sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Yle kaalimaan vartijana

Yleisradio valistaa tänään ihmisiä siitä, kuinka kuvia käytetään propagandan välittämiseen. Itse jutun aihe on erinomainen, mutta toteutus lievästi sanoen omituinen, koska sitä lukiessa saa käsityksen, ettei valtamedia syyllistyisi täsmälleen samaan kuin jutussa esiin nostetut maahanmuuttokriittiset sivustot.

Olen kuitenkin samaa mieltä jutussa haastatellun lehtori Anssi Männistön kanssa hänen sanoessaan, että "jos joku haluaa vain lukea tiettyjä sivustoja, niin sille on kovin vähän tehtävissä mitään, minkälainen kuva maailmasta tällaiselle ihmiselle kehkeytyy". Tämä huomautus koskee erityisesti niitä, jotka seuraavat pelkkää valtamediaa, kuten tässäkin blogissa on usein osoitettu. 

Esimerkiksi viime vuodenvaihteen tienoon aikaan Tenstassa Ruotsissa käyty maahanmuuttajien ja poliisien välinen rakettisota yritettiin pitää salassa pelkkää valtamediaa seuraavilta. Samoin valtamedia on usein harrastanut olkiukkojen rakentelua esimerkiksi väittämällä maahanmuuttorealistien haluavan sulkea rajat kaikelta maahanmuutolta, vaikka tällaista vaatimusta tuskin kukaan on esittänyt. 

Sellaista vaatimusta ei löydy esimerkiksi ns. nuivasta vaalimanifestista. Sen sijaan sieltä löytyy virke: "Suomen on oltava avoin sellaiselle maahanmuutolle, jonka vaikutukset ovat neutraalit tai myönteiset. Tämä merkitsee sitä, että maahanmuuttaja, joka sopeuttaa ja elättää itse itsensä, on tervetullut.".

Ylen tämän päivän uutisesta tulikin hakematta mieleen vanha tarina pukista kaalimaan vartijana. Tai nenäänsä kasvattavasta Pinocchiosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Media vaikenee päivän mielenosoituksesta monikulttuurisuutta vastaan
Ylen propagandapäivän alku ei lupaa hyvää
http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2015/05/ruotsin-eilisiltaiset.html

3 kommenttia:

  1. Keskustelupalstoja ja foorumeita lukeva havaitsee pian, miten nykyajan nuoret aikuiset hankkivat tietonsa maailmasta ja ajankohtaisista kysymyksistä. Kun jostain löytyy jokin yksittäinen mielenkiintoinen tai uskottava uutisjuttu, artikkeli tai blogi, se linkataan palstalle ja asiasta samoin kuin ko. tekstistä keskustellaan. Ihmiset kokoavat uutisensa ja tekevät johtopäätöksensä itse. Yle ja HS ovat yleisiä naurunaiheita.

    Jonkin YLE:n sairauden kehittyminen on harvinaisen karua katseltavaa. 5-10 vuotta sitten ajankohtaisohjelmat ja niihin liittyvät nettipalvelut olivat kyllä soveliaasti vaiti kaikesta vallitsevan poliittistaloudellisen eliitin uusliberalistisesta puuhastelusta, mutta varsinaiset uutiset olivat sentään kohtuullisen laadukkaita ja monipuolisia. Nyt uutisissa horjutaan vaitiolon ja avoimen propagandan välillä, ajankohtaistoimitusten siirryttyä jo kokonaan jälkimmäisen pariin.

    VastaaPoista
  2. Aivan samaa ajattelin kun tuon YLE:n toimittajan "oksennuksen" luin.
    Miten sokea ja arvonsa systeemille luovuttanut ihminen voi olla kirjoittaessaan tuollaista kritiikkiä...siis ylistää omaa viestiään ja aliarvioi kaikkea muuta näkemystä. Tuolla asenteella olisi ollut muutama vuosikymmen sitten käyttöä muutamassa Itäblokin maassa.

    -S.E.P.-

    VastaaPoista
  3. Jos valtamedia ei pyrkisi niin tehokkaasti "muokkaamaan mielipidettä" tai suoranaisesti valehtelemaan, niin ihminen voisi hankkia tietoa näistä medioista. Valtamedia on kuitenkin päättänyt omassa viisaudessaan pyöräyttää tietoa suodattimen läpi sekä estänyt kommentoinnin jotta tästä ei voi edes nykyään huomauttaa, niin ei ole vaikea ymmärtää miksi keskusteluun avoimemmin suhtautuvat vaihtoehtoiset mediat keräävät lukijoita siitäkin huolimatta että tieto voi olla biasoitunut "toiseen suuntaan".

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!