maanantai 6. kesäkuuta 2016

Ramadan muuttaa Evitskogin arkea

Yleisradio uutisoi ramadanin alkamisesta Evitskogin vastaanottokeskuksessa. Paikka muistetaan siitä, että sen perustaminen herätti kovasti vastustusta kylän asukkaiden piirissä.

Ylen uutisen mukaan vastaanottokeskuksessa on turvapaikkapäätöstä odottelemassa miehiä kaikkiaan 26 eri etnisestä taustasta, joiden ramadan-käytännöt eroavat toisistaan. Siksi Evitskogiin on Ylen jutun mukaan odotettavissa ongelmia.

Tässä ei ole sinänsä mitään uutta. Jos ja kun ihminen on väsynyt, janoinen, nälkäinen tai kärsii nikotiinin vieroitusoikeista, on hän tietenkin herkemmin ärtyvä kuin hyvin nukkuneena, kylläisenä ja totutun nikotiiniannoksensa saaneena.

Sen sijaan minulle oli uutta kuulla, että vastaanottokeskukseen ei ole ramadanruljanssin - eli käytännössä ympärivuorokautisen toiminnan ajaksi - palkattu lisää työntekijöitä, vaan "henkilökunta venyy ja tekee yötä myöden hommia: lisärahaa ei ole herunut yötyöläisten palkkaamiseen." Toivottavasti kuitenkin työaikalakia noudatetaan.

Evitskogiin ei ole myöskään palkattu tavallista enempää vartijoita, vaikka riski asukkaiden välisiin kahinoihin tunnustetaankin avoimesti. Mutta ehkä vartijatkin venyvät.

Jutussa haastateltu turvapaikanhakija Kadhmin on sitä mieltä, että kaikkien muslimien pitäisi viettää ramadania, koska Koraani niin sanoo. Häntä eivät kuitenkaan haittaa ne asukkaat, jotka eivät aio paastota. Toivottavasti ramadanista piittaamattomat eivät haittaa muitakaan muslimien paastokauden viettäjiä, jotta kaikki saavat olla rauhassa.

Evitskogin kanta-asukkaita saattaa myös jännittää, sillä onhan mahdollista, että ramadanin tuottama ärtymys purkautuu myös vastaanottokeskusten ulkopuolella. On siis syytä olla tavallistakin varovaisempi jos joutuu vuorovaikutukseen turvapaikanhakijoiden kanssa. Tai ehkä välttää koko vuorovaikutusta - ainakin öiseen aikaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset heräsivät puolustamaan kotiseutuaan
Islam tappaa Pakistanissa
Ramadan päättyi ja paljasti Helsingin muslimien todelliset karvat


3 kommenttia:

  1. Suurin haitta kanssakäymisessä uskonnollisten ryhmittymien joukossa ovatkin ne uskovat, jotka ovat ottaneet elämäntehtäväkseen varmistaa, että KAIKKI toimisivat heidän omien koodiensa mukaisesti. Kyse ei siis ole pelkästään kunkin ryhmän sisäisestä käytöksestä.

    Muukalaisten lukumäärän kasvaessa yhteiskunta tullee kohtaamaan yhä enemmän ristiriitaisia tilanteita, joiden kivuton ratkaiseminen vaikuttaa etukäteen entistä hankalammalta.

    VastaaPoista
  2. Pari kohtaa Yle:n tekstistä:
    "Minulla ei ole aavistustakaan millaista on olla 21 tuntia syömättä"
    Irakista 8 kuukautta sitten Suomeen tullut Maijd Kadhim on yksi niistä, jotka viettävät ensimmäistä ramadaniaan Kirkkonummmella.

    – Joku saa syödä esimerkiksi vain kello 22.33 ja 02.26 välisenä aikana, kertoo esimerkin apulaisjohtaja Pekka Sinisalo.

    Jos heillä olisi työpaikka, olisi selvää, että mihinkään tuottavaan työhön ihminen ei pysty kun on syömättä ja juomatta näin pitkän ajan. Myös se, että syödään yöllä tarkoittaa, että nukutaan päivällä eikä pysty työntekoon.

    Nythän sitä ongelmaa ei ole kun notkutaan vastaanottokeskuksessa.

    Kuinka kauan ihmiseltä menee toipumiseen paastokuukauden jälkeen kun ruoka- ja juomarytmi on pahasti sekoitettu eli
    milloin ihminen on taas työkykyinen ja tuottava työntekijä?

    Kukahan uskaltaa palkata tällaisen henkilön, joka kerran vuodessa on pitkän ajan kyvytön tehokkaaseen työntekoon?

    Täytyy siis todeta, että tosiuskovaisten työllistyminen on utopiaa ja Suomalaiset veronmaksajat kustantaa tämän poppoon.

    Joko aletaan ymmärtämään, että tästä väestä ei ole Suomen pelastajaksi?

    VastaaPoista
  3. Noin kaikkea elämistä määrittävän paaston toteuttaminen nyky-yhteiskunnassamme työelämän jäsenenä olisi todella haastavaa ellei mahdotonta. Mitä siis eteen? Täytyisikö koko yhteiskuntaa ja sen toimintatapoja muuttaa vai pysyvätkö maahanmarssijoiden suuret massat syrjäytyneinä?

    Tässä juuri yksi osoitus siitä, että tulijoiden vastaanottomaihin sopimaton tapakoodi hämmentää yhteiskuntamme yhä toimimattomammaksi tällaisen massamaahanmuuton ollessa kyseessä. Jo luonnonolot pitkine kesäpäivineen viestittävät tuota sopimattomuutta.

    Sinänsä kuvaan sopiikin aukioloaikojen vapauttaminen, sillä pian ilmeisesti jäljelle jääneet palvelut pelaavat mikä milloinkin kunkin uskonnollisaatteellisen vakaumuksen mukaan?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!