tiistai 30. tammikuuta 2024

USA:ssa ennätys, Suomessa alakulo

Amerikkalaisten pörssiyritysten arvo saavutti jälleen uuden ennätyksen kun sitä kuvaavat Dow Jones ja S&P 500 indeksit saavuttivat kaikkien aikojen ennätyksensä. Suomessa vastaava ennätys on helmikuulta 2021, jolloin indeksi - eli pörssiyritysten arvo - oli noin neljänneksen alhaisempi kuin tänään. 

Kun tämä yhdistetään maamme julkisen sektorin rahoituskriisiin, ei ole ihme, että jo puolella suomalaisista on vaikeuksia löytää rahaa menoilleen - ja että heidän uskonsa tulevaisuuteen on koetuksella. Taustalla on viime vuosina liikkeelle lähteneen inflaation takia heikentynyt ostovoima ja toisaalta rankan verotuksen luoma kannustinloukku, jonka takia suomalaisten on ollut vaikeaa kompensoida kustannustason nousua lisätöillä. Niinpä on päädytty taloutta entisestään jähmettävään pihistelyyn perheiden talouden ylläpitämiseksi tasapainossa. 

Toki suomalaisten talous ei vieläkään ole verrattavissa niiden maiden kansalaisiin, joilla menee todella huonosti. Mutta siitä huolimatta on maamme talouden suuntaan saatava muutos, jonka seurauksena ihmiset voisivat itse vaikuttaa omalla aktiivisuudellaan elintasoonsa ja sitä kautta myös koko talouselämän volyymiin.

Jos tämä onnistuu, syntyy positiivinen kierre, jonka seurauksena myös verottajan tulot kasvavat ja julkisen sektorin taloudellinen liikkumavara kasvaa. Käsittääkseni tämä on myös Petteri Orpon (kok) hallituksen tavoitteena

Valitettavasti viimeisen puolen vuoden aikana on näyttänyt siltä, että oppositio ja sen tukema ay-liike ovat pyrkineet säilyttämään vallitsevan eli varmaan näivettymiseen johtavan kehityksen. Taloudellista aktiivisuutta tavoittelevia työelämän uudistuksia vastustetaan eduskunnassa ja lakoilla

Budjetin tasapainottamista taas vastustetaan vedoten muun muassa työelämästä pudonneiden - tai opposition termein "kaikkein heikoimmassa asemassa olevien" - ihmisten elintasoon. Ikään kuin työttömyysturva olisi tärkeintä työkykyisille tai sosiaaliturvan ylläpitäminen velkarahalla työkykyä vailla oleville. 

Sitä se ei kuitenkaan ole, sillä heikoimmista huolehtiminen on mahdollista vain silloin, kun siihen on varaa. Eli maan koko talous tuottaa poliitikoille jaettavaa. Onneksi suomalaisten enemmistö näyttää ymmärtävän tämän.

Tässä tilanteessa olisikin tärkeintä ymmärtää, että suomalaiseen talouselämään on saatava tervehdyttävä muutos ennen kuin päädymme pakkohoitamaan asian holhouksen alaisena. Tämä olisi ymmärrettävä myös politiikan vasemmalla laidalla ja ay-liikkeen asemastaan taistelevassa johtoportaassa.

22 kommenttia:

  1. Yksi näkökulma on se että pörssikurssien nousu tuo mynntivoiton verottamisen kautta verotuloja, pääomaverotuksen osuus on ollut nousussa.

    Samaan aikaan irtisanotaan väkeä. Uudet työpaikat ovat suurimmaksi osaksi osa-aikaisia.

    Virallisten tilastojen ilmoittamia lukuja tarkistetaan myöhemmin alaspäin.

    Työpaikkoja on useita miljoonia liian vähän, työvoimaa on ollut tarjolla, mutta kaikille ei löydy työtä tai töitä jolla tai joilla elää.

    Palvelualojen työt lisääntyvät (esim ravintolat) mutta niiden palkoilla ei elä.

    Lainoittaminen on hidastunut ja vähentynyt.

    Tässä muutama seikka USAn taloudesta.

    Karuna Pettila

    .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamun Ylellä esiteltiin meksikosta Suomeen töihin tullut metallimies, ja kerrottiin että alalla olisi töitä, mutta ei saada tekijöitä. Kuulemma 25% alalle koulutuksen saaneista suomalaisista on työttöminä vielä vuoden päästä valmistumisestaan. Työnantajat sanovat, että kaikilla valmiudet työelämään eivät ole riittävät. Onko kyse koulutuksen vai oppilaiden laadusta, sitä nyt sitten aiotaan selvittää. Jokunen vuosi sitten esiteltiin Ylellä juttua ammattikoulutuksesta, jossa kävi ilmi, että homma on aivan retuperällä. Olisiko sama ilmiö, joka on romahduttanut Pisa-tulokset, eli oppilaan pitäisi itseohjautuvasti hoitaa koulutuksensa, eikä edes läsnäoloa koulussa paljon kaivata. Puhumattakaan, että joku opettaja ohjaisi käytännön harjoittelua koulussa.
      Paljon olisi nykykoulutuksessa kirveellä töitä, mutta onneksi meillä on Heriksson, joka tosin taitaa tähdätä rahakkaampiin hommiin Brysseliin.

      Poista
    2. Yksi nuorimies oli varastomieskoulutuksessa. Ei löytänyt harjoittelupaikka varastosta. Oli sitten siivoushommissa kuntosalilla sen ajan, kun muut varastoivat. Ei valmistunut ammattiin.

      Poista
    3. Yrityksen pitäisi itse olla valmis kouluttamaan väkeä.

      Tämä ei toimi hyvin koska suurin osa yrityksistä on hyvin pieniä ja kouluttaminen sitoo liikaa aikaa.

      Isommissa yrityksissä ei ole väkeä kouluttamaan ja johtoportaan psykopaatit ja narsistit eivät koskaannpysty opettamaan mitään tärkeää kenellekään.

      Globaaleiksi pullahtaneet suuryritykset eivät välitä kouluttamisesta riittävästi ja pyrkivät ohittamaan koko asian.

      Edes sitä ei tajuta että luonnonvaroiltaan rajoitetulta planeetalta ei voida saada irti rajoittamatonta voittoa.

      Karuna Pettila

      .

      Poista
    4. Koulutuksessa korjaus olisi periaatteessa helppoa, eli palataan vain vanhoihin systeemeihin. Tässä voi olla ongelmana vasemmistojohtoinen opetushallitus, jolla tietysti on tässä kohdin muutosvastarintaa, kun on itse tämän hankehumpan takana. Hyvä esimerkki oli joku miespuolinen opetushallituksen jäsen (kai psykopaatti narsisti), joka oli sitä mieltä, että inkluusiokin on oikein hyvä asia, sitä eivät vain arvostelijat ymmärrä. Arvostelijoitahan ovat myös opettajat ja rehtorit, mutta heiltäpä
      ei kysytä.

      Poista
  2. Suomalaiset ovat itse äänestäneet rahojensa lähettämisen puolesta pikipäille sekä mamutukseen. Sit kun rahat on loppu niin tyhjästä on paha nyhjästä

    Inflaatio ja korot ovat vain siloiteltu keino kustantaa tämä järjettömyys, kummatkaan eivät enää koskaan laske merkittävästi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja tietty astronomisen velkaantumisen kautta.. tänäkin vuon 14,4 miljardii e uutta velkaa.. Ja silti kaikki menee päin persettä, mitä se oliskaan ilman velkaantumista?

      Joo leikataan 15 miljardii, jolloin verotulot rommaa 9 miljardii.. leikataan 9 mrd jolloin verotulot rommaa 5 mrd

      its kommari bonzi, vassareiden ja hullujen rakentama ansa, josta ei ole paluuta, ei ainakaan kun pikipää kustannuspommi kasvaa kasvamistaan

      Poista
    2. Tässähän sitä leikkaamista olisi.
      Käytämme satoja miljoonia matujen hyysäämiseen. Miksi? Eikö omat kansalaisemme ansaitse samanlaista huolenpitoa?

      https://jukkahankamaki.blogspot.com/2017/12/kuinka-maahanmuutto-pelastaa-suomen.html

      Poista
  3. Noita pisa ja äo tasoja miettiessäni muistui mieleeni taannoinen keskustelu muuan nuoren naisen kanssa. Hän oli yliopistofuksi ja piti itseään varsin valistuneena.
    Hänen mukaansa Suomen tulevaisuus riippuu hyveellisistä ratkaisuista ja ekologisista pakotteista: tarkoittaen sitä, että saastuttamisen mahdollisuudet rajoitetaan täysin ja maahanmuutolle ei saa asettaa rajoja. Ideologinen saarna oli kuin presidenttipekan suusta.
    Mistä tuo pekkamainen ideologia löytää vertailupohjan?
    Olisiko Haiti. Tuo innovaatioiden, keksintöjen, vaurauden, hyvinvoinnin, täydellisesti toimivan yhteiskunnan ja erityisesti älykkyyden kehto.
    Jos PekkaH:n ideologiaa kokeillaan, kokeilu on todennäköisesti peruuttamaton ja fataali.
    Tuolle tytölle perustelin, lakonisesti: Jos ideologia ei vastaa todellisuutta, kannattaa vaihtaa ideologiaa koska todellisuuden vaihtamiseen ihmisresurssit ovat varsin pienet.
    Tyttö suuttui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen investointeja ohjaa nykyisin vihreiden harhainen hiilidioksidin pelko. Siitä johtuu, että vähäiset investointirahat menevät vihreään siirtymään, joka tulee vuorenvarmasti ajamaan seinään. Tästä alkaa jo olla merkkejä, eli esim Englannissa ja Saksassa on todettu, että vetysähköllä ei ole tulevaisuutta, koska se ei voi tulla toimeen ilman veronmaksajien tukiaisia.
      Joten persaukisen Suomen pitäisi lopettaa unelmointi vetytaloudesta ja ottaa takaisin käyttöön mm turve, joka nyt ilmeisesti on otettava käyttöön ainakin varmuusvarastoinnissa.

      Poista
    2. Nykyhallituksen kantona kaskessa on mm Kokoomuksen valtiotieteilijä Mykkänen, joka on täysin nielaissut ilmastonmuutospropagandan syötin koukkuineen, joten siltä suunnalta ei ole kovin paljon järkeä odotettavissa energiapolitiikkaan. Sitä osoittaa esim puhe pumppuvoimaloista ja vetymoottoreista, ja niinkin toivottoman asian kuin sähkörekkojen ylistäminen.

      Poista
    3. Ja eiköhän "tunnin juna" käy toivottoman harhaisuuden malliesimerkistä. Siihen ei ole varoja eikä tarvetta - junalle joka ei pysähdy juuri missään - eikä se olekaan "tunnin" juna muille kuin lobbareille. (Kenenkään matka ei ole vain asemalta asemalle.)
      -jussi n

      Poista
    4. Tuo vedyn tuottaminen vie valtavan määrän sähköä..ja sehän tarkoittaa,että vedyllä pelkistetty rauta olisi kallista,kun ne kustannukset pitää maksattaa ja voittoakin tuottaa.
      Koko prosessi on vasta prototyypin asteella.
      Eniten minua ihmetyttää tuo arvostelukyvyn puute noille poskettomille suunnitelmille,kun jonkin maalaa vihreäksi niin arvostelukyky katoaa tyystin.
      Vety on maailmankaikkeuden pienin atomi ja vetyä ei voi oikein mihinkään järkevästi säilöä,kun esimerkiksi muovipullossa se ei pysy vaan tulee läpi siitä..että millainen putki pitäis olla missä sitä kuljettaa ja onko järkevän hintainen hyötyyn nähden..lisäksi vety pidentää metaanin elinikää ilmakehässä mikä taas sotii kaikkea sitä vastaan minkä takia noista kouhkataan

      Poista
    5. Vetytalous on täydellinen kupla, joka pikku hiljaa tyhjenee. Hypetys johtuu vihreiden ja muidenkin poliitikkojen älyvapaista päiväunista, joissa vety ratkaisee kaikki ongelmat, ja täydellisestä tietämättömyydestä tekniikasta ja kustannuksista.
      Ongelma on siinä, että veronmaksajien rahaa, jota pitäisi käyttää järkeviin investointeihin, jaetaan tukiaisina wittusten huijaushankkeisiin tai hankkeisiin kuten vetytehdas, jotka ovat järjettömiä.
      Vihreät ovat nykyisellään yhteiskunnan syöpä.

      Poista
    6. Tuolla itäisillä mailla Sri Lankassa kokeilivat noita virheän siirtymän oppeja. Tulos oli, että maailamnapkin porukat tuli sanomaan, että nyt on teillä pelut pieniä. Korjatkaa systeeminne niin saatatte saada hieman lisää rahaa.
      Kas kun entinen teen suurtuottaja ajautui ruokapulaan kun ei enää saanut käyttää lannoitteita eikä torjua tuhohuönteisiä. Kas kun jokaisella ötökälläkin on oikeus elää vaikka se tuhoisi sadon ja elämisen mahdollisuudet ihmisiltä.

      Poista
  4. ... heikoimmista huolehtiminen on mahdollista vain silloin, kun siihen on varaa...

    Ah, miten ihana lause. Todellinen elementaarilauseen irvikuva. Subjekti puuttuu, mutta onhan predikaatti substantivoitu. Hyvin on huolehdittu -- ettei vain mikään mielikuva konkretisoidu tai millään tavalla täsmenny.

    Tunnen yhden jos toisenkin kansan köyhimpään kymmnesosaan kuuluvan, ja myös ihmisiä sieltä yläpäästä. On siinä eroa, onko koskaan elämässään kokenut ainoatakaan turvallista päivää, vai pohtiiko korviensa välissä outoja ongelmia siitä miten yksillä ei ole varaa muuhun kuin isompaan asuntoon, parempaan autoon, 8000 euron mekkoon tai käsittämättömän kalliiseen rannekelloon.

    Olen tavannut myös rikkaimpia ihmisiä, mutta tällaisena typeränä ja kaikin puolin toivottomana tapauksena en ole osannut tuntea heitä kohtaan aitoa kateutta. Olen niin sanotusti niitä, jotka eivät eläessään ole sisäistäneet kannuksia "taloudelliseen toimeliaisuuteen".

    Minun pitäisi pystyä tuntemaan kiitollisuutta siitä, että olen kuitenkin kiikun kaakun selviytynyt elämästä ihan tänne ikälopuksi asti. Kuvittelen siis mielessäni sen rikkaimman kymmenyksen rikkaimman sadasosan rikkaimman tuhannesosan tyypin, jolle maailman varakkuudet ovat kasaantuneet. Kiitos sinulle! Hyvin tässä on pärjätty, ja mitä ei ole almuina tullut, sattuma on suosinut. Olen onnen poika. Esimerkiksi 80-luvulla, kun kirjojen lukeminen kävi mahdottomaksi, tulivat Tiimariin nuo viiden markan lukulasit, ja niin olen saattanut jatkaa lukuharrastusta ihan näihin päiviin.

    Hyvät kirjat ovat loppuneet ennen kuin elinpäivät. Se on surku juttu. Olen joutunut kirjoittamaan pari omaa kirjaa, mutta eipä se paljoa lämmitä tilanteessa, jossa uuden sukupolven kansalaiset eivät enää eläessään lue kokonaista kirjaa.

    Heitä käy vähän sääliksi. Koulut eivät enää opeta oikeita asioita, eivätkä edes koulutiet ole enää turvallisia. Kalliit merkkivaatteet, kännykät ja kellot ryöstetään samojen köyhien toimesta, joille koko suomalainen sosiaaliturva on kohta suunnattu. Heillä on monia lakeja suojanaan. Älkää heitä loukatko.

    VastaaPoista
  5. Aina kun kuulen tuon"heikoimmassa asemassa olevat"niin poistan varmistimen..umpikyllästynyt tuon hokemiseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vedätkö liikuvat taakse, kun kuulet "kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevista"?

      Poista
    2. Jos aseesta poistaa varmistimen, se on silloin purettu niin pitkälle ettei sillä voi enää ampua.
      Jos haluaa ampua, on joko poistettava varmistus tai avattava varmistin.
      Alkuperäisen ilmaisun verbi oli "entsichern".

      Poista
    3. Näsäviisas tosi viisas..tiedät mitä tarkoitan..ja mikäli liikkuvia ei olisi vedtty taakse varmistaminen olisi turhaa

      Poista
  6. Meillähän olisi ihan helppoa saada talous tasapainoon. Teknisesti. Poliittisesti varmaan mahdoton jopa nykyhallitukselle, Tekninen ratkaisu, helppo kun mikä:

    1. Yle myydään yksityiselle. Jos joku ostaa, ellei niin lopetetaan koko pulju.
    2. Lopetetaan kehitysapu nykymuodossaan.
    3. Lopetetaan kotoutussirkus, (Kuten Halla-aho toimintaa kutsui). Lopetetaan koko nykyinen maahanmuuttotouhu kolmannen maailman maista.
    4. Lopetetaan 50000-100000 julkisen sektorin virkaa, jotka ovat joutavia tai haitallisia Suomen kansalaisille. Tehdään tässä yläharvennus metsänhoidon tapaan. Eli kysytään eri osastojen johtajilta, mikä on heidän osastonsa tarkoitus Suomen kansalle, Ja mitä se hyödyttää kansalaisia. Jos ei löydy hyötyä, niin poikki. Vaatii ehkä ulkopuolisen konsultin tutkimaan tätä.

    Tämän sopeutuksen kanssa saadaan tarvittavat miljardit säästöjä. Ja Suomen talous kuntoon.

    Ei tarvita veronkorotuksia tai hallituksen kaavailemia pikkumiljoonien pelleilyjä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!