Timo Soini loi muutamia vuosia sitten poliittiseen sanastoon termin hillotolppa. Hän tarkoitti sillä tulevaisuudessa häämöttävää palkintoa, jonka saavuttamisen välivaiheilla ei ole merkitystä.
Kun vanha Perussuomalainen puolue hajosi oli varsin todennäköistä, ettei uusi puolue tulisi olemaan pitkäaikainen eduskuntapuolue. Gallupit ovat myöhemmin vahvistaneet tämän käsityksen.
Koska Sinisten syntyyn osallistui monia varsin kokeneita poliitikkoja Soinista itsestään alkaen, on todennäköistä, että he ymmärsivät lähtöönsä liittyvän varsin suuren riskin eduskuntauran päättymisestä. Avoimeksi kysymykseksi jäi silloin hillotolpan luonne.
Tänään saimme siihen yhden vastauksen. Iltalehti nimittäin kertoi entisen ministerin Hanna Mäntylälle (sin) annetun vastavalmistuneena maisterina EU:sta "erityisneuvonantajan (Special Advisor) tehtävä, jossa tehtäväalueena on radikalisaation estäminen painottuen nuorisokysymyksiin sekä syrjinnän ja syrjäytymisen ehkäisemiseen".
Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostesaari totesi, että "kyseessä on ilmiselvästi poliittinen virkanimitys". Samaan viittasi kriisinhallintakeskuksen johtaja Juho Särkilä, jonka mukaan kansainvälisiin siviilikriisinhallintatehtäviin lähetetään virkamiehiä tai oman erityisalansa asiantuntijoita kuten rajavartijoita, syyttäjiä, tuomareita ja ihmisoikeusasiantuntijoita - eikä siis poliitikkoja.
Kuluva vaalikausi ja Sinisen vaihtoehdon eduskuntavaellus päättyvät vuoden kuluttua. Odotettavissa on siten lisää nyt nähdyn kaltaisia hillotolppanimityksiä.
Se ei ole mielestäni kovin kiintoisaa, vaikka ilmiselvää verovarojen väärinkäyttöä onkin. Sen sijaan ilman hillotolppaa jääneiden henkilöllisyys kyllä kiinnostaa kovasti - ja pelkästään inhorealistisista syistä.
Osoittaahan se, ketkä Halla-ahoa karkuun lähteneistä olivat vailla realistista ajattelukykyä ja tulivat siten pahasti Soinin vedättämiksi. Ja osoittautuivat samalla lapsellisen sinisilmäisiksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sinisten poliittinen eriytyminen voisi lisätä maahanmuuttokriittisten kokonaiskannatusta
Soinilaiset saavat alle puolet halla-aholaisten kannatuksesta
Hyvä, että Perussuomalaiset hajosi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hanna Mäntylä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. maaliskuuta 2018
torstai 17. joulukuuta 2015
Itsestäänselvyyksiä
Helsingin Sanomat uutisoi tänä aamuna, että aktiivisesti hoidetut sijoitussalkut tuottavat heikommin kuin passiivinen omistus. Se mainitsee syyksi aktiviseen salkunhoitoon liittyvät kulut, jotka olisi tarkoitus saada takaisin sijoitusten paremman tuoton kautta.
On kuitenkin itsestään selvää, ettei salkunhoitaja voi tuottaa omaa palkkaansa vapailla markkinoilla, ellei hän omaa salattua tietoa. Sellaista kutsutaan sisäpiiritiedoksi, eikä sen hyödyntäminen ole sallittua, vaikka sitä olisikin käytössä. Tämä ei tarkoita, ettei sisäpiiiritietoa pyrittäisi hyödyntämään, mutta rikoksena se "kannattaa" tehdä vain omaksi eduksi - ei siis sijoitussalkun eduksi.
Toinen seikka, joka saattaa vaikuttaa aktiivisen salkunhoitajan menestykseen jäi kirjoituksessa mainitsematta. Tarkoitan salkunhoitajan tai hänen työnantajansa oikeutta hyödyntää sijoitussalkkua omien riskiensä pienentämiseen.
En tiedä käytetäänkö keinoa todellisuudessa, mutta sijoitussalkun avulla esimerkiksi pankkiiriliike voi siirtää omia ongelmallisiksi osoittautuneita sijoituksiaan sijoitussalkun omistajien ongelmaksi. Tästä mahdollisuudesta on ainakin joissain sijoitussopimuksissa oikein erillinen (joskin epäsuora) maininta eli kaupanteko salkunhoitajan edustaman yrityksen kanssa on sallittu.
HS uutisoi myöskin, että Suomi jatkaa somaleille ja arabeille suunnattua kampanjaa, jonka tarkoituksena on vähentää Suomeen suuntautuvaa turvapaikkaturismia. Tarakoitukseen on myönnetty 230 000 euroa.
Kuluneena vuonna Suomeen on otettu vastaan yli 30 000 turvapaikkahakemusta. Ministeri Mäntylän (ps) mukaan jokainen Suomeen saapunut turvapaikanhakija, siis myös kansainvälistä suojaa tarvitsematon, maksaa veronmaksajalle keskimäärin 13 000 euroa.
Kampanja on siis taloudellisesti kannattava, mikäli sen seurauksena maahamme jättää saapumatta 18 elintasoshopparia. Luulisi olevan itsestään selvää, että tarkoitukseen kannattaisi myöntää isompikin rahapotti, kun voitolle pääsemiseen ei tarvita kuin 0,6 promillen vähennys tulijamääriin.
Yle puolestaan kertoi yöllä, että Norjaan perustetaan oma ministerinposti maahanmuttoasioille. Siihen nimitetään ministeriksi nainen, joka pitää Euroopan nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa järjettömänä. Hän on mm. moittinut "kiltteyden tyranniaa, joka vallitsee Norjan yhteiskunnassa kuin painajainen".
Lienee itsestään selvää, että Norjan maahanmuuttopolitiikka järkeistyy jatkossa. Suomessa samasta asiasta vastaa Petteri Orpo (kok).
Yle kertoi myös selvityksestä, jonka mukaan merkittävä osa köyhille tarkoitettusta asumistuesta valuu Helsingissä hyvätuloisille. Taustalla lienevät lähinnä ihmiset, jotka ovat aikanaan saaneet tuetun vuokra-asunnon arvokkaalta asuinpaikalta, mutta vaurastuneet myöhemmin.
Minusta asiassa ei ole ihmettelmistä, sillä onhan maailman sivu ollut selvää, että julkinen puuttuminen markkinoiden toimintaan aiheuttaa vääristymiä ja väärinkäytöksiä. Sen sijaan poliittisen päätöksenteon piiriin kuuluu sen arvoiminen, onko tämä haitta suurempi kuin tukitoimista saatava hyöty.
Asumisen tukemisen osalta ei Ylen uutisoiman tutkimuksen mukaan ole saavutettu ainakaan yhtenä tavoitteensa ollutta sosiaalista sekoittumista. Tämänkin pitäisi olla itsestään selvää, koska ikäviltä asuinalueilta kaikkoavat ymmärrettävästi ne, joilla on siihen varaa. Sen sijaan miellyttävässä ympäristössä asuvalla ei ole samanlaista tarvetta muuttaa vuokra-asunnostaan pois vaikka varallisuus olisikin kasvanut.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajat pois maalta vai pitäisikö heidän sittenkin sijoittaa maalle?
Rahaa riittää yhteen vaan ei toiseen
Avaimia tulevaisuuteen

* * *

Tunnisteet:
asuminen,
Hanna Mäntylä,
Helsinki,
humanitaarinen maahanmuutto,
kauppa,
markkinatalous,
Norja,
Petteri Orpo,
sijoittaminen,
sosialismi,
talous,
yhteiskunnan tuki
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
Valtamedia valehtelee Rajamäen ja Mäntylän kaatamasta paperittomien terveydenhoitoesityksestä
Kari Rajamäki ja Hanna Mäntylä kaatoivat eilen lain paperittomien terveydenhoitopalveluista. Heidän toimintaansa on kritisoitu lehdistössä laajasti mutta puutteellisesti ja jopa valheellisesti. Minä puolestani kiitän jo aiemmin esittämilläni perusteilla.
Helsingin Sanomat kirjoittaa "laki olisi turvannut paperittomille Suomeen tulleille lapsille ja raskaana oleville naisille samat terveyspalvelut kuin suomalaisille".
Yleisradio puolestaan ilmaisee lain sisällön näin: "hallituksen esityksessä paperittomille olisi myönnetty oikeus saada lyhytkestoisia välttämättömiä palveluita. Esimerkiksi lasten ja raskaana olevien naisten tilanne helpottuisi. Paperittomat eivät kuitenkaan saisi kaikkia samoja palveluita kuin mitä ihmiset, joilla on kotikunta Suomessa."
Iltalehti taustoittaa asiaa yhtä vajavaisesti: "laissa kunnille olisi tullut velvollisuus järjestää eräitä terveydenhuollon palveluita niille ulkomaalaisille, joilla ei olisi muutoin pääsyä niihin. Tällaisia palveluita olisivat olleet välttämättömät, lyhytkestoiset terveyspalvelut, esimerkiksi raskauden ja synnytyksen hoito".
Mediavallasta saa hyvän käsityksen, jos vertaa edelle kokoamiani kolmen suuren mediatalon uutisia lakiesitykseen. Sen mukaan "....lailla turvattaisiin nykyistä paremmin oikeus välttämättömään huolenpitoon ja riittäviin terveyspalveluihin Suomessa oleskeleville... joilla ei ole oikeutta muihin julkisen terveydenhuollon palveluihin kuin kiireelliseen hoitoon. Tällaisia palveluja olisivat... raskauden ja synnytyksen hoitoon liittyvät palvelut sekä pitkäaikais- ja muiden sairauksien hoito...
Lakiehdotuksessa tarkoitetuille alaikäisille tulisi järjestää kaikki tarvittavat terveydenhuollon palvelut saman laajuisina kuin niille alaikäisille, joilla on Suomessa kotikunta...kunta perisi... tuotantokustannuksia vastaavan asiakasmaksun...maksukyvyttömyys ei kuitenkaan saisi olla este palvelujen antamiselle..."
Toisin sanoen lehdistömme nostaa esiin mahdollisesti ihmisten sympatioita herättävät raskaana olevien naisten ja lasten terveydenhoitopalvelut, mutta jättää mainitsematta pitkäaikais- ja muiden sairauksien hoidon sekä palvelujen tosiasiallisen maksuttomuuden. Lisäksi se jättää kertomatta, että paperittomat saavat hoidon kiireellisissä tapauksissa jo nyt.

Lakiesitykseen sisältyy siis riski siitä, että Suomi muuttuu koko maailman kroonisesti sairaiden köyhien hoitoparatiisiksi. Ja vieläpä suomalaisten veronmaksajien laskuun. Tämä olisi valtamediankin pitänyt kertoa kaikelle kansalle, eikä rajoittaa lakiesityksen kuvailua raskaana oleviin naisiin ja lapsiin.
Olisi hyvä, jos media tarjoaisi asiakkailleen oikeaa tietoa, eikä pyrkisi ohjaamaan ihmisten näkeyksiä valheellisella ja puutteellisella uutisoinnilla. Näin kansalaiset voisivat perustaa äänestyspäätöksensä tosiasioihin ja demokraattinen yhteiskunta rakentuisi todellisen tiedon varaan. Se olisi kaikkien etu - pitkällä aikavälillä myös journalistien tai ainakin heidän jälkeläistensä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kiitos ajatuksen lukemisesta
Tervetuloa uudelleen!