perjantai 26. tammikuuta 2024

Stubbia voi auttaa äänestämällä sunnuntaina Halla-ahoa

Iltalehti julkaisi eilen tuoreimman kannatuskyselyn presidentivaaliehdokkaiden suosiosta. Sen perusteella Alexander Stubb (kok) ja hänen kannattajansa voivat ottaa viikonloppunsa rauhassa, mutta Pekka Haavistolla (vihr) ja Jussi Halla-aholla (ps) on jännää. Heidän kannatustensa välillä on nimittäin vain 1,4 prosenttiyksikön ero. 

Rennosti voivat ottaa myös kaikki muut ehdokkaat, joilla ei enää ole mahdollisuuksia päästä vaalin toiselle kierrokselle. Halla-ahon ero seuraavana tulevaan Olli Rehniin (kepu) on nimittäin peräti seitsemän prosenttiyksikköä. 

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, ovat sosiaalidemokraattien kannattajat lähteneet jo vaalikamppailun alusta suurella joukolla ISIS-naisistaan ja Caruna-kaupoistaan visusti vaikenevan Pekka Haaviston taakse saadakseen maahamme vasemmistolaisen presidentin. Ja nyt suomalaiset mediat (esimerkki ja toinen) yllyttävät loppujakin Jutta Urpilaisen (sd) ja myös Li Anderssonin (vas) kannattajia tekemään samoin. 

Sen sijaan äänestäjiä ei niinkään yllytetä takstiseen äänestämiseen poliittisen keskiviivan oikealla puolella - tai jos yllytetään, niin siirtymään Alexander Stubbin (kok) taakse. Tosiasia kuitenkin on, että jopa Stubbin itsensä kannalta olisi todennäkäisesti parempi, mikäli Rehniin, Sari Essayahin (krist), Harry Harkimon (Liik) ja Mika Aaltolan kannattajia siirtyisi - hänen itsensä sijaan - nimenomaisesti Halla-ahon taakse vaalin ensimmäisellä kierroksella. 

Näin ainakin siinä tapauksessa, että uskomme mielipidekyselyjä, joiden perusteella ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä ei missään tapauksessa äänestäisi Halla-ahoa toisella kierroksella. Ja siksi äänestäjien siirtyminen ensimmäisellä kierroksella tämän taakse johtaisi Stubbin voittoa ainoana vakavasti uhkaavan Haaviston putoamiseen kilpailusta jo ensimmäisellä kierroksella.

Siksi kehotankin kaikkia niitä äänestäjiä, jotka eivät kannata poliittista vasemmistoa - johon Haavisto puheistaan huolimatta eittämättä kuuluu - antamaan ensimmäisen kierroksen äänensä taktisista syistä Jussi Halla-aholle.  

 

29 kommenttia:

  1. Hyvä ehdotus mutta vihervasemmistolla ei taida äly riittää ymmärtää näin pitkälle vietyä ajattelua?

    VastaaPoista
  2. Jos äänestys on rehellistä jonkun mielestä, niiin menkääpä ajassa muutama vuosi takaperin Usan vaaleihin, katsokaapa sen jälkeen peiliin ja miettikää kuka ja mikä sanelee suomenkin vaalituloksen, se on varmaa että ei äänestäjät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahdollista. Stubbilla on ylin rikollinen "eliitti" takanaan, vaikka se valtaosalle tämän sivuston lukijoista, valta- eli propagandamedian perinpohjin aivopeseminä onkin "salaliittoteoriaa"!

      Poista
    2. Tarkoitin ylin rikollinen globalisti-"eliitti", jonka luomus mm. EU on.

      Poista
  3. Ihan hyvä ehdotus. Ja tässä parempi: Äänestäkää Jussia myös toisella kierroksella niin saadaan suomalaisten etua ajava preidentti tähän maahan.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä allekirjoita. Ei ole ainoaakaan ehdokasta joka puhtaasti ajattelisia suomen asiaa. Persut nimittäin mättää veromaksajien rahaa Ukrainaan vaikka maa rypee korruptiossa, jo vuosikymmeniä. Auttaa toki pitää, mutta ei puhtaalla suomalaisten rahalla, miettikääpä yli 3 miljardia minkä persut on jo nyt polttaneet ukrainaan ja lisää palaa. Lisäksi persut on nostamassa arvolisäveroa 14%, 28%! Miettikää mitä se tekee pihituloisille työläisillä ja muille köyhille, ei paljoa on varaa kaupasta mitään ostella niillä summilla mihin tuotteet noussee noin karmeilla verojen nostamisella, se on varma että ihmisiä tulee kuolemaan kasoittain.

      Poista
    2. Haluan huomauttaa, että PS ei ole yksin hallituksessa. Monet päätökset ovat enemmän tai vähemmän kompromisseja. Änkyräpuolue RKP siellä vastustaa kaikkea järkevää ja on myös maahanmuuttopolitiikassa vihervasemmistolaisella linjalla.

      Poista
  4. Ideologisia syitä, so. tunneratkaisuja, ymmärrän suosittavan parisuhdeasioiden yhteydessä. Politiikkaan ne soveltuvat vain tunneilmapiirin rakennusaineiksi; kysymyshän on tuolloinkin harhauttamisesta, USKOMAAN ko. tavoitteiden saavuttamisperusteista.
    Valehtelu on inhimillistä, mutta väärin. Pekka H on kertonut, ainakin ulkomaalaistuttavuukille olevansa professori ja kotimaisille, ettei ole yhtään punainen, vaikka perin kollektiivista politiikkaa harrastaakin - hän on siis harjaantunut valehtelija, ideologisin syin.
    Stubbin Itäkeskus/Somalia höpinä on valehtelua, ei kukaan suomalainen voi rinnastaa näitä kahta asiaa, positiivissävyisesti.
    Sivuhuomautuksena: jos Stubb on oikeasti kyennyt saavuttamaan B:n lyhyen matematiikan ylioppilaskokeessa, on hän akrobaatti, mutta ehdottomasti -epäloogisuudessaan - kelvoton presidentiksi.
    No ei syytetä tuppista, yksinomaisesti. Me ihmiset olemme melko vajavaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaikuttaa persoonallisuuteen kun vuosikaudet elää kaappihomona. Ei tunnustanut asiaa, vaikka silloinen vihreä Timo Harakka sitä kysyi.

      Halla-ahon nousu kahdessa viime gallupissa ollut huikea. Tuskin vielä päättynyt. Henkiset esteet äänestää Jussia ovat murtuneet.

      Poista
  5. Tapio Suhonen: Stubbido ei suinkaan saanut lyhyestä matematiikasta edes B:tä, vaan vielä huonomman eli A:n. Ja yleistietoa mittaavasta reaalista käsittämättömällä tavalla hylätyn eli i:n, mikä on vielä huolestuttavampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella huikaiseva suoritus, olikohan mies joidenkin kemikaalien vaikutteissa??

      Poista
  6. Kaipa tämä on pelkkää vanhanaikaista höpötystä, mutta pidän silti parempana, että presidentiksi valitaan henkilö, jolla on enemmistön luottamus, kuin henkilö, jonka taustaporukat ovat taitavimpia taktisessa äänestelyssä sun muussa poliittisessa pelaamisessa.

    VastaaPoista
  7. Valehtelijan tunnistaa käsien heiluttelusta puhuessaan..HP on tässä ykkönen

    VastaaPoista
  8. Haaviston alaiset ovat kertoneet, että hän ei salli alaisiltaan mielipiteitä tai faktoja, jotka ovat hänen tavoitteidensa vastaisia. Tämä kävikin ilmi Isis-naisten tapauksessa, kun laillisuutta vaatinut alainen jäi Haaviston jyrän alle.
    Haaviston tyyppinen fanaatikko ja valehtelija ei missään tapauksessa sovi presidentiksi. "Professori", joka ainoana porukasta ei ole saanut suoritettua minkäänlaisia opintoja millään alalla.

    VastaaPoista
  9. Siskolikka sanoi, että on Haavistolla kuitenkin ehdokkaista komein aviomies.

    VastaaPoista
  10. Olipa Ylellä ala-arvoinen vaalikeskustelu; jaksoin 20 minuuttia. Ensimmäinen tunti (kuulin myöhemmin) puhuttiin aiheista, jotka eivät mitenkään kuulu presidentille. Kansaa johdettiin tahallaan harhaan kun monet ovat niin tietämättömiä siitä, mistä ylipäänsä presidentinvaalissa on kysymys. Aikaisemmin Ylellä Hanna Wass kehotti suomalaisia äänestämään vasemmistoa, että saataisiin taktikoimalla ääniä Haavistolle ja ne olisivat pois inhokilta (kuvan kanssa) eli Halla-aholta. Olipa Wass ilmeisesti järjestänyt studioon Helsingin yliopiston opiskelijoita, jotka taputtivat Li Anderssonille. Tällaista aivopesua tuottaa verovaroin kustannettu Yle. Sohvaperunatkin olisi ollut parempi ohjelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle on täysin vihervasemmiston äänitorvi. Halla-ahoa vihataan siellä senkin vuoksi, että hän haluaa leikata Ylen rahoitusta, missä menisi monelta propagandistilta suojatyöpaikka. Jouko Jokisen päätoimittajuuden aikana uutis- ja ajankohtaistoiminta on luisunut aina vain laaduttomammaksi.
      Ylen kolumneista vastaa pornonäyttelijä Rakel Liekki, vai mikä hänen oikea nimensä lieneekään. Ohjelmisto muutenkin paljaine sinkkuineen ja pillupäiväkirjoineen kyntää pohjamutia. Roskaa veronmaksajien rahoilla.

      Poista
    2. Juuri noin!

      Poista
    3. Ylen voisi lakkauttaa.

      Poista
    4. Tässä viimeisessä vaalikeskustelussa Yle tietenkin yritti vielä aktivoida vihervasemmistolaista äänestäjäkuntaa äänestämään valitsemalla muka "arvojohtajuus-teemalla" presidenttiehdokkaat keskustelemaan hallituksen talouslinjasta,mikä tietenkään ei,niin kuin Halla-aho huomautti, kuulu ollenkaan presidentille.

      Poista
    5. Niinpä niin; ne kuuluisat arvot. Mahtavatko ne olla samat esim. muslimeilla, joista kovaa kyytiä leivotaan suomalaisia jopa niin, että lyödään muutaman maassaolovuoden jälkeen kouraan suomalainen passi, joka on yksi arvistetuimmista maailmassa. Sillä on helppoa matkustaa kotimaahan lomailemaan (mistä työstä?) ja sukuloimaan vaikkapa Somaliaan,
      josta on kuoleman uhalla paettu. Lompakossa on suomalaisten verorahat euroina, joiden arvo siellä on kymmenkertainen. Voi viipyä pitempääkin, eräskin äänestämässä käynyt oli ollut siellä jo yhdeksän kuukautta.

      Poista
  11. Dokumentteina aikalaisajattelun totaalisesta alennustilasta nämä vaalikeskustelut ovat esimerkillisiä. Mutta kukaan ei tällaista todistusaineistoa tarvitse -- poliitikkojen puheet kelpaavat sellaisinaan melkein kaikille, ja ne harvat, jotka edes jotakin yleisen ajattelumme harhaisuudesta tajuavat, eivät siitä enää lisänäyttöä tarvitse.

    Oliver Sacks kertoo eräässä kirjassaan kuinka kerran kuuli hoitolaitoksen tv-huoneesta hirvittävää hohotusta, kun kaikki hoidokit nauroivat. Sillä istui joukko neurovammaisia seuraamassa toosasta Ronald Reaganin puhetta.

    Oli niitä, jotka ymmärsivät pheesta vain asiasisällöt mutta olivat sokeita ääneen sisältyvälle tunnelataukselle. Ja sitten niitä, jotka ymmärsivät puheesta vain sen sävyn ja ilmeliikkeet, mutta eivät merkityssisältöjä. Ja kun Reagan puhui, kumpikin potilasryhmäpiti sitä hervottoman ratkihauskana.

    Vähän tuollaisista puolikkaista tyypeistä nämä presidenttiehdokkaat näyttäisivät minusta muodostuvan. Siellä on joku täti tomera, joka suorastaan huokui sanomisensa täyteyttä ja liikuttui itse omista puheistaan. Ja sitten on enemmistö niitä, jotka epätoivoisesti yrittävät vakuuttaa puheidensa tiedollisella sisällöllä ymmärtämättä kuitenkaan että heidän käyttämänsä käsitteet ovat pelkkiä yliyleistäviä stiiknafuulioita, joilla aikalaisajattelumme valkoiset tabuaukot on opittu peittämään.

    Hohhoijaa. Eipä taida paljoa olla väliä kuka valitaan presidentiksi, kun kaikki poliittisen kielen merkitysyhteydet ovat rikki ja sanansuoltaminen pelkkää oman ymmärryksen noitumista yleiskäsitteillä. Usein mukaan tulee vielä maaginen leimasana, joka saa porukan enemmistössä aikaan pelkoreaktion, vähän kuin ehdokkaat olisivat yhden toisen uskonnon kannattajia jossa pyhiä arvoja ovat pyhä sota ja se ettei mistään piirretä esittävää kuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti likka ei saa vielä äänestää.

      Poista
    2. Saa vielä, on yli 50.

      Poista
  12. Suurin osa äänistä lienee jo annettu. Noin 10 vaalipäivää oli kummallinen ratkaisu kun kahdellakin pärjättiin ja todellisille travellereille sitten erikoisjärjestely. Tietysti tämä on kiukkupussin mielipide mutta käydäänkö kirjastoissa äänestämässä kun ei ole muutakaan tekemistä? Trivialisoiva vaikutus tällä järjestelyllä ainakin on.
    -jussi n

    VastaaPoista
  13. http://jpoli.blogspot.com/2024/01/vetoomus-aanestakaa-halla-ahoa.html

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!