talous kohenee, mutta Suomen ei
Kokoomuksen ja Perussuomalaisten on ratkaistava työperäisen maahanmuuton ongelma

Sanna Marinin epädemokraattiset haaveet

Pääministeri Sanna Marinin (sd) käytös on hänen valtakautensa lopulla alkanut vihjata yhä yksiselitteisemmin epädemokraattiisiin haaveisiin. Ensin hän suunnittelutti salassa pääministerille omaa turvallisuuspoliittista asiantuntijaa, joka oli tarkoitus asettaa virkaansa vielä tämän hallituksen aikana. 

Suunnitelma kaatui presidentin, ulkoministeriön ja puolustusministeriön vastustukseen, eikä Marin saanut seuraaville pääministereille sosiaalidemokraattista päällepäsmäriä, mikä lienee ollut hänen perimmäinen tarkoituksensa. Tai ainakin hänen touhuihinsa on vaikea löytää muuta perustetta, koska pääministerillä ovat jo nyt käytössään sekä ulko- että puolustusministeriön turvallisuuspoliittiset asiantuntijat. Eikä hän edes johda Suomen ulkopolitiikkaa. 

Vallan tunteen humalluttaman Marinin vaikeus luopua korkeasta asemastaan sai kuluneella viikolla myös toisen ilmentymän, kun hän ryhtyi julkisesti haaveilemaan SDP:n muodostamasta vähemmistöhallituksesta. Epäselväksi kuitenkin jäi, mihin eduskuntaryhmiin sen valta tukeutuisi. 

Marinin oma puoluehan näyttäisi saavan tulevissa vaaleissa vajaan viidenneksen kannatuksen ja sillä toiseksi tai kolmanneksi suurimman puolueen aseman. Puolueen veronkorostuksia korostavien ja julkisten varojen käyttöä maksimoivien talouspoliittisten linjausten perusteella on selvää, etteivät nykyopposition suuret puolueet eli Perussuomalaiset tai Kokoomus lähde tukemaan Marinin vallankipeää haavetta. 

Eivät myöskään Kristillisdemokraatit, Liike nyt tai jonkin verran huomiota herättäneen julkisten kulujen leikkauslistan tehnyt Liberaalipuolue, joka on ilmeisesti nostanut gallupeissa ryhmän "muut" kannatusta sekä saanut ehdokkaikseen kohtuullisen tunnettuja henkilöitä, kuten Suomen pankin Sanna Kurrosen.  Siten SDP:n tukipuolueiksi voisivat ryhtyä edes teoriassa vain nykyiseen hallitukseen kuuluvat puolueet.

On tietenkin hyvä kysymys, että miksi ihmeessä nämä puolueet luopuisivat mahdollisuudestaan päästä valtaan tukeakseen Sanna Marinin yksinvaltiutta. Ainakin maan vallanhimoisimpien puolueiden eli Keskustan ja RKP:n osalta ajatus on täysin mahdoton. 

Lisäksi nykyisten hallituspuolueiden yhteenlaskettu gallupkannatus ylittää juuri nyt vain niukasti 50 prosentin rajan. Se tuskin kuitenkaan riittää kansanedustajien enemmistöön, koska suomalainen vaalijärjestelmä suosii suuria puolueita eli demareiden lisäksi Kokoomusta ja Perussuomalaisia, joiden yhteenlaskettu 40 prosentin kannatus tuonee lähes 90 paikkaa eduskuntaan. 

Tämän voi päätellä esimerkiksi vuoden 2015 vaaleista, joissa kaksi suurinta puoluetta saivat alle 39 prosentin kannatuksella 87 paikkaa (43,5 prosenttia kansanedustajista). Tai vuoden 2011 vaaleista, joissa kahden puolueen yhteenlaskettu 40 prosentin kannatus riitti 86 paikkaan (43 prosenttia kansanedustajista).  

Niinpä joudun valitettavasti tekemään sellaisen johtopäätöksen, että kaunis pääministerimme on vallanhimossaan menettänyt sen vähäisenkin järkensä, jonka avulla hän on noussut puolueensa puheenjohtajaksi ja edeltäjänsä kömpelöinnin seurauksena pahasti epäonnistuneeksi maan pääministeriksi. Ja siksi ajatus hänestä myös tulevana pääministerinä alkaa tuntua vähintäänkin kammottavalta, joskin onneksi yhä epätodennäköisemmältä, vaihtoehdolta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marin ja kaksipäinen turvallisuuspolitiikka
Ei niin huonoa poliitikkoa, ettei hänelle tarjottaisi EU:n korkeaa pestiä
Vasemmiston blokkiutumispyrkimykseen ei pidä suostua

Pari sanaa eilisestä

Eiliset kunnallisvaalit päättyivät lopulta Kokoomuksen voittoon niin Helsingissä kuin koko maassakin. Niinpä pääkaupunkimme pormestariksi nousee Juhana Vartiainen (kok), joka on luonnehtinut itseään tannerilaiseksi oikeistodemariksi. 

Perussuomalaisten äänestäjistä suuri osa jäi jälleen kerran kotisohvilleen. Näin he osoittivat piittaamattomuuttaan kotikuntansa ja viime kädessä koko Suomen tulevaisuudesta. 

Sen sijaan Keskustan kannattajat lähtivät innolla puolustamaan omaa puoluettaan ja se onnistui saamaan jonkinlaisen torjuntavoiton säilyessään kolmanneksi suurimpana kuntapuolueena. Näin Perussuomalaisten kohtalona oli jäädä neljänneksi siitä huolimatta, että Jussi Halla-ahon (ps) henkilökohtainen äänimäärä oli valtakunnan suurin ja puolueen valtakunnallinen kannatus nousi edellisiin kunnallisvaaleihin verrattuna peräti 5,7 prosenttiyksikköä.

Katsottaessa vihervasemmiston kannatusta nähdään, että se on laskusuunnassa. SDP:tä, Vasemmistoliittoa ja Vihreitä äänesti vaaleissa vain 36,2 prosenttia uurnilla käyneistä ja kaikki kolme kärsivät kirvelevän tappion suhteessa edellisiin kuntavaaleihin. Keskusta mukaan lukien koko jakopoliittinen puoluesiipi sai kuin saikin hiukan yli 50 prosentin kannatuksen - toisin kuin toivoin aiemmin. 

Nähtäväksi jää millä tavoin tämä vaikuttaa koko maan hallitustyöskentelyyn eli ryhtyvätkö puolueet entistä hurjempaan jakopolitiikkaan vai muuttavatko ne tekemistään tähän mennessä nähtyä vastuullisemmaksi. Olihan jakopoliittisten puolueiden vaalitappio kuitenkin yhteensä yli seitsemän prosenttiyksikköä.

Näin on siis suomalainen demokratia puhunut. Kansamme ja kulttuurimme suurin uhkakuva eli monikulttuuristuminen on saanut vahvan tuen äänestäjiltä maahanmuuttokriittisesti eli perussuomalaisesti ajattelevien jäätyä sohvilleen. 

Sen sijaan toisessa kohtalonkysymyksessä eli talouskysymyksessä kansa näyttäisi tukevan vastuullisuutta. Mutta kuten hyvin tiedetään, hallituksessa jatketaan kansalta reilun kolmanneksen kannatuksen saaneen vihervasemmiston johdolla, joten nähtäväksi jää mikä on lopputulos reaalimaailmassa.

Lopuksi pieni ajatusleikki. Mikäli Perussuomalaiset olisi saanut viimeisen Ylen gallupin lupaaman 18 prosentin kannatuksen mukaiset nukkuvien äänet, olisi puolue ollut vaalien toiseksi suurin lähes prosenttiyksikön erolla demareihin (joiden kannatus olisi jäänyt 17,1 prosenttiin). Koko vihervasemmiston kannatus olisi puolestaan pudonnut 35 prosenttiin ja Keskusta olisi vajonnut 14,4 prosentin äänisaaliiseen. 

Samalla moni kunta olisi vaihtunut keskustavetoisesta persuvetoiseksi. Näin olisi syntynyt paljon enemmän painetta myös koko Suomen hallituspolitiikan järkiperäistämiselle, vaikka paine sen kokonaan hajottamiselle olisi tuskin siinäkään tapauksessa ollut riittävä.

Joka tapauksessa on kuitenkin niin, että kansa on nyt puhunut ja sitä on syytä kunnioittaa.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anni Sinnemäki hidasti Helsingin detroitisoitumista
Punavihreä alamäki
Punavihreät vaalivoittoon, mutta Kokoomukselle suurin kannatus

Onko Keskusta kestävän talouspolitiikan tukipilari?

Ilta-Sanomat kuvaili Sanna Marinin (sd) johtaman hallituksen toimintaa mielenkiintoisin sanakääntein. Sen mukaan "Marinin hallituksen ensiaskeleiden perusteella voi päätyä arvioon, että uusi, milleniaalinen poliitikkosukupolvi osaa käyttää samoja keinoja kuin edeltäjänsäkin. Riitely kulisseissa, lehmänkaupat, uhkailut, ulosmarssit ja vuodot medialle kuulostavat kovin tutuilta."

Taustalla on ennen kaikkea Vihreiden ja Keskustan välinen ristiriita siitä, mihin Suomen pitäisi pyrkiä. Pitäisikö maastamme tehdä - vaikka taloudellinen tulevaisuutemme tuhoten - maailman johtava maailmanparantaja vai sittenkin kantaa edes jonkinlaista vastuuta maamme aineellisesta hyvinvoinnista ja alueellisesta kehityksestä.

Tässä tilanteessa Keskusta on aika ajoin näyttäytynyt tulevaisuutemme pelastajana jarrutellessaan kaikista rankimpia punavihreitä utopioita. Niinpä päätin tänä aikana muistuttaa arvoisaa lukijaani siitä tosiasiasta, ettei hallituspuolueiden ja etenkin keskustan toimia arvioitaessa pitäisi unohtaa ns. suurta kuvaa.

Tarkoitan tällä sitä, että mikäli Keskusta ja myös Kokoomus olisivat aikanaan niin päättäneet, ei Antti Rinne (sd) olisi saanut poliittista tukea vihervasemmiston hallitsemalle maailmanparantajahallitukselle, vaan olisi vaalituloksen perusteella joutunut kokoamaan maahamme taloudellisesti vastuullisen hallituksen, jonka painopiste olisi ollut talouspoliittisen keskiviivan oikealla puolella.

Siksi Keskustaa ei pidä nähdä tässä tilanteessa suomalaisen talouden pelastajana, vaan hallituksen hyödyllisenä idioottina, jonka toiminta vaarantaa maamme talouden - ja siis myös ihmisten hyvinvoinnin - perusteet pitkälle tulevaisuuteen. Näin etenkin kannatuksensa uskollisimmilla tukialueilla eli syvällä maaseudulla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Katoaako hyödyllinen idiootti politiikastamme?
Politiikan perusteet järisevät
Rinteen hallituksessa roihahti

Syntyykö Rinteen ensimmäinen?

Eiliset eduskuntavaalit päättyivät siihen, että SDP nousi maan suurimmaksi puolueeksi 40 kansanedustajallaan. Ero toiseksi suurimpaan, Perussuomalaisiin, oli tosin vain yksi ja kolmanteen, Kokoomukseen, kaksi paikkaa. Keskusta romahti 31 paikan puolueeksi ja Vihreät nousi 20 kansanedustajaan. 

Koko vasemmisto sai yhteensä 76 paikkaa, joten pelättyä sosialistihallitusta maamme ei tule saamaan, vaikka Antti Rinne pääseekin kokoamaan uutta valtioneuvostoa. Nähtäväksi jää, onnistuuko hän tehtävässään - ja mitkä puolueet hänen kabinettiinsa päätyvät.

Itse oletan, ettei Perussuomalaisten vaalitulos riitä hallitukseen. Sen sijaan se riittänee siihen, että hallituksen on Persunpelossaan pakko toimia, mikäli Eurooppaan suuntautuu kehitysmaista uusi vuoden 2015 tapahtumien kaltainen maahanmuuttajainvaasio. Se on hyvä, vaikka välitöntä maahanmuuttopolitiikan järkeistämistä ei olekaan odotettavissa.

Lähtökohtaisesti olisi tietenkin outoa, mikäli Suomessa ryhdyttäisiin tekemään vahvasti vasemmistolaista talouspolitiikkaa tilanteessa, jossa vain 38% eduskunnasta on suunnitelmataloutta kannattavien puolueiden hallussa. Tämä tarjoaa erityisesti Kokoomukselle vahvan aseman hallitusneuvotteluissa. 

Siten on luultavaa, ettei SDP pysty toteuttamaan ainakaan kovin laajamittaisesti vastuutonta jakopolitiikkaansa Vihreiden ja Vasemmistoliiton kanssa. Tai tarkemmin ottaen, en usko Kokoomuksen tai Keskustan edes lähtevän samaan hallitukseen kaikkien kolmen vasemmistopuolueen kanssa, koska siinä tilanteessa se joutuisi äänettömän aisankannattajan rooliin. 

Todennäköisimpänä pidän hallitusta, jossa ovat SDP ja Vihreät yhdessä Kokoomuksen ja RKP:n kanssa ja jossa jälkimmäisten kädenjälki näkyy vahvana hallitusohjelmassa. Se tarkoittanee jonkinasteista järjenkäyttöä, mutta siitä huolimatta rajua ilmastopolitiikkaa sekä sen myötä valtion velkaantumista ja veroasteen nostamista eli toisin sanoen kansan köyhdyttämistä. Toivottavasti ei kuitenkaan teollisuuden ulosliputtamista Vihreiden ambitioista huolimatta.

Tämä kaikki on tietenkin spekulaatiota. Vasta todelliset neuvottelut ratkaisevat. Mikäli Rinne ja Vihreät ovat neuvotteluissa liian vaateliaita Kokoomuksen suhteen, ei ole poissuljettua, että maassa päädyttäisiin lopulta Perussuomalaisten tai Kokoomuksen johtamaan hallitukseen. Sellaisen politiikka olisi luonnollisesti mahdollista Rinteen kabinettia paljonkin vastuullisempaa, mutta kovin todennäköisenä en tällaista hallituspohjaa kuitenkaan pidä.

Odotettavissa on siis jännittävä kevät ja ehkä vielä alkukesäkin. Mutta en epäile, etteikö hallitusta saataisi lopulta muodostetuksi. Eihän Suomi entään ainakaan vielä ole muuttunut Ruotsin kaltaiseksi kehitysmaaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Suomalaiset haluavat vihervasemmiston hallitukseen

Pekka Haavisto ja Li Andersson viihteen parissa

Demarit on jakovara-, mutta ei yrittäjäpuolue

Sauli Niinistö - tasavallan presidentti

Sauli Niinistöstä tuli tänään Suomen tasavallan presidentti. Onnittelut hänelle!

Pari sanaa itse vaaleista. Nähdäkseni palasimme pitkästä aikaa normaaliin vaalikäytäntöön oikeisto-vasemmisto-jakoineen. Asia toki selviää myöhemmin vaalikäyttäytymiseen paneutuvista tutkimuksista, mutta olen jo nyt valmis veikkaamaan, että Niinistö keräsi kannatuksensa perinteisen oikeiston kannattajilta ja Pekka Haavisto perinteisen vasemmiston (sisältäen vihreät) kannattajilta ryyditettynä voimakkaalla ruotsinkielisten tuella. Näin siistä huolimatta, ettei Haavisto ajatuksineen liene kovinkaan vasemmistolainen.

Edellisen kerran samanlaista aikaa taidettiin elää vuoden 1956 presidentinvaaleissa, jolloin Kekkonen nousi valtaan. Kekkosen aika oli varsin epädemokraattista noottikriiseineen ja poikkeuslakeineen. Sen seurauksena hän valtansa loppuaikoina keräsi ääniä läpi koko puoluekentän.

Kekkosta seurasi Mauno Koivisto, jonka jopa minä murrosikäisenä poikasena jo 1970-luvun puolivälissä arvelin seuraavan Kekkosta ja löin asiasta jopa satasen vetoa. Ja näin todella kävi vuonna 1982 .

Koivistoa seurasi vuonna 1994 epäpoliittiseksi luonnehdittu Martti Ahtisaari, joka keräsi kannatuksensa politiikkaan kyllästyneiltä. Tarja Halonen taas mobilisoi kauniimman sukupuolen edustajat poliittisista näkemyksistään riippumatta itsensä taakse vuonna 2000 ja uudelleen 2006. Mutta tänään siis palattiin normaaliaikaan.

Lopuksi toivon Niinistön onnistuvan presidenttinä toimimaan koko kansan parhaaksi. Ja koko kansan antavan hänelle tukensa tässä tärkeässä tehtävässä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Presidentivaalien ensimmäisen kierroksen tulos
Onko tosiasioiden tunnustaminen viisautta?

Laskennallisia vaalitulosennusteita gallupkannatuksen pohjalta

Uusimman Helsingin Sanomien tilaaman gallup-tutkimuksen perusteella perussuomalaisten kannatus jatkaa edelleen nousuaan. Soinilaisten kannatuksen nousun kääntöpuolena on käytännössä kaikkien muiden puolueiden kannatuksen lasku.  Kevään vaaleissa näyttäisi siis olevan muhimassa yksi kaikkien aikojen suurimmista poliittisista mullistuksista Suomen historiassa.

Haluan tässä vaiheessa esittää pari laskelmaa vaalikilpailun tilanteesta.

Varsinainen vaalikampanja ei ole vielä alkanut. Vanhastaan tiedetään, että onnistuneella kampanjalla voi nostaa suosiotaan melkoisesti. Ja vielä paremmin voi kannatuksensa tuhria epäonnistuneeseen vaalikampanjaan. Siitä paras esimerkki on vuoden 2000 presidentinvaalit, joissa Esko Ahon epäonnistunut vaalikampanja johti Tarja Halosen presidentiksi.

On siis todennäköistä että myös tämän kevään eduskuntavaalikampanjoiden aikana puolueiden kannatuksessa tapahtuu suuria muutoksia. Muutosten suuntaa on tietenkin mahdoton ennustaa, koska emme tiedä mitä seuraavien kuukausien aikana tapahtuu. Tuleeko suuria paljastuksia? Munaako joku puolue itsensä - tai syntyykö sankaritarina? Syntyykö kansainvälisiä kriisejä tai romahtaako EU:n talous.

Kysymystä voidaan kuitenkin tarkastella menneiden vaalien valossa oletuksella että historia toistaa itseään, kuten se usein tekee. Käytän seuraavien laskelmien lähtökohtana  YLE:n puoluekannatusmittaria ja eduskuntavaalien tulosta vuodelta 2007.

Yksinkertaisin tapa tarkastella vaaligallupin ja lopputuloksen suhdetta on verrata vuoden 2006 joulukuun ja vuoden 2007 tammikuun puoluekannatusmittarien ja saman vuoden maalisvaalien tuloksen erotusta: esimerkiksi SDP:n vaalikannatus oli joulukuussa 21,44% ja joulu- ja tammikuun gallupkannatukset olivat 25,2% ja 23,8%. Näin ollen vaalesissa toteutunut kannatus oli keskimäärin 3,06 prosenttiyksiköä pienempi kuin joulu-tammikuussa ennustettu tulos.

Mikäli oletamme kannatustilanteen kehittyvän samalla tavalla kuin vuonna 2007, saamme ylle kirjattua periaatetta soveltaen nyt HS:ssä julkaistu mielipidetutkimuksen pohjalta seuraavat kannatuslukuennusteet eri puolueille (vain niille, jotka ovat mukana YLE:n puoluekannatusmittarissa): Kok 22,86%, Kesk 17,51%, PS 17,45%, SDP 15,14%, Vas 7,92%, Vihr 7,81%,  RKP 4,72% ja KD 3,51%.

Koska muutokset ovat nyt suurempia kuin melkein koskaan aiemmin, emme kuitenkaan tiedä, onko ennusteen ja vaalituloksen välinen suhde aritmeettinen. Puoluekannatusten muutokset voivat olla luonteeltaan myös prosentuaalisia. Eli kun SDP sai vuonna 2007 21,44% ääniä, oli se noin 12,5% vähemmän kuin joulu-tammikuun mielipidetiedusteluissa.

Jos siis oletamme puolueiden kannatuksen kehittyvän prosentuaalisesti samalla tavalla kuin vuoden 2007 vaaleissa, saamme HS:n julkaiseman mielipidetutkimuksen perusteella seuraavat kannatuslukuennusteen eri puolueille: PS 23,43%, Kok 22,91%, Kesk 17,70%, SDP 15,93%, Vas 7,94%, Vihr 7,88%, RKP 4,74% ja KD 3,66%.

Edellä laskemani ennusteet ovat siis pelkästään laskennallisia. On mahdollista, että asiakysymysten seurauksena vaalitulos poikkeaa niistä merkittävästikin. Toisaalta ne tarjoavat herkullisen lähtökohdan puolueiden kannatuksen jatkoseurantaan.

Merkittäviä kysymyksiä ja spekulaation aiheita ovat ainakin seuraavat:

Voiko perussuomalaisten kannatus todella nousta yli 20% tasolle kuten prosentuaalinen tarkastelu ennustaa?
Nouseeko perussuomalainen puolue kolmen suuren joukkoon? Tai jopa maan suurimmaksi?
Voiko SDP:n kannatus todella laskea alle 16% tason?
Ohittaako vasemmistoliitto jälleen vihreät?

Vastauksia näihin kysymyksiin saamme kevään vaaleissa. Tällä hetkellähn kaikki tämä on pelkkää ajatusleikkiä. Mutta mielenkiintoista sellaista!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Asiaan!
Vihreiden ja Professorin ajatukset käyvät yksiin
Kestääkö perussuomalaisten kannatus?
Puolueiden maahanmuuttoasenteista