torstai 3. elokuuta 2017

Mänttikuulaa Kirkkonummella

Jalkapalloa kutsuttiin minun nuoruudessani toisinaan halveksivasti mänttikuulaksi. En tiedä mistä nimitys tuli, enkä koskaan itse ryhtynyt käyttämään sitä, mutta ns. stadin derbyn yhteydessä lajin fanien toiminta on osoittanut nimityksen käyttökelpoiseksi.

Helsingin paikallisotteluissahan joukkueiden tietyille kannattajille on tullut tavaksi rähinöidä keskenään. Nyt tuo rähinöinti näyttää siirtyneen kauemmas pelipaikalta, eli Kirkkonummelle. Sinne olivat nimittäin lähteneet yhteisestä sopimuksesta molempien joukkueiden kannattajat tappelemaan keskenään.

Kuten tappeluissa helposti käy, oli yksi osallistujista - puolalainen mies - loukkaantunut vakavasti, minkä seurauksena ääliöiden yhteenotto tuli kaiken kansa tietoisuuteen. Aiemmin samojen joukkueiden yhteenotoissa ovat häiriköineet myös poliittisten ääriliikkeiden jäsenet, mutta vielä ei ole tiedossa oliko Kirkkonummen tapauksessakin kyse siitä vai "pelkistä" jalkapallofaneista.

Niin tai näin. Joka tapauksessa tapaus osoittaa jälleen kerran, ettei ihmiskunta koostu pelkästään valioyksilöistä, vaan joukkoon mahtuu myös toisen ääripään kulkijoita. Parempi tietenkin, että sellaiset purkavat tyhmyytensä hedelmät toisiin samanlaisiin kuin sivullisiin.

Siitä huolimatta ilmiö on vastenmielinen ja jalkapalloväen tulee ponnistella lopettaakseen toimintansa välittömässä ympäristössä tapahtuvan idiotismin. Kuten jo aiemmin olen ehdottanut, yhteiskunta voisi edistää asiaa esimerkiksi sitomalla jalkapallolle annetun tuen väkivaltakierteen katkaisemiseen.

Nyt esille nousseiden tapahtumien pelipaikka Kirkkonummella saattaa osoittaa, että jotain on tehtykin, koska pukarit olivat valinneet riehumisensa kentäksi kaukaisen Kirkkonummen sorakentän. Väkivaltaa syrjäinenkään paikka ei kuitenkaan oikeuta.

Siksi nykyaikaisen mänttipallon pelaamista ei voi hyväksyä edes Kirkkonummella - ei etenkään, kun siitä näyttää koituvan terveyspalvelujen turhan kuormittamisen kautta kustannuksia veronmaksajille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihervasemmisto hyväksyy väkivaltaisiksi tiedettyihin mielenosoituksiin osallistumisen
Haluammeko lisää reppanoita?
Rohkeita miehiä, ressukoita ja väkivaltaa

9 kommenttia:

  1. Kautta aikain ihminen on hankkinut valtaa ja menestystä niistä menestyksen lokeroista, mitä tämän repertuaariin on suotu.
    Kautta aikain väkivaltainen mies on kunnioitettu, ihailtu ja palkittu väkivaltaisuudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin, vaikka samaan hengenveton täytyy todeta, ettei väkivaltaista miestä tänä päivänä ihaile (länsimaissa) juuri kukaan. Päin vastoin.

      Poista
    2. Näin entisenä kadun miehenä sanoisin ettei pidä paikkaansa - joka kovanaamalla rähjääjällä noita naisia riittää ihailijoiksi ja oluen tarjoajia baarissa.
      Väkivallan käyttäjä on aina kadun lakien mukaisesti normisiviiliä valtahierarkiassa ylempänä - ja valta palkitaan aina.
      Mutta fiksummissa piireissä asia on varmastikin kuten kerrot. Valtavirrassa taas ilmiö on piiloitettu, mutta se on asia erikseen.

      Poista
    3. Nyt taitaa anonyymi todeta jotain oleellista homo sapiens nimisestä eläimestä.

      Brittiprofessori Simon Baron-Cohen on mm näitä ihmisen luonteen ominaisuuksia tutkinut ja niistä julkaissut suomennettujakin teoksia. Suosittelen. hh

      Poista
  2. Minua hieman hämmästyttää Professorin viimeaikainen halu vastuuttaa harrastajat oman kiinnostuksensa kohteen liepeille pesiytyvistä vähemmän toivotuista ilmiöistä. Jos on kiinnostunut jalkapallosta, on velvollinen vastustamaan jalkapallohuliganismia. Jos vastustaa G20 maiden päämiesten agendaa, on velvollinen vastustamaan väkivaltaisia mielenosoittajia. Ei se niin mene. Nuo hommat kuuluvat poliisille.

    Ovatko Persut vastuussa uusnatsistisesta väkivallasta? Olivatko yliopiston professorit vastuussa vaikkapa Vanhan valtauksesta? Viiniharrastajat nakkikioskitappeluista? Tuo on minusta vähän sellaista "guild by association"-meininkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentista. Eivät jalkapallofanit ole vastuussa väkivallasta, mutta joukkueiden tulisi tehdä enemmän sen kitkemiseksi. Kyse on kuitenkin viime kädessä ammattiurheilusta, jota tuetaan julkisista varoista. Toki vastuu järjestyksestä on viime kädessä poliisilla.

      G20-maiden toimintaa voi hyvin vastustaa, mutta osallistuminen väkivaltaiseksi jo etukäteen tiedettyihin mielenosoituksiin on sellaisten tukemista. Siksi sellaisiin ei tule osallistua.

      Näin siis minun näkemykseni mukaan. Toki saa olla eri mieltä.

      Poista
    2. Jos muutamat törttöilee, niin koko ryhmää rangaistaan. Toimiva ja kustannustehokas menetelmä, jota armeijat ovat menestyksekkäästi soveltaneet. Jos kuitenkaan itse ei törttöile, mutta kuuluu todelliseen tai kuviteltuun ryhmään, jota osan törttöilyn vuoksi rangaistaan, niin ei se rangaistus oikein tunnu reilulta. Tuollainen tilannehan on G20 maiden toimia väkivallattomasti vastustavilla mielenosoittajilla.

      Jos ryhmiä ja osaryhmiä lisätään, niin asia vielä monimutkaistuu. Vaikkapa itsenäisyyspäivän soihtukulkue. Kuvitellaanpa, että haluan osallistua marssille isänmaata kunnioittaakseni ja hartaan tunnelman vallassa. No, tiedän jo, mitä tapahtuu. Antifasistiset ryhmät tulevat vastamielenosoitukseen. Marssin liepeiltä löytyy myös itseään isänmaallisina pitävää väkeä, joiden toimintatavat ovat samanlaisia kuin antifasistisilla ryhmillä. Herkästi siinä alkaa väkivaltaa ilmenemään.

      Mitä minun pitäisi tehdä tuossa soihtukulkueongelmassa? Tiedänhän jo etukäteen, mitä tulee tapahtumaan. Kyllä minun silti pitäisi päästä osallistumaan ilman omantunnontuskia.

      Poista
  3. Professori se jaksaa ajatella mätäkuullakin miltei joka päivä. Käyp katteeks.

    Mänttikuulasta en ole aiemmin kuullut, potkupallosta vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tässä tauko. Mänttikuula ei liene ollut kovin yleisessä käytössä, eikä etenkään jalkapallosta pitävien tai sitä harrastavien käytössä. Siksi se sopii paremmin tässä kuvattuun käytöksen kuin taitoa ja kestävyyttä vaativan pallopelin nimeksi.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!