keskiviikko 10. helmikuuta 2016

HS tänään: muunneltua totuutta ja demokratiavihaa

Helsingin Sanomat avasi tänään kirjoittamalla pelkkää muunneltua totuutta. Siis tarjoamalla  pääkirjoituksessa aivan luokatonta journalismia maksavalle asiakkaalleen.

Tarkoitan sitä, että heti ensimmäisessä otsikon jälkeisessä lauseessa päätoimittaja piirsi hallituksen sisälle rajan, jota ei liene olemassa lainkaan eli "Suomen hallituksen sisäiset ristiriidat pakolaispolitiikassa nousivat taas näkyviin viime viikonvaihteessa".

Pääkirjoitustoimittaja on väitteessään sekä kovin myöhässä, kehnossa seurassa että väärässä. Käsittelin itse samaa aihetta jo kolme päivää sitten todeten, että "sekä pää- että ulkoministeri ovat yksimielisiä ainakin ongelman hoitamisen ensi askeleesta".

Soinin sanoin: ´pistetään nyt ensin hallitsematon maahanmuutto kuriin ja puhutaan sitten jatkosta´". Soini ei siis pääkirjoittajan väitteen mukaisesti pitänyt "tiukasti kiinni hallitusohjelmassa linjatusta enimmäismäärästä", vaan pääministeri Juha Sipilän lailla halusi ennen mahdollisia kiintiömuutoksia saada tulijavirran hallintaan.

* * *

Jatkossa pääkirjoittaja väittää Suomella olevan EU-maana vastuu Syyrian pakolaisongelman ratkaisemisesta jopa siinä määrin, että sitä "ei voi rajata hallitusohjelmalla". Tällä lausahduksella pääkirjoittaja tulee halventaneeksi suomalaisen demokratian pelisääntöjä, joiden mukaan hallitus esittää ja eduskunta päättää myös pakolaispolitiikasta. Tarvittaessa jopa tehtyjä kansainvälisiä sopimuksia purkamalla. 

Tämän asenteen käytännön mahdottomuudesta nykyisessä maailmassa tulin kirjoittaneeksi puolestaan neljä päivää sitten lainaten mm. presidentti Sauli Niinistön kommenttia, jonka mukaan "jossain vaiheessa jonkun on tunnustettava, että emme kykene, juuri tässä ja nyt, täyttämään kaikkia kansainvälisten sopimusten velvoitteita".

Lopuksi muunneltua totuutta suoltava pääkirjoittaja päättää kirjoituksensa voivottelemalla jo etukäteen Syyrian hallituksen mahdollista voittoa, joka hänen mukaansa johtaisi vain ISIS-järjestön vahvistumiseen. Ja kuinka ollakaan, tulin käsitelleeksi tätä mahdollisuutta viisi päivää sitten todeten, että "ISISin jäädessä yksin Venäjän tukemien Syyrian hallituksen joukkojen kanssa on myös sen kohtalo sinetöity".

* * *

Loogisesti tarkasteltuna HS:n päätoimittajan näkemys Syyrian tilanteesta ja siihen liittyvästä pakolaiskriisistä on ystävällisesti sanottuna merkillinen. Hänen mukaansa merkittävä osa Syyrian kansasta tuntee niin suurta viehtymystä raakaan islamistiterroriin, että siirtyy mieluummin sen riveihin kuin myöntää tappionsa sodassa ja asettuu jälleen rakentamaan oman maansa hyvinvointia.

Ja kuitenkin meidän tulisi päätoimittajan mukaan kantaa "vastuu" näistä - kirjoittajan oman väitteen perusteella - potentiaalisista terroristeista päästämällä heidät omalle maaperällemme suurina määrinä. Ellei muuten, niin polkemalla voimassa oleva hallitusohjelma ja myös tasavallan presidentin kansan enemmistön käsitystä vastaava näkemys maan rakoon.

* * *

Mutta toki minun on myönnettävä, että Helsingin Sanomien pääkirjoitus on luonteeltaan mielipidekirjoitus, jossa päätoimittajalla on sananvapauden nojalla kiistaton oikeus esitellä omia ajatuksiaan riippumatta niiden järkevyyden asteesta. Samalla mielipidekirjoittajan on kuitenkin syytä muistaa, että terroristien tietoinen avustaminen Suomen maaperälle saattaa herättää suojelupoliisin kiinnostuksen. 

Vaikka sinänsä en kyllä usko, että pääkirjoittajan tietoisena tarkoituksena on kirjoitusta laatiessaan ollut avustaa terroristeja Suomen maaperälle. Pikemminkin uskoisin hänen tapauksessaan olevan kyse aatteellis-lapsellisesta hyväntahtoisuudesta ja siihen liittyvästä vaikeudesta ymmärtää tosiasioita.

Kirjoituksen lopuksi on vielä todettava, etten voi olla ihmettelemättä pääkirjoittajan röyhkeyttä ja vihaa suomalaista demokratiaa ja yhteiskuntaa kohtaan. Enkä sen halua tarjota nyt nähdyn kaltaista muunneltua totuutta ja epäloogista poliittista propagandaa maksaville asiakkailleen. Arveleeko hän ihan tosissaan sellaisen edistävän työnantajansa etua?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajien palkkaamisen helpottamisesta ja halventamisesta
EU:n sisäisistä rajaesteistä ja niiden vaihtoehdoista
Mitä Senaatintorilla oikein tapahtui uudenvuodenyönä?

17 kommenttia:

  1. Suomella tuntuu olevan vastuu kaikesta muusta kuin oman maan kansalaisilta. Syyrialaisista Assadin vastustajista hyvin merkittävä osa kannattaa joko ISIS-järjestöä tai Al Nusran rintamaa, mikä merkitsee sitä, että Eurooppaan tulevienkin joukossa näitä kovan linjan islamisteja on pilvin pimein. Suomella ei pitäisi olla mitään tekemistä sieltä tulevien pakolaisten kanssa. Olen lakannut olemasta HS:n maksava asiakas, enkä ilmeisesti syyttä.

    VastaaPoista
  2. Olihan se kerrassaan luokaton kirjoitelma. Siinä huokui selvä hysteria, etten sanoisi paniikki. Mahtaiskohan Sanomien rökäletappiolla olla jotakin tekemistä tuon kirjoitelman synnyttänee paniikin kanssa? Ainakin tuontasoisilla kirjoitelmilla on tekemistä sen rökäletappion kanssa.

    VastaaPoista
  3. Onko niin, että kirjoittajan työnantaja ja/tai muut elinkeinoelämän huipulla olijat niin kovasti tahtovat suomeen matalapalkka-joukon, jolle ei kunnon palkkaa tarvitse maksaa kun yhteiskunta maksaa asumistuet, toimeentulotuet jne?

    http://yle.fi/uutiset/tem_turvapaikanhakijoista_vain_harvalla_edes_ammatillinen_koulutus/8661385

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkä matalapalkkajoukon? Palkka maksetaan työnteosta ja noiden turvapaikahakijaryhmien työikäisten työllistymisaste jää vielä 10 vuoden ponnisteljenkin jälkeen vajaan 40 % tasoon. Ja koko populaation työssäkäyntiaste alle 25 % tasoon.

      Poista
    2. Voi sitä kuitenkin aina haaveilla heidän työllistämisestään "erikoispalkalla".

      Poista
    3. Noh, meillä on omia kotoisia vähemmistöjä, joita on yritetty kotouttaa suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään jo 300 vuotta. Projekti on edelleen himpun kesken ja työllisyysaste laahaa yhä hivenen.

      Kyllä nämäkin uudet tulijat kotoutuvat ja työllistyvät kunhan aikaa varataan riittävästi.

      Poista
    4. Tämäkin on hyvä muistaa ja katsoa tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen. Ongelma ratkeaa kuin itsestään viimeistään seuraavan jääkauden koittaessa.

      Poista
  4. http://yle.fi/uutiset/paattajat_haluavat_siirtaa_turvapaikan_saaneet_tyovoimapulasta_karsiville_alueille/8661786

    Em. tekstistä poiminta:
    "Työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Tuija Oivo listasi tiedotustilaisuudessa turvapaikan saaneiden työllistämisen keinoiksi muun muassa palkkatuetun työn, työkokeilut ja koulutuksen. Olennainen kysymys hänen mukaansa on, miten voimme hallitusti sijoittaa ihmisiä ympäri maata."

    Haluavatko tulijat sijoittua ympäri maata vai vaan pääkaupunkiseudulle missä on muitakin ihmisiä?

    Onko suomessa työvoimapula?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi erittäin hyvää kysymystä, joista molempiin jokainen vähänkään uutisia seuraava tietää vastauksen. Maahanmuuttajien hajauttaminen vaatisi vähintäänkin ihmisten (tai ainakin maahanmuuttajien) vapaaseen asumisoikeuteen puuttumimsta.

      Poista
  5. Niin, missäpäin maata meillä mahtaa olla pulaa työvoimasta josta joka viides ei osaa lukea eikä kirjoittaa ja suurimmalla osalla muistakin on vain se koraanikoulussa hankittu luku- ja kirjoitustaito, ei kielitaitoa tai minkään alan ammattitaitoa.

    Autokuskeja tai itseoppineita partureita meillä ei taideta tarvita missään.

    Mitä hemmetin sieniä nämä poliitikot ja virkamiehet oikein ovat syöneet?

    VastaaPoista
  6. Jos työllisyysaste on näillä palkoilla jäänyt näin alhaiseksi, millä logiikalla se nousisi, jos palkkoja vielä laskettaisiin? Vaihtoehto siirtyä tuilla eläjästä työelämään ei liene kovinkaan houkutteleva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markkinataloudessa palkan tulisi määräytyä työn tuottavuuden mukaan. Hyvinvointivaltiossa sillä taas tulisi elää.

      Yhtälö on erittäin vaikea luku- ja kirjoitustaidottomalle, jonka suullinenkin kielitaito on vähän niin ja näin. Siksi ei ole odotettavissa, että tulijoiden työllisyysaste nousisi koskaan erityisen korkeaksi.

      Poista
  7. Mistä lähtien tappio on vahvistanut vihollista? Jos Assad tuhoaa islamistit, niin eiköhän ongelma ratkea samalla perinteiseen tapaan, luultavasti Assadilla on paljon hampaan kolossa. Jos ISIS häviää, se todellakin häviää joukkohautoihin. Sodat loppuu sotimalla.

    Maailma on muuttunut sadassa vuodessa, enää ei ole helppoja, fyysisiä töitä, kuten ojankaivuu tai halonhakkuu. Tuskinpa näistä aavikon sankareista olisi niihinkään hommiin, on vähän semmoinen vaikutelma aavikon prinsseistä, ettei työnteko kiinnosta, ellei se ole johtajan homma, tosin ilman sitä johtamistyötä, liikaa vaivaa, liian vaikeaa.

    VastaaPoista
  8. Professori oli kovin kohtelias kirjoituksen alussa kun puhui muunnellusta totuudesta. Tosiassahan se on valehtelua.
    Vai yritetäänkö suitsia sananvapautta kun ei kerrota totuutta? Eli muistakaamme
    NIIN KAUAN KUIN YHTEISKUNNASSA ON TODELLINEN SANANVAPAUS SE EI VOI OLLA LÄPEENSÄ MÄTÄ. SEN SIJAAN JOKAISESTA LÄPEENSÄ MÄDÄSTÄ YHTEISKUNNASTA PUUTTUU TODELLINEN SANANVAPAUS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Muunneltu totuus" on eduskunnassa käytetty synonyymi valehtelulle. Mutta paljastan nyt salaisuuden: aluksi käytin sanaa "sonta". Katsoin kuitenkin, ettei alatyylinen ilmaisutapa edistä itse pääasiaa. Siksi päädyin eduskunnassa käytettyyn ilmaisuun.

      Poista
    2. Opiskeluaikoina moista puhetta tavattiin luonnehtia kaliumkarbonaatiksi.

      Poista
  9. Avaappa proffa toinenki silmä niin suomalainen demokratia ei ole se mitä näät vaan sen täydellinen puute.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!