Yllättävää älykkyyttä

Me kaikki tiedämme, että ihmisten ja ihmisryhmien välillä on oleellisia eroja älykkyydessä. Lisäksi meidät on opetettu siihen, ettei etenkään jälkimmäisistä ole soveliasta puhua. Ei ainakaan julkisuudessa.

Eläinten välisistä älykkyyseroista on sen sijaan luvallista puhua eikä niiden tutkimisella ole negatiivista leimaa. Siksi tiedämme, että esimerkiksi hammasvalaat, ihmisapinat, varislinnut ja mustekalat ovat älyllisesti yllättävän kyvykkäitä. 

* * *

Siksi oli mielenkiintoista huomata tuore suomalaistutkimus (Bhambore ynnä muut), jonka mukaan myös kimalaiset ovat älykkäämpiä kuin aiemmin on ajateltu. Näin siitä huolimatta, että niiden on jo aiemmin tiedetty leikkivän palloilla sekä osaavan laskea, tunnistaa kasvoja ja jopa aistivan rytmiä.

Tutkimuksessa kimalaisille annettiin pallo, jonka avulla sen oli mahdollista päästä muuten saavuttamattomissa olleen palkinnon luokse. Kimalaiset, jotka oli aiemmin opetettu yhdistämään lattialla oleva sininen rengas (“kukka”) palkintoon siirsivät onnistuneesti palloa päästäkseen kukalle. Tämä onnistui kun kukka oli siirron ajan näkyvissä, mutta myös silloin, kun kukka oli piilossa siirtämisen aikana.

Tutkijoiden mukaan kyseessä olivat tavoitteelliset toiminnot, eivätkä pelkästään havaintopalautteen ohjaamat vahvistusoppimiseen perustuvat assosiaatiot. Toisin sanoen kimalaiset kykenivät spontaaniin ongelmanratkaisuun. 

Näin tutkimus osoitti, etteivät edistyneet kognitiiviset kyvyt ole yksinomaan tämän tekstin alussa mainitsemieni varsin suuriaivoisten eläinten ominaisuus, vaan sellaisia esiintyy myös hyönteisillä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakiesitys armoviitosten lopettamiseksi
Korpit muistavat apajansa
Ihmisen ja simpanssin aivot

Lakiesitys armoviitosten lopettamiseksi

Suomen Uutiset kertoi, että valtioneuvosto on antanut eduskunnalle lakiesityksen perusopetuksen osaamistakuusta. Sen mukaan jokaisen perusopetuksen päättävän nuoren tulee hallita riittävät luku-, kirjoitus- ja laskutaidot, mikä varmistetaan määrittelemällä vähimmäisosaamistaso luokalta toiselle siirryttäessä sekä yhtenäistämällä arviointikäytännöt.

Tämä tarkoittaa sitä, ettei opettajilla ole jatkossa mahdollisuutta jakaa niin sanottuja armoviitosia, eikä myöskään armokahdeksikkoja. Samalla oppiaineiden tavoitteita ja sisältöjä selkeytetään, ja arviointi sidotaan nykyistä tarkemmin niihin. 

* * *

Lakiesitys on enemmän kuin tarpeellinen ja johtaa toivottavasti siihen, että nykyisin armoviitosia saavat lapset ja nuoret omaksuisivat jatkossa tietoja ja taitoja, joiden avulla he pärjäävät myös koulun jälkeisissä opinnoissaan ja aikuisina työelämässä. 

Valitettavasti uutista lukiessani mieleeni hiipi – ilmeisesti eräästä toisesta blogista karannut – epäilyksen piru, joka kuiskutteli, että entäpä jos osa oppilaista ei yksinkertaisesti kykene oppimaan, eikä siten pysty saavuttamaan asetettuja tavoitteita. Istuvatko he sitten koulujen ekaluokkalaisina – tai mille tasolle kyvykkyys sitten loppuukin – aina 18-vuotiaaksi eli oppivelvollisuutensa loppuun asti?

Niinpä aloin edellisen kappaleen kirjoitettuani vakuuttelemaan itselleni, että piruparka olisi väärässä ja kaikki ihmiset olisivat kyvyiltään riittävän samanlaisia. Mutta ikävä kyllä, se vain jatkoi jankuttamistaan ja väitti, ettei yhteiskuntamme viime vuosikymmeninä lisääntynyt monimuotoisuus olisi pelkästään rikkaus, vaan myös kyvykkyyskirjon laajennus.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lastenkasvatus ennen ja nyt

Peruskoulu 2045 – sanahelinää vai perustaitoja?

Koulu on oppimista varten

Tuoreen tutkimuksen mukaan EU:n hiilinielupolitiikka on järjetöntä

Norjalaistutkijat Maarit Kallio ja Elias Garvik julkaisivat tutkimuksen EU:n ja Norjan (jatkossa Eurooppa) hiilinielupolitiikasta, jossa metsien nielutavoitteiden saavuttaminen edellyttää välitöntä ja jyrkkää runkopuun hakkuun vähentämistä Euroopassa. Tämä vähennys voisi nousta 113–117 miljoonaan kuutiometriin vuosina 2030–2035 verrattuna markkinalähtöiseen skenaarioon, joten päästövähennysten kustannukset nousisivat jopa yli 700 euroon jokaista hiilidioksiditonnia kohti.

Tutkijoiden mukaan samalla kävisi kuitenkin niin, että noin kaksi kolmasosaa Euroopan hakkuuvähennyksestä korvattaisiin lisäämällä puiden kaatamista muualla maailmassa, erityisesti Pohjois-Amerikassa, Brasiliassa, Venäjällä, Indonesiassa ja Chilessä. Eli lopputuloksena metsänhakkuiden rajoittaminen johtaisi valtavaan tulonsiirtoon Euroopasta muualle maailmaan ilman, että sillä saavutettaisiin merkittäviä ilmastohyötyjä. 

Lisäksi tutkijat havaitsivat, että vaikka hakkurajoitukset vähentäisivätkin metsien hiilinieluja, niiden vaikutus ilmastoon jäisi rajallisiksi, koska samalla katoaisivat puutuotteiden ilmastohyödyt. Samalla maanosamme taloudellinen toimeliaisuus vähenisi ja syntyisi merkittäviä tulonsiirtoja maanosamme ulkopuolelle. 

Siten eurooppalaisiin kohdistuvan taloudellisen rasituksen vuoksi säästettyä päästötonnia kohden aiheutuvat kustannukset olisivat moninkertaiset verrattuna Euroopan päästökauppajärjestelmässä käytettyihin hintoihin. 

Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että Euroopan hiilinielupolitiikka ei nykyisessä muodossaan ole kustannustehokas hillintätoimi verrattuna muihin saatavilla oleviin vaihtoehtoihin. Ja siksi Euroopan olisi syytä luopua pikaisesti nykyisestä – sinisilmäisestä ja tehottomasta – hiilinielupolitiikastaan, koska se on yksinkertaisesti täysin järjetöntä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuka on syyllinen Suomen hiilinieluongelmiin?
Ilmainen veronkevennys ja metsähakkuiden vähentämisen miljardilasku
Suometsäprofessori Annamari Laurén: Suomelle miljardilaskua ennakoiva malli on huonosti tehtyä tutkimusta

Matias Marttinen pitää kiinni hallituksen tavoitteesta

Eilinen oli meille suomalaisille mielenkiintoinen päivä, sillä jouduimme isoveljen valvontaan. Tästä eteenpäin taloudenpitomme järkevyydestä huolehtii – sinänsä odotetusti – Euroopan Unioni. 

Toinen merkittävä uutinen oli Tilastokeskuksen julkistus lokakuun työllisyys- ja työttömyysluvuista. Molemmat ovat nimittäin kasvaneet vuoden takaisesta: 15–74-vuotiaita työllisiä oli 25 000 ja työttömiä 48 000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna.

Vielä elokuussa tilanne oli paljon synkempi. Silloin työllisiä oli a 23 000 vähemmän ja työttömiä 53 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Näiden välillä eli syyskuussa työllisiä oli 16 000 enemmän ja työttömiä 32 000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna. Piirsin nämä tiedot kuvaksi. 

Kuten arvoisa lukijani huomaa, on suomalaisen työtä tekevän väestönosan määrä lähtenyt nopeaan kasvuun. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa yhä useampi hankkii elantonsa omalla työllään – sen sijaan että rasittaisi julkista taloutta. 

Työttömien määrässä ei sen sijaan näy vastaavaa trendiä, vaan se näyttäisi pysyneen kutakuinkin ennallaan. Tämä tarkoittaa – työllisten määrän nousu huomioiden – sitä, että aiempaa useampi suomalainen on päättänyt siirtyä työelämän käyttöön. 

* * *

Tiivistettynä tästä kaikesta voidaan päätellä, että Suomen talous näyttäisi lopultakin kääntyneen kasvuun. Ja että tuohon kasvuun on käytettävissä runsaasti sen tärkeintä resurssia eli työtä etsivää työvoimaa. 

Ei siis ihme, että työministeri Matias Marttinen (kok) ilmoitti hallituksen pitävän kiinni tavoitteestaan saada Suomeen 100 000 uutta työllistä hallituskautensa aikana. 

Toki siihen tavoitteeseen on vielä pitkä matka, mutta juuri nyt sen toteutuminen näyttää varsin mahdolliselta ellei suorastaan todennäköiseltä, kunhan yllä olevan piirrokseni työllisten määrän kehitystä kuvaava – sinisellä värillä merkitty – kehitys jatkuu myös tulevina kuukausina ja vuosina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Opposition talouspoliittiset vaihtoehdot
Toistaako Orpon hallitus Milein ihmeen ja korjaa suomalaisen arvopohjan?
Huvittavan yksinkertainen ratkaisu

Tutkijatohtori Daria Krivonos, kansanedustaja Wille Rydman ja Suomen Akatemian tehtävä

Suomen Akatemian päätös rahoittaa Daria Krivonosin tutkimsta "Intiimi manikyyri: femininisoitu työ, (itse-)hoiva ja rodullistetut kohtaamiset kynsistudioissa" on herättänyt suurta huomiota. Siihen on ottanut kantaa myös kansanedustaja Wille Rydman, jonka mukaan "vähempikin ´tieteen ja tutkimuksen vapaus´ riittäisi tässä maassa". 

Rydmanin kommenttiin otti kantaa myös tutkimushankkeen vetäjä, jonka mukaan kansanedustajan kommentit kumpuavat naisvihasta ja rasismista. Samalla hän perusteli tutkimushankkeensa tarpeellisuutta varsin erikoisella tavalla.

Krivonos nimittäin ilmoitti, että "heti kun yritetään tuoda näkyvyyttä maahanmuuttajien ja naisten tekemälle työlle, katsotaan, että rahaa käytetään väärin... Euroopassa alalla työskentelee nimenomaan itäeurooppalaisia ja Kaakkois-Aasiasta kotoisin olevia naisia. Tutkimus on siksi täysin perusteltu." Lisäksi hän perusteli tutkimuksensa tarvetta sillä, että kauneusala on maailmanlaajuisesti monien miljardien eurojen suuruinen, kasvava ala. 

Rydman puolestaan vastasi, että "nähdäkseni hänen kommenttinsa on syytä antaa puhua puolestaan". Ja arveli, että "emme nähtävästi voi luottaa siihen, että Suomen Akatemia täysin vapaasti harkitessaan ohjaisi rahoitusta kohteisiin, joihin rahoitus on tarkoitettu".

* * *

Minun nähdäkseni Krivonos teki kommenteillaan jättimäisen karhunpalveluksen tieteelle.  Näin siksi, ettei hän - eikä myöskään hankkeen julkinen kuvaus - kertonut käytännössä mitään niistä hyödyistä, joita puheena olevan hankkeen odotetaan tuottavan tieteelle tai yhteiskunnalle. 

Tämä on äärimmäisen ikävää, sillä asian noustua esille hänellä olisi ollut tilaisuus puolustaa näkyvästi hankettaan ja perustella yleisemminkin vapaata perustutkimusta, joka on Suomen Akatemian tutkijatohtorirahoituksen virallinen viitekehys. Sen sijaan hän valitsi lapsellisen uhriutumisen keinokseen vastata esitettyyn kritiikkiin. 

* * *

Onneksi Krivonosilla - ja luultavasti myös Suomen Akatemialla - on edelleen mahdollisuus tarkentaa vastausta kiinnittäen huomiota esille nostamiini seikkoihin. Toivon näin myös tapahtuvan jo siitäkin syystä, että vapaa perustutkimus on aivan liian hyödyllinen ja arvokas asia menettääkseen rahoitusta vain siitä syystä, ettei sitä osata puolustaa asiallisin argumentein.

Tietenkin toinen mahdollisuus on, ettei hankkeeseen sisälly tutkimuksellista uutuusarvoa eikä siitä odoteta seuraavan käytännön hyötyjä. Näin ei pitäisi kuitenkaan olla - ei ainakaan sen varsin runsaan kokemuksen perusteella, joka itselläni on aivan toisen Akatemian toimikunnan rahoituspäätösten kriteereistä.

Jos näin kuitenkin olisi, pitäisi Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan ryhdistäytyä ja tarkistaa, että sen toiminta - ja rahoituspäätökset - vastaavat suomalaisen yhteiskunnan sille asetettamia tehtäviä ja tavoitteita. 

Ne ilmenevät Akatemian omasta ilmoituksesta, jonka mukaan se "tukee korkealaatuista, vastuullista ja vaikuttavaa tutkimusta kaikilla tieteen ja tutkimuksen aloilla sekä sen hyödyntämistä yhteiskunnan parhaaksi". Minun nähdäkseni tämä on erinomaisesti sanottu ja sitä tulee käyttää johtavana periaatteena kaikissa rahoituspäätöksissä - myös kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksessa.

Päivän aiempi blogimerkintä:
Hyvän omantunnon ostamisesta

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tieteestä ja sen tarpeellisuudesta
Strategisen tutkimuksen neuvoston maahanmuuttopoliittinen esitys kaatui
Suomen Akatemian roolista tieteen rahoittajana

Sofia Virta linjasi Vihreiden tavoitteet ja maahanmuuttajakysymyksen typeryyden

Helsingin sanomat haastatteli Vihreiden puheenjohtajaa Sofia Virtaa lyhyeen artikkeliin. Sen mukaan tämä haluaisi siirtää verotuksen painopistettä saastuttamiseen ja samalla keventää työn ja yrittämisen verotusta.

Se olisikin aikamoinen muutos, sillä nykyisin 116 325 miljoonan euron verotuloista 43 004 miljoonaa kertyy tulo- ja pääomaveroista. Se on noin 37 prosenttia. 

Muita suuria veroeriä ovat pakolliset sosiaaliturvamaksut 32 439 miljoonaa euroa (28 %) sekä arvonlisäverot 25 833 (22 %). Niistä vain jälkimmäistä voitaisiin käyttää saastuttamisen verottamiseen - tosin sitäkin vain siltä osin, kuin kyse on saastumista aiheuttavista verotuskohteista.

Sen sijaan esimerkiksi energiaverojen suuruus sekä autoveron ja ajoneuvoveron yhteenlaskettu määrä ovat vain 4063 ja 1 348 miljoonaa euroa eli 4,3 prosenttia ja hiukan yli yksi prosentti koko verokertymästä.  Niinpä Sofia Virran linjaus painopisteen muutoksesta tarkoittaisi lähinnä arvonlisäveron korottamista. 

Jos Virta kuitenkin tarkoitti verotuksen painopisteen siirtämisellä sekä arvonlisä-, energia-, auto- että ajoneuvoveron kertymän kasvattamista suuremmaksi kuin työn ja yrittämisen verottamista, tulisi näitä verolajeja nostaa noin 5 880 miljoonalla eurolla eli hiukan noin 19 prosentilla, minkä lisäksi esimerkiksi työn ja yrittämisen verotusta pitäisi laskea samalla summalla. Tämä tarkoittaisi 44,5 prosentin yleistä arvonlisäkantaa eli sen nostamista noin 17,5 prosenttiyksikköä korkeamaksi kuin EU-alueen korkeinta arvonlisäprosenttia yläpitävässä Unkarissa. 

Todellisuudessa kaikki arvonlisäverotus ei liity millään tavalla saastuttamiseen, joten käytännössä Virran tarkoittamien tavaroiden ja palveluiden arvonlisäveroa tulisi kiristää vielä yllä esittämäni laskutoimituksen lopputulostakin enemmän. Siksi kuulisin mielelläni puheenjohtaja Virralta, että sanoiko hän tositarkoituksella sen mitä sanoi.

* * *

Sofia Virta kertoi myös, että Vihreillä on tavoitteena, että jokaisesta ikkunasta näkyy vähintään kolme puuta. Tässä tavoitteessa on Virran mukaan kyse viheralueiden riittävän määrän varmistamisesta ja lähiluonnon saavutettavuudesta.

Kaikista oman asuntoni ikkunoista näkyy kokonainen metsä, joten tavoite on minun kohdallani irrelevantti. Jäin kuitenkin pohtimaan, että miten mahtaa olla aivan Helsingin keskustassa. Sieltä varmaankin löytyisi sellaisia ikkunoita, joista ei näy kolmea puuta. Näin etenkin tiiviiden kaupunkikortteleiden keskeltä ja talojen alimmista kerroksista. 

Sen sijaan en ole ihan varma, että miten puuntaimet menestyisivät sellaisissa kohteissa. Tai mihin kohtaan katua tai jalkakäytävää ne sijoitettaisiin. Vai olisiko Virran tarkoitus yksinkertaisesti purkaa nämä kadut ja istuttaa niiden tilalle puurivejä?

* * *

Lopuksi maahanmuuttajavaltaisella alueella oman kertomansa mukaan asunut puheenjohtaja Virta kertoi pitävänsä typeränä kysymystä siitä, että olisiko hän itse valmis asumaan maahanmuuttajavaltaisella alueella segregaation torjumiseksi ja laittamaan lapsensa sellaisen alueen päiväkotiin tai kouluun, jotta kantaväestön lasten osuus näillä alueilla ei pienenisi liikaa. Näin siksi, ettei hän pidä ajatuksesta, jonka mukaan maahanmuuttajataustaiset lapset olisivat vähemmän toivottavaa leikkiseuraa.

Kaiken kaikkiaan sain Helsingin sanomien jutun luettuani hyvän käsityksen Vihreiden puheenjohtajan loogisen ajattelun kyvyistä ja hänen edustamansa puolueen politiikasta. Ja mikä tärkeintä, pystyin sen pohjalta päättämään ilman vaikeuksia, että annanko puolueelle ja sen puheenjohtajalle kannatukseni ensi viikonloppuna järjestettävissä alue- ja kuntavaaleissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Paljastava näytelmä
Pysäyttääkö opposition ja järjestöjen haukkuma suojelupäätös metsälajien uhanalaistumisen?
Vihreiden punainen raja ylittyi - vai ylittyikö?

Hiilinieluja vai veroeuroja?

Viime aikoina on keskusteltu paljon Suomen metsistä ja niiden hiilinieluista. Erityisesti on vaadittu hakkuiden vähentämistä, millä olisi luonnollisesti seurauksia maamme metsäteollisuudelle. 

Tästä syystä päätin kysyä ChatGPT-tekoälyltä, että miten suomalaiset isot metsäyhtiöt UPM, Stora Enso ja Metsä Group reagoisivat, mikäli metsien hakkuita vähennettäisiin kymmeneellä prosentilla. Vastauksen mukaan hakkuiden rajoittaminen voisi nostaa puun hintaa, mikä vaikuttaisi suoraan yhtiöiden kustannuksiin ja kannattavuuteen. 

UPM ja Stora Enso voisivat sopeutua helpommin, koska niillä on globaalia toimintaa ja vaihtoehtoisia raaka-aineiden hankintalähteitä. Näistä kahdesta Stora Enso voisi suhtautua hakkuiden vähentämiseen maltillisimmin, koska se panostaa muita enemmän uusiin tuotteisiin ja vähähiiliseen tuotantoon.

Sen sijaan kolmikosta suomalaisin eli Metsä Group on täysin riippuvainen suomalaisista metsistä ja niiden hakkuista. Ja siitä syystä se vastustaisi hakkuiden vähentämistä vielä voimakkaammin kuin kaksi muuta metsäjättiä. 

Tekoälyn mukaan UPM ja Stora Enso saattaisivat siirtää tuotantoa muihin maihin (esimerkiksi Uruguayhin, Ruotsiin tai Kiinaan), joissa raaka-ainetta on helpommin saatavilla. Ne voisivat myös alkaa investoida entistä enemmän kiertotalouteen, uusiutuviin materiaaleihin ja jalostusarvoltaan korkeampiin tuotteisiin kuten biopohjaisiin pakkauksiin ja kemikaaleihin sekä tekstiilikuituihin.

Metsä Groupin tilanne sen sijaan olisi hankala, koska se nojaa pitkälti kotimaiseen raaka-aineeseen. Sen seurauksena yhtiön raaka-aineiden hankinta vaikeutuisi ja niiden hinta nousisi kilpailijoita enemmän. 

Mielenkiintoinen oli myös tekoälyn näkemys siitä, että viimeksi mainittu saattaisi ratkoa tätä ongelmaa keksimällä uusia tapoja hyödyntää metsiään, esimerkiksi kehittämällä hiilinieluhyvityksiä metsänomistajille tai panostamalla entistä enemmän korkeamman jalostusarvon tuotteisiin.

Kysyin vielä tekoälyn näkemystä siitä, että voisivatko Stora Enso ja UPM lähteä kokonaan pois Suomesta, jolloin tänne jäisi vain Metsä Group, joka on lähinnä metsänomistajien osuuskunta. Tekoäly piti tällaista skenaariota mahdollisena, mutta huomautti, että Metsä Groupin asema kallistuvan suomalaisen puun käyttäjänä voisi tällaisessa tilanteessa muuttua nykyistä epävarmemmaksi. 

Lyhyellä aikavälillä Metsä Group voisi kuitenkin pärjätä hyvin. Lisäksi tekoäly arveli, että Suomen metsäteollisuuden arvo ja kilpailukyky voisivat kärsiä pitkällä aikavälillä, koska innovaatiota ja tehokkuutta edistävä kilpailu vähenisi Suomessa. Metsänomistajat olisivat joka tapauksessa tällaisen tilanteen suurimpia häviäjiä, elleivät he löytäisi vaihtoehtoisia tapoja hyödyntää metsiään.

 

* * *

Omalta osaltani pidän tekoälyn näkemyksiä varsin järkevinä ja perusteltuina. Ja siksi olisi hyvä, mikäli ne huomioitaisiin myös suomalaisessa metsäpolitiikassa. 

Näin erityisesti siksi, etteivät metsäteollisuuden viime vuoden tulokset olleet kovin hääppöisiä. UPM toki suoriutui hyvin - kiitos Uruguayn toimintojen - mutta Metsä Group ja Stora Enso kyntävät syvällä. Tämä tarkoittaa sitä, että myös suomalaisen yhteiskunnan hyöty niistä jää toiveita vähäisemmäksi. 

Asian korjaamiseksi voisi siksi kuvitella, että poliittiset päättäjämme pohtisivat tosissaan, miten metsiä ja metsätaloutta voitaisiin hyödyntää koko yhteiskunnan hyödyksi parhaiten juuri nyt - ja myös tulevaisuudessa - kun valtio velkaantuu edelleen päätähuimaavaa vauhtia. Samalla heidän tulisi myös ymmärtää, etteivät muutkaan EU-maat saavuta ilmastotavoitteitaan.

Tästä syystä ei ole realistista kuvitella, että Suomen omista hiillineutraaliuslupauksista laistaminen johtaisi valtaviin laskuihin hiilinielukauppiaille - jollaisia ei tosiasiallisesti siis tule edes olemaan ainakaan tällä vuosikymmenellä eikä EU:ssa. Ja siksi Suomessakin olisi pohdittava uudelleen se, missä suhteessa meidän kannattaa supistaa veroeuroja tuottavaa metsien teollista hyödyntämistä - saati edistää vihreän kullan jalostuksen valumista muualle - jotta saavuttaisimme laskennallisia hiilinieluja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta
Suomen luova tuho
Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun

Oliko Petteri Orpon hallitus viimeinen naula poliittisen liikkeen arkkuun?

Harry "Hjallis" Harkimon johtama oppositiopuolue Liike Nyt on nykyisen porvarihallituksen aikana hankalassa asemassa. Näin siksi, että hallitus tekee tosiasiallisesti varsin samansuuntaista politiikkaa, jota Harkimo ja hänen puolueensa itsekin haluaisivat tehdä. Eikä Harkimon puolue sen takia saavuta helposti medianäkyvyyttä. 

Nettisivujensa mukaan harkimolaiset tavoittelevat esimerkiksi EU:n keskushallinnon vallan supistamista, hallintokulujen vähentämistä terveydenhuollossa, sähkötuotannon omavaraisuutta, ruuantuotannon tekemistä kannattavaksi, suomalaiskoulujen tason nostamista ja valikoivaa maahanmuuttoa. Kaikki sellaisia asioita, jotka sisältyvät tavalla tai toisella myös Petteri Orpon (kok) kabinetin hallitusohjelmaan. 

Tällaisessa tilanteessa puolueen on vaikea saada näkyvyyttä ja sitä kautta kannatusta. Niinpä harkimolaisten kannatus on pudonnut toissakevään eduskuntavaalien 2,4 prosentista vain 1,1 prosenttiin. Siis alle puoleen.    

On ilmeistä, että tämä huolettaa Harkimoa, joka ongelman ratkaistakseen on terävöittänyt poliittista retoriikkaansa ja äärevöittänyt puolueen tavoitteita. Sen merkkinä hän ehdotti eilisen Ilta-Sanomien jutun mukaan perintöveron poistamista, ruoan arvonlisäveron pudottamista 5 prosenttiin, tuloverotuksen alentamista, kotitalous­vähennyksen korottamista, menojen jäädyttämistä nykyiselle tasolle, yhteisöveron laskemista 15 prosenttiin, yritystukien pudottamista, skaalausrahaston perustamista investoinneille ja koko Suomen julistamista "erityis­talousalueeksi".

Nähtäväksi jää, onnistuuko puheiden terävöittäminen nostamaan Harkimon joukkojen näkyvyyttä ja kannatusta. Selvää kuitenkin on, että talousvaatimuksillaan puolue siirtyy hiukan vielä Liike Nytiäkin pienemmän Liberaalipuolueen suuntaan.

Talousliberalismi on sinänsä ihan hyvä aate, mutta siltä suunnalta ei Suomessa löydy juurikaan äänestäjiä, eikä siten merkittävää lisäkannatusta puolueelle. Siten saattaa hyvinkin käydä niin, että Petteri Orpon hallituksen syntyminen ja Liike Nytin jääminen sen ulkopuolelle oli viimeinen naula poliittisen harkimolaisuuden arkkuun. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisista paljastui järkyttävä totuus
Vain Perussuomalaiset ja Liike Nyt ovat kansan linjoilla kulttuurikysymyksessä
Ylen uutistoimitus ei ymmärrä olemassaolonsa ainoaa oikeutusta

Omaisuuskatto

Vasemmistonuoret ovat huomanneet, että joillakin suomalaisilla on suuria omaisuuksia. Niinpä he ovat - itse asiassa jo vuosia sitten - ottaneet tavoitteekseen sosialisoida kaikilta ihmisiltä viiden miljoonan euron ylittävän omaisuuden. 

Tämä siis maassa, josta rikkaimmat siirtävät omaisuuttaan pois ilman omaisuuskattoakin. Ja jossa monen ihmisille työtä ja hyvinvointivaltiolle verotuloja tuottavan yksityisen yrityksen arvo ylittää mainitun viiden miljoonan euron arvon. Puhumattakaan suomalaisten pörssiyritysten suuromistajien salkkujen arvosta.

Ei siis ihme, että Kokoomuksen nuorisojärjestö väänsi kollegoidensa ehdotuksen seurauksia rautalangasta. He totesivat, että "kun omaisuuden kerryttämiseen asetetaan keinotekoinen raja, sijoittajat ja yrittäjät, jotka kykenevät mobilisoimaan suuria pääomia, siirtäisivät toimintansa nopeasti maihin, joissa heidän mahdollisuutensa kasvattaa omaisuuttaan eivät ole rajoitettuja. Tämä johtaisi väistämättä investointien ja työpaikkojen vähenemiseen Suomessa... minkä seurauksena Suomi näivettyisi". 

Lisäksi - edelleen kokoomusnuorten näkemyksen mukaan - ehdotuksen toteuttamiseksi "vaadittaisiin valtiolta ennennäkemätön byrokraattinen koneisto arvioimaan yksityishenkilöiden omaisuuden arvoa", joka sekään ei olisi yksiselitteinen ottaen huomioon esimerkiksi yritysten osakkeiden arvon vaihtelun taloudellisten suhdanteiden mukana.

Omalta osaltani lisään vielä sen, että omaisuuskaton asettaminen vähentäisi myös Suomessa pysyvien yrittäjien motivaatiota tehdä pitkiä työpäiviä saadakseen liiketoimintansa tuottavaksi - ja ylipäänsä vähentäisi ihmisten halua ryhtyä yrittäjiksi. Eikä se myöskään houkuttaisi ulkomaisia yrittäjiä tai korkeapalkkaisia erityisosaajia hakeutumaan maahamme.

On siis syytä todeta surullisena se tosiasia, että vielä 21. vuosisadalla meillä on politiikkaan pyrkimässä nuoria, joilta puuttuu täydellisesti käsitys talouden tosiasioista. Ja joista osa tulee todennäköisesti nousemaan päättäjäksi ainakin kuntiin, aluehallintoon ja eduskuntaan - ja tavoittelemaan jälleen kerran sosialistista utopiaa, joka viime vuosisadan laajamittaisissa kokeiluissa osoittautui kerta toisensa jälkeen täydellisen epäonnistuneeksi järjestelmäksi tuottamaan ihmisille vapautta ja hyvinvointia.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Paavo Arhinmäki kiisti potkaisseensa autoa
Li Andersson yllättyi
Poliittinen umpiokupla

Sanna Marin ja kaksipäinen turvallisuuspolitiikka

Yle julkaisi pari päivää sitten uutisen, jonka mukaan pääministerille oltaisiin rekrytoimassa turvallisuuspoliittista neuvonantajaa ja hänelle omaa yksikköä. Taustalla on maamme vasemmistolaisen pääministerin oma esikunta, jonka johdolla valmisteltu ehdotus on tällä hetkellä lausuntokierroksella ministeriöissä, presidentin kansliassa ja pääesikunnassa. 

Asiaa on perusteltu Suomen mahdollisella NATO-jäsenyydellä, joka vaikuttaa pääministerin työtehtäviin. Ylen mukaan "NATO-asiat osuvat Suomessa lähinnä ulkoministerin, puolustusministerin ja osin sisäministerin tontille. NATO-kokouksissa Suomea edustaisi Nato-lakiesityksen mukaan presidentti. Perustuslain mukaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtaa presidentti, yhdessä valtioneuvoston kanssa."

Mielenkiintoiseksi tämä asian tekee kaksi seikkaa. Ensimmäinen on se, että ulkopolitiikkaa - ja siten myös NATO-politiikkaa - johtaa Suomessa presidentti eikä pääministeri. Toiseksi on outoa, että asiaa kiirehditään poikkeuksellisella tavalla. Nämä seikat herättävät kysymyksiä pääministeri Sanna Marinin (sd) tarkoitusperistä. 

Ensinnäkin valtava kiire näyttäisi viittaavan siihen, että pääministerin tarkoituksena olisi nimittää oma aatetoverinsa korkeaan virkaan yhtenä viimeisistä tehtävistään pääministerinä. Oman aatteen edistäminen korkeissa viroissahan on Suomessa tavanomaista poliittista korruptiota, joten ei ole syytä epäillä, etteikö se olisi merkittävä valintakriteeri myös nimitettäessä nyt puheena olevaa "maan parasta turvallisuuspolitiikan osaajaa".

Toiseksi ulkopoliittisen asiantuntijuuden kasvattaminen pääministerin avustajakaartissa näyttäisi Marinin ja hänen puolueensa paluulta ajamaan suomalaisen vasemmiston ikiaikaista tavoitetta lisätä pääministerin ja valtioneuvoston valtaa presidentin oikeuksien kustannuksella. Tämä tavoitehan joutui syrjään vuosina 1982 - 2012, jolloin maan korkeinta virkaa hoitivat demaripresidentit. 

Lisäksi on syytä huomata, että pääministerin nyt ilmeisesti tavoittelema kaksipäinen NATO- ja turvallisuuspolitiikka sisältäisi riskin päätöksenteon kankeudesta. Ja voisi pahimmillaan johtaa jopa valtiojohdon päätöskyvyttömyyteen presidentti- ja pääministeri-instituutioiden ajautuessa eri linjoille, mikäli niiden omat neuvonantajaorgaanit suosittelisivat toisistaan poikkeavia ratkaisuja kulloiseenkin tilanteeseen. 

Siksi mahdollinen vahvistus suomalaisen turvallisuuspolitiikan miehitykseen olisi järkevää sijoittaa pääministerin avustajakaartin sijaan pikemminkin presidentin avuksi - sikäli kuin valtionhallinnon kasvattaminen on Suomen valtion nykyisessä taloustilanteessa edes perusteltua. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marin antoi signaalin Moskovaan ja Washingtoniin
Järjen ääni edellyttää Marinin hallituksen eroa
Niinistö sai kansalta vahvan mandaatin

EU:n ilmastopaketti kaatui

Euroopan Unionissa on vuosikausia kohkattu suuresta ilmastopaketista, jonka avulla on tarkoitus pysäyttää ilmaston lämpeneminen. Hanketta ovat johtaneet ja sen valmistelussa ovat aktiivisimpia olleet idealistisimmat EU:n komissaarit ja poliitikot, kuten Frans Timmermans tai Ville Niinistö.

Lopputulosta on kauhisteltu niin Suomessa kuin muuallakin. Ja eilen sitten kävikin niin, ettei paketti läpäissyt lainkaan EU-parlamentin äänestystä, vaikka joitain palasia siitä hyväksyttiinkin - esimerkiksi polttomoottoriautoista luopuminen vuoteen 2035 mennessä.

Nähtäväksi jää, kuinka paketti etenee jatkossa ja missä muodossa se lopulta hyväksytään. Omalta osaltani toivon, että EU:n poliittinen apparaatti - erityisesti komissio - ottaa asiasta oppia ja huomioi jo valmisteluvaiheessa tosielämän realiteetit. 

Näin saattaa jopa käydä, sillä ympäristöherännäiseksikin kutsuttu komissaari Timmermans kävi eilen tutustumassa pohjoiseen metsätalouteen Suomessa - eväänään komission puheenjohtaja Ursula von Leyenin kehotus kuuntella Pohjoismaisia metsäosaajia herkällä korvalla. Ja eilen ministeri Antti Kurvinen (kepu) nosti esille sen, että "meillä on Suomessa Euroopan kunnianhimoisimmat ilmastotavoitteet. Eurooppa kuitenkin on laaja maanosa, ja EU:n pitää antaa joustavuutta ja erilaisia mahdollisuuksia eri maille, jotta tavoitteisiin päästään. Esimerkiksi Suomessa on pakko saada käyttää turvemaita".

Valitettavasti realiteettien huomioiminen ei ole välttämättä selvää, sillä tosielämähän lienee opettanut meistä kaikille, että fanaatikoilla on aina vaikeuksia hyväksyä omien ideologisten näkemystensä kanssa yhteensopimattomia tosiasioita. Ja siksi Timmermansinkin tapauksessa eilen saatu oppi saattaa valua kuin vesi hanhen selästä.

EU:n ilmastopaketin suhteen ratkaisun avaimet ovat kuitenkin juuri nyt EU-parlamentilla, joka tullee minimissäänkin tekemään talouden kannalta järjellisiä muutoksia sen sisältöön. Tämän jälkeen valta siirtyy kuitenkin vielä takaisin komissiolle ja jäsenmaille, joiden välisissä neuvotteluissa paketti saa lopullisen muotonsa. 

Harmillista kuitenkin, että Suomella sattuu juuri nyt olemaan vihervasemmistolainen hallitus, josta osa tunnustaa fanatismia samaan tapaan kuin komission Timmermanskin. Tosin täytyy tässä yhteydessä kuitenkin todeta, etteivät kaikki suomalaiset vihreät ole likimainkaan yhtä fanaattisia kuin monet eurooppalaiset aatetoverinsa - mikä antaa toivoa järjen säilymisestä myös ilmastopakettiin liittyvissä neuvotteluissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maria Ohisalo palasi räväkästi - mutta kunnioittaako hän perustuslakia
Esimerkin voimattomuus sai vahvistuksen
Tutkimus osoitti EU:n ja Suomen ilmasto- ja biodiversiteettisuunnitelmat järjettömiksi

Lähes koko valtamedia vaikeni Rikosylikomisarion viestistä

Suomalainen rikosylikomisario Christer Ahlgren - siis varsin suuri tappi suomalaisessa poliisilaitoksessa - esitti eilen huolensa siitä, että Suomeen on syntynyt ensimmäinen vakavasti otettava, eli Ruotsin ja Tanskan mallin mukainen, maahanmuuttajien johtama nuorisorikollisjengi. Ja sen lisäksi useita muita huolestuttavia piirteitä omaavia katujengejä.

Hänen näkemyksensä toisti myös usein tässäkin blogissa esitetyn näkemyksen yhteiskuntamme tulevasta kehityksestä. Ylikomisarion sanoin: "olemme todella vahvasti Tanskan ja Ruotsin tiellä".

Valtamedioista asiaan tarttui ainoastaan MTV3, joka teki aiheesta jutun. Sen sijaan esimerkiksi Helsingin sanomien tai Yleisradion toimituksessa katsottiin, ettei asia ole mediajulkisuuden arvoinen. Tai ettei niiden lukijakunnalle ole syytä välittää kyseistä tietoa.

Nähtäväksi jää, saako ylikomisario jatkossa enemmän julkista näkyvyyttä huolelleen. Näin erityisesti siksi, että hänen sanomansa on luonteeltaan ennaltaehkäisevä, kuten seuraavat lainaukset MTV3:n jutusta osoittavat.

"Tilannekuva on edellytys sille, että voimme ymmärtää mikä on sitä yhteiskunnan kannalta haitallisinta rikollisuutta, johon rajalliset resurssit olisi syytä kohdistaa. Samalla on muistettava, että myös vakiintuneet rikollisorganisaatiot Suomessa ja maailmalla ovat erittäin aktiivisessa tilassa."

Siitä huolimatta edes erilaisten huolestuttavien jengien "tarkka lukumäärä ei todennäköisesti ole edes poliisin tiedossa".

Ongelman hoitamiseksi "meillä tulisi olla sekä pehmeitä että kovia keinoja. Pehmeät keinot ovat juuri näitä yhteiskuntaan integroitumisen tukemista ja syrjäytymisen ehkäisemistä", mutta "järjestäytyneisiin rikollisjengeihin nämä keinot eivät ikävä kyllä tehoa. Ne täytyisi pystyä tunnistamaan ajoissa, jotta niihin voitaisiin myös puuttua ajoissa."

Käykö suomalaisessa mediajulkisuudessa ja sen myötä poliittisessa päätöksenteossa siis siten, että viestintuoja - ellei nyt sentään ammuta, mutta - vaietaan vasemmalle kallellaan olevien toimittajien toimesta kuoliaaksi, jotta nykyisen hallituksen tavoitelistalla korkealla olevaa yhteiskunnan monikulttuuristamista voitaisiin edistää maksimaalista nopeutta ilman enempiä vastalauseita. Lopputulosta - tai pikemminkin vasta sitä ennakoivaa välivaihetta - voi jokainen suomalainen toki seurata ruotsalaisesta mediasta (tai epäsuorasti sieltä juttunsa ammentavasta PT-mediasta), mutta lienee niin, ettei kumpikaan niistä saavuta väestön suurta enemmistöä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jengirikollisuuden tilasta Suomessa ja Ruotsissa
Helsingin rautatieaseman henkirikoksen pitäisi herättää hallitus
Klaanirikollisuuden torjunnalla alkaa olla kiire

Miltä Emmanuel Macronin pyrkimykset näyttävät juuri nyt?

Ranska valitsi eilen odotetusti presidentikseen oman poliittisen liikkeensä ehdokkaan Emmanuel Macronin. Suomen lehdistössä on sen seurauksena arvioitu tuloksen merkitystä Ranskalle, EU:lle ja Suomelle. Seuraavassa muutamia arvioita.

Macronin taloudellisia tavoitteita ovat esimerkiksi työmarkkinoiden joustavuuden, tuottavuuden ja kilpailukyvyn kasvattaminen, julkisen sektorin pienentäminen ja työajan pidentäminen. Hän haluaa myös syventää integraatiota EU:n sisällä, mm. EU:n yhteisvastuuta tulisi lisätä.

Euroalueella tulisi olla käytössään oma budjetti, jota käyttämällä voitaisiin tehdä enemmän investointeja. Myös Saksan valtavaa vientiylijäämää tulisi vaalivoittajan mukaan tasata.

Suomelle tärkeässä Venäjä-politiikassa Macron on pitkälti niillä linjoilla, joista EU:ssa on aiemmin sovittu. Siten hän ei aja radikaalia muutosta, ja yhteisymmärrys muiden jäsenten kanssa löytynee.

Arvoituksellisimmassa kommentissaan Macron lupasi tehdä kaikkensa seuraavan viiden vuoden aikana, jottei ranskalaisilla olisi "enää mitään syytä äänestää ääripuolueita". Tämä on tietenkin erinomainen tavoite, mutta ainakaan minä en ymmärtänyt miten hän aikoo toteuttaa sen.

Tuleva presidentti kertoi myös Euroopan ja muun maailman odottavan, että Ranska puolustaa kaikkialla valistuksen henkeä, jota kaikkialla uhataan. Hänen mukaansa "he odottavat, että puolustamme kaikkialla vapautta ja suojelemme sorrettuja".

Macronin Ranska tulee myös olemaan terrorismin vastaisen taistelun eturintamassa, mitä ikinä se sitten tarkoittaneekin. Tuskin kuitenkaan maahanmuuttopolitiikan kiristämistä, vaikka maa onkin viime vuosina kärsinyt muslimiterrorismista enemmän kuin mikään muu Euroopan maa.

* * *

Kaiken kaikkiaan näyttää siis siltä, että Macron pyrkisi tekemään Ranskan talouteen samantapaisia linjauksia kuin Sipilän hallitus Suomessa. EU-politiikassa integraation lisääminen tarkoittaisi tulonsiirtomekanismeja pohjoisesta etelään ja jäsenmaiden päätösvallan kaventamista entisestään. Ulkopolitiikassa ei liene odotettavissa suuria muutoksia, mutta maahanmuuttopolitiikka saattaa muutua entistä löperömmäksi.

Toisaalta ranskalainen kielenkäyttö poikkeaa pohjoismaisesta siinä, ettei aivan kaikkea ole tarkoitettu kirjaimellisesti otettavaksi. Siten tässä vaiheessa on vaikea sanoa kuinka suuri osa edelle kirjoitetusta johtaa muutoksiin ranskalaisessa politiikassa.

Erityisesti näin on nyt kun tulevalla presidentillä ei ole tahtoaan toteuttamassa omaa vahvaa puoluetta parlamentissa. Se saattaa tosin korjaantua valtakauden aikana, mutta ainakin aluksi Macron tarvitsee jokaisen ajamansa muutoksen taakse nyt hävinneiden puolueiden tuen, mikä ei välttämättä ole kovin helppoa. Vaarana on siten koko ranskalaisen lainsäädäntötyön jämähtäminen samaan tapaan kuin Suomessa kävi Kataisen hallituskaudella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toimittaja Pekka Mykkänen koki yllätyksen
Kommunisteilla ratsastaminen on lyhytnäköistä
Humanitaarinen maahanmuutto ja sammakko kattilassa