lauantai 27. tammikuuta 2024

Presidentinvaalit ja punainen hallinto

Näin huomisen vaalipäivän aattona ajattelin kirjoittaa poliittisen vasemmiston yleisestä kyvykkyydestä käyttäen esimerkkinä vuoden 1918 punaista Vihtiä. Lähteenä kirjoitukselleni käytän Seppo Myllyniemen teosta "Vihdin historia 1800-1918", joka on mahdollisten faktantarkastajien saatavissa monistakin antikvariaateista.

Vihti on Uudellamaalla sijaitseva keskikokoinen kunta, jossa ennen punakapinaa eli noin 10 000 ihmistä, joista yli kolme neljäsosaa kannatti Suomen sosialidemokraattista puoluetta - siis sitä kapinan aloittanutta kokonaisuutta, jonka perillisiä ovat tämän päivän SDP ja Vasemmistoliitto sekä myös Vihreät siltä osin kuin puoluetta oli 1970-luvulla perustamassa vanhoja kommunisteja. 

Tosiasiassa myös Vihreät on siirtynyt alkuvuosiensa jälleen yhä enemmän vasemmalle muuttuen tyypilliseksi sosialistipuolueeksi, jonka tavoitteena on vahvistaa keskusvaltaa tavallisen ihmisen taloudellisen ja aatteellisen vapauden kustannuksella. Ja siksi on selvää, että huomisessa vaalissa on ehdolla kolme ehdokasta, joita voidaan pitää Vihdin punakaartien poliittisina perillisinä.

* * *

Vihdin punakaarti otti pitäjän hallinnon käsiinsä vuoden 1918 tammikuun 28. päivänä puuttumalla verovalituksia käsittelevän tutkijalautakunnan kokoukseen ja määräten sen laskemaan uudet veropäätökset kansanvaltuuskunnan Työmies-lehdessä julkaiseman punaisen kunnallisverolain perusteella. Kun näin oli tehty, ei lopputulos kuitenkaan tyydyttänyt työläisiä, koska käytetty laskentaperuste olisi johtanut heidän verojensa nousuun. 

Seuraavaksi annettiin työläisille asian korjaamiseksi peräti kolmanneksen verovähennys tuloista ja laskettiin uudet verot. Näin saatu lopputulos ei sitten kelvannutkaan torppareille eikä mäkitupalaisille, joiden verot olisivat nousseet suhteessa porvarillisen Suomen verolakeihin. 

Sen jälkeen yritettiin vielä kerran löytää kaikille sopivaa mallia, mutta sellaista ei osattu rakentaa. Niinpä punaisen Vihdin uusi johto katsoi lopulta parhaaksi tyytyä vanhaan eli valkoisen Suomen verotusmalliin, joka myös toteutettiin.

* * *

Vihdin punakaartin koko vaihteli kapinan aikana neljän- ja kuudensadan miehen välillä. Siten se oli ympäristöönsä nähden verrattain vahva.

Tämä tarjosi vihtiläisille mahdollisuuden tehdä ryöstöretkiä myös naapurikuntiin. Eivätkä he jättäneet sitä käyttämättä, vaan punakaartilaiset kävivät oman kuntansa lisäksi verottamassa Nummen, Pusulan, Lohjan syrjäkylien sekä Siuntion Nummenkylän asukkaita. Eikä heitä kiinnostanut, olisiko sikäläisillä vallankumouksellisilla ollut käyttöä takavarikoiduille elintarvikkeille tai ei. 

Vihtiläisten sotilaallinen voima oli hyvin tiedossa naapurikunnissa, joten vastaavia ryöstöretkiä ei tehty niistä sen puolelle. Näin toteutui sosialisteille tyypillinen vahvemman oikeus myös punaisessa Suomessa. 

* * *

Varsinaisesta terrorismista voidaan tietenkin puhua vasta punaisten pitäjän oikeistolaisiksi tiedettyjen ihmisten koteihin tekemien veritöiden yhteydessä. Jo tammikuun lopulla ammuttiin Olkkalan kartanossa pehtoori ja Kourlan kartanossa maisteri. Lisäksi tapettiin toistakymmentä kohti pohjoista matkannutta nuorukaista, koska heidän arveltiin olevan liittymässä valkoisten joukkoihin. 

Myös vankeja otettiin ja pahoinpideltiin. Ja kun paikalle saatiin vielä Hyvinkäältä "punakaartin lentävä osasto" päästiin jo ampumaan vankeja - heidän mukanaan Nummelan poliisi. Kaiken kaikkiaan Vihdissä surmattiin lyhyessä ajassa kahdeksantoista siviilihenkilöä. 

Verityöt eivät kuitenkaan jääneet tähän, vaan helmikuussa murhattiin yksi talollinen ja yksi teknikko. Sen jälkeen murhailuun tuli pieni tauko, mutta vielä huhtikuussa - eli tappion jo häämöttäessä - ehdittiin ottaa henki kirkkoherran pojalta, rautatiekirjurilta, elintarvikelautakunnan puheenjohtajalta ja yhdeltä talolliselta. 

Mielenkiintoista kyllä, vihtiläiset ulottivat ryöstöretkien lisäksi oman kuntansa ulkopuolelle myös murharetkiä. Eli kävivät päästämässä hengiltä muutamia oman pitäjänsä asukkaita, jotka elivät muualla. 

* * *

Edellä on käynyt ilmi, että vihtiläisten punakaarti oli paitsi terroristijärjestö, niin myös selkeä voimatekijä omalla alueellaan. Voisi siis kuvitella, että se olisi ollut kova vastus myös jääkäreiden johtamille valkokaartilaisille. 

Kaarti eli Vihdin neljän komppanian vahvuinen pataljoona lähetettiin tässä tarkoituksessa Tampereen kautta Kuhmalahdelle, jossa se taisteli parin viikon ajan ja joutui lopulta melkein saarroksiin. Sen seurauksena kaarti vetäytyi Hämeenlinnaan mistä se määrättiin palaamaan rintamalle. 

Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan joukko keksi luovan ratkaisun ja kaappasi junan, jolla se porhalsi takaisin kotikonnuilleen. Tämä ei tietenkään käynyt punaisten esikunnalle, vaan se komensi vihtiläiset lähettämään kaartinsa takaisin. 

Käskyä pyrittiin heti toteuttamaan, mutta silloin kävi ilmi, ettei entisistä punasotureista juuri kukaan tahtonut enää sotia. Niinpä vihtiläisille kapinajohtajille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin kerätä uusi kaarti. Ja kun tuli valmista, lähettää se Vesilahden rintamalle, missä taisteltiin jälleen muutama viikko. 

Taisteleminen kuitenkin loppui kun vihtiläiset saivat tietää, että saksalaiset olivat hyökkäämästä Hangosta kohti kotikuntaa. Tällöin kaartilaiset lähtivät kielloista huolimatta jälleen kotimatkalle. 

Siellä he joutuivat puolustautumaan Nummmelaan rakennetuissa hyvissä asemissa saksalaisia vastaan ja onnistuivat saavuttamaan voiton. Tai ainakin saksalaiset lyhyen taistelun jälkeen päättivät kiertää koko Vihdin ja valloittivat sen sijaan Helsingin ja etenivät sitä kautta kohti Hyvinkäätä tarkoituksenaan päästä sieltä edelleen haastamaan punaisten pääjoukkoja.  

Tällöin vihtiläiset määrättiin jälleen rintamalle kotikunnan ulkopuolelle eli Riihimäelle. Joukko saatiinkin lähtemään, mutta se päätti - edettyään vain Ikkalan kylään naapurikunnassa Pusulassa - sittenkin palata kotiinsa ja laskea aseensa. 

Tämä ei pelastanut vihtiläisiä sotaa seuranneesta valkoisesta terrorista, vaan toistasataa paikkakunnan punaista tapettiin laittomissa kenttäoikeuksissa. Se tarkoitti, että Vihti kuului kymmenen suurimman teloituspaikkakunnan joukkoon koko maassa. 

Lisäksi vihtiläisiä kuoli laillisilla vankileireillä lähes puolen sataa, joukossa myös yksi nainen. Siten pitäjän kapinalliset maksoivat lopulta äärimmäisen kovan hinnan vallankumousyrityksestään.

* * *

Edelle kirjoittamani pieni pala paikallishistoriaa on mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen kertomus. Punaisen aatteen palo sai ihmiset ottamaan vallan käsiinsä, mutta uusi sosialistinen valta osoittautui heti kyvyttömäksi suunnittelemaan rationaalista hallintoa sekä korruptoitui saman tien muuttuen tasa-arvoisen ihmisyyden airuesta häikäilemättömäksi rosvojoukoksi, joka ryösti omilta aatetovereiltaan ja tappoi syyttömiä. Eikä lopulta halunnut edes puolustaa "saavutuksiaan".

Tämä kaikki sopii erinomaisesti yhteen sen kaiken kanssa, mitä me olemme nähneet ympäri maailmaa valtioissa, joissa punainen valta on saavuttanut hallitsevan aseman. Esimerkkejä on helppo luetella Neuvostoliitosta Nicaraguaan ja Kamputseasta Venezuelaan. 

Siksi tämä kertomus oli syytä julkaista juuri tänään, kun me suomalaiset valmistaudumme valitsemaan valtiollemme uutta arvojohtajaa ja ulkopolitiikan ylintä päättäjää seuraaviksi kuudeksi vuodeksi. Ehdollahan on - kuten alussa totesin - kolme vihtiläisten punakaartien henkistä seuraajaa sekä muita ehdokkaita. 

Omalta osaltani teen valinnan edellä mainittujen muiden ehdokkaiden joukosta. Ja vieläpä siten, että pyrin minimoimaan sen mahdollisuuden, ettei yksikään vihtiläisten punakaartilaisten henkisistä seuraajista pääsisi edes toiselle kierrokselle. 

49 kommenttia:

  1. Tämä kirjoitus osuu myös hyvin huomiseen Vainojen uhrien muistopäivään, joka nyt on muutettu Holokaustin uhrien muistopäiväksi. Tässäkin on menty mielestäni pieleen, koska taas on tarkoituksellisesti korostettu natsien hirmutekoja unohtaen kokonaan esim. Stalinin ja Maon eli kommunismin uhrit, joiden lukumäärässä Hitler on kovin kevyttä sarjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Mitenkään vähättelemättä Hitlerin juutalaisiin kohdistamaa kansanmurhaa olisi tosiaan syytä muistaa myös muiden kansojen kokeman kansanmurhat mukaan lukien suomalaisten kohtalo isovihan aikana.

      Poista
    2. Open Doorsin tuoreen vainolistan mukaan viimeisimmän vuodenmittaisen tarkastelujakson aikana 365 miljoonaa kristittyä koki vakavaa vainoa, vähintään 5000 tapettiin uskonsa takia, 43 000 pahoinpideltiin ja 280 000 joutui pakenemaan kotoaan. Silti holokausti tuntuu olevan ainoa muistamisen arvoinen pyhä asia, jonka epäilemisestä voi saada linnatuomion.

      Poista
    3. Joku näistä "vastuullisen median" läpysköistä, en muista oliko se jompikumpi iltapulu vai itse hyysäri, kirjoitti, että se vainojen uhrien muistopäivän nimi muutettiin viime kesän rasismijankutuksen jälkeen ja takia. Sillä häivytettiin vasemistolaisten hirmuhallitsijoiden teot pois näkyvistä.
      Huru-ukko

      Poista
    4. Se olikin Kansalainen niminen verkkojulkaisu joka sen nimenmuutossyyn kertoi.
      Huru-ukko

      Poista
  2. Sosialismilla on samat edellytykset diktatuuriin kuin oikeistolaisella järjestelmällä.
    Kuitenkin esim. Il Duce oli varsin mieto diktaattori verrattuna Hitleriin. Ja, loppukilpailussa, kommunisti Stalin oli ehdoton ykkönen.
    Diktatorisia ominaisuuksia, suomalaisissa nykypoliitikoissa löytyy erityisesti vasemmalla: Li Andersson on ehdottoman omavaltainen, hänelle tärkeissä kysymyksissä. P-Pekka on jopa selkeitä faktoja vastaan, jos ne ovat hänen omien näkemyksien vastaisia.
    Urpilainen on habitukseltaan ehdoton "oman" mielipiteen toitottaja.
    Näihin verrattuna "supernatsi Halla-aho" on lakoninen, rauhallinen ja asiaperusteinen viilipytty.
    Kommunistisesta lainvastustamisesta on hyvänä esimerkkinä Arhinmäen töherrykset. 2520 escobaria eivät edes kattaneet puhdistuskuluja. Siltikin Paavoa harmitti yksinomaisesti asiasta kiinnijääminen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisen pahuuden listalle voi laittaa myös Kamputsean Pol Potin ja Punakhmerit.

      Punakhmerien hallinnon aikana yli miljoona kambodžalaista menehtyi aliravitsemukseen, sairauksiin ja summittaisiin teloituksiin[2], mutta huomattavasti suurempiakin arvioita on esitetty[3].
      Arviolta kaksi kolmasosaa Kambodžan väestöstä joutui punaisten khmerien kaudella pakkosiirretyksi. Tämä on hirvittävä määrä väestöstä.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Punaiset_khmerit

      Poista
    2. Muistakaamme myös lämpöistä Mao-setää, jonka kädet ovat myös olkapäitä myöden veressä.

      Poista
    3. Vasemmiston naisehdokkaat herättelevät taas suomalaisia näkemään, mitä on vasemmistolainen fanaattisuus. Andersson nyt on perinteisesti joka asiassa väärässä, mutta on 'sympaattinen' (jonkun lehden arvion mukaan). Samanmieliset toimittajat sallivat hänelle pitkiä luentoja, kun muiden aika on kortilla.
      Urpilainen paasaa nyt pellit auki alastonta vasemmistolaista aatemaailmaa, ja esim puolustaa ay-liikkeen kiristyslakkoja suu vaahdossa. Tuollaisesta ei tulisi suomalaisia yhdistävää presidenttiä, vaan Halosen kaltainen sosialistisen pakkopaidan edistäjä.
      Haavistohan (melkein nainen) on sutki valehtelija, jota ei mikään realismi pysty tavoittamaan, eli siis tyypillinen vihreä.

      Poista
    4. Muistakaa nyt kuitenkin että ne Hitler ja Mussolini olivat itse sosialisteja, eivät mitään oikeistolaisia, ja heidän puolueensa myös, nimiä myöten. Hitler ja Mussolini saivat puolelleen teollisuuspohatat koska nämä luulivat olevansa tekemisissä helposti hallittavien harmittomien hahmojen kanssa. Tuo tuki tuli heille sen vuoksi, että sosialistien ja kommunistien keskinäisessä valtataistelussa Hitler ja Mussolini olivat kommunisteja vastaan, ja heitä pidettiin pienempänä pahana ja siis hallittavissa olevina verrattuna kommunisteihin ja muihin sosialisteihin. Tämä että pohatat tukivat heitä, ei tee heistä oikeistolaisia, eikä heidän politiikkansakaan ollut mitään oikeistolaista vaan ihan täyttä sosialismia jossa näitä heitä tukeneita teollisuuspamppuja kyykytettiin sitten oikein urakalla ja teollisuutta otettiin suoraan puolueen ja valtion haltuun. Haltuun otettujen firmojen johtoon nimitettiin puolueen jäseniä jne. Haltuunottamattomatkin firmat olivat vain näennäisesti entisten omistajiensa johdossa, todellisuudessa kaikesta määräsi valtio ja puolue. Mitä tuotettiin, mihin hintaan jne.

      Poista
    5. Puolueideologiat ovat harmaalla alueella. Siksikin juuri puoluepolitiikka on falskia: sosialisti haukkuu kansallissosialistia, mutta käyttää kiertoilmaisua: natsi.
      Ihmiset ovat usein vajavaisia, etten sanoisi tyhmiä.

      Poista
    6. Riippumaton äärivasemmistolainen TS julkaisi pikku uutisen omasta riippumattomasta äärivasemmistolaisesta Polikulaari-podcastistaan, jossa oli todettu muun paskan ohessa näin: "Oikeasti, voisiko Halla-aho hieman rentoutua vai eikö hänessä ole mitään leikkisyyttä olemassakaan?"

      Ilmeisesti äärivasemmiston mielestä ulkopolitiikan johtohahmon pitää kyetä kolmanteen maailman sotaan luisuvassa maassa osata vaikkapa heittäytyä tekohymy naamallaan hankeen tekemään lumienkeleitä. Samassa puolueettomassa tekeleessä kehaistiin Urpilaisen esiintymistä ja kerrottiin, kuinka Åbo Akademin kyselyssä soma-Li sai kymmenen prosentin kannatuksen.

      Äärivasemmistolainen TS oli otsikoinut tämän täysin turhan jutun täysin kelvottomasta ohjelmasta puolueettomasti ja ketään väheksymättä: "Polikulaari-podcadt: Voisiko Halla-aho rentoutua hieman?"

      Poista
    7. Olisikohan Brunein sulttaanin mainitseminen saunakaverina ollut TS:n kaipaamaa rentoutumista?

      Poista
    8. Anonyynin kommentiin 10.10 sen verran lisäystä että natsit todellakin olivat sosialisteja ja erona neuvostovenäläisiin oli "kansallisia" kun Venäjän sosialistit olivat "kansainvälisiä". Siis "national" ja "international". Tätä yhteyttä ei nykyisin "häivyttämismielessä" haluta ymmärtää. Samasta syystä neuvostovenäläiset eli "kommarivenäläiset" (vrt. natsisaksalaiset) käyttivät kansallisista sosialisteista nimitystä "fasistit". Termihän on täysin Saksaan liittymätön. Vasemmistokapinallisten johto pakeni kapinan jälkeen Pietariin anastaen mukaansa Suomen pankin ulkomaanvaluuttavarannon ja elivät siellä melkoista porsastelua ja termi "samppanjasosialisti" on sieltä perua. Marinillekin taitaa makea elämä maistua, ihan perinteiden velvoittamana.

      Poista
  3. Tuo Vihdin vapaussodan aikainen historia on niin tyypillistä sähläämistä ja koheltamista, niin kuin se on hyvin usein ollut kaikenlaisilla vasemmistolaisilla vallankumous- tai kapina liikkeillä.

    Johtajat saattavat olla usein noissa vallankumous liikkeissä hyvinkin korkealle koulutettuja ja sivistyneitä, mutta paikallistasolla porukka on ollut usein luku-, kirjoitus- ja johtamis taidotonta. Sen vuoksi kaikki muuttuu nopeasti sähläämiseksi.

    Toivottavasti huomenna vihervasemmisto osaa pitää perinteistään kiinni ja taktikoidessaan sähläävät Jussi Halla-ahon toiselle kierrokselle!

    VastaaPoista
  4. Suomen osuus holokaustista oli lähettää 9 tänne tullutta juutalaista saksalaisten kynsiin. Korjatkaa, jos muistan väärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terhomatti Hämeenkorpi27. tammikuuta 2024 klo 15.13

      Yhdeksän tai kahdeksan, hur som helst. Holo holo hysteria.

      Poista
    2. Viisi luovutettua, joiden mukana lähti yksi vaimo ja kaksi lasta, josta toinen sylivauva.

      Poista
    3. Eikös niitä luovutettuja juutalaisia ollut jotain 60, joista 1 selvisi hengissä.
      Muistaakseni jossakin on muistokivi jossa on kaikkien nimet.

      Poista
    4. Varsinaisia luovutettuja olivat nämä viisi siviiliä, joita seurasi kolme perheenjäsentä.
      Heidän lisäkseen luovutettiin joitakin kymmeniä Puna-armeijan juutalaisia sotavankeja.

      Poista
    5. Suomesta pelastui Petsamon kautta 18 juutalaista siviiliä talvisodan jälkeen amerikansuomalaisten paluulaivan mukana 1940. Elikkä siviilien luovutus 8 kpl mutta siviilien pelastaminen 18. 10 hengen johdossa siis hyviksinä. Ei tainnut Elina Sana mainita tätä räpellyksessään.

      Poista
  5. Nykykommarit toteuttavat kansan ryöstämisen laillisesti syytämällä meidän rahat ulkomaille ja ottamalla valtionvelkaa, josta hyötyvät bangsterit, joille joku taho on ilmeisesti jostain kumman syystä myöntänyt rahanluontioikeuden. Homo-Pekka puolestaan pitää yllä väkivaltaperinnettä noutamalla terroristiämmiä lentokoneella maahamme ja suosimalla henkensä kaupalla islamisteja. Hieno aate tuo komunismi!

    VastaaPoista
  6. Kyllä tuokin kertoo, että lahtarinimitys oli monesti ansattu, axelin aatteen palossa suomalaisella alemmalla rodulla ei ollut niin merkitystä... Hieman tuli yläaste mieleen johtopäätöksiä ja vertauksia myöten :) Pitäsköhän duunarin palkkoja vähän laskea ja sopia paikallisesti kun yliopistoillakin ne voi paikallisesti sopia keskenään ehkäpä taas nostetaan liksoja kun tämä edellinen nosto on valmis ensi vuonna.. En muuten tässä kommentoi noita tapahtumia joista kirjoitit..

    VastaaPoista
  7. Onhan suomalaisten viherkommunistien alkuperä tai ainakin esikuva kommunistisesta DDR:stä. Tarkoituksena siellä oli vahingoittaa silloisen Länsi-Saksan taloutta ennenkaikkea.
    Eikä pieni ole Suomessakaan se vahinko, jonka ennenkaikkea viherkommunistien fanaattisesti kannattama suuri ilmastohuijaus kaikkine lieveilmiöineen on saanut aikaan, kuten ns. vihreä siirtymä fossiilisten polttoaineiden kieltämisineen ja päästökauppa-huijauksineen jne, jne.

    Tosin kaiken takana on ylin rikollinen globalisti-"eliitti" maailmanlaajuisesti ja viherkommunisteista ilmeisesti suurin osa tietämättään on vain sen fanaattisia käsikassaroita pikkuruisessa Suomessa. Toinen joukko on niitä suomalaisia maanpettureita, ennenkaikkea poliitikkoja, jotka ovat tietoisia ylimmän rikollisen globalisti-"eliitin" lakeijoita ja käyvät hakemassa ohjeistusta mm. Bilderberg-kokouksista (kaksi presidenttiehdokkaina) ja WEF:n perustaja/toimitusjohtaja Klaus Schwabin "politiikan nuorten leijonien" monivuotisilta kursseilta (yksi presidenttiehdokkaista); esim. Halla-aho EI kuulu noiden kolmen maanpetturin joukkoon.

    VastaaPoista
  8. Punainen valta on aina noudattanut samaa logiikkaa Ranskan vallankumouksesta lähtien. Aluksi laaditaan kaunopuheisia ja ihanteellisia julistuksia, säännöksiä ja lakeja. Sitten siirrytään äänekkääseen ja aggressiiviseen retoriikkaan ja politiikkaan, jota tuetaan katumellakoilla ja joka romahduttaa talouden ja instituutioiden toiminnan. Sitten on vuorossa verinen diktatuuri, jossa kauniit periaatteet heitetään romukoppaan, vaikka korulauseiden toistelemista jatketaankin ja jossa köyhät köyhtyvät entisestään mutta poliittinen rälssi rikastuu enemmän kuin entiset porvarit konsanaan. Ja tämän päivän kysymys on sama kuin Ranskassa aikanaan, rohkaistuuko maltillinen enemmistö puolustamaan demokratiaa ja panemaan stopin äärivasemmiston tuhotöille.

    Kannattaa muistaa, että Ranskan kansalliskonventissakin radikaalin vuoripuolueen edustajamäärä oli alle 20 % konventin jäsenmäärästä ja kannattaa muistaa myös, että parlamentarismin jalo periaate heitettiin nopeasti romukoppaan ja valta siirrettiin ääriaineksille miehitetylle yhteishyvän valiokunnalle. Olisiko tässäkin näkyvissä yhteys ay-johtajiston aggressiiviseen vallanhimoon.

    VastaaPoista
  9. Suomen itäraja on tällä hetkellä sekä valtiomme että EU:n että Naton itäraja ja iso osa EU:n ja Naton itärajaa.
    Ulkopolitiikan johtajana tasavallan presidentin näkemyksillä on merkitystä miten suhtautua esim. Venäjään tai toimiin itärajan suhteen vaikka hallitus virallisesti päätöksiä on tehnyt.

    Presidentti myös johtaa TP-utvaa, jossa tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta keskustelevat.
    Presidentti myös edustaa Suomea Naton huippukokouksessa.

    Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (lyhennettynä hutva tai utva) on yksi neljästä Suomen valtioneuvoston lakisääteisestä ministerivaliokunnasta.
    Se perustettiin jatkamaan Suomen puolustusneuvoston tehtäviä perustuslain muutoksen jälkeen vuonna 2000.
    Valiokunnan tehtävänä on käsitellä ja valmistella ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja Suomen muihin ulkosuhteisiin liittyvät tärkeät asiat sekä sisäisen turvallisuuden ja kokonaismaanpuolustuksen asiat silloin kun ne liittyvät ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
    Nykyisin ministerivaliokunta kokoontuu käytännössä yhdessä tasavallan presidentin kanssa, ja tällöin kokousta kutsutaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteiseksi kokoukseksi

    Kumpi on parempi ja kansallisen turvallisuuden kannalta turvallisempi vaihtoehto istumaan presidentin paikalla - Halla-aho vai Haavisto?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jussi Halla-aho

      "Suomen pitää olla TURVALLINEN TILA"

      Poista
  10. Tässä ajassa, kolmen ehdokkaan gallupkärjestä on Suomen kannalta ehdottomasti turvallisin valinta Halla-aho.

    Hän osaa parhaiten arvioida asioita sinivalkoisin silmin.
    Jamppa vaan

    VastaaPoista
  11. Yle 16.1.2024

    Tämä on vaalitulos, kun nuoret valitsivat presidentin

    Nuorten vaalien tulos noudattelee kannatusmittauksia siten, että suosituimpien ehdokkaiden äänisaalis on tasainen. Vaaliasiantuntija pitää tulosta hyvin suuntaa antavana.

    https://yle.fi/a/74-20069225

    Artikkelista poimittua

    Kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb on Nuorten vaalien suosituin ehdokas presidentiksi. Stubb sai nuorten äänistä 22 prosenttia.

    Toiseksi eniten ääniä Nuorten vaalissa sai perussuomalaisten Jussi Halla-aho. Hänen kannatuksensa vaalissa oli 21 prosenttia.

    Kahden kärkiehdokkaan ero oli selvä seuraavaksi tuleviin kannatusyhdistyksen Pekka Haavistoon (vihr.) ja vasemmistoliiton Li Andersoniin. Haavisto keräsi 14 prosenttia nuorten äänistä ja Andersson 12 prosenttia.

    VastaaPoista
  12. "" pyrin minimoimaan sen mahdollisuuden, ettei yksikään vihtiläisten punakaartilaisten henkisistä seuraajista pääsisi edes toiselle kierrokselle""

    Se on mielenkiintoinen ilmaisu, tuo "punakaartilaisten henkinen seuraaja".

    Siihen sisältyy se mammuttimittaluokan ajatusvirhe, että niin sanotusti "totalitarismin" asteelle taantuneet järjestelmät, joissa tajunnan taso laskee ja yksilöt voivat tehdä joukossa tekoja, joita yksikään yksilö ei yksin tekisi -- että tällainen sosiopsyykkinen taantumailmiö liittyisi nimenomaan joihinkin opillis-ideologisiin suuntauksiin ja tunnustuksiin.

    Mikään ei ole virheellisempi lähtökohta. Niin sanottu "totalitarismi" voi toteutua -- ja on ihmisen lajihistoriassa toteutunut -- ihan minkä tahansa nimisen uskontunnustuksen tai opillisen ideologian ajatuskulisseissa. Siinä on kyseessä pohjimmiltaan sosiaalisen eläimen laumakäyttäytymiseen olemuksellisesti kuuluva yhteisöllinen taantumailmiö, joka lajihistoriassa palautuu alkulaumoissa vallinneeseen lujaan sosiaaliseen sitovuuteen ja mm. pakoreaktioon.

    Vaikka kunkin ajan aikalaiset elävät aina oman aikansa tiedollisten käsitysten ja opillisten tunnustusten maailmassa, joukkomittainen taantumareaktio tapahtuu aina kun yhteisö kriisiytyy tai sitä kohtaa äkillinen ulkoapäin uhkaava vaara. Kropotkinin nimeämällä "mutuaalireaktiolla" -- jollainen oli esimerkiksi suomalaisten hurjasti noussut yhteishenki ja maanpuolustusvimma talvisodan syttymisen jälkeen -- ja yhteisössä aste asteelta tapahtuvalla taantumisella totalitarismiin on sama joukkosielullinen mekanismi.

    Jos ihmiset -- oman aikamme eurooppalaiset ihmiset, joita vaivaa oman kulttuurisen ajatusperinteemme vahvistuminen individualistisen sokeuden asteelle -- ymmärtäisivät taantumailmiöitä paremmin, monet meistä huutaisivat suoraa huutoa huomatessaan, että juuri nyt olemme taantumassa totalitarismiin "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" aatteellisissa kulisseissa.

    Se, että uudella ajalla "talousajattelu" yritti apinoida muiden syntyneiden uusien tieteiden muotorakenteita -- kehittää itselleen omat suureet ja mittayksiköt -- mutta epäonnistui tässä täydellisesti ja jäi pohjimmiltaan uskonnollislaatuista kaikkivoipaosuuskuvitelmaa kannattelevan "rahan" maagisten voimien valtaan, ja että juuri talousajattelun ideologiset muunnelmat jakoivat myös oman maamme historian sosiopsykkisiä kriisiaikoja -- ja ajavat tietysti edelleenkin -- on vain opillista pintaa, jonka tunnustuksellinen käänteleminen omien yhteiskunnallisten kipujemme tlessa ei estä nyt meneillään olevaa eurooppalaisen ajatusperinnön murenemista ja EU-totalitarismin syntyä ja vahvistumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainitset usein, että ihmiset laumaeläiminä taantuvat johonkin. Mikä on se "korkeampi taso", jolta he taantuvat, ja millä mittarilla asioita arvotat?

      Poista
    2. Eivät ihmiset mihinkään "taannu", vaan he ovat mitä ovat. Yksilöinä joskus ihan siedettäviä, joukkona helvetin vaarallisia petoja sekä omalle ryhmälleen että etenkin muille ryhmille ja yksilöille. Jotkut vaarallisia petoja yksilöinäkin.

      Poista
    3. Kouluissamme ei opeteta ihmistieteiden perusasioita eikä ajatushistoriaa -- ja toki tästä seuraavalle yleiselle tietämättömyydelle on perusteltujakin syitä, kun kyseiset tiedonalat tai -aitaukset ovatkin hyvin vaikeita ymmärrettäviksi.

      Esimerkiksi tuo idea "mittaamisesta, siis mitta-asteikoista" on syntynyt ja kehityynyt eurooppalaisen uuden ajan ajattelussa, jossa nimenomaan näköaistin kognitiiviset kyvyt ja visuaalisen mieltämisen ajatushahmot ja -mallit valtasivat tajuntamme. Vanhan ja keskiajan maailmassa tiedonalat -- retoriikka, grammatiikka, ajattomien numeroiden aritmetiikka ja musiikki -- olivat perustuneet korvan ja kuuloaistin kyvyille, renessanssin jälkeinen järki rakentui visuaalisen mieltämisen varaan: syvyysperspektiivin, peräkkäisyyden, päällekkäisyyden, porrasteisuuden, hierarkian ja priorisoinnin ajatusmallien varaan.

      Näistä uusista kyvyistä huolimatta kaikki inhimillinen kieli syntyy ja kehittyy yksilötietoisuuden ja -kokemuksen maailmassa, joten meillä ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan sellaista kuvailevaa ja selittävää käsitteistöä, jolla voisimme suoraan hallita yhteisövoimiin, yhteisöominaisuuksiin ja yhteisöilmiöihin kuuluvia asioita. Niistä saamme "tietoa" vain epäsuorasti, esimerkiksi oikein laadittujen tilastojen kautta.

      Joten -- vaikka tämä kaikki tietysti vaikuttaa vain sanahelinältä -- tosiasia on, että esittämääsi kysymykseen ei ole vastausta, vaan kysymys puksahtaa tyhjää -- se on muotoiltu käsitteillä joilla todellisuutta ei voida kuvata.

      Kästys siitä että asiahallinta sijoittuisi jotenkin todellisuuden "yläpuolelle" on sekin ylösalaisin. Jos joku ymmärtää ihmisyyttä, hän näkee ihmisen pikemminkin alhaalta ylöspäin -- pohjalta käsin. Totuus piilee alitajunnassa, ja sieltä taivaalta ne keskenään riitelevät ideologiset kiihkoilijat tippuvat ajattelevan yksilön niskaan. Salman Rushdie jos kuka ymmärsi tämän -- googlatkaapa vaikka "Saatanallisten säkeiden" kansikuva.

      Poista
    4. Seppo Oikkonen on oikeassa. Ihmiset voi laumassa ollessaan taantua todella alas, siitä on parikin vakavaa esimerkkiä ihan nykyajalta.

      Ensimmäinen tapahtui Love Parade festivaaleilla Saksassa 24. heinäkuuta 2010. Kaksikymmentäyksi ihmistä kuoli kun tuhannet ihmiset yrittivät ahtautua poistumistienä käytettyyn tunneliin.
      Toinen vastaavantyyppinen tapahtui Etelä-Korean Soulissa 29. lokakuuta 2022. Siellä halloween- juhlaa viettävän väkijoukon panikoiminen johti 158 ihmisen kuolemaan ja satoja loukkaantui.

      Kummassakaan tapauksessa ei ollut kysymys mistään erityisen ideologian kannattajista vaan molemmissa tapauksissa oli kysymys ihan tavallisista vapaa-aikaa viettävistä juhlijoista!

      Poista
    5. Saatanallisten säkeiden kansikuva ensimmäisen googlauksen mukaan:

      https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_12527

      Siinähän ne lentokoneesta tippuneet kiihkoilijat ilmassa pudotessaankin vielä tappelevat keskenään.

      Ja tuosta mainitusta pakoreaktiosta, johon siis kaikki sosiopsyykkiset yhteisön taantumisilmiöt ihan ideologisista kulisseista riippumatta palautuvat, Canettin kuvaus tuossa:

      https://alkonkassalla.blogspot.com/2020/09/canetti-houellebecq-ja-alistuminen.html?q=canetti

      Poista
    6. Minusta 'taantuminen' tarkoittaa, että jollakin asteikolla mennään huonompaan suuntaan. Kun vanhus taantuu, hänen henkiset kykynsä heikkenevät. Jos ihminen joutuu hätään, toiset taantuvat eli heidän toimintakykynsä huononee, toisilla kyky paranee. Tämä nähtiin esimerkiksi Estonian upotessa.

      Kun Seppo sanoo, että ihmiset joukossa taantuvat ja tekevät tekoja, joita eivät yksinään tekisi, syntyy käsitys, että yksilönä ihminen toimii jollakin tasolla paremmin. Kuitenkin Seppo aina tuo esille, kuinka ihminen on lähtökohtaisesti laumaeläin. Mistä siis ihminen "taantuu" ja mihin?

      Poista
    7. Jos jokin käsite kuvaa ihmistä parhaiten, se käsite on "kehitys". Ihminen niin lajina kuin yksilönä on nimenomaan "kehittyvä" olento (Erich Fromm).

      Laji on kehittynyt sosiaalisesti sitovista, "vallan" organisoimista alkulaumoista yksilöllisen eriytymisen tavoitteluun, ihan vastaavasti kuin ihmisyksilöt edelleenkin kasvavat varhaisen lapsuuden symbioottisesta alkutilasta aikuiseen autonomiaan. Alkulaumojaja organisoinut "valta" on vuosimiljoonien mittaan jalostunut yksilön kokemukselliseksi "tahdoksi", joka kuitenkin voidaan edelleenkin erityistä regressoivaa metodia, hypnoosia, käyttäen palauttaa kollentiiviseen alkumuotoonsa, jolloin yllättäen huomaamme, että yksilöllinen "tahto" voikin siirtyä henkilöltä toiselle.

      "Hypnoosista" meillä on huonon tiedon ja koulutuksen seurauksena vain epämääräisiä ja harhaisia mielikuvia -- pidämme sitä lähinnä jonkinlaisena sirkustemppuna. Se ei ole alkuunkaan mitään sellaista.

      Ei ole mahdollista nykyisiä käsitteitämme käyttäen viitata mihinkään yhteisötodellisuuden tosiasiaan -- vaikka sosiaalisen sitovuuden asteesta tekisikin mieli puhua -- joka yksiselitteisesti voisi toimia kehoityksen ja taantumisen mitta-asteikkona. Kehitykselle on ominaista nimenomaan kerrostuneisuus, mikä tarkoittaa sitä, että nimenomaan syvyyssuuntaiset kytkennät kehityskerrosten välillä voivat olla merkitsevämpiä kuin "tasot".

      Esimerkiksi logiikka palautuu kaikkein alkuperäisimpiin symbioottisiin kehityskerroksiin. Ei ole vain niin, että varhaisimman lapsuuden symbioottiset tunnot -- omnipresenssin ja omnipotenssin tunnot -- ovat mailman kaikkien uskontojen pohjimmaista rakennusainetta, vaan niin, että myös kaikkein kirkkaimmat älylliset yhdistelyt -- logiikka -- tarvitsee alkuperäistä kaikkiallisuuden ja kaikkivoimaisuuden kokemusta käyttövoimakseen.



      Poista
    8. On tietenkin selvää, että kriisitilanteet tuottavat kommenteissa kuvattuja ilmiöitä. Mutta tosiasia on, ettei suomalainen yhteiskunta, eikä etenkään vihtiläisten elinpiiri, ollut erityisen kriisiytynyt vuonna 1918. Sen sijaan ulkopuolelta tuotu aate - sosialismi - ja sen johtajat - oman vallanhimonsa ajamana - kiihottivat ihmisiä, mikä johti lopulta sisällissotaan ja sen uhreihin. Kriisissä Suomi oli ollut koko 1600-luvun lopulla (nälkä), 1700-luvun alussa (isoviha) ja 1867-68 (nälkä) ilman, että olisi nähty mitään sellaista kuin vuonna 1918.

      Lisäksi on hyvä huomata, että Vihdin, Suomen ja muun maailman tapahtumat viime vuosisadalla antavat vahvan perusteen todeta, että sosialismi eri muodoissaan (kansallis- ja internationaalinen sosialismi) on itsessään vaarallinen aate.

      Poista
    9. Nämä kaikki tekstit -- niin professorin blogi kuin kommentoijien sinänsä mukavat tuumailut -- ovat kuitenkin kaikki jotain kuin kokonaan toisesta maailmasta otettuja kappaleita, joissa se kauhistuttava tosiasia katoaa ja unohtuu, että presidenttiehdokkaat eivät kampanjoissaa ole puhuneet sanaakaaan mistään sellaisista ihmisyyttä määrittelevistä peruskysymyksistä, jollainen esimerkiksi "totalitarismi"-ilmiön ymmärtäminen olisi.

      Että kaikki nämä poliitikot ovat omien ideologioidensa tunnustajia ja vankeja -- ja vaikka he ehkä jossain mielensä peränurkassa joskus pohtisivatkin jotain jolla olisi ongelmiemme ratkaisuissa jotain oikea relevanssia ja validiutta, heillä ei vallitsevassa tunnustuksellisessa käsitesekaanuksessa ole mitään mahdollisuutta sanoa mitään ääneen.

      Eurooppa tulee kaatumaan "rasismin" pelkoon. Emme käytä käsitteitämme saavuttaaksemme edes sen tiedon mihin aikalaisjärkemme antaisi mahdollisuuksia, vaan leimataksemme poliittisia vastustajia maagisilla taikasanoilla tai noituaksemme oman ymmärryksemme ideologisilla stiiknafuulioilla.

      Niin että huonosti menee, ja todennäköisesti saamme suuren lapsen presidentiksemme. Ei siinä tosin ole mitään uutta -- on tämä taantumisen alamäki jatkunut jo suunnilleen sata vuotta.

      Poista
    10. Sanoisin tähän taantumiskeskusteluun että eivät ihmiset sanan varsinaisessa merkityksessä taannu, sehän tarkoittaisi että ollaan oltu jossain korkeammalla tasolla ennen sitä taantumista, vaan he ihan luonnostaan käyttäytyvät yksilöinä täysin eri tavalla pienryhmässä tai kahden kesken kuin osana isoa ryhmää. Vaikuttava tekijä ei siis ole taantuminen minkään suhteen, vaan se viitekehys eli ryhmä missä he milloinkin toimivat. Sama ihminen voi olla kahden kesken aivan fiksu ja osana jotain ryhmää mihin kokee kuuluvansa, aivan täysi kusipää.

      Poista
    11. Individualismi on eurooppalaisen uuden ajan ajattelussa kasvanut sokeuden asteelle -- koemme kaikki olevamme "yksilöitä" ja käsitämme "minän" maailman keskipisteenä -- joten olemme täysin kyvyttömiä ymmärtämään sosiologiaa autonomisena tiedonalana. Emme tiedollisten käsitteistöjemme varassa pysty käsittämään, että on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin.

      Durkheim aikanaan mietti mikä olisi sellainen ilmiö, jota ei voisi selittää esimerkiksi perinnöllisillä vaikutuksilla, ja päätyi siihen että itsmurha ei ainakaan voi kertoa perinnöllisyyden vaikutuksista koska jos niin olisi, itsemurhaajien olisi jo aikapäiviä pitänyt hävitä maailmasta. Eli kun yksilö päätyy itsemurhaan, syyn täytyy olla joko yksilössä tai ympäristötekijöissä.

      Ja perinpohjainen tilastollinen kartoitus ilmiön esiintyvyydestä toi sitten yllättäen ilmi, että itsemurhalla on varsin vähän tekemistä ihmisen "itsen" kanssa. Pikemminkin on niin, että tietyssä yhteisössä tehdään tiettyä ajanjaksoa kohden tietty määrä ihan tietyntyyppisiä itsemurhia -- ja tämä määrä pysyy vakiona sukupolvesta toiseen.

      Se oli havainto, joka oikeutti sosiologian autonomisena tiedonalana. -- Mutta nythän me emme siis enää tällaisia yhteisövoimiin palautuvia asioita ollenkaan pysty ymmärtämään.

      Tie sosiologiaan kävi kuitenkin myös syvyyspsykologian kautta. Psyyken pohjimmaisten kerrosten olemuksellinen kollektiivisuus oli paljastunut jo Freudille, ja hänen kesken jäänyt tutkielmansa "Joukkopsykologia ja egoanalyysi" voidaan lukea johdatuksena sosiologiaan.

      Jokaisen vastasyntyneen tajuntaan syntyy ensin häntä hoivaavan ihmisen hahmo -- siis "sinä" -- ja vasta vuosia myöhemmin alka kehittyä se mitä sanomme "minäksi". Tästä yleisen ihmisidentiteetin ja minäidentiteetin kehityksellisestä marssijärjestyksestä suoraan seuraa, että kaiken minkä teemme toisillemme, sen teemme myös itsellemme -- itsessämme -- ja tämä "kultaisen säännön" moraali on todella ihmisen universaalinen lajiominaisuus. Mutta se tarkoittaa myös, että ihminen on pohjimmiltaan nimenomaan sosiaalinen olento.

      Sosiaalisuuden ensisijaisuus tarkoittaa myös sitä, että yhteisölliset voimat ovat lajihistoriassa olleet niitä jotka evolutiivisessa valinnassa ovat "perinnöllisintä" mitä nahkamme alla kannamme -- ja niinmuodoin niin sanotut "kulttuurit" ovat sellaisia ihmisyyden perusratkaisuja, jotka vaikuttavat ihan eri mittaluokassa kuin mikään mikä yksilössä on "yksilöllistä".

      Jos ymmärtäisimme, ettei siitä, että yliyleistävillä yleiskäsitteillämme määrittelemme "ihmisarvon ja -oikeuksien" kuuluvan jokaiselle, mitenkään seuraa se, että kaikki "kulttuurit" sopeutuisivat keskenään, yhteiskuntamme saattaisivat selviytyä sokean individualismin käynnistämästä monikulttuuristumisesta. Niin ei kuitenkaan tule käymään -- individualistinen sokeus on kudottu tiedollisiin käsitteisiimme ja ajatteluumme -- ja niin Eurooppa harhoissaan hautautuu kansainvaelluksen alle.

      Poista
    12. Durkheimin logiikka tuosta itsemurhan periytyvyydestä kusee, koska voihan itsemurhaan ajautua vasta lisääntymisen jälkeen, jolloin on jo siirtänyt itsemurhaan altistavat perintötekijät lapsilleen.

      Poista
    13. Muistaako joku suomettumisen ajan Suomen?

      Yle Areena

      Kylmän sodan Suomi

      Mitä suomettuminen oli? Mitä itselle valehteleminen teki kansakunnalle? Kuinka syvään Suomi painui "rähmälleen" ja mikä kaikki oli välttämätöntä?
      Vai oliko kysymys menestystarinasta, koska itsenäisyys onnistuttiin säilyttämään? Sarjassa kuljetaan maailmansodan lopusta 1990-luvulle saakka.
      Käsittelyssä on erityisesti 1970-luku taistolaisineen ja ystävyys-liturgioineen, samoin Ylen ja muiden tiedotusvälineiden osuus suomettumisessa.

      https://areena.yle.fi/1-50828775

      Poista
    14. Itse asiassa yksilöllistä eriytymistä kuvaileva käsitteistö ei Durkheimin aikalaisajattelussa vielä ollut sillä lailla orientoitunutta, että nykyisissä ymmärrysyrityksissä ja kommentoinnissa olisi mahdollista jäljittää mitä silloin esimerkiksi "perinnöllisyydestä" ajateltiin.

      Durkheimin itsemurhatutkimuksessa perinnöllisyydestä puhutaan muistaakseni silloiseen kansatieteelliseen rotuajattellun olemuksellisesti sulavana käsitteenä. Itsemurhatutkimuksen lähtökohtana oli ennemminkin mielikuva yksilöstä suorittamassa päämäärärationaalista tekoa, jolle selitys löytyy joko yksilöstä itsestään tai ympäristöstä. Ja tämä lähtökohta -- mikä siis meille jää osin julkilausumattomaksi -- tuotti sitten tilastollisissa kartoituksissa tuon tosiseikan, että itsemurhalla on hämmästyttävän vähän tekemistä ihmisen "itsen" kanssa.

      Sekin antaa meille jäljestätuleville syytä miettiä, millainen kokemuksellinen hahmo ihmisen "minä" on. Ja siihen on jo paljon vastauksia, joissa "minää" kuvataan enemmänkin raamina kuin "sipulin ytimenä", enemmän väljänä ja juurikin aikalaistuntoihin ja -ajatteluun liukenevana väljänä kehyksenä, ei minään yksilön olemassaolon kovana fokuksena.

      Poista
  13. Ideologioissa on eroja, kuten viineissä...Totalitarismi liittyy kyllä poikkeuksetta punakaartilaisten henkisten perillisten eli sosialistien ja kommunistien valtaanpääsyyn, se näyttää olevan luonnonlaki. Lopputuloksena toisinajattelijoiden vaino ja likvidointi. Puoli Eurooppaa sai kärsiä siitä viime vuosisadalla.Sen sijaan tämä demokraattinen ei-sosialistinen markkinatalous on paljon mukavampi systeemi.

    VastaaPoista
  14. Tällaisia ovat Homo-Pekan erityissuojelun kohteena olevat typykät:
    "Ruotsi: ISIS-nainen vangittu kansanmurhasta,
    https://www.kansalainen.fi/ruotsi-isis-nainen-vangittu-kansanmurhasta/

    VastaaPoista
  15. On sellaisiakin asioita, joissa persaukinen, tummapintaisten katujengiläisten, raiskaajien ja meille rantautuneiden huumerikollisten riivaama Suomi voisi ottaa oppia Afrikasta:

    "Tansanian presidentti haluaa lähettää yli 250 000 pakolaista takaisin lähtömaihinsa – vetoaa taloudellisiin kustannuksiin ja turvallisuusuhkaan",
    https://www.kansalainen.fi/tansanian-presidentti-haluaa-lahettaa-yli-250-000-pakolaista-takaisin-lahtomaihinsa-vetoaa-taloudellisiin-kustannuksiin-ja-turvallisuusuhkaan/

    VastaaPoista
  16. Emme nyt sitten saaneet Suomeen enää presidenttiä, vaan joko Stubbin tai Haaviston Suomen valtion presidentinkansliaan Davosin ja Brysselin EU-puhetorveksi. Ei taida olla kovin paljon merkitystä, kumpi noista kahdesta sinne menee, vaikka Stubb ehkä saattaa olla hiukan pienempi paha.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!