sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Sulaako arktinen merijää ilmakehän kasvihuonekaasujen lisääntyessä?

Kulunut vuosi on Ilmatieteen laitoksen mukaan ollut Suomessa jonkin verran tavanomaista lämpimämpi. Sen mittausten mukaan "koko maan keskilämpötila oli noin 3,2 astetta, mikä on 0,3 astetta yli pitkän ajan eli vuosien 1991‒2020 keskiarvon. Vuosikeskilämpötila vaihteli lounaissaariston reilusta +7 asteesta Lapin luoteisosan noin -1 asteeseen."

Sen sijaan Kiinassa kulunut vuosi oli koko sikäläisen mittaushistorian kuumin. Lisäksi sitä - Helsingin sanomien mukaan - "koettelivat viime vuonna myös useat sään ääri-ilmiöt ja helleaaltojen jaksot".

Eikä ihme, sillä joulukuun alun uutisten mukaan kulunut vuosi oli koko maailman mittakaavassa koko mittaushistorian kuumin. Siksi oli jännittävää palata vanhaan harrastukseeni eli ilmakehän hiilidioksidin ja ilmastomallien mukaan muuta maailmaa nopeammin lämpenevän arktisen alueen jääpeitteen kehitykseen. 

Alla olevassa kuvassa on esitetty tuon jääpeitteen vuosittaisen keskipinta-alan vaihtelu koko sen mittaushistorian aikana. 


Siitä nähdään, että huolimatta maanpinnan sääasemilla tapahtuneiden mittausten mukaisesta poikkeuksellisen lämpimästä vuodesta, on pohjoisen napajään keskikoko itse asiassa ollut viime vuodet pikemminkin kasvusuunnassa kuin pienenemään päin. 

Seuraavaan kuvaan piirsin ehkä vieläkin mielenkiintoisemman kuvaajan. Se on pohjoisen merijään syyskuisen pinta-alan keskikoko - eli siis sen kuukauden pinta-ala, jolloin jää on pienimmillään.


Kuten arvoisa lukijani huomaa, oli pohjoisen merijään pinta-ala viime syyskuussa varsin pieni. Ei tosin mittaushistorian pienin, vaan toiseksi pienin. 

Siksi - tai siitä huolimatta - tartuin suurella innolla siihen tehtävään, jota olen vuodesta toiseen ratkonut. Eli ilmakehän kasvihuonekaasuista tärkeimmän eli hiilidioksidin pitoisuuden ja pohjoisen merijään syyskuisen keskipinta-alan väliseen tilastolliseen tarkasteluun. 

Tässä tarkastelussa olen pitänyt lähtökohtana ilmastomallien mukaista hypoteesia ajan myötä kiihtyvästä ilmastonmuutoksesta, jonka pitäisi - niin ikään näiden mallien mukaisesti - olla nopeinta maapallon arktisella vyöhykkeellä. Ja kuten me kaikki tiedämme, tulisi jään indikoida tätä muutosta sekä pohjoisen napa-alueen ilman lämpenemisen suoran vaikutuksen, että merivirtojen etelämpää tuoman aiempaa lämpimämmän veden mukanaan tuoman lisääntyvän lämpöenergian, kautta. 

Valitettavasti jouduin pettymään, sillä kuva oli hyvin samankaltainen kuin edellisenä vuonna tekemässäni vastaavassa analyysissä. Tämä näkyy alla olevasta piirroksesta.

  

Siinä näkyy sinisinä pylväinä niiden vuosien määrä, kuinka monen vuoden dataa käyttäen ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja pohjoisen merijään syyskuisen pinta-alan välillä näkyy tilastollisesti merkitsevä riippuvuus. Ja kuten arvoisa lukijani huomaa, tuki tämä analyysi selkeästi ilmastomallien ennustetta maapallon lämpenemisestä mittaushistorian alusta aina vuoteen 2001 asti. 

Vuodesta 2002 eteenpäin olen piirtänyt vain punaisia pylväitä. Punaisia siksi, ettei ilmakehän hiilidioksidin ja pohjoisen merijään välillä esiinny kyseisen vuoden jälkeen lainkaan tilastollisesti merkitsevää riippuvuutta. 

Pylväiden korkeus puolestaan ilmaisee sen, kuinka monen vuoden aineisto kutakin pylvästä kohden on käytettävissä - eli esimerkiksi vuoden 2002 kohdalla käytettävissä olivat vuodet 2003-2023 eli 21 vuoden data. Se on peräti yksitoista vuotta pidempi kuin vuodesta 2001 alkaneen - tilastollisesti merkitsevän - aineiston. 

Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että pohjoinen merijään vuotuinen minimipinta-ala tosiaankin pieneni ilmaston hiilidioksidin kasvaessa aina vuoteen 2001 asti, mutta sen jälkeen tapahtuneella kasvuhuonekaasun lisääntymisellä ei ole ollut kyseisen jääpeitteen kokoon merkitsevää vaikutusta. Siten tämä analyysini falsifioi eli osoittaa vääräksi sen ilmastomalleista johdetun väitteen, jonka mukaan pohjoinen napajää olisi sulamassa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden - tai ylipäänsä kasvihuonekaasujen - lisääntymisen seurauksena. 

33 kommenttia:

  1. Kiitos! Huojentava tieto varmaan myös vihreille.

    VastaaPoista
  2. Yle tänään

    Mallorca sai lumipeitteen

    https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-201902

    Ensilumi peitti Espanjan lomasaaren Mallorcan loppiaisena, kertoo Mallorca Daily Bulletin.
    Saaren luoteisosissa Tramuntanan vuoristossa mitattiin lauantaina viisi senttiä lunta.

    Mallorcalle ennustetaan lisää lumisadetta sunnuntaina.

    Mallorcalla satoi lunta myös viime vuoden helmikuussa. Mallorcan osissa lunta kertyi vuorokauden aikana metrin verran.
    Espanjan kansallisen säävirasto AEMET kutsui lumisadetta poikkeukselliseksi.

    VastaaPoista
  3. Luulin, että vesihöyry on ilmakehän tärkein kasvihuonekaasu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On toki, mutta ilmaston ennustetun lämpenemisen kannalta hiilidioksidi on merkittävin.

      Poista
  4. Hiilidioksidi on elämän kaasu, koska ilman sitä maapallolla mitkään kasvit eivät voisi kasvaa, eli se olisi kaiken maapallon elämän loppu. Hiilidioksidin lisääntyminen tarkoittaa maapallon "vihertymistä", koska kaikki kasvit kasvavat paremmin. Monet puutarhat lisäävät sen vuoksi hiilidioksidia ilmatilaansa, vaikka joutuvat maksamaan siitä. Suomessakin suuret maakaasuputkiston varrella olleet kauppapuutarhat laskivat maakaasulämmittimien palokaasut puutarhan ilmatilaan lannoittamaan mm ruusuja. Nykyisin globalisaation tuloksena kai ruusutkin tuodaan Afrikasta Hollannin kautta Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet= jokainen kaupallisesti toimiva kasvihuone meillä ja maailmalla. Termi on hiilidioksidilannoitus.

      Poista
  5. Toiseksi viimeisen kappaleen viimeinen lause: Onko kirjoitusvirhe vuosiluvussa?

    VastaaPoista
  6. Kalergi-suunnitelma7. tammikuuta 2024 klo 10.31

    Väite ihmisen toimien lisäämän ilmakehän hiilidioksidin määrän vaikutuksesta ilmakehän lämpötilaa lisäävästi on siis suuri huijaus, suuri kusetus. Juuri tällä hetkellä mm. suomalaiset saavat kokea tuon suuren kusetuksen erään seurannaisvaikutuksen sikakalliina sähkönhintana ja hytistelynä kylmissä asunnoissaan. Se kuitenkin on pienimpiä tuohon suureen kusetukseen liittyvistä ja liitetyistä seurannaishaitoista.

    Kun eräs kanadalainen tilastomatemaatikko ehkä n. 15-20 vuotta sitten osoitti ilmastouskovaisten yliguru professori Michael Mannin "jääkiekkomailateorian" huijaukseksi, niin sen olisi pitänyt saada hälytyskellot soimaan useampien ihmisten päässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä jääkiekkomailateoriasta ei tosiaan ole viime aikoina kuulunut mitään. Sehän taisi olla aika suosittu todistusaineisto ilmastonmuutoksesta vai miten se oli.

      Poista
  7. Virheät nimenomaan haluavat, että ilmastonmuutos olisi mahdollisimman suuri. siksi että pystyisivät kurjistamaan mahdollisimman paljon valkoista rotua ja tietty uhriutumis asteikkoon käänteisesti nähden.

    Virhetä sun muut punamädättäjät, taatusti iloitsivat perjantain sähkönhinnoista ja sen tuomasta lisärasitteesta erityisesti vihaamiensa omakoititaloasukkaiden kohdalle

    VastaaPoista
  8. Yle tänään

    Suomi on varautunut pakkasjaksoihin ja muihin ilmiöihin – VTT: Uutta teknologiaa tarvitaan

    https://yle.fi/a/74-20068065

    Artikkelista poimittua

    – Hiilidioksidin talteen ottamisella voidaan myös vähentää tai jopa estää fossiilisten polttoaineiden tuottaman hiilidioksidin päätymistä ilmakehään.

    ---------------------

    Tarvitseeko hiilidioksidia ottaa talteen vai onko se täysin turhaa touhua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse ottaa talteen. Eihän sitä ole muualla liikaa kuin kasarmien tuvissa aamuisin.

      Poista
    2. Tämä on karmea esimerkki siitä, miten "vihreän siirtymän" kankkulankaivoon kaadetaan veronmaksajien rahaa tolkuttomasti, vailla mitään vaikutusta mihinkään muuhun kuin hankkeiden vetäjien tilipussiin.
      Vetykoohotus kuuluu ehdottomasti samaan luokkaan. Ainoat, jotka hyötyvät älyvapaista vetyhankkeista ovat persaukiset Wittuset, jotka lypsävät suurilla visioillaan valtion ja EU:n tukirahoja, ja muutaman vuoden kuluttua todetaan, että "ei tästä takkia tullutkaan".
      Ja yrittäjät häviävät naureskellen nauttimaan pankkitileistään.

      Poista
    3. Kannattaa katsoa Youtubesta vedyn asiantuntijan haastattelu, joka löytyy seuraavalla haulla:
      Paul Martin: "Hydrogen - The Decarbonization Problem" | The Great Simplification #63.
      Siitä selviää vedyn todelliset edut ja haitat.

      Poista
  9. Noissa todisteluissa on tavallaan se traaginen puoli, että ylimalkaan ollaan jääty koukkuun näennäistiedolliseen ajatteluun ja tunnetaan tiedollisia todistelutarpeita siellä missä ensin pitäisi selvittää kysymys näiden todistelutarpeiden syväpsykologisesta motivaatiosta.

    Kuinka paljon hengenvoimia uhrattiin todisteluihin kolesterolin demonisoimisen puolesta ja vastaan? Kuinka paljon meni rahaa tieteen arvovallan omaavien tutkijoiden lahjomisiin ja todistuslausuntojen oikeuskäsittelyihin kun tupakan terveysriskit kuten polttamisen yhteys keuhkosyöpiin kiikkuivat pikemminkin eriävien taloudellisten etujen vaakakupeissa kuin minkään aidosti tieteeelliseen totuuteen pyrkivän intressin pohjalla?

    Kuinka paljon pitää tätä "ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta" jauhaa erilaisissa tiedollisissa ongelmakulisseissa ennen kuin nostetaan käsittelyyn kaiken pohjalla joka tapauksessa vahvasti vaikuttava ihmisen ikiaikainen tarve uskonnolliseen eskatologiaan?

    Niin sanotulla "vihreällä liikkeellä" on hyvin selvästi määrittynyt historiansa jossa yleisinhimillinen taipumus saada voimaantumisesta uhriajattelusta ja samaistumisesta uhrirooleihin -- jota taipumusta myös mielikuvat kaikkia "tasa-arvoisesti" koskeyttavasta maailmanlopusta palvelevat. On todella outoa, ettei tätä kyseisen aihealueen syvämotivaatioon olemuksellisesti ja kaikkein ominaisimpana vaikuttajana kuuluvaa asiaa nosteta missään käsittelyn vaiheessa selvästi esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun sanoit: voimaantuminen uhrirooleissa yms. vaikuttuminen psykologispohjaisiin mielen liikutteisiin, olemme inhimillisen laumakäyttäytymisen ytimessä: so. inhimillisessä tragediassa, jossa tunnevaikutteet sanelevat tieteen perussisältöä.
      US-blogeissa muuan Hannu Sinivirta pyrkii matemaattisesti/fysikaalisesti todistamaan ilmastonmuutosta, mutta onnistuu kuvailemaan vain omaa tunnetilaansa.
      Kun asiasta huomauttaa, saa ylimielisen vastauksen: "et ymmärrä tästä mitään."
      Faktat eivät ole minkään arvoisia, elleivät ne tue ko. herran pelontunteita.

      Poista
    2. No niinpä. Numerot ovat itsessään iättömiä ja ajattomia, ja juuri tämän ominaisuutensa vuoksi ne ovat käyttökelpoisia liimattaviksi minkä todistelutarpeen päälle tahansa.

      Tiedonfilosofisesti matematiikan ja metaforan suhde on Pandoran lipas, jonka avaaminen merkitsee oven raottamista meille vielä täysin jäsentymättömien tiedollisten kysymysten kentälle.

      Juuri tällaisista syistä johtuen meidän pitäisi keskittyä enemmän niihin syvätason motiiveihin jotka meitä niin ravokkaasti ajavat juuri itse kullekin tärkeiden todistelutarpeiden suuntaan. Jos esimerkiksi logiikkaa tai matematiikkaa -- muodollisten ajatusoperaatioiden työkaluja -- käytetään kuin niihin itseensä kuuluisi sisällöllisiä tekijöitä, ollaan palattu antiikin kreikkalaisten ideakuviin, joissa "syyt" sisältyivät olioihin niiden ominaisuuksina.

      Poista
  10. Tässä kuluneella viikolla äärivasemmistolainen TS muistutti pakkasten keskellä pysyä lujassa uskossa ilmastonmuutokseen kertomalla, että tulevina kesinä hellekuolemat tulevat lisääntymään, vaikkei nyt siltä tuntuisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se selvää, että kun väki vanhenee kuten Suomessa, väkeä myös poistuu keskuudestamme. Mitä enemmän vanhuksia, sen enemmän kuolevassa iässä olevaa väestöä.

      Poista
  11. Sinne tai tonne, mutta varmaa on se, että parin asteen nousu merivedessä tappaa happea tuottavat mikroeliöt, joka yhdessä Amazonin aavikoitumisen myötä saavat aikaan sen, että hapen osapaine ilmakehässä alkaa nopeasti pienentyä, eikä asiaa auta se, että ihminen haluaa pitää yllä perinteitään, kuten kaikkia mahdollisia tulia, mukaan lukien juhannuskokot ja polttomoottorit.
    Pari kuukautta sitten Amazonin joissakin joissa kuoli satoja delfiinejä, koska niiden elinympäristön veden lämpö nousi useita asteita korkeammaksi kuin delfiinien kehon lämpö.
    Täällä jotkut tajuttomat luulevat, että kun Suomessa on kylmää, niin se tarkoittaisi samaa kuin planeetan keskilämpötilan lasku, mutta kun asia on juuri päin vastoin;
    Jossakin päin maailmaa on parhaillaan helvetin kuumaa, koska muutoin Suomessa ei voisi olla näin kylmää. Suosittelen, että lähdette Amazoniin uimaan, missä vesien lämpötila on jotain neljäkymmentä astetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelen suuresti, miten kummassa jopa tämän blogin superviisaat ovat olleet niin kyllästettyjä hiilidioksidilla, että he eivät ole lainkaan tajunneet, miten hapen osapaine ei millään tavoin olla mikään luonnonvakio, vaan riippuu ainoastaan ja vain siitä, että tavallinen elämä voisi jatkua häiriintymättä.

      Koska ilmi selvästi joka ikinen ihminen on täysi idiootti, mitä tulee luonnon prosessien jatkuvuuteen, niin ei ole mikään ihme, kun joku tiedemies ihan sattumoisin piakkoin havaitsee, että hapen määrtä ilmakehässä on laskenut jo kymmeniä vuosia. Alkakaa jo nyt harjoitella korkean paikan leirillä vähähappisuuteen. Yksi hyvä harjoitus vähähappisuuteen on polttaa kynttilää molemmista päistä ja ihastella juhannuskokkoja.

      Poista
    2. Planeetan elämä ei kestä toista andropomorfista aavikkoa. Ihminen tuhosi Saharan sademetsät ja sai aikaan sen aavikoitumisen. Parhaillaan ihminen tuhoaa Amazonin sademetsät ja saa aikaan Amazonin aavikot. Ja täällä jotkut pikkusielut luulevat, että vain vain puolueideologialla voidaan pelastaa planeetan elämä.

      Poista
    3. Herra professori. Saat ihan vapaasti tuhota tämän mielipiteen, jonka mukaan 99,9999 prosenttia ihmistä on pelkkiä idiootteja. Ihminen on idiootti aina, kun hän uskoo johonkin idiologiaan, olkoon se mikä tahansa, mukaan lukien standarditeoria. Kaikkein suurimpia idiootteja ovat ne, jotka luulevat, että kun vain he saisivat riittävästi rahaa, niin vain he voisivat pelastaa maailman. Juuri tänä aamuna joukko kenraaleja kertoi, että he eivät voi työllistyä NATOssa, koska Suomen valtio maksaisi siitä liian vähän. Aivan tismalleen samaa typeryyttä edustaa joka ikinen palkan vaatija. Samaan aikaan joka ikinen palkanvaatija vaatii, että vapaaehtoisille ei tarvitse maksaa yhtään mitään, koska palkan vaatiminen olisi typeryyttä, jos joku pystyisi luovuuteen ilman palkkaa.
      Tähän mennessä historia on todistanut, että ilman keksijöitä ja neroja ihmislaji eläisi edelleen puiden lavusroissa.
      Yksikään palkanvaatija ei ole ikinä pystynyt samaan kuin ihmiskunnan muutama nero, jotka harvoin, jos koskaan ovat saaneet mitään arvostusta palkanvaatijoilta. Täten on todistettu, että palkan vaatiminen on suurin syy siihen, miksi palkanvaatijat ovat pelkkiä idiootteja.

      Poista
    4. "Ihminen tuhosi Saharan sademetsät ja sai aikaan sen aavikoitumisen"
      Noniin! Kuka se idiootti onkaan??
      Saharan aavikoituminen alkoi noin 7-miljoonaa vuotta sitten.
      Tarkoitat siis ketkä ihmiset?
      Australopithecukset ja Homo habilikset: apinaihmiset ja esi-ihmiset elivät pienimuotoisina ryhminä noin 2-3 miljoonaa vuotta sitten.
      Tuota aikajaksoa ennen, homidit olivat lähinnä kädellisiä, puussakiikkujia, syytä nyt sitten harvalukuisia apinoita aavikoitumisesta.
      Väitteesi on, kuin syyttäisit aavikoitumisesta stegosauruksia.
      Sanoisin kuin uskovaiset: se on kuule korkeemmassa käjes....

      Poista
    5. Ja taas yksi, joka toimii kuin kommunisti, että ihmisessä ei ikinä ole mitään vikaa. Pannaan esille mikä tahansa tuho, niin aina tulee joku, joka ulvoo, että se oli aurinko, tulivuori, normaali ilmaston muutos. Minä en enää ehdi nähdä sitä, kun Amazon muuttuu hiekkaerämaaksi, mutta ehkäpä joku saa herätyksen tästä nyytisestä, että tämä oli sanottu vain muutama kymmenen vuotta ennen kuin Amazonista tuli aavikko. Juuri eilen tuli dokumentti, joka todisti, että Englannin kanaalin kalkkikivijyrkänteet syntyivät parin viikon aikana, kun sitä ennen kaikki hokivat, että kyse oli vain rappeutumisesta.
      Ihme outuksia, jotka luulevat, että geologisiin muutoksiin pitää aina kulua aiooneja. Jos edes joku tajuaisi, että nykyihminen tuhoaa Amazonin sadassa vuodessa, niin joku muu voisi ymmärtää senkin, että ihminen tuhosi Saharan sademetsät. Ihminen tappoi kivikirvein kaikki suuret pedot ja kasvinsyöjät, eikä ole mitään epäilystä siitä, että vielä jäljellä olevat eläimet voisivat säilyä elossa kuin vain reservaateissa ja niissäkin korkeintaan tuhat vuotta. Kuten olen netissä jo lähes nelisen kymmentä vuotta kertonut, niin jopa planeetan kaikki metsät tulevat tuhoutumaan. Tuhannen vuoden kuluttua tällä ei ole jäljellä ainuttakaan metsää. Ja aivan kaikki johtuu ihmisestä.

      Poista
    6. Uskonnollinen ja ideologinen ihminen on aina sama kuin kommunisti, joka ei pysty koskaan näkemään mitään vikaa omassa ideologiassaan. Kaikkein kommnunistisempia ovat ateistit, jotka ovat samaa pataa kaikkien ääriuskovaisten kanssa. Yksikään ateisti tai muu uskovainen ei pysty uskossaan mihinkään muuhun kuin syyttämään muita, jolloin hän julistaa, ettei hän kuulu ihmiskuntaan, joka ei ole koskaan pystynyt elämään luonnollista elämää. Joka toisaalta on vääjäämätöntä, koska vain älyttömät eläimet voivat olla osa koskaan päättymätöntä luontoa.

      Kun yksi elukka sai itsetietoisuuden, niin se oli alkusävel koko luonnon tuhoutumiselle, sillä itsetietoinen olento on absoluuttisessa ristiriidassa tiedostamattoman luonnon kanssa. On mahdotonta, että persoonallisella tietoisuudella voitaisiin tajuta sellainen luonto, joka toimii immanentilla tietoisuudella, joka näyttäytyy jokaiselle ideologiselle ihmiselle täysin sattuman varaiselta. Niinpä ainoa mahdollinen jatkumo ihmiskunnalle on siinä että se luopuu teknologiasta ja alkaa jälleen käyttämään omaa eläinkehoaan omaan selvitymiseensä.

      Poista
    7. Olet nimesi veroinen, se on vuotanut pois, ihan kaikki.
      Jos ymmärryksesi riittäisi, tietäisit syyn, miksi en vastaa höpinääsi faktoilla.
      Toisaalta en myöskään haaskaa aikaani joutavuuksiin.
      Totean kuitenkin. puhut ideologioista ja uskonnoista vaikka täydelleen niitä itse edustat.
      Hyvää kesää.

      Poista
    8. Ehkä niiden delfiinien kuolemiseen vaikutti tämänkaltainen toiminta:
      https://youtu.be/wVnMBGXVVUI?si=zevXt7k1DAm4n6L1

      Poista
    9. Tapio Suhonen: "Olet nimesi veroinen, se on vuotanut pois, ihan kaikki." Siis kun virtsarakko aukeaa kallokoppaan, syntyy "Brainleak". Toisaalta, kumma kyllä, tuon nimimerkin takaa aukeavassa verkkopäiväkirjassa on aivan järjellistä pohdintaa.

      Poista
    10. Niin olen itsekin joskus huomannut. Mutta kun noita kommentteja luet, et voi olla huomaamatta ko. henkilön epävakautta: joko aineissa tai humalassa, ,,ja pahasti.

      Poista
  12. Onko merenpinta oikeasti noussut? Jossakin Helsingissä on MML: n maamme korkeusjärjestelmän kiintopiste. Olettaen, että maanpinta ei ole noussut, saadaan tieto Suomenlahden vesipinnan korkeudesta siitä lähtien vaaitsemalla.

    VastaaPoista
  13. Aion jatkaa polttomoottoriautolla ajamista niin akuan kuin se on mahdollista. Mulla on kolme settiä renkaita; täällä tsadissa olen yleensä ajanut talvet kitkoilla, mutta nyt on alla nastat. Kyllä pitää hyvin. Sähköautoilu on hyvesignalointia ja itsensä huijaamista. Tämä kylmäjakso tekee nannaa tilastoille ja toivottavasti maahantunkeutujia paleltaa. Tosin aika moni niistä näyttää kulkevan Canada Gooset päällä, mihin harvalla kantispeikolla on varaa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!