maanantai 15. tammikuuta 2024

Mari Rantasella on kolme kuukautta aikaa

Ihmiset voivat tehdä kahdenlaisia päätöksiä. Sellaisia, jotka voi korjata jälkikäteen sekä sellaisia, joiden korjaaminen on käytännössä mahdotonta. 

Sama koskee valtioiden johtajia. Esimerkiksi Ruotsissa on harjoitettu maahanmuuttopolitiikkaa, jonka seurauksena maan väestö on kasvanut minun lapsuuteni reilusta seitsemästä miljoonasta tämän päivän kymmeneen ja puoleen miljoonaan. Eli noin neljälläkymmenellä prosentilla. 

Samaan aikaan Suomen väkiluku on kasvanut noin neljästä ja puolesta miljoonasta viiteen ja puoleen miljoonaan. Eli hiukan yli kahdellakymmenellä prosentilla. 

Ruotsalaisen politiikan seurauksena maan väestö on muuttunut oleellisesti. Toki muuttajissa on ollut paljon Ruotsiin hyvin sopeutunutta väkeä - kuten ruotsinsuomalaiset - mutta erityisesti kehitysmaista on virrannut myös ihmisiä, joilla ei ole aikomustakaan muuttua ruotsalaisiksi sosiaalidemokraateiksi.

Tämän politiikan seuraukset ovat tietenkin tuttuja tämän blogin lukijoille. Erityisesti on huomattava, että monenlainen rikollisuus on suorastaan räjähtänyt käsiin ja monilla asuinalueilla valta on siirtynyt ruotsalaiselta demokratialta maahanmuuttajataustaisille rikollisille. Tämän tosiasian muuttaminen on vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta.

* * *

Edelle kirjoittamastani huolimatta oli hätkähdyttävää huomata Ylen uutinen, jonka mukaan Suomesta aikanaan Ruotsiin muuttaneen romanit ja heidän jälkeläisensä ovat alkaneet palata Suomeen. Tai ei oikeastaan muuttamishalu, vaan heidän motiivinsa paluuseen. 

Noin kaksikymppisten nuorukaisten isä nimittäin kertoi, että "pojat halusivat itse muuttaa pois rikollisuustilanteen takia". Eikä hänen perheensä ole suinkaan ainoa, sillä - edelleen saman isän mukaan - "Tukholman ympäristössä ei asu enää kuin muutama familj eli perhe, jotka tiedän. Koko suuri romaniväestö on muuttanut."

Kuten kirjoitukseni alussa totesin, Suomessa ei ole minun elämäni aikana tapahtunut samanlaista suurta väestönmuutosta kuin Ruotsissa, vaikka täälläkin on erityisesti poliittisessa vasemmistossa ja arvoliberaalissa oikeistossa ollut pyrkimystä samaan suuntaan. Ja viime aikoina Vladimir Putinilla on ollut tahto "auttaa" näitä tahoja toteuttamaan unelmansa avustamalla - ellei suorastaan pakottamalla - kehitysmaalaisia turvapaikanhakijoita Suomen rajan yli. 

Ruotsin esimerkki kuitenkin osoittaa, on Petteri Orpon (ps) hallituksen on syytä saada tämä kehitys hallintaan mahdollisimman nopeasti. Käytännössä asian valmistelu kuuluu sisäministeri Mari Rantaselle (ps), jonka saavutukset rajan hallitsemiseksi ovat toistaiseksi olleet väliaikaisia ja vuotavia, kuten rajan yli metsän kautta maahamme saapuneet irakilaiset osoittavat. 

Aikaa Rantasella on noin kolme kuukautta eli talven päättymiseen asti. Sen jälkeen Lähi-Idän hiekka-aavikoltakin tulevan henkilön on - toisin kuin nyt talvella - helppo kävellä Venäjän puolelta Suomeen. Ja lausua taikasana "asylum".

Toivotan ministerille ja koko hallitukselle tässä asiassa paljon järkeä ja menestystä. Ja odotan, että he huolehtivat siitä, ettei Suomi joudu enää keväällä vastaanottamaan laittomasti maahan saapuneita turvapaikanhakijoita. Tai jos joutuu, ovat käytössä riittävät keinot palauttaa heidät saman tien kotimaahansa. 

53 kommenttia:

  1. Viittauksesta veromedian (VMP) juttuun eioikeastaan voi kirjoittaa kuin:
    Rotat jättävät uppoavan laivan.

    VastaaPoista
  2. Juuri tätä porukkaa kaipaamme.Uskovaisia helluntailaisia, jotka ovat nyt noin 500 vuoden jälkeen sopeutumassa suomalaiseen yhteiskuntaan: monet heistä ovat menneet jopa opiskelemaan (https://www.tampere.fi/ajankohtaista/2023/02/22/oma-ryhma-kannusti-romaninuoria-opiskelemaan-tampereella); homma ei tietenkään toiminut kuten normisuomalaisilla, vaan kaikenlaista erityisjärjestelyä piti luoda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttäreni opiskeli lähihoitajaksi. Mukana luokassa oli romanityttö. Kun oli aika hakea harjoittelupaikka, ei romanitytölle löytynyt sellaista mistään, vaikka hän etsi.
      Romanien työttömyys ei ole aina heidän syynsä.

      Poista
    2. Sinänsä ikävää moinen, koska 85% pilaa loppujen 15%:n maineen.

      Aivan liian moni työnantaja on päätynyt leivättömän pöydän ääreen ja tuomituksi siitä sun tästä oltuaan höveli ja otettuaan romanin töihin ihan vilpittömästi.

      Romanin osoittauduttua sitten pienelle firmalle liian suureksi rasitukseksi tuottavuuden puuttuessa, on eroonpääsemistoimenpiteitä, vaikka miten olevinaan lain mukaisia, sitten puitu oikeudessa ja liian usein työnantajan tappioksi.

      Tunnen lempääläläisen pikkufirman omistajan jonka mielipiteet heikäläisistä tällaisen episodin jäljiltä eivät ole painokelpoista tavaraa. Sitä tarinaa tiiviisti sivusta seurattuani, ja ongelmatapauksen muutamaan otteeseen tavattuanikin ymmärrän hyvin miksi.

      Poista
    3. MTV uutiset 16.1.2024

      Haulikkomiehet ottivat perheenäidin vangiksi, kiduttivat tätä suorassa lähetyksessä ja hylkäsivät puolipukeissa hankeen

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/haulikkomiehet-ottivat-perheenaidin-vangiksi-kiduttivat-tata-suorassa-lahetyksessa-ja-hylkasivat-puolipukeissa-hankeen/8858010

      Artikkelista poimittua

      Aseistautuneen kaksikon pyrkiessä sisään perheen isä, täysi-ikäinen poika ja 17-vuotias poika pakenivat takaovesta ulos. Asuntoon jäivät perheen äiti ja vasta 1-vuotias pikkutyttö.

      Tilanteen taustalla olivat erimielisyydet, joita mieskaksikko oli saapunut kostamaan perheen miesväelle.

      Mieskaksikko ei kuitenkaan jättänyt perheen naisiakaan rauhaan, vaan ryhtyivät pahoinpitelemään perheen äitiä uhaten samalla tappaa pikkutytön.
      Miehet ilmoittivat vähäpukeiselle naiselle, että tämä olisi nyt heidän panttivankinsa siihen saakka, että perheen miehet suostuisivat tapaamaan heidät.

      Asemiehet kävelyttivät paljasjalkaisen naisen lasinsirujen päältä hiuksista ja kaulasta repien pihalla odottavaan autoon. Miehet pakottivat naisen jättämään pienen tytön yksin asuntoon.
      ...
      ...
      Oikeus tuomitsi 39-vuotiaan Hemmi Wiljami Robert Hagertin kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomana vankeuteen. 21-vuotias Alvari Tenho Allan Hagert sai kaksi vuotta ja 11 kuukautta ehdotonta vankeutta.

      Molempien rangaistukseen vaikuttivat myös muut vähäisemmät rikokset ja aiemmat rikostuomiot.

      Poista
  3. Professorin linkittämässä uutisessa todetaan:

    "Yle tavoitti metsän läpi Suomeen tulleet miehet – rajan takana on jopa 3 000 ihmistä odottamassa, he kertovat
    Syyrialaiset miehet olivat löytäneet salakuljettajan Telegram-viestipalvelusta."

    Sieltä on siis tulossa massoittain väkeä heti kun mahdollista. On Suomen kansallisen turvallisuuden mukaista estää tämä keinolla millä hyvänsä koska joukossa voi olla potentiaalisia islam-terroristeja tai Putinin lähettämiä sabotöörejä.

    Tämän lisäksi todetaan:

    "Syyrialaiset miehet olivat löytäneet salakuljettajan Telegramista. Kukin neljästä miehestä maksoi salakuljettajalle 6 000 euroa päästäkseen Suomeen.
    Matka alkoi Pietarista, josta tadžikistanilaiset Yandex-taksikuskit lähtivät tuomaan heitä kahdella autolla kohti rajaa."

    Suomen ei tule alistua salakuljettajien bisneksen tukijoiksi ottamalla näitä vastaan.
    Voidaan hyvin todeta, että emme ota vastaan taikasanan asylum anomusta koska olette välineellistettyjä henkilöitä ja tulette turvallisesta maasta.
    Tulijat hakekoot Venäjältä suojaa koska se on rauhaa rakastava turvallinen maa.
    Tänne yrittäminen loppuu heti kun tieto leviää ettei mahdollisuutta rajan ylittämiseen ole!

    Artikkelissa todetaan myös

    "Miehet päättivät tulla Suomeen, koska he halusivat Eurooppaan paremman tulevaisuuden ja ihmisoikeuksien perässä."

    Elintasopakolainen etsii Euroopan parempaa tulevaisuutta eli ilmaista elatusta veronmaksajien kustantamana.
    Jos ihmisoikeudet ei ole kotimaassa kunnossa, sitten pitää vaan tehdä vaikutustyötä sen eteen, että maa muuttuu paremmaksi - jos henkilö on oikeasti kiinnostunut ihmisoikeuksista.

    Lopuksi huomautan siitä, että nyt käydään taistelua siitä kuka määrää ja pitää valtaa valtioissa?
    Tähän asti määräävässä asemassa ovat olleet hölmöt, jotka haluavat muuttaa Euroopan maat kehitysmaiksi täyttämällä ne kehitysmaiden asukkailla. "Turvapaikanhakijat" ovt veruke, jolla hölmöt ovat menestyneet harvinaisen pitkään, koska eurooppalaisilta puuttuu itsesuojeluvaisto.

    Toisaalta islamistisissa maissa on varmasti tahoja, jotka haluavat levittää islamin uskon ja sharia-lain mahdollisimman laajalle ja saada yhteiskuntajärjestys muutettua esim. Euroopan valtioissa siten, että valtiomuotona olisi teokratia.

    [Teokratia on valtiomuoto, jossa hallitsija käyttää valtaa Jumalan edustajana, koska Jumalalla katsotaan olevan ylin hallintovalta.
    Teokratian legitimiteetti perustuu jumalallisen hallintovallan uskolliseen toimeenpanoon.]

    Varsinkin tämä islamistinen valtapyrkimys ei valitettavasti ole ihmisten ymmärryksessä mutta siihen tulee suhtautua vakavasti ja se tulee estää keinolla millä hyvänsä. Koska se on Euroopan suurin uhka.
    Putinista ja Venäjästä ei ole todellista uhkaa mikäli maiden puolustusvoimat ovat kunnossa.

    VastaaPoista
  4. Kalergi-suunnitelma15. tammikuuta 2024 klo 8.29

    Hulluus huipussaan:

    "EU-komissaari Ylva Johansson: Maahanmuuttoa on lisättävä miljoonalla joka vuosi – ”muuten kuolemme nälkään”",
    https://www.kansalainen.fi/eu-komissaari-ylva-johansson-maahanmuuttoa-on-lisattava-miljoonalla-joka-vuosi-muuten-kuolemme-nalkaan/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma15. tammikuuta 2024 klo 8.39

      Eikö tuo akka mukamas ole kotimaassaan nähnyt, mihin jo huomattavasti pienempikin islamisti-pakolOisten määrä johtaa?
      Onko hän ylimpien globalistirikollisten ohjelmoitu robotti?

      Poista
  5. Koko homma olisi aivan yksinkertaisesti ratkaistavissa julistamalla Venäjä näille tarhapaikanhakijoille turvalliseksi maaksi, aivan kuten niissä kuuluisissa sopimuksissa mainitaan. Eli turvallisesta maasta tulevien asylym huutoja ei tarvitse edes olla kuulevinaan.

    Asiassa on kuitenkin pieni ongelma, kuten aina missä joku vihervassari on päässyt vaikuttamaan. Julistamalla Venäjä turvalliseksi maaksi, menisi koko Euroopan turvapaikka kuvio aivan uusiksi. Emme nimittäin ole noudattaneet tuota sopimuksen pykälää tähänkään saakka, ihan tarkoituksellisesti poliittisen agendan noudattamiseksi eli monivärisen värinän aikaan saamiseksi tasaisesti joka paikkaan. Eli tarhapaikanhakijat ovat saaneet ihan rauhassa vaellella pitkin Eurooppaa ilman papereita tai mitään oikeutta edes päästä Eurooppaan, ja sitten he ovat saaneet julistaa sen asyluminsa siinä maassa missä itse haluavat. Yksikään maa ei ole estänyt tätä touhua sen perusteella että asylumin hakija tulee turvallisesta maasta eli toisesta EU maasta. Otettiinhan mekin kymmeniä tuhansia läpsyttelijöitä Ruotsista.... mikä ihmeen uhka heihin siellä kohdistui? jos Ruotsi haluaa päästää nämä maahansa, ei meillä ole minkään sopimuksen mukaan velvoitetta ottaa heitä tänne enää sen jälkeen. Ja Orpo ja Stubbi tietävät tämän kyllä, eivät olisi muuten suhteutuneet niin agressiivisesti siihen tulijoiden motiivien kyselyyn...

    Eli koska emme ole noudattaneet aiemminkaan niitä kuuluisia sopimuksia, on nyt sitten henkisesti ja poliittisesti aivan mahdotonta alkaa noudattamaan niitä Venäjänkään kohdalla. Ja sitten ollaankin kusessa.... onnea.

    VastaaPoista
  6. Presidenttiehdokkaiden (sosiaali)turvapaikkamielipiteet pitäisi selvittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaatko että niissä on jotain epäselvää?

      Poista
    2. Stubb: "Itäkeskus on kuin somalia, hieno paikka"!

      Poista
    3. Stubbilla on näitä kuolemattomia sammakoita aika paljon, mutta silti mukana kisassa.
      Stubbin suurin heikkous on kykynemättömyys itsenäiseen ajatteluun, hän kun on EU:n ja globalisaation papukaija. Hän on siinä suhteessa Halla-ahon vastakohta.

      Poista
    4. Ei minulle ole mitään epäselvää mutta Yle ja Hesari voisivat tehdä sen kuulijoitaan ja lukijoitaan varten.

      Poista
  7. Asia on niin kuin proffa sanoo, kolme kuukautta on aikaa ratkaista itärajan tilanne !
    Rantasella taitaa olla toivoton tilanne, niin kuin on toivotonta valvoa koko rajaa, laillisin keinoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palataampa tosiasioihin. Mitä ihmeen väliä sillä rajan valvomisella koko mitaltaan on? Ei se valvonta estä ketään tulemasta pitkin metsiä tähän maahan. Kyllä ne tarhapaikan hakijat ilmoittautuvat kun ovat maahan päässeet, tarhapaikkaa varten kun pitää päästä sanomaan se asylum viranomaiselle. Koputtelevat paikallisten oville että kutsuisivat ne viranomaiset paikalle. Ja ne jotka haluavat jatkaa matkaa muihin maihin, jatkavat sitä sinne joko suoraan rajan ylitettyään tai vastaanottokeskuksen kautta kiertäen kuten tähänkin saakka. Miksi me välitettäisiin niistä jotka jatkavat matkaa? eihän muutkaan maat välitä niistä jotka jatkavat matkaa tänne heidän maidensa kautta? vapaasti saa nämä seilata pitkin Eurooppaa. Muistakaa olla pragmaattisia näiden asioiden kanssa, muuten media kusettaa teitä milloin mitenkin käsitehässimisellään.

      Poista
    2. Rajan valvomisella olisi jokin merkitys jos se tehtäisiin siksi että tulijat kerättäisiin kokoon ja potkaistaisiin takaisin Venäjän puolelle, mutta näinhän ei missään olosuhteissa tulla tekemään koska ne tulijat lausuvat taikasanan asylum. Tässä tilanteessa on aivan se ja sama valvotaanko vai ei, halvempaa olla valvomatta koska se valvonta maksaa, ja ne jotka haluavat sen asylumin sanoa, ilmoittautuvat kyllä itse. Ja mitä me välitetään niistä jotka eivät halua asylumia hakea täällä vaan vaikkapa Ruotsissa tai Saksassa, tervemenoa.

      Poista
    3. Ainoa keino on luoda lähtömaiden ihmisille sellainen pelote tavalla tai toisella , että tänne on paras olla tulematta. Muuten hukkaa perii suomalaiset.

      Poista
    4. Ei kai Mari Rantanen asiasta yksin päätä! Kunpa olisikin niin paljon valtaa, niin asiat olisivat nyt paljon paremmin!

      Poista
  8. suvakit luulee, että jokainen "ihminen" on muutettavissa heidän komentorakenteisaan sossu äänestäjäksi

    ikään kuin kissa olisi muutettavissa koiraksi oikealla ohjauksella, tai hiiren vaistot elefantin vaistoksi

    ¨Pikipäät nyt vain ovat syntyjään kusipäitä ja uunitettavia, sihen ei mikään "kotouttaminen" auta.

    Juuri siksi pikipäiden maat ovatkin perseestä, koska sen asukkaat haluavat ja muodostavat sen sellaiseksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sitten nämä lähtee pakoon omaa paskuuttaan, ja suvakit komppaa, mutta sit pikipäät haluu muuttaa myös kohdemaansa pikipäämaaksi, samaksi persereijäksi,, ja joku HP komppaa

      Poista
  9. Rautaa rajalle, eli rajavalvontaa ja aitojen rakentamista kriittisiin kohtiin on parannettava ja nopeutettava, mutta on myös tärkeää muuttaa lainsäädäntöä, joka houkuttelee väkeä tänne. Eli on kiire alkaa poistamaan niitä houkutustekijöitä, joita vihervasemmisto on vuosikausia lisännyt suomalaiseen tukiautomaattiin.
    Kaikki tuet minimiin, turvapaikkahakemusten valituskertojen rajoittaminen, perheenyhdistämiset pois, vapaa asuinpaikan valinta tukien saajilta pois, tulkkipalvelut maksullisiksi, paperittomien ja turvapaikkaselvityksessä olevien vapaan liikkumisen poistaminen, palautussopimusten neuvotteleminen kehitysavun lopettamisen uhalla, jne. Kaikkia ei pysty edes muistamaan, mutta eiköhän perussuomalaisilla Rantanen ja Meri mukaanlukien ole kattavat listat.
    Joten nyt vain hihat heilumaan lakivalmistelussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nuo kaikki tarvittavat seikat saadaan lakiin mukaan ja vielä laki saadaan hyväksytyksi, niin voi sitä älämölöä viherkommunistileirissä!

      Poista
    2. Tärkeää olisi tietysti saada aikaan jonkinlainen pikakäännytyssysteemi, jos suinkin mahdollista, ja tietoa rajan kiinniolosta pitää levittää kaikilla somekanavilla ja kaikilla sivistys- ja varsinkin ei-sivistyskielillä, joilla tähän asti on lähinnä mainostettu suomalaista anteliasta hyysäystarjontaa planeetan kattavasti.

      Poista
    3. Kuten tuolla edellä kirjoitin, ainoa sopimusten mukainen keino olisi julistaa Venäjä turvalliseksi maaksi. Mutta kun edes Ruotsia ei julistettu turvalliseksi maaksi, niin ei kannata unta nähdä että mitään tehtäisiin. Ei niitä saada työnnettyä takaisin Venäjälle, kun ei saatu työnnettyä takaisin Ruotsiinkaan. Näillä ehdoilla ei siten kannata satsata siihen rajankaan valvontaan yhtään mitään kun se ei tilannetta miksikään muuta. Miksi kalliilla valvonnalla pitäisi saada aikaan tilanne jossa viranomainen olisi vastassa kun porukka tulee rajan yli? kyllä ne ilmoittautuu itse jos turvapaikan haluavat.

      Poista
    4. Tuo tuntuisi näin puusta katsoen hyvältä sikäli, että jos se onnistuisi, niin taikasana menettäisi taikansa, ja rajavalvojat voisivat lopultakin tehdä sitä oikeaa valvontaa ja laittoman rajanylityksen estämistä, jota heidän oikeasti tulisikin tehdä. Mutta kaipa joku Scheinin tai Puumalainen senkin onnistuisi jotenkin torppaamaan

      Poista
  10. Rantanen ja muut persut voivat aina vedota hallitusmandaattien voimasuhteisiin kun ei saada asioita järjestykseen ja raja- tai pikemminkin turvapaikanhakutilannetta hallintaan - siis estettyä välineellistetty maahantunkeutuminen turvapaikanhaun verukkeella.

    Toinen kysymys sitten on, miten asiat järjestettäisiin jos persuilla olisi 51% kannatus ja sen mukainen hallitus Suomessa?

    Vähän epäilen, etteivät persut puheistaan huolimatta saisi paljoakaan aikaiseksi. Tähänastiset näytöt ovat kovin vaisut ja heikot - lähinnä niitä puheita. Ja se on huono homma, sillä jos maassamme ei ole enää realiteetteja ymmärtäviä poliittisia voimia, joilla rohkeutta tehdä se, mitä pitää tehdä, maamme ajautuu sekasortoon, turvallisuus menetetään ja sen talous kaatuu. Mutta sitä ilmeisesti maamme poliittiset voimat haluavatkin - vai eivätkö he hulluudeltaan ymmärrä sitä juuri ajavansa meidän niskaamme?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raja on pantu kiinni. Mitä muita näyttöjä pitäisi olla ? Mitä persut voisivat juuri nyt tehdä paremmin, anna vähän vinkkejä.

      Poista
    2. Eli mitä nyt pitää tehdä, kerro.

      Poista
    3. Esimerkiksi koko porukalle Venäjän rajalta bussikyyti Tornioon. Näinhän ruotsalaisetkin toimivat.

      Poista
    4. Pitää ottaa käyttöön Push Back - menettely: tarkoittaa ettei Venäjältä tulevilta oteta vastaan turvapaikkahakemuksia, vaan heitä estetään tulemasta Suomen maaperälle - vaikka voimatoimin jos ei muu tehoa. Näin tehdään Puolassa ja Baltiassa ja se toimii.

      Mikä persuja vaivaa, kun esimerkki on tarjolla miten toimia, mutta ei vaan onnistu? Miksei onnistu? Kokkarit? Rkp? Vai ollaanko sitä persuina ns. valeoppositiota?

      Jos Push Backiä ei tehdä, niin vaarana on todellinen kaaos. Ensin rajalla ja sitten sisämaassa.

      Poista
    5. Maksettaisiin potut pottuina (pallerot palleroina) ruotsalaisille... Mentäisiin tässäkin käsi kädessä kuin Natoon.

      Poista
    6. Orpohan tuon push backin jo mainitsi, joten harkinnassa varmasti on sekin. Tässähän nyt selvästi katsellaan, paheneeko tilanne kevään kuluessa.
      Persuthan ei näissä asioissa missään tapauksessa ole mitään oppositiota, sen nyt näkee sokea Reettakin.

      Poista
    7. Et Ano tainnut ymmärtää, mitä tarkoitin ns. valeoppositiolla?

      Tarkoitin sitä, että persut ovat profiloituneet EU- ja maahanmuuttovastaisina poliittisina voimina. He ovat erottautuneet näin valtavirtapolitiikasta, eli olleet sille oppositio - se (ainoa) vastavoima.

      Poista
  11. Etkö nyt tosiaankaan tajua, että persut ovat absoluuttisesti ainoa puolue, joka tosissaan pyrkii suitsimaan haittamaahanmuuttoa, joidenkin harvojen kokoomuslaisten lisäksi. Herranen aika, mikä puusilmä!
    Etkö myöskään pysty ymmärtämään sitä tosiseikkaa, että persut eivät pysty yksinään tässä demokratiassa sanelemaan päätöksiä.
    Äänestä siis edelleen vasemmistoa, niin jospa ne asiat siitä kohentuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yo. kommentti on Historixille.

      Poista
    2. Tuntoni on puhdas: en ole yksissäkään vaaleissa äänestänyt vasemmistoa, enkä äänestä.

      Mutta en myöskään puoluetta, joka puhuu vaan ei tee. Erityisterveiset nykyiselle sisäministerille. Nyt olisi tuhannen taalan paikka näyttää suomalaisille, että persut haluavat ja pystyvät vastaamaan sisäisestä turvallisuudesta - mutta aika vaisua on ollut ja turvapaikanhaku se vaan jatkuu.

      Persut voisivat vaikka uhata kaataa tai sitten kaataa hallituksen, jos turvapaikanhaku Venäjältä ei lopu.

      Poista
    3. Luuletko, että Putin uskoisi sillä.

      Poista
    4. Putinin ajatukset eivät kuulu minulle, enkä askartele niiden parissa, kuten eräät.

      Mutta kun Suomi ei enää vastaanota turvapaikkahakemuksia Venäjältä tulleilta ja ottaa käyttöön Push Backin, niin raja voidaan avata normaalille liikenteelle kuten Baltiassa on tehty.

      Poista
    5. Miksi raja pitäisi avata normaalille liikenteelle? Venäjä käy sotaa Ukrainassa, joka taistelullaan puolustaa länttä ja siinä sivussa myös Suomea. Jos raja avataan, se helpottaa venäläisten elämää. Venäläisten elämää tulee vaikeuttaa eikä helpottaa.

      Poista
  12. Puolan ja kreikan esimerkkien jälkeen oli vuosia aikaa rakentaa toimiva raja-aita, sellainen natolangoitettu josta ei pääse yli ilman aikaavievää vaivannäköä ja työkaluja. Koko asia kuitenkin hukkui professoreiden ja "asiantuntijoiden" julkiseen asiasta kiistelyyn. Lopulta saatiin pätkä koirapuiston vihreää aitaa ja koko asia haudattiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin oli vihervasemmiston hallitus, jossa oli sisäministereinäkin sellaisia älyn jättiläisiä kuin Ohisalo ja Mikkonen. Sehän oli aivan puhdasta "Welcome refugees, meillä on tilaa"- politiikkaa siihen aikaan.

      Poista
    2. Kyllä tulee ilmojen lämmetessä ikävä niitä jalkaväkimiinoja, jotka Halonen poistatti itärajan tuntumata toiveesta päästä YK:n turvallisusneuvostoon, joka sivumennen sanoen sekin on pelkkä vitsi veto-oikeuksineen.

      Poista
    3. Voi mikä huuto alkaisikaan jos joku poliitikko mainitsisi samassa asiayhteydessä jalkaväkimiinat ja maahantunkeutujat itärajalta.

      Puolassa taannoin rajavartija ampui tunkeutujaa joka ei suostunut pysähtymään ja syytettä ollaan ajamassa, vaikka samoin toimittaisiin jokaisessa euroopan ulkopuolisessa maassa, poislukien amerikka.

      Poista
  13. Orpo... Sai lukea, että suomeen on palautettu muista maista noita venäjältä tulleita turvapaikanhakijoita ja orpo toteaa kansainväliset sopimukset, eli siis dublin sopimus, minkähän takia tuota ei tarvinnut noudattaa vuonna 2015? Vaan orpo puhui paskaa, noiden valheet ovat vieneet monien ihmisten hengen, rahat, neitsyyden jne.. Miksi helvetissä noista valheista ei joudu vastuuseen, suomessa ei ole edes sitä poliittista vastuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, etkö tiedä että elämme demokratiassa, oikeusvaltiossa jossa on sananvapaus, vastuulliset luotettavat tiedotusvälineet, ei Pravda-Yleä, jossa kansalaisten henki ja omaisuus on lain suojaamaa, virkavaltaan ja poliisiin voi luottaa - hehän ovat ystäviäsi, jossa ei ole korruptiota, ei sähköpulaa, ei ruokajonoja, ei valtiososialistista pöhöttynyttä talousjärjestelmää ja julkista sektoria!

      Ja sitten mä heräsin unestain. Nimittäin painajaiseen nimeltä Suomi 2020-luvulla.

      Poista
  14. 2– Lappeenrantaan ja Imatralle on muuttanut venäläisiä, jotka eivät ole suostuneet paikalliseen elämäntyyliin ja mielenmaisemaan. "

    No tervemenoa vain. Palatkaa sinne missä on oikeanlainen elämäntyyli ja mielenmaisema, teidän mielenmaisemaanne en oikein koe kaipaavani tänne Suomeen, minnekään.

    https://yle.fi/a/74-20069489?origin=rss

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ymmärrän tekstin niin, että venäläiset eivät ole tykänneet Venäjän tyylistä ja siksi ovat muuttaneet Suomeen.

      "Rugojev mukaan Venäjän aivovuoto on valunut osin koulujen ansiosta Etelä-Karjalaan.

      – Lappeenrantaan ja Imatralle on muuttanut venäläisiä, jotka eivät ole suostuneet paikalliseen elämäntyyliin ja mielenmaisemaan."

      Poista
    2. Ehkä tuo on ilmaistu huonosti, YLE:n toimittaja ei osaa kertoa asiaa niin kuin se on. Molemmat tulkinnat ovat mahdollisia. Minä tulkitsin sen siten että he eivät halua sopeutua paikalliseen, siis suomalaiseen, elämänmenoon ja mielenmaisemaan ja siksi haluavat että heillä on lapsilleen koulu joka on jotain muuta kuin se suomalainen. Voi olla että tulkinta on väärä, mutta niin siinä minusta lukee. Jos he nimenomaan sopeutuvat suomalaiseen menoon, niin miksi heillä pitää olla oma venäläinen koulunsa?

      Poista
  15. MTV uutiset tänään

    Syyttäjä katujengijutun hovioikeudenkäynnissä: Koston kierre kuvaa täydellisesti näitä tapahtumia

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/syyttaja-katujengijutun-hovioikeudenkaynnissa-koston-kierre-kuvaa-taydellisesti-naita-tapahtumia/8858114

    Artikkelista poimittua

    Helsingin hovioikeudessa alkoi maanantaina oikeudenkäynti Suomen ensimmäisestä niin sanotusta katujengijutusta.
    Syyttäjän mukaan kesän ja syksyn 2021 tapahtumissa oli kyse espoolaisen ja helsinkiläisen katujengin vihanpidosta, joka johti väkivaltaisuuksiin.

    Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuoden 2022 toukokuussa 47-nimiseen helsinkiläisjengiin yhdistetyt kaksi miestä pitkiin vankeusrangaistuksiin.
    Heidän syykseen luettiin muun muassa Espoossa tapahtunut ampuminen ja Helsingin Kaivohuoneelle valmisteltu iskusuunnitelma.

    Molemmissa rikoksissa kohteena oli oikeuden mukaan espoolaiseen L-city-katujengiin yhdistettyjä ihmisiä.
    ...
    ...
    Pääsyytetyt someräppäri Milan Jaff, 23, ja räppäri Cavallini, oikealta nimeltään Yahye Mahdi Mohamud, 28, tuomittiin asiassa tapon yrityksestä.

    Käräjäoikeuden mukaan kaksikko suunnitteli myöhemmin iskevänsä ravintola Kaivohuoneelle tapahtumaan, jossa espoolaisräppäreiden oli tarkoitus esiintyä. Molemmat tuomittiin asiassa törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.

    VastaaPoista
  16. Mielenkiintoista nähdä mitä tuolla jaffille oikein käy, hänellähän on karkotus voimassa eli kun vapautuu, pitäisi hänet samantien heittää pihalle tästä maasta. Saas nähdä käykö niin oikeasti.

    VastaaPoista
  17. Saksan osavaltiossa ministeritasolla alkaa olla mitta täynnä, turvallisten maiden läpi ei pitäisi pystyä tulla hakemaan turvapaikkaa. Siitäpä suomalaisille politiikoille kumppaneita ajanaan yhteistä asiaa. Sitä kuuluisaa poliittista pääomaa lienee pankitettu jo hyvän aikaa, nyt pinkkaa pöytään.
    https://exxpress.at/das-wort-asyl-nicht-mehr-als-eintrittskarte-bayerns-innenminister-reichts/
    V-V F

    VastaaPoista
  18. Persut ovat hallituksessa, mutta edelleen raja vuotaa, turvapaikan hakeminen väärin perustein onnistuu entiseen malliin ja suomalaisten verorahat valuvat kehitystukiin paskamaihin. Selitys kuuluu,ettei persut yksin voi asioita muuttaa.

    Paljon pienempi kääpiöpuolue RKP on pystynyt ajamaan äänestäjiensä asioita paremmin, muun muassa ruotsin kielen virallisen aseman, mikä on tullut maksamaan maltaita. Puuttuuko persuilta jotain oleellista?

    Mikään puolue ei lähitulevaisuudessa tule saamaan yli puolta äänistä, joten nyt tarvitaan persuilta muutakin kuin kosmeettisia muutoksia . Rahahanat maailman pelastamiseen pitää vääntää kiinni tai motivaatio äänestyskopille menoon hiipuu tyystin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!