sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Parodiat valaisivat masentavaa todellisuutta

Iltalehden mukaan Fazer ja Valio ovat aikeissa vaihtaa perinteisten tuotteidensa nimeä ja pakkausta. Syynä siihen on Suomen uutisten välittämän tiedon mukaan tunnetun parodiahahmon Keijo Kaarisateen sekä maallistuneen kurdin Anter Yasan Twitterissä julkaisemat vitsit ja niitä seurannut keskustelu.

Kun luin tapauksesta olin ensin äärimmäisen huvittunut, kunnes ymmärsin, että se osoitti murheellisella tavalla sen kuinka yritysmaailman on oltava jatkuvasti varpaillaan ns. poliittisen korrektiuden suhteen. Sama koskee myös meitä tavallisia pulliaisia: ihmisten on nykymaailmassa pidettävä kieli keskellä suuta, jotta ei menetä työntekomahdollisuuksiaan tai joudu jopa rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Tällainen maailma on yksinkertaisesti sairas, koska sitä ohjaava voima on pelko. Pelko siitä, että joudumme sellaisen ajatuspoliisin hampaisiin, jolla on valta tuhota meidän tulevaisuutemme.

Valitettavasti meillä on täällä Suomessa valtakunnansyyttäjä, joka haluaa ajaa maamme ilmapiiriä yhä kieroutuneemmaksi, sekä media, joka tahtoo edistää tätä kehitystä. Lisäksi Suomessa on vallassa hallitus, joka ei ymmärrä koko asiaa, vaan pikemminkin edesauttaa ihmisten elämän altistamista pelolle sekä vaikeuttaa taloutemme tukirankana toimivien yritysten toimintaa.

Asiaa ei helpota myöskään se, ettei ilmiö rajoitu pelkästään Suomeen, vaan on ainakin länsimaiden laajuinen. Nähtäväksi siis jää, kuinka ja koska tämä kierre oikaistaan. Ja mitä siitä sivistyksestä ja hyvinvoinnista, josta olemme saaneet nauttia ainakin minun elämäni ajan, on silloin vielä jäljellä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toiviaisen ristiretken jälkinäytös ja johtopäätökset
Sebastian Tynkkynen joutui fantasian uhriksi
Sananvapauden kuoppa syveni jälleen

8 kommenttia:

  1. Olemme siis saavuttaneen naurettavan sairaan tilan yhteiskunnassamme. Mihin tästä voisi edetä?

    VastaaPoista
  2. Miten yleensä ihmisen historiassa käynyt kansakunnille jotka ovat eläneet riittävän kauan mielestään pelon alla? Jossain vaiheessa pato on murtunut. Toivottavasti suuntamme muuttuisi pikkuhiljaa eikä kertarysäyksellä, jälkimmäisistä kun tuppaa jäämään eripuraa ja riitoja ylisukupolvien.

    VastaaPoista
  3. Poliittinen korrektius ei tunnu ymmärtävän, että se vain lisää kansan kahtiajakautumista, maailman kahtiajakautumista ja olen alkanut epäillä, että se lienee jonkun sitä rahoittavan tahon tarkoituskin?

    Tiedän ihmisiä, joita on loukannut mm. Fazerin aiemmat toimet ja moni muu ja eivät todellakaan osta näiden yritysten mitään tuotteita enää. Homolobbaus (yhtenä vuonna Hesarin etusivumainos Tom of Finlad pullottavine lahkeineen mainosti ylioppilaslahjaksi) Finlaysonilla (ja tuotteiden laadun rankka pudotus) sai itsekin hylkäämään myös Finlaysonin. Jotkut ystävistä pitivät vitsinä ja ostivat kavereilleen lahjoiksi samalla tukien homolobbausta. Homoja vastaan minulla ei ole mitään, mutta homolobbausta on.

    Politisointi yrityksillä on kuin iskisi kirveensä kiveen. Itse en kannata ostoillani yrityksiä, jotka sotkeentuvat politiikkaan.

    Itsellä on mm. Turkki tuotteineen, ravintoloineen, matkoineen ollut pannassa koko aikuisikäni. Ihmisoikeudet ovat itselle siksi kova ja tärkeä juttu, että Turkin lisäksi myös kiinalaiset tuotteet (lisäksi ruokaväärennökset pelottavat ostamasta mitään kiinalaista ruokaa, juomaa), ovat pannassa.Tosin Kiina on onnistunut kopioimaan tuotteita yrityksiltä ja valloittamaan lähes jokaisen osa-alueen, että se on vaikeaa.

    Samoin on lapsityövoimalla tai muilla epäeettisillä tavoilla tuotetut vaatteet, kengät, jne. Olen aktiivinen ja seuraan aikaani ja mielestäni tasapainossa luonnon kanssa. En ole poliittisesti korrekti, en kumartele kuvia, en koe tarvetta miellyttää ketään vain siksi, ettei toinen pahoita mieltäsi, jos olen jotain mieltä jostain, MUTTA osaan keskustella sivistyneesti ja olla sivistyneesti eri mieltä. Vaikea laji monelle?

    Eikö muuten todellinen rasismi ole juuri tätä, nostetaan asioissa esille ihonväri? Eikö ihonvärin korostaminen kaikkialla juuri erottele ihmisiä? Minä en ennen edes huomannut, jos joku oli jonkun värinen, mutta nyt se pistää silmään ja valkoisia alistava hyvesignalointi ja sairaat irtiotot yrityksiltä, jne. saavat itsenikin ajattelemaan, että pitää todellakin puolustaa valkoisia heteromiehiä, valkoisia naisia ja suomalaista vapautta ja tasa-arvoa enemmän. Ne näyttävät olevan tulilinjalla sananvapauden kanssa.

    VastaaPoista
  4. Jotenkin sitä pitäisi suurta suomalaista enemmistöä tolkun ihmisinä. Nämä kulttuurivallankumoukselliset ovat äänekäs vähemmistö. Sikäli ikävää, että heillä on media näpeissään, ja se tietysti tuo heille suhteetonta valtaa. Mielenkiintoista nähdä kun heiluriliike alkaa, jos alkaa.

    VastaaPoista
  5. Kerroksellista huumoria, parodiaa, ironiaa, satiiria, sarkasmia, tai ajattelua ylipäänsä, ymmärtää vain ihminen jolla on pollaansa valaisemassa useampia taskulamppuja. Useammilla on kuitenkin vintti pimeänä, ihan kuin olisi vetänyt mustan säkin päähänsä mutta kuvittelisi, että tässä me ollaan samassa pimeässä huoneessa kaikki.

    Jos joku joskus keksii tavan, jolla yhden kerroksen talossa hissi saadaan kulkemaan pystysuunnassa eikä vain pitkin lattioita, kannatan Nobel-palkintoa. Nyt en kannata.

    Valtakunnansyyttäjä yritti sekä syödä eduskunnan että säilyttää sen. Enemmän valtaa kuin pääministerillä. Tuollainen virka on paha, siis se, että voi olla niin paljon enemmän valtaa kuin ymmärrystä.

    VastaaPoista
  6. "...valtakunnansyyttäjä, joka haluaa ajaa maamme ilmapiiriä yhä kieroutuneemmaksi, sekä MEDIA, joka tahtoo edistää tätä kehitystä."

    Median kieroutuneisuudessa ei ole ihmttelemistä:

    ”Neuvostorahoilla tuotettiin vasemmistolainen toimittajakunta Suomeenkin”,
    https://vapaasana.net/2011/08/28/neuvostorahoilla-tuotettiin-vasemmistolainen-toimittajakunta-suomeenkin/

    Tampereen Puna-yliopiston kommunistiprofessori Nordenstreng piti jäähyväisluentonsa vasta 2009 joten hännen aikoinaan Moskovasta asti ammentamaansa kommunismin myrkkyä nauttineista toimittajista nuorimmat ovat vasta kolmikymppisiä tai vähän päälle. Kommunistiprofessori Nordenstrengin kirjoittamia kirjoja myös sisältyy edelleen toimittajaopiskelijoiden kurssiohjelmiin ainakin Tampereen puna-yliopistossa, kuten todetaan seuraavassa artikkelssa:

    ”Veteraanitoimittaja, Reporadio-kirjailija Jarmo Viljakainen: Yleisradiossa edelleen voimakas punavihreä suuntaus, hallituksen myötäily on vallannut tilan – ”kiistäminen kuuluu kuvioon””:
    https://www.suomenuutiset.fi/veteraanitoimittaja-reporadio-kirjailija-jarmo-viljakainen-yleisradiossa-edelleen-voimakas-punavihrea-suuntaus-hallituksen-myotaily-on-vallannut-tilan-kiistaminen-kuuluu-kuvioon/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulttuurimarxisteiksi metamorfoituneiden viher- ja muiden kommunistien - joista osa on toimittajakoulutuksen saaneita saatanallisia punapolitrukkeja - perustoimintaohjeet:

      ”Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon”, http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html
      Tiivistettynä:
      1. Luotu käsite: rasistiset rikokset
      2. Jatkuva muutoksentila aiheuttamaan sekaannusta
      3. Opetusta seksistä ja homoseksuaalisuudesta lapsille
      4. Koulujen ja opettajien arvovallan heikentäminen
      5. Valtava maahanmuutto tuhoamaan identiteetti
      6. Ylettömän juomisen edistäminen
      7. Kirkkojen tyhjentäminen
      8. Epäluotettava oikeusjärjestelmä ja ennakkoluulot rikoksen uhreja kohtaan
      9. Riippuvuus valtiosta tai valtion avustuksista
      10. Tiedotusvälineiden ohjaus ja vaimentaminen
      11. Kannustetaan perheiden hajoamista

      eli kuten Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittanut ja johtanut saksalainen Willi Münzenberg kiteytti Frankfurtin koulukunnan pitkäaikaisen operaatiosuunnitelman näin:

      ”Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää.”

      Samalla asialla toimivat RAPPIO-liberaalit suvakki-"älyköt" ja poliitikot.
      Noiden kansanvihollisten on helppo manipuloida ja aivopestä monenlaiseen mädätykseen ja kansalliseen itsetuhoon varsinkin tällainen, ilmeisesti ei-niin-pientäkään osaa kansasta edustava joukko:

      https://taikaluukku.com/_files/system_preview_detail_200002137-09fe609fe8/ylepila.jpg

      Kalergi-suunnitelma

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!