lauantai 29. elokuuta 2020

Lintilä syytti hallituskumppaneitaan pikku- ja mielikuvapolitikoinnista

Nähtäväksi jää, mitä nyt alkanut teollisuuden alasajo Suomesta vaikuttaa hallituksen työilmapiiriin. Tämä tuli mieleeni lukiessani elinkeinoministeri Mika Lintilän (kepu) haastattelua Helsingin Sanomista.

Lintilä totesi sanatarkasti, että "kaikkien osapuolten pitäisi viimeistään nyt käsittää, ettei tämä aika ole pikku- ja mielikuvapolitikoinnin aikaa. Nyt pitää keskittyä yhteistyöhön. Se koskee niin hallituksen viittä puoluetta, työnantajia kuin palkansaajiakin."

Lisäksi Lintilä arvosteli perhe- ja palveluministeri Krista Kiurua (sd) kovin sanoin. Hänen mukaansa Kiurun "tiedottamisessa on valtavasti parantamista. Pitäisi tajuta, kuinka äärettömän herkkä yritysten tilanne on."

Nähtäväksi jää, miten hallituksen muiden puolueiden edustajat reagoivat Lintilän ajatuksiin. Selvää kuitenkin lienee, ettei maan johdon työskentelyilmapiiri ole juuri nyt parhaalla mahdollisella tasolla.

Hallituksen eripura ja siitä juontava kyvyttömyys ratkaisuihin on tässä taloudellisessa tilanteessa lähtökohtaisesti pahin mahdollinen tilanne. Siksi juuri nyt vallassa olevan hallituksen korvaaminen poliittisesti yksimielisemmällä vaihtoehdolla saattaisi olla paikallaan.

Käytännössä tämä tarkoittaisi joko porvarihallitusta tai ainakin Vasemmistoliiton ja Vihreiden pudottamista pois maan hallituksesta. Niitä korvaamaan tarvittaisiin Kokoomusta ja/tai Perussuomalaisia, jotka mitä todennäköisimmin lähtisivät mukaan, mikäli uuteen hallitusohjelmaan sisältyisi sekä yritysmyönteistä talouspolitiikkaa, kansallisen edun ajamista, että maailmanparannusvarojen oleellista supistamista. 

Jääkäämme siis odottamaan mitä hallituksessa tapahtuu lähiviikkoina ja -kuukausina. Onhan se tietenkin mahdollista, että muut puolueet kuuntelevat Lintilää tai että tämä on HS:n haastattelussa puhunut suoria sanoja vain miellyttääkseen kannatustaan jatkuvasti menettävän puolueensa viimeisiä tukijoita. Ensimmäisessä tapauksessa hallituksen olisi monilta osilta muutettava politiikkansa suuntaa ja jälkimmäisessä tapauksessa Suomi jatkaisi ajelehtimistaan unelmien ja todellisuudenkieltämisen välimaastossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaipolan paperitehtaan lopettaminen toimikoon vakavana varoituksena hallitukselle ja medialle
Totisesti on Sanna Marin nyt karvansa näyttänyt
Kahdeksasta tuli kolmetoista


4 kommenttia:

  1. Demarit kävivät Jämsässä propagandareissulla. Lintilä oli jätetty pois ja Skinnari (sd.) otettu tilalle.

    Työttömyysputkelle ei sitten tehdäkään mitään. Enemmistö demarien kannattajista vastustaa sen lakkauttamista kuten Vas.liittokin. Isot irtisanomiset kiristävät tunnelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen työttömyysputken poistoa pitää lakkauttaa törkeänä rehottava ikärasismi.
      Kymmenet tuhannet ammattitaitoiset ja työhaluiset ihmiset halutaan ajaa köyhyysloukkuun.

      Poista
  2. Sosialidemokraatit aloittivat kapinan laillista hallitusta vastaan reilut sata vuotta sitten. Kurjistamalla ja balkanisoimalla Suomea vihervasemmisto rakentaa uutta roviota. Ruotsi on balkanisoinnissa meitä pitemmällä ja siellä tänä viikonloppuna saatetaan nähdä tähän asti suurimmat sisällissotaharjoitukset. Kannattaa seurata esim. PT-mediaa sen sijaan, että töllöttää hypnotisoituna korruptoitunutta ja kartellisoitua valtamediaa.

    VastaaPoista
  3. Malmö eilen, milloin KANSATTOMAN-ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen Vapaavuoren tavoitteena oleva monikulttuurinen Helsinki?

    "On vain ajan kysymys, kumpi ehtii meille ensin: ”Allahu akbar!” vai ”Black lives matter!” Molemman ilmiön jäljet ovat samanlaiset, -kaaosta ja tuhoa, ja molemmat hyötyvät järjestysvallan hampaattomuudesta ja poliitikkojen epäröinnistä altistua ääriryhmien myötäilijöiden arvostelulle.

    Olen aiemmin kirjoittanut, että eurooppalaisten suurkaupunkien maahanmuuttajataustaisten nuorten mellakoinnin siirtyminen lähiöistä, siis oman asuinympäristön tuhoamisesta, kaupunkien liikekeskustoihin on merkillepantava indikaattori: Silloin on siirrytty uudelle levellille, on otettu askel kohti kaupunkisodankäyntiä, josta ovat jo varoittaneet EU-maiden turvallisuusorganisaatiot, ja mm. Europarlamentille joulukuussa 2015 jaettu raportti.

    Sana, jota mm. Ranskan sisäisen turvallisuuden viraston DGSI:n johtaja Patrick Carval käytti puhuessaan keväällä 2016 Ranskan parlamentin turvallisuusvaliokunnalle ja toisellekin valiokunnalle, on #sisällissota. Kyllä, siteerasin oikein. Carval varoittaa muslimiväestön käyttäytymisen -Carval mainitsee taharrus-ilmiön- tai jonkin terroriteon provosoivan ”äärioikeistoa” tekoihin, jotka taas kiihdyttävät maahanmuuttajia, ja kehityskulku sodankaltaiseen tilanteeseen on avattu.

    Euroopassa on jo näitä sodankaltaisia tilanteita muistuttavia tapahtumia: Eilen Malmössä Ruotsissa, puhumattakaan ns. ”Black lives matter” -rauhattomuuksista, joissa agitaattorien villitsemät ihmisjoukot ovat tuhonneet historiallisia monumenttejä, rakennuksia ja kokonaisia liikekortteleita poliisin juurikaan estelemättä. Tätä on tapahtunut Yhdysvalloissa, Englannissa, Ranskassa, mm. Hollannissa. Ei vielä kuitenkaan Suomessa, mutta ilmiö näyttää lähestyvän periferiaakin..."
    Koko artikkeli: https://www.extrauutiset.com/malmo-eilen-milloin-helsinki/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!