tiistai 3. helmikuuta 2026
Kuka ottaa vastuun?
Helsingin Sanomat kertoi, että vuonna 1981 syntynyt Abdiasis Hassan Khalif on saanut kolmen vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeuteen 14-vuotiaan tytön törkeästä puskaraiskauksesta, johon osallistui hänen lisäkseen kaksi muuta miestä. Rangaistuksen lisäksi hän joutuu osallistumaan uhrille yhteisvastuullisesti maksettaviin 13 000 euron korvauksiin.
Rangaistus olisi voinut olla pidempikin, mutta oikeus katsoi, että sitä piti lieventää, koska vuonna 2004 tehdystä rikoksesta oli kulunut niin pitkä aika. Niin, luitte oikein, arvoisat lukijani, "pitkä aika".
Minun mieleeni tuli tapauksesta kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että eikö rangaistuksen lieventäminen edellä mainitsemallani perusteella pikemminkin motivoi rikollisia pakenemaan lain kouraa kuin auttaa heidän kiinni saamisessaan?
Toinen seikka liittyy siihen, että kyseessä on jälleen yksi osoitus siitä, mihin maassamme harjoitettu maahanmuuttopolitiikka on johtanut ilman, että yksikään sitä kannattanut poliitikko olisi ottanut siitä vastuuta. Ei ensimmäinenkään.
* * *
Jälkimmäisen asian suhteen on syytä huomioida myös toinen uutinen. Ylen mukaan konsulipäällikkö Jussi Tanner haluaisi nimittäin tuoda Al-Holin niin sanotut "suomalaislapset" maahamme.
Näin saattaa hyvinkin tapahtua riippumatta siitä haluavatko he palata koska leirillä on valta vaihtunut. Tähän mennessä he eivät kuitenkaan ole halunneet.
Siksi on kysyttävä, että kuka ottaa vastuun siitä, ettei tämä ISIS-taustainen joukko aiheuta rikoksia, joista suomalaiset joutuvat kärsimään samaan tapaan kuin alussa mainittu 14-vuotias tyttö. Vai ottaako kukaan?
Tunnisteet:
Abdiasis Hassan Khalif,
aika,
ISIS,
Jussi Tanner,
korvaukset,
lapset,
maahanmuuttajat,
maahanmuuttopolitiikka,
motivointi,
muslimit,
oikeus,
poliitikot,
raiskaus,
rangaistus,
Syyria,
tyttö,
vastuu
20 kommenttia:
Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos ajatuksen lukemisesta
Tervetuloa uudelleen!

Katteeton usko hyvään ihmisissä vaivaa oikeusviranomaisia.
VastaaPoistaLiekö syynä se että siellä taitaa olla jo enemmistö naisia.
Demlalaiset rikosoikeuden professorit, eikä heitä muita edes olekaan, ovat kaiken tuhon takana. Sitten on tietenkin tuomarikunnan naisistuminen, ja naiset ajattelevat omalla tunnetulla tavallaan, joka on käytännön elämälle älytöntä!
PoistaKukaan ei ota vastuuta. Oikeuslaitoksen naisistuminen on johtanut tähän ja pahempaan suuntaan menee...Katteeton usko hyvään murjaaneissa, siinä se !
Poistakuka on keksinyt, etttä neekeri tai ähly olisi "ihminen"?
PoistaAl-Holin "suomalaislapset" on tietysti suuri vitsi, mutta täydellistä YLE/HS agendaa.
VastaaPoistaMutta, niinkuin tämä - mamukulttuuri - on ollutkin toistuvasti tapetilla, YLE ja HS, ideologioineen vain tiukentavat otettaan.
Hesarin lukemisen lopetin jo 2000-luvun alkupuolella ja YLE:stä kelpaa vain Areena, valikoidusti.
Ps. Hassan, kumppaneineen eivät muuten maksa tuota kolmeatoista tuhatta: Ehkä siitä luovutaankin, edellämainittujen, liventävien asianhaarojen vallitessa.
Laskin huvikseni, että jutussa mainitaan "suomalaiset" 11 kertaa. Tämä todellisuuden muokkaaminen käsitteiden ja termien kautta on ollut silmiinpistävää ylellä ja muilla laatumedioilla jo vuosien ajan. Ulkomailla on "suomalaismiehiä" ja "suomalaisia", täällä on "vantaalaismiehiä" ja "espoolaismiehiä".
PoistaTanner hekumoi: – "Eiköhän näiden lasten olisi jo aika päästä sieltä pois, yhteiskunnan palveluiden ja kontrollin piiriin."
-Minkä kontrollin? vihaiset, suomalaista yhteiskuntaa vihollisenaan pitävät terroristiperheet sijoitetaan itä-helsinkiin verkostoitumaan muiden samalla tavoin ajattelevien kanssa.
Jos leikitään, että tässä olisi kysymys "äärioikeistolaisista" perheistä, niin heille ei olisi luvassa ilmaisia asuntoja ja sossun palveluita, vaan supon kuulusteluja, huostaanottoja ja tutkintavankeutta.
Näin se on, mutta. Ideologisointi on vanha vitsi: näillä avuin toimivat myös hitler ja stalin, muiden muassa.
PoistaItse muistan hyvin, kun pikkupoikana kuuntelin naapurin vaahtoamista (kommunisti), että Mosse on hyvä auto ja Neuvostoliitto on inhimillisyyden tyyssija.
Miten on mahdollista, että tuomion saaminen on kestänyt yli 20 vuotta ?
VastaaPoistaTämä veijari lähti lomalle maahan jossa häntä uhkasi; sota, vaino ja kidutus.
PoistaKuka vielä kehtaaväittää, ettei Suomessa toimi Sharia-oikeus? Tämä pakoilu voidaan laskea samaan kasaan paljousalennusten kanssa. Nyt myönnän, että tämä yhteiskunta on sairas.
VastaaPoistaMuistanko oikein? Viimeksi, kun P. Haavisto kuskasi ISIS-naisia Suomeen, KRP:n asiantuntija loihe lausumaan:"Kyllä he varmasti tulevat puhumaan jos heillä on jotain omallatunnollaan."
Veronmaksajan kannattaa laittaa kello soittamaan tuntia aikaisemmin, että saadaan tämäkin pelleily maksettua.
Nuo "Abdulien" tekemät raiskaukset taitavat olla monesti vähän epäselviä tapausten kulun suhteen. Myötävaikutus ?
VastaaPoistaArvon Professorilta hyvä kysymys! Kuka ottaa vastuun?
VastaaPoistaTätä kysymystä olisi ja on hyvä pitää esillä, kun vaalit lähestyy!
Orpo, Mykkänen, Risikko ja muut vihersosialisti puolueaktiivit ovat vastuussa rikostilastojen takana olevista ihmiskohtaloista, samoin kuin tilastoja vääristelevät Poliisi ja virkamies organisaatiot. Yksikään toimija noissa organisaatioissa ei voi mennä sen taakse, että toteutin vain määräyksiä ja ohjeita!
Oikeus olisi että kaikki ne jotka haluaa terroristi kersat Suomeen, vietäisiin nuo kaikki myös samaa leiriin pysyvästi terroristien kanssa.
VastaaPoistaTalousasiantuntija sanoi TV:ssä: Työttömyys on lisääntynyt suomessa, mutta niin myös työllisten määrä, korkeat työttömyysluvut johtuu siis työvoiman liiasta tarjonnasta. No niin, kannattaa varmaan haalia sitä työvoimaa lisää Lähi-Idästä. Liityy asiaan siten, että ulkomailta tulleet joutomiehethän ne ajankulukseen raiskailee ja rötöstelee.
VastaaPoistaTuokin on hanurista, kun käräjäoikeus muka määrää vastaajan maksamaan asianosaiselle korvauksia, niin sekin on vain pelkkää silmien sulkemista, koska eihän heiltä mitään koskaan edes saa, eikä valtio todellakaan maksa mitään vastaajan puolesta! Linnat ovat täynnä jätkiä, joiden on jokaisesta heidän kuprustaan määrätty maksamaan korvauksia, mutta tulos on nolla. Kun perse on auki kuin tuuran putki, tulos on nolla!
VastaaPoistaSuorastaan masensi, kun taannoin YH-äiskä oli lähtenyt viihteelle, ja jättänyt kolme vuotiaan tyttösen yksin kotiinsa, ja tyttönen oli lähtenyt keskellä yötä etsimään äiskää ulkoa, syksyiseltä pihalta! Naapurit olivat olleet onneksi hereillä. No, oikeus taas määräsi äiskän maksamaan kolme vuotiaalle tyttöselle 350 euroa korvauksia! Miten tuo korvausten maksaminen käytännössä hoidetaan kolme vuotiaalle lapselle? Voi vattu, sanon minä!
Lukekaapa täältä miten ollaan jo vuosia sanottu että väestönvaihto ei ole salaliittoteoriaa vaan totta, ja niinhän se on. https://www.kansalainen.fi/europarlamentaarikko-haluamme-korvata-rasistit-maahanmuuttajilla/
VastaaPoistaTulevissa vaalitenteissä, kysyykö kukaan toimittaja tätä kysymystä:
VastaaPoista"Kuka ottaa vastuun siitä, ettei tämä ISIS-taustainen joukko aiheuta rikoksia, joista suomalaiset joutuvat kärsimään samaan tapaan kuin alussa mainittu 14-vuotias tyttö. Vai ottaako kukaan?"
Ei kukaan sellaisesta vastuuta ota tai myöntäisi olleensa väärässä..asia vaiettaisiin kuoliaaksi tai aloitetaan keskustelu Aselain tiukentamisesta vaikka sellaista ei olisi käytetty
VastaaPoista"eikö rangaistuksen lieventäminen edellä mainitsemallani perusteella pikemminkin motivoi rikollisia pakenemaan lain kouraa kuin auttaa heidän kiinni saamisessaan? "
VastaaPoistaKyllä jo vuoden 1889 rikoslaissa oli säädös määräajasta, jonka kuluessa syyte rikos oli nostettava, muutoin se vanheni eikä syytettä voinut enää nostaa. Sen määräajan pituus kyllä riippui siitä, kuinka pitkä vankeus kyseisestä rikoksesta enintään voitiin tuomita.
Vain jos siitä saattoi seurata elinkautinen tai (siihen aikaan) kuolemanrangaistus, kuten esimerkiksi murhasta, syyteoikeus ei koskaan vanhentunut, kaikissa muissa tapauksissa viimeistään 20 vuoden kuluttua.
Samoin on laita nykyisenkin lain mukaan, mutta ei tämä siis uutta ole.
Raiskauksesta ei kuitenkaan ole säädetty elinkautista vankeutta, joten ilmeisesti syyte asiasta oli täytynyt nostaa (kenties juuri ja juuri) ennen kuin 20 vuoden määräaika oli päättynyt. Asian käsittely ensin käräjä- ja sitten hovioikeudessa oli kylläkin saattanut sen jälkeen kestää pari vuottakin.
IS tänään
VastaaPoistaLänsiväylä: Oppilas teki väkivaltaa työntekijää kohtaan – espoolaiskoululta raju ratkaisu
Vartija palkattiin sen jälkeen, kun koulun työntekijä joutui yläkouluikäisen oppilaan väkivallan kohteeksi.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011790645.html
Artikkelista poimittua
Syy vartijan palkkaukseen on Länsiväylän mukaan se, että koulun henkilökunnan jäsen joutui väkivallan uhriksi. Tekijä on yläkouluikäinen oppilas. Oppilas on erotettu koulusta määräajaksi.
– Vartijan tehtävänä on varmistaa sujuva ja turvallinen kouluarki koulun oppilaille ja henkilökunnalle, Espoon kaupungin perusopetuksen johtaja Juha Nurmi kertoo Länsiväylälle.
Edellisen kerran vartija oli palkattu espoolaiskouluun vuonna 2022. Tuolloin syynä oli oppilaiden välinen väkivalta.
----------------------------------
Onko tietoa oppilaan väristä?
Kuka ottaa vastuun kun värillinen oppilas tekee väkivaltaa valkoista opettajaa kohtaan? Vai ottaako kukaan?