sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Gazan hätäapua varten tarvitaan uusi järjestö ja Israelin tuki

Hamasin terroristit aloittivat kymmenien tuhansien palestiinalaisten hengen vaatineen sodan viime lokakuun 7. päivänä. He tekivät sen kiduttamalla, raiskaamalla, tappamalla ja ottamalla panttivangeiksi israelilaisia ja muita siviilejä musiikkifestivaaleilla. 

Nyt on käynyt ilmi, että Suomenkin rahoittaman YK:n alaisen ja palestiinalaisia tukevan UNRWA:n henkilöstö on mitä todennäköisimmin osallistunut sodan aloittaneeseen verityöhön. Sen seurauksena Suomi on - kuten pitääkin - lopettanut rahoituksensa järjestölle. Samoin ovat tehneet useat muutkin länsimaat.

* * *

Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola Helsingin yliopistosta on kertonut, ettei mikään avustusjärjestö voi toimia ilman kytköksiä tahoon, joka aluetta hallinnoi tai hallitsee. Ja Hamas on hallinnut Gazaa vuodesta 2007 lähtien.

Tätä asemaansa se on käyttänyt väärin monella tavalla. Tässä käsiteltävän kysymyksen kannalta oleellisia ovat olleet unrwalaisiin kohdituvien terrorismisyytösten lisäksi sosiaalisessa mediassa esiintyneet kuvamateriaalin tukemat väitteet (esimerkki, toinen) siitä, kuinka UNRWA:n jakama humanitaarinen apu on toiminut myös Hamasin huoltoreittinä. Ja tukenut siten terroristien taistelua. 

Siksi myös YK:ssa olisi syytä huomata, ettei Hamas enää hallitse Gazaa, vaan Israel on ottanut alueesta suurimman osan sotilaallisen määräysvaltaansa. Ja siksi olisi syytä selvittää, voitaisiinko palestiinalaisille suunnattava hätäapu toimittaa yhteistyössä sen hallinnon kanssa. Sekä perustaa sitä varten uusi järjestö UNRWA:n sijaan.

Uuden järjestön perustamisen tarvetta alleviivaa myös se, että UNRWA:n johtaja on järkyttynyt terrorismin tukemiseen ryhtyneen järjestönsä rahoituksen katkaisemisesta - ainakin - tarkemman tutkinnan ajaksi. Tämä osoittaa, että kyseinen johtaja on kyvytön puolueettoman avustusjärjestön johtamiseen ja tulisi siksi siirtää vähemmän vaativiin tehtäviin. Näin siinäkin tapauksessa, että väitteet unrwalaisten osallistumisesta lokakuun terrorismi-iskuun tai Hamasin huoltoon osoittautuisivat vääriksi.

Joka tapauksessa on hyvä, että Suomen hallitus katkaisi UNRWA:lle suunnatun suomalaisen rahavirran nopeasti. Toivottavasti hallituksessamme ymmärretään myös, että apu voidaan käynnistää uudelleen vasta sitten, kun se voidaan kanavoida alueelle muuten kuin nyt tutkinnassa olevan järjestön kautta - tai UNRWA:an kohdistuneet väitteet ovat osoittautuneet täysin perättömiksi. 


14 kommenttia:

  1. Propaganda on propagandaa: mutta, on kysymys alkemiasta jos kuvittelemme että voisimme - etiikkaan vedoten - moralisoida paskan kullaksi: todellisuus on aniharvoin sitä, mitä toivoisimme sen olevan.
    Ja tänään, nuoriso äänestää peppupekan presidentiksi: Neil Young:ia lainaten: "Words between the lines of age" kertoo meidän tajunnallisista mahdollisuuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väärin. Jos nuoriso saisi päättää, peppupekkaa ei äänestetä

      Yle 16.1.2024

      Tämä on vaalitulos, kun nuoret valitsivat presidentin

      Nuorten vaalien tulos noudattelee kannatusmittauksia siten, että suosituimpien ehdokkaiden äänisaalis on tasainen. Vaaliasiantuntija pitää tulosta hyvin suuntaa antavana.

      https://yle.fi/a/74-20069225

      Artikkelista poimittua

      Kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb on Nuorten vaalien suosituin ehdokas presidentiksi. Stubb sai nuorten äänistä 22 prosenttia.

      Toiseksi eniten ääniä Nuorten vaalissa sai perussuomalaisten Jussi Halla-aho. Hänen kannatuksensa vaalissa oli 21 prosenttia.

      Poista
    2. Nuoret eivät tiedä ja, valitettavasti vain aniharvat vanhemmatkin tietävät, mitä Stubb on aikoinaan opiskellut WEF:n perustuja-toimitusjohtaja Klaus Schwabin monivuotisella "politiikan nuorten leijonien" kurssilla. Jos tietäisivät, niin Stubbin äänisaalis mitä todennäköisimmin kirjaimellisesti romahtaisi.

      Poista
    3. No, det är nästan samma sak...tuppinen vai puppepekka.

      Poista
    4. Jos palataan tuohon mielipidevaikuttamiseen, niin YLEnanto on elementissään, mukauttamassa suomalaisia oikeaan ajatteluun: vai että kympin Andersson: https://yle.fi/a/74-20069448

      Poista
    5. Terhomatti Hämeenkorpi28. tammikuuta 2024 klo 11.09

      No, ei oo sama asia, paneeko ykköseen vai kakkoseen vai vetääkö ...

      Poista
    6. Stubbin koulutusohjelmasta WEF:n perustuja-toimitusjohtaja Klaus Schwabin kurssilla:

      "Nuorten globaalijohtajien" salainen tehtävä

      He kutsuvat itseään "Young Global Leadersiksi", ja nykyään he ovat edustettuina lähes kaikissa parlamenteissa. Yli viisikymmentä pääministeriä ja mielipidevaikuttajaa on suorittanut - yleisön huomaamatta - Klaus Schwabin (Maailman talousfoorumin johtaja) rahoittaman säätiön koulutusohjelman, joka on virallisesti ottanut tehtäväkseen "maailman tilan parantamisen". Merkittävien "alumnien" luettelo ulottuu Angela Merkelistä, Emmanuel Macronista ja Tony Blairista Vladimir Putiniin, Annalena Baerbockiin ja Justin Trudeauhun. Tuloksena on verkosto, joka haluaa toteuttaa "järjestelmämuutoksen globaalissa mittakaavassa" enemmän kuin kyseenalaisin keinoin. Demokraattiset päätöksentekoprosessit? - Ei onnistu!

      Tohtori Nyder ja hänen kirjoittajaryhmänsä valottavat uudessa kirjassaan Young Global Leaders (Nuoret globaalijohtajat) sen elitistisen piirin enemmän kuin kyseenalaista taustaa, joka haluaa horjuttaa talous- ja yhteiskuntajärjestelmämme hyväksi havaittuja perusteita ilman kansan suostumusta. Omaisuus, yksityisyys ja jopa demokratia aiotaan lakkauttaa.

      Erityisesti kyse on kovasta vallan uudelleenjaosta ja poliittisesta taistelusta valkoista väestöä vastaan, jota pidetään vastuullisena maailman tilasta (avainsana: ilmastonmuutos). Kun otetaan huomioon luettelo Schwabin ajatushautomosta valmistuneista, jotka ovat jo korkeimmissa valta-asemissa, on selvää, että hänen epädemokraattisesti luotu maailmanhallituksensa on ollut olemassa jo pitkään.

      Valtion viholliset hallituksissa

      "Young Global Leadersin" vaara tulee selväksi, kun sitä verrataan menneisyyden totalitaarisiin järjestelmiin.
      Suunniteltu jo pitkään: WEF:n perustaja Kaus Schwab tunnusti jo vuosia sitten, että järjestelmiin soluttautuminen on lupaavampaa kuin niiden alistaminen väkisin.
      Jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien "kykyjenetsijät" ovat etsineet nuoria lahjakkuuksia, aivan kuten ammattilaisjalkapallossa. Noin 200 alle 43-vuotiasta muodostaa kohortin. Itse koulutusohjelma kestää 6 vuotta.
      Young Global Leaders Programme -ohjelmalla on käytössään henkeäsalpaavat taloudelliset resurssit. Vuonna 2018/2019 virallinen liikevaihto oli huikeat 338 miljardia dollaria.'
      https://www.amazon.de/-/en/Dr-C-Nyder/dp/3864458854/ref=sr_1_3?crid=2BMSS4GCLGZ5N&keywords=klaus+schwab&qid=1706433505&sprefix=klaus+schwab%2Caps%2C123&sr=8-3

      Poista
    7. Tätähän siellä ajetaan.
      Ja tätä ajaa niin sdp kuin kokoomuskin.
      Samoin keskusta.

      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovirtaniemi/77350-agenda-21-tie-orjuuteenko/

      Poista
    8. Erittäin suositeltavaa luettavaa tuo Paavo Virtaniemen artikkeli. Se kuvaa käytännössä samaa, mitä WEF:n perustaja-toimitusjohtaja Klaus Schwab ja hänen kouluttamansa "Uuden uljaan maailmanjärjestyksen" luojat, kuten Stubb ovat toteuttamassa - vaikka siitä tiukasti vaikenevatkin, kuten valtion viholliset konsanaan!

      Poista
    9. WEF:n juuret menevät erään tietyn diktatuurin ja sen rahoittamisen historiaan.

      Tässäkin taustalla olivat yhdet maailman terävimmistä kyynerpäistä.

      Sekin ajaa eliitin fantasioita, eli mahdollisimman suurta kontrollia sekä taloudellisten voittojen maksimointia.

      Karuna Pettila

      Poista
  2. Kun nyt tämä YK.n avustusjärjestö on keskustelussa, ja todetaan että se ei pysty toimimaan siellä ilman Hamasin hyväksyntää, niin tulee muistaa myös se että mikään toimija ei sielläm pysty toimimaan ilman Hamasia. Se koskee myös mediaa. Se tieto mitä sieltä tulee länsimaisiin tiedotusvälineisiin, on ihan täyttä Hamasin propagandaa ja valetta kautta linjan. Siksi on erikoista että nekin meidän mediamme, joilla EI ole siellä omia toimittajia ja siten eivät ole sidoksissa Hamasiin, uutisoivat tämän Hamasin propagandan totuutena mainitsematta mitään sen luotettavuudesta lukijalleen. NE jotka siellä toimivat ovat henkensä kaupalla sidokissa Hamasiin, koska heidän ja saman mediatalon kollegoidensa elinikä on hyvin lyhyt jos menevät kertomaan sieltä jotain mitä Hamas ei halua.

    VastaaPoista
  3. Kuten ei ole Putinin Venäjää, van oikeammin Venäjän Putin, samoin ei ole Hamasissa toimivia palestiinalaisia vaan palestiinalaisten Hamas.

    Kehittymätön kulttuuri omaa toisenlaatuisen -- sosiodynaamisesti aivan erisuuntaisen -- sosiaalisen moraalin kuin mikä on ominaista kehittyneille yhteisöille. Kehittymättömät yhteisöt tarvitsevat jatkuvasti vahvistuvia projektiivisia viholliskuvia -- ne ovat yhteistuntoa ylläpitävä tekijä, ja koko yhteisö on yhteisöksi kudottu yhteistä viholliskuvaa ylläpitämällä.

    Näin tuhoamistarve tulee mukaan kaikkien kehittymättömien yhteisöjen yhteisövoimiin, ja koska ihminen on siten rakennettu, että psyyken pohjalla kaikki ajattelu muuttuu tunnustukselliseksi ja tuho ja itsetuho sulavat yhteen, myös esimerkiksi terroriteot kuuluvat olemuksellisesti tällaisiin kulttuureihin.

    Sivistynyt maailma saa tarjota uskonsotiin millaisia kompromisseja tahansa, mutta koska kaikki päämäärärationaalinen järki hajoaa tunnustuksellisiksi ideologioiksi, mikään sovittelu ei onnistu.

    Yhtä vähän Putinia tulee mikään päämäärärationaalinen ajattelu tai panos-tuotos -pohdinta pysäyttämään. Hitlerin tavoin hän tulee narsistisen oikeudentuntonsa riivaamana jatkamaan aloittamaansa hyökkäyssotaan hamaan katkeraan loppuun asti, ja tuhoaa sen jälkeen itsensä. Siinä saattaa sitten olla kyse niin sanotusta "laajennetusta itsemurhasta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Venäjän Putin pitää paikkansa.
      Onko venäläisten geeneissä joku kusipäägeeni, joka tekee suuresta osasta porukkaa luonnevikaisia kiusantekijöitä ja valehtelijoita. Nekin, jotka eivät käy suoranaisesti brutaalia sotaa, muuttuvat jonkinlaisiksi ali-ihmisiksi. Kaikki normaalit sivistyneet käytöstavat heitetään romukoppaan ja käyttäydytään kuin pahimmat rikolliset. Jokainen yhteiskunnan taso tuntuu osallistuvan esim tähän Suomen rajaongelman pahentamiseen, mukaan lukien jotkut Suomessa asuvat kaksoiskansalaiset.
      Ja muut ovat kuin kusi sukassa muutamaa rohkeaa lukuunottamatta.

      Poista
  4. IL tänään

    Näin toimii Ruotsin pikavauhtia etenevä jengiväkivaltamalli, jonka sisäministeri haluaa ehkä Suomeen
    Uusi pakkokeino antaisi poliisille mahdollisuuden tehdä ruumiintarkastuksen jopa pikkulapselle.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/130f6303-4bed-4eb2-8b74-3b715ecac4f4

    FAKTAT
    Tarkastusvyöhykkeet: lakiesityksen pääkohdat

    Poliisi saa määrätä tietyn alueen, kuten lähiön, tarkastusvyöhykkeeksi, mikäli 1) ryhmittymien väliset yhteenotot aiheuttavat selvän riskin ampumisiin ja räjäytyksiin alueella JA 2) tarkoituksena on ehkäistä tai estää edellä mainittuja rikoksia.

    Poliisin on julkaistava päätös vyöhykealueen määräämisestä välittömästi poliisin nettisivuilla ja tiedotettava asiasta myös muilla tavoin. Poliisin tulee kertoa syy päätökselle.

    Tarkastusvyöhykkeellä poliisi saa tehdä ruumiintarkastuksen sekä tutkia ihmisen ajoneuvon ja tavarat. Tarkoitus on etsiä aseita tai muita vaarallisia esineitä.

    Tarkastukset saavat kohdistua keneen tahansa, myös alle 15-vuotiaaseen lapseen. Taustalla ei tarvitse olla rikosepäilyä.

    Tarkastusvyöhyke on voimassa rajatun ajan, korkeintaan kaksi viikkoa kerrallaan. Vyöhykeaikaa voidaan jatkaa aina kahden viikon pätkissä, eikä enimmäisaikaa ole määritelty.

    Jokainen tehty tarkastus pitää raportoida vastaavaan tapaan kuin esimerkiksi pidätys tai kotietsintä.
    ...
    ...
    Mallia Tanskasta

    Tarkastusvyöhykkeet ovat peräisin Tanskasta, missä ne otettiin käyttöön vuonna 2004. Niitä on käytetty reilut 240 kertaa 20 vuoden aikana.

    Tanskan mallista näkee, että aina ei ole ollut kyse tarkasti rajatusta paikasta tai lyhyestä ajanjaksosta. Vuonna 2008 Kööpenhaminan poliisi määräsi koko kaupungin tarkastusvyöhykkeeksi, mitä kesti yli vuoden ajan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!