Suosittua juuri nyt!

tiistai 3. helmikuuta 2026

Kuka ottaa vastuun?

Helsingin Sanomat kertoi, että vuonna 1981 syntynyt Abdiasis Hassan Khalif on saanut kolmen vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeuteen 14-vuotiaan tytön törkeästä puskaraiskauksesta, johon osallistui hänen lisäkseen kaksi muuta miestä. Rangaistuksen lisäksi hän joutuu osallistumaan uhrille yhteisvastuullisesti maksettaviin 13 000 euron korvauksiin.

Rangaistus olisi voinut olla pidempikin, mutta oikeus katsoi, että sitä piti lieventää, koska vuonna 2004 tehdystä rikoksesta oli kulunut niin pitkä aika. Niin, luitte oikein, arvoisat lukijani, "pitkä aika". 

Minun mieleeni tuli tapauksesta kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että eikö rangaistuksen lieventäminen edellä mainitsemallani perusteella pikemminkin motivoi rikollisia pakenemaan lain kouraa kuin auttaa heidän kiinni saamisessaan? 

Toinen seikka liittyy siihen, että kyseessä on jälleen yksi osoitus siitä, mihin maassamme harjoitettu maahanmuuttopolitiikka on johtanut ilman, että yksikään sitä kannattanut poliitikko olisi ottanut siitä vastuuta. Ei ensimmäinenkään.

* * *

Jälkimmäisen asian suhteen on syytä huomioida myös toinen uutinen. Ylen mukaan konsulipäällikkö Jussi Tanner haluaisi nimittäin tuoda Al-Holin niin sanotut "suomalaislapset" maahamme.

Näin saattaa hyvinkin tapahtua riippumatta siitä haluavatko he palata koska leirillä on valta vaihtunut.  Tähän mennessä he eivät kuitenkaan ole halunneet.

Siksi on kysyttävä, että kuka ottaa vastuun siitä, ettei tämä ISIS-taustainen joukko aiheuta rikoksia, joista suomalaiset joutuvat kärsimään samaan tapaan kuin alussa mainittu 14-vuotias tyttö. Vai ottaako kukaan?

17 kommenttia:

  1. Katteeton usko hyvään ihmisissä vaivaa oikeusviranomaisia.
    Liekö syynä se että siellä taitaa olla jo enemmistö naisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Demlalaiset rikosoikeuden professorit, eikä heitä muita edes olekaan, ovat kaiken tuhon takana. Sitten on tietenkin tuomarikunnan naisistuminen, ja naiset ajattelevat omalla tunnetulla tavallaan, joka on käytännön elämälle älytöntä!

      Poista
    2. Terhomatti Hämeenkorpi3. helmikuuta 2026 klo 9.39

      Kukaan ei ota vastuuta. Oikeuslaitoksen naisistuminen on johtanut tähän ja pahempaan suuntaan menee...Katteeton usko hyvään murjaaneissa, siinä se !

      Poista
    3. kuka on keksinyt, etttä neekeri tai ähly olisi "ihminen"?

      Poista
  2. Al-Holin "suomalaislapset" on tietysti suuri vitsi, mutta täydellistä YLE/HS agendaa.
    Mutta, niinkuin tämä - mamukulttuuri - on ollutkin toistuvasti tapetilla, YLE ja HS, ideologioineen vain tiukentavat otettaan.
    Hesarin lukemisen lopetin jo 2000-luvun alkupuolella ja YLE:stä kelpaa vain Areena, valikoidusti.
    Ps. Hassan, kumppaneineen eivät muuten maksa tuota kolmeatoista tuhatta: Ehkä siitä luovutaankin, edellämainittujen, liventävien asianhaarojen vallitessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskin huvikseni, että jutussa mainitaan "suomalaiset" 11 kertaa. Tämä todellisuuden muokkaaminen käsitteiden ja termien kautta on ollut silmiinpistävää ylellä ja muilla laatumedioilla jo vuosien ajan. Ulkomailla on "suomalaismiehiä" ja "suomalaisia", täällä on "vantaalaismiehiä" ja "espoolaismiehiä".

      Tanner hekumoi: – "Eiköhän näiden lasten olisi jo aika päästä sieltä pois, yhteiskunnan palveluiden ja kontrollin piiriin."

      -Minkä kontrollin? vihaiset, suomalaista yhteiskuntaa vihollisenaan pitävät terroristiperheet sijoitetaan itä-helsinkiin verkostoitumaan muiden samalla tavoin ajattelevien kanssa.
      Jos leikitään, että tässä olisi kysymys "äärioikeistolaisista" perheistä, niin heille ei olisi luvassa ilmaisia asuntoja ja sossun palveluita, vaan supon kuulusteluja, huostaanottoja ja tutkintavankeutta.

      Poista
  3. Miten on mahdollista, että tuomion saaminen on kestänyt yli 20 vuotta ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä veijari lähti lomalle maahan jossa häntä uhkasi; sota, vaino ja kidutus.

      Poista
  4. Kuka vielä kehtaaväittää, ettei Suomessa toimi Sharia-oikeus? Tämä pakoilu voidaan laskea samaan kasaan paljousalennusten kanssa. Nyt myönnän, että tämä yhteiskunta on sairas.
    Muistanko oikein? Viimeksi, kun P. Haavisto kuskasi ISIS-naisia Suomeen, KRP:n asiantuntija loihe lausumaan:"Kyllä he varmasti tulevat puhumaan jos heillä on jotain omallatunnollaan."
    Veronmaksajan kannattaa laittaa kello soittamaan tuntia aikaisemmin, että saadaan tämäkin pelleily maksettua.

    VastaaPoista
  5. Nuo "Abdulien" tekemät raiskaukset taitavat olla monesti vähän epäselviä tapausten kulun suhteen. Myötävaikutus ?

    VastaaPoista
  6. Arvon Professorilta hyvä kysymys! Kuka ottaa vastuun?
    Tätä kysymystä olisi ja on hyvä pitää esillä, kun vaalit lähestyy!
    Orpo, Mykkänen, Risikko ja muut vihersosialisti puolueaktiivit ovat vastuussa rikostilastojen takana olevista ihmiskohtaloista, samoin kuin tilastoja vääristelevät Poliisi ja virkamies organisaatiot. Yksikään toimija noissa organisaatioissa ei voi mennä sen taakse, että toteutin vain määräyksiä ja ohjeita!

    VastaaPoista
  7. Oikeus olisi että kaikki ne jotka haluaa terroristi kersat Suomeen, vietäisiin nuo kaikki myös samaa leiriin pysyvästi terroristien kanssa.

    VastaaPoista
  8. Talousasiantuntija sanoi TV:ssä: Työttömyys on lisääntynyt suomessa, mutta niin myös työllisten määrä, korkeat työttömyysluvut johtuu siis työvoiman liiasta tarjonnasta. No niin, kannattaa varmaan haalia sitä työvoimaa lisää Lähi-Idästä. Liityy asiaan siten, että ulkomailta tulleet joutomiehethän ne ajankulukseen raiskailee ja rötöstelee.

    VastaaPoista
  9. Tuokin on hanurista, kun käräjäoikeus muka määrää vastaajan maksamaan asianosaiselle korvauksia, niin sekin on vain pelkkää silmien sulkemista, koska eihän heiltä mitään koskaan edes saa, eikä valtio todellakaan maksa mitään vastaajan puolesta! Linnat ovat täynnä jätkiä, joiden on jokaisesta heidän kuprustaan määrätty maksamaan korvauksia, mutta tulos on nolla. Kun perse on auki kuin tuuran putki, tulos on nolla!
    Suorastaan masensi, kun taannoin YH-äiskä oli lähtenyt viihteelle, ja jättänyt kolme vuotiaan tyttösen yksin kotiinsa, ja tyttönen oli lähtenyt keskellä yötä etsimään äiskää ulkoa, syksyiseltä pihalta! Naapurit olivat olleet onneksi hereillä. No, oikeus taas määräsi äiskän maksamaan kolme vuotiaalle tyttöselle 350 euroa korvauksia! Miten tuo korvausten maksaminen käytännössä hoidetaan kolme vuotiaalle lapselle? Voi vattu, sanon minä!

    VastaaPoista
  10. Lukekaapa täältä miten ollaan jo vuosia sanottu että väestönvaihto ei ole salaliittoteoriaa vaan totta, ja niinhän se on. https://www.kansalainen.fi/europarlamentaarikko-haluamme-korvata-rasistit-maahanmuuttajilla/

    VastaaPoista
  11. Tulevissa vaalitenteissä, kysyykö kukaan toimittaja tätä kysymystä:
    "Kuka ottaa vastuun siitä, ettei tämä ISIS-taustainen joukko aiheuta rikoksia, joista suomalaiset joutuvat kärsimään samaan tapaan kuin alussa mainittu 14-vuotias tyttö. Vai ottaako kukaan?"

    VastaaPoista
  12. Ei kukaan sellaisesta vastuuta ota tai myöntäisi olleensa väärässä..asia vaiettaisiin kuoliaaksi tai aloitetaan keskustelu Aselain tiukentamisesta vaikka sellaista ei olisi käytetty

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!