perjantai 5. huhtikuuta 2019

Ylimenopäivä on pohjimmiltaan valeuutinen

WWF sai jälleen läpi väitteensä siitä, että Suomi olisi käyttänyt osuutensa maailman luonnonvaroista. Kuten olen aiemmin todennut, on tuo laskelma sikäli virheellinen, ettei se huomioi maamme pinta-alaa eli henkeä kohti kestävästi käytettävissä olevia luonnonvarojamme.

WWF väitti jopa niin, että tuo ns. ylimenopäivä tuli tänä vuonna vastaan peräti viikkoa ennen kuin edellisenä vuonna. Ottamatta tässä kantaa laskelman muuhun oikeellisuuteen, on tässä  syytä huomioida - sen lisäksi että elämme juuri nyt nopean talouskasvun aikaa - että maapallon väestö kasvoi vuodessa yli yhden prosentin (Wikipedian mukaan maapallon väestö kasvoi vuosittain noin 1,2 % vuosien 2000 ja 2010 välillä).

Se tarkoittaa, että suomalaisten ylimenopäivän viikon siirtymisestä muun maailman väestönkasvu yksinään kuittasi yli puolet, koska Suomen väkiluku säilyi käytännössä ennallaan. Siksi suomalaisten syyllistäminen ainakin tuosta puolikkaasta on tarpeetonta, koska me emme - ainakaan WWF:n hyväksymillä keinoilla - pysty muiden maiden väkiluvun kasvuun vaikuttamaan.

Lisäksi maamme mateli ennen nykyistä vireän talouden aikaa erittäin pitkään taloudellisessa laskukaudessa ja tulee palaamaan sinne jälleen muutaman vuoden kuluttua. Silloin luonnonvarojen kulutuksemme laskee, mutta WWF:n mittari tullee olemaan edelleen punaisella, koska maapallon koko väestö jatkanee kasvuaan entiseen tahtiin - tai mahdollisesti jopa kiihtyen.

Niinpä luonnonvarojen ylimenopäivä on tyypillinen valeuutinen, jossa on siteeksi totta, mutta kokonaisuus tarkoituksenmukaisesti vääristelty.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka maapallo pelastuu?
Onko ongelma väestönkasvu vai rikastuminen?
Luonnonvarojen ylimenopäivä antaa väärän signaalin



6 kommenttia:

  1. ”Ei-valemedian” faktantarkastajat näyttävät päästävän tietyt ulkoparlamentaariset lausunnonantajat kuin koiran veräjästä. Näitähän ovat etenkin WWF, GreeD-Peace (rahoituslähteissä ja –menetelmissä olisi yhden jos toisenkin MOT:n aiheet). Aivan perusmatemaattisetkaan laskelmat eivät laita kelloja kilisemään. Kuten se, paljonko hiilijalanjälki kasvaa, kun Irakista tullaan Suomeen, vieläpä käytännössä sosiaaliturvan varaan loppuiäksi.
    -Beowolf-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän faktantarkastus kuuluu propagandistien keinovalikoimaan.

      Poista
  2. Kyllähän myytti tuomiopäivästä -- viimeinen tuomio, johon kuuluu myös tilinteko maanpäällisessä elämässä tehdyistä synneistä -- edustaa ihan tiettyä ja vieläpä sitä kaikkein alkuperäisintä totuudellisuuden laatua.

    Ihmiskunnan varhaishistoriassa tarinankerronnallinen toisto loi sankari- ja jumaltarustot ja prototyyppiset tapahtumat, joita myytit ilmentävät. Siltä pohjalta alkoi hahmottua kaikki se mikä "totuutena" vaikuttaa. Myyttinen totuudellisuus on totuuden varhakantaisin muoto.

    Eikä pidä kuvitella että tällaisten myyttien -- kuten siis tuomiopäivämyytin -- olennaiset ominaisuudet olisivat edes nykyisestä "tiedollisesta" ajattelustamme mihinkään hävinneet. Itse asiassa aivan päinvastoin: eurooppalaisen uuden ajan "järki" on jälleen kääntymässä nimenomaan takaisin totuudellisuuden myyttisten ominaisuuksien suuntaan.

    Myyteissä ei esimerkiksi ollut sattuman käsitettä -- niistä puuttui syysuhdeajattelulle ominainen lineaarinen aika. Myyttinen totuus oli samaistavaa -- ideoiden vaikutus koettiin suoraan, ei välineellisen järjen päättelyn kautta. Myyttisessä totuudellisuudessa vallitsee tietty ajattomuus ja paikallistuminen ideaiseen tajunnalliseen avaruuteen.

    Ja jos nostamme esiin oman aikamme vastaavan totuuslaadun, se on "looginen" ja "matemaattinen" totuus. -- Mutta logiikka on vain muotoa, se on puhdas tautologia, eikä mikään sisällöllinen itsessään ole mitään "loogista". Oikean päättelyn muodot liimataan sisältöjen päälle ja koetaan, toistan: koetaan ajattelu "loogisena".

    Numeeristen todistelujen kanssa on sama juttu. Numerot ovat iättömiä ja ajattomia -- nepä vasta ovatkin jotain "myyttistä" -- ja liimaamalla lukuarvoja sisältöjen päälle kuvittelemme sisältöjenkin kuin itsestään muuttuvan päteviksi. Vaikka siis jo sisältöjen lähtökohtainen käsitteenmuodostus saattaa olla mitä harhaisin.

    Kyllähän noita nykyajan myyttejä, kuten nyt vaikkapa tätä näennäiseksaktia mielikuvaa tai ideaa "ylimenopäivästä", voisi käyttää myös hyödyllisellä tavalla ylimalkaan logiikan alkeiden opettamiseen. Sehän on mitä elävin esimerkki oman aikamme myyteistä -- havainnollinen esimerkki siitä miten näennäisjärki noituu niin monien ihmisten ymmärryksen.

    VastaaPoista
  3. "Luonnonvara" on tänä päivänä kaupallisesti hyödynnettävissä oleva aine, kasvi- tai eläinkanta. Mitkä ovat resursseja muuttuu aina sen mukaan mitkä ovat hinnat ja ennen kaikkea teknologiasta. Kivikausi ei loppunut koska kivi loppui vaan koska keksittiin parempia työkalun raaka- aineita.

    VastaaPoista
  4. Satuin ajamaan eilen tämän ohi.
    Kuvassa on noin 50% mielenosoitukseen osallistuneista. :D

    https://yle.fi/uutiset/3-10724313

    VastaaPoista
  5. WWF:n uutinen oli selkeästi valeuutinen. Lisäksi se markkinoi tuhoisaa ajatusmallia. Sen käyttämä lähde Global Footprint Network kyllä kertoo selkeästi etusivullaan olevan kartan alapuolella olevassa taulukossa, että Suomen luonnonvarojen tuotanto ylittää 111 % niiden kulutuksen. Suomi käyttää siis vajaat puolet siitä, mitä tuottaa. Tämä on tietysti hyvä asia ja tilanne kannattaa tällaisena pitääkin. Tiedot löytyvät seuraavan linkin takaa
    http://data.footprintnetwork.org/#/

    Tätä asiaa voidaan verrata karjan koon ja laitumien tuoton suhteeseen. Suomessa laitumien koko riittää yltäkylläisesti täällä laiduntavalle ihmiskarjalle. Muualla maailmassa sen sijaan esiintyy huolestuttavaa ylilaiduntamista. Tämän epäsuhdan korjaaminen on sekä hidasta, että vaikeaa ja korjaaminen muuttuu mahdottomaksi, jos asiaa ei ymmärretä oikein vaan syy-seuraussuhteen nähdään väärinpäin. Jos nimittäin seurataan tuota WWF:n juttuun sisäänrakennettua ajatuskulkua, jonka mukaan kulutus on sopeutettava laitumien tuottoon ja karjan annetaan lisääntyä vapaasti, niin lopulta käy kuten mustalaisen hevoselle. Juuri kun se oppi tulemaan toimeen ilman rehua, se kuoli nälkään.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!