maanantai 4. heinäkuuta 2016

Saako kansalle antaa valtaa?

Aamun lehti kertoi meille, että vaalitavalla on seurauksensa. Pääkirjoituksen taustalla oli luonnollisesti Iso-Britannian kansanäänestys, jonka seurauksena saarivaltio saattaa erota Euroopan Unionista.

Itse jutun pääsanoma on selkeä ja oikein. Britannian kaltainen pieniin vaalipiireihin perustuva enemmistövaalitapa estää uudenlaisten ja koko valtakuntaa koskevien poliittisten aatteiden leviämisen parlamenttiin ja synnyttää siten kansakunnan poliittisen pinnan alle jännitteitä, jotka saattavat purkautua yllättävällä tavalla. Poikkeuksen muodostavat vain paikalliset aatteet, kuten Skotlannin itsenäisyyden tavoittelu, joiden kannatus on keskittynyt yksittäisten vaalipiirien alueelle.

Kirjoituksessa todetaan suomalaistyyppisen suhteellisen vaalitavan tuovan yhteiskuntaan vakautta. Uudet aatteet saavat edustajia eduskuntaan ja niiden edustajat pääsevät kannatuksen ja hallitusneuvotteluiden niin salliessa myös käyttämään valtaa. Esimerkiksi juuri nyt maamme eduskunnassa ei ole yhtään puoluetta, joka ei olisi ollut nykyisessä tai edellisessä hallituksessa.

Miksi siis kirjoitan tässä blogissa jutusta, jonka kanssa näyttäisin olevan samaa mieltä?

Vastaus kuuluu: siksi että jutun viimeinen kappale on lievästi sanottuna päätön. Sen mukaan "Suomalainen tapa vahvistaa edustuksellisen demokratian asemaa ja pienentää tarvetta kuljettaa asioita kansanäänestysten kautta. Sitä paitsi Suomessa on jo kysytty kansalta EU-jäsenyydestä."

Onko päätoimittaja siis ihan oikeasti sitä mieltä, että kerran kansanäänestyksellä päätettyä asiaa ei voi koskaan asettaa uudelleen suomalaisten suoraan arvioitavaksi? Ei edes silloin, kun edellisestä äänestyksestä on 22 vuotta, äänestyksen kohteessa on tapahtunut aivan oleellisia muutoksia ja sen seuraukset ovat olleet ennalta arvaamattomia?

Sinänsä en ole tässä kirjoituksessa vaatimassa kansanäänestystä Suomen EU-jäsenyyden lopettamisesta; pelkästään gallupeista tiedämme, ettei sellainen muuttaisi nykytilannetta. Enkä sitä edes kannata (ainakaan nyt), vaikka pidänkin paluuta markkaan perusteltuna, vaikka äskettäin sovittu kilpailukykysopimus vahvistikin uskoani kykyymme selvitä myös yhteisvaluuttajärjestelmässä.

Haluaisin kuitenkin muistuttaa siitä, että ihmisille kansanäänestysten kautta veto-oikeuden antaneet sveitsiläiset ovat rakentaneet maastansa pysyvän menestystarinan. Siksi sen halveksunta maan suurimman sanomalehden pääkirjoituksessa on lievästi sanoen omituista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin Sanomat, pääkirjoitus
Erinomaisen elinympäristön tarjoava yhteiskunta
Suora demokratia - suorat kansanäänestykset

15 kommenttia:

  1. vanhimmat Suomen kansalaiset , joilla ei ole ollut mahdollisuutta kansanäänestää EU;sta ovat kohta 40 vuotiaita. Lisäksi ne miljoona äänioikeutettua, jotka eivät vaivautuneet ilmaisemaan mielipidettään tässä lopullisessa ja kaikenkattavassa äänestyksessä.

    VastaaPoista
  2. Silloin 22 vuotta sitten äänestyspaikalla tiesin että se tieto minkä olin saanut EU:sta ja sen merkityksestä minun elämääni oli niin vähäistä ja epämääräistä, että saatoin yhtä hyvin heittää kolikkoa. Klaava tuli, siis äänestin EI.

    Nyt kun olen saanut enemmän ja omakohtaista tietoa olen edelleenkin epävarma. EU:ssa on hyviäkin puolia, mutta myös direktiivejä, jotka ovat todellisuudessa silkkaa kiusantekoa. Ja nuo typerykset Arkadianmäellä haluavat noudattaa idioottimaisimpiakin määräyksiä, vain koska ne tulevat Brysselistä!

    VastaaPoista
  3. Paavo Haavikko kyseli: "Kun kansa saa vallan niin kuka sen saa?” Suomen EU-kansanäänestystä ohjattiin valtavalla propagandakampanjalla Kyllä-puolen voitoksi, mukana oli koko mediakenttä sekä valtaeliitti. Silti tulos oli yllättävän täpärä. Jos Pohjola olisi äänestänyt toisessa järjestyksessä Norjasta alkaen, niin todennäköisesti emme olisi EU:ssa.

    Valtaeliitti vei meidät euroon, vaikka minä ainakin muistan, että nimen omaan luvattiin järjestää siitä uusi äänestys, kuten Ruotsissa tehtiinkin ja ei-puoli voitti, vaikka kansaa yritettiin ohjata oikeaan tulokseen.

    Enemmistövaalitavalla on huonot puolensa, mutta sen hyvä puoli on, että äänestäjä yleensä tuntee oman edustajansa, koska vaalipiiristä valitaan vain yksi edustaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänestykset pohjoismaissa ajoitettiin tarkoituksella siten kuin ne ajoitettiin. Eli ensin EU-myönteisin Suomi, jotta se vetäisi muut mukaansa.

      Poista
  4. Tuolloin harhaanjohdetun EU-kansanäänestyksemme aikoihin elimme murroskautta, jolloin eli vielä kunnianarvoisen ja kunnioitetun tiedotusvälineiden kentän perintö. Häikäilemätön valehtelu ja painostus käytti hyväkseen sitä luottamusta, jota väistymässä olleet viimeiset valtiomiehet olivat kansassa kasvattaneet.

    Voi vain toivoa, että Fixit-mörkö hiukan ahdistaisi kiimaisimpia liittovaltiouskoisia. Lopultakin lienee selvä, että parhaimmassakin tapauksessa Suomen käy kuin 1917 eli isäntävaltio (nyt EU) lakkaa olemasta ja pakko ajaa koettamaan omilla jaloilla seisomista. Eri asia sitten on, kuinka pian löytyy uusi taho kumarreltavaksi. Tsaarin Venäjä antoi eliitillemme kuvernöörin ja varakuninkaan (Ehrnrooth Bulgariassa 1800-luvulla) paikkoja, ja Bryssel on hivellyt egoa komissaarinpaikoilla.

    Kansa on ollut vain välttämätön paha.

    VastaaPoista
  5. Syy kansanäänestyksiin on siinä, että lopuksi kansa kuitenkin maksaa viulut.

    Se onko kansa päätöksessään "oikeassa" päivän suhdanteen mukaan, on sivuseikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pitkälti samaa mieltä. Niin makaa kuin petaa. Sveitsissä ovat pedanneet hyvin.

      Poista
  6. EU:lla on omat kotkotuksensa, mutta kyllä kotoinenkin byrokratia osaa. Pelkäämpä, että EU:sta lähteminen ei meitä byrokraateilta pelasta ellemme opi pois alamaisen asenteesta.

    EU toi aluksi järkevyyttä moniin asioihi. Valitettavasti byrokratiamme on oppinut, miten keplutella omat rakkaat kotkotukset säilymään, vaikkei EU niitä suosisikaan.

    EU:n vähemmän järkevien ohjeiden soveltaminen idiottimaisen pikkutarkasti taitaa olla osa tuota "kepluttelua" - kenties hinta mikä omien kotkotusten säilyttämisestä suoritetaan.

    VastaaPoista
  7. mika mattaa: tuo toteamus kansan oikeudesta äänestää on taivaan tosi! Koska kansa todellakin maksaa viulut niin hyvässä kuin pahassa, sen oikeutta äänestää vaikka "väärin" ei eliitillä pitäisi olla pienintäkään oikeutta arvostella. Joka tapauksessahan se makaa niin kuin petaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua että käytin äsken edelle vastatessani samaa kielikuvaa.

      Poista
  8. Valtaapitävien EU-korruptoitujen maanpetturien agendaa ajava valta- eli valemedia ei kerro kansalle tästä:
    "Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä "A-nelosella"",
    *http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella

    Britti-patriootti David Noakes (eutruth.org.uk/) on sanonut:

    “The EU has bribed 28 Prime Ministers with £10 million per treaty to sign away their nations and their freedom. Ordinary Ministers get less. Its much cheaper than building weapons and going to war, as Adolf Hitler did.”
    eli EU on lahjonut 28 pääministeriä 10 miljoonalla punnalla per sopimus allekirjoittamaan valtionsa ja sen vapauden luovuttamisen pois. Tavalliset ministerit saavat vähemmän. Se on paljon halvempaa kuin aseiden valmistaminen ja sotaan lähteminen kuten Adolf Hitler teki.

    "EU palkitsee maidensa myyjät!
    Kuten tuossa on MV:kin todennut, jokaiselle tarpeeksi Suomen kansaa kusettavalle poliitikolle ja päättäjälle on luvassa EU:n kovapalkkainen ja mehevä virka, kirjoittaa lukija..."
    Koko artikkeli: http://mvlehti.net/2016/07/02/eu-palkitsee-maidensa-myyjat/

    Ruotsalainen Lars Bern toteaa vastaavasti artikkelissaan ”Brexit har blottat etablissemangets totala förakt för folket” mm.:

    ”EU har visat sig vara en verklig guldkalv för politikeradeln. EU eliten har med stor list och skicklighet räknat ut hur man skall minimera politikernas eventuella motstånd mot den överstatliga hydra som växer fram i Bryssel. Genom tiotusentals obscent högt arvoderade befattningar som parlamentariker och tjänstemän, har de skaffat sig ett instrument för att köpa våra politikers lojalitet. Man har t.o.m. lyckats korrumpera svenska miljöpartister som svikit tidigare ståndpunkter och idag framstår som unionens främsta försvarare mot folkviljan. När nu guldkalven är hotad genom Brexit reagerar politikeradeln med ursinne. De demonstrerar att de inte tillmäter folket någon som helst förmåga att bedöma sitt eget bästa.”

    http://www.bakom-kulisserna.biz/news/brexit-har-blottat-etablissemangets-totala-forakt-for-folket/

    VastaaPoista
  9. EU:n diktatorinen jesuiittajohto on pienten askelten taktiikalla, tavallisten ihmisten huomaamatta
    viemässä EU:ta kuin pässsiä narusta Rotschildin pirullisen kasaarimafian NWO-supertyranniaan.
    EU-diktatuurin provinssit (osavaltiot) ovat tässä NWO-junassa riippumatta siitä, ovatko eurossa vai ’ulkokehällä’ sen ulkopuolella.
    (The Hidden History of the Incredibly Evil [Rotschild] Khazarian Mafia (Updated), http://www.veteranstoday.com/2015/03/08/the-hidden-history-of-the-incredibly-evil-khazarian-mafia/
    EU:n jesuiittajohto:”We are all jesuits”, http://www.djeppink.eu/en/blog/we-are-all-jesuits)

    Näitä diktatuurin kiristämisaskelia – valveutuneelle kansalaiselle ei niin pieniäkään – on tälläkin hetkellä meneillään tai suunnitteilla:

    Uusi asedirektiivi, jolla riisutaan EU-maiden kansat aseista – hampaattomat kansat on helppo alistaa millaiseen tyranniaan tahansa. Asedirektiiviä eivät EU-korruptoidut maanpetturi-vallanpitäjät tosiasiallisesti ole vastustaneet muuta kuin korkeintaan näennäisesti, ks. Suomen kansallisen kivääriyhdistyksen puheenjohtajan Runo K. Kurkon artikkeli ”Asedirektiivin muutos ja aseluvan haltijat”, http://nra.fi/puheenjohtajalla-on-asiaa-114/
    Kurko on kirjoittanut aiheesta montakin hyvää artikkelia.

    *

    "Suomen Karhu-ryhmä estämään kansannousuja muissa EU maissa",
    http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2016/06/suomen-karhu-ryhma-estamaan.html
    Luonnollisesti EU-diktatuurilla on käytettävissään muiden maiden 'karhu-ryhmiä' Suomessa mahdollisesti tapahtuvaa kansannousua vastaan, kun suomalaiset ovat vihdoin heränneet horroksestaan - tyranniaan:
    "EU:n sotilaspoliisit harjoittelivat kansalaiskapinaa varten",
    http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2016/05/eun-sotilaspoliisit-harjoittelivat.html

    *

    EU-komissio aikoo kävellä kansallisten parlamenttien yli TTIP/CETA-(ns.)vapaakauppa-sopimuksissa:
    ”The European Union (EU) plans to bypass national parliaments to implement controversial “free trade” deals, sources have revealed.”, http://www.breitbart.com/london/2016/06/21/eu-bypass-democracy-trade-deals/

    *

    Puolan ulkoministeri Witold Waszczyzkowski vuoti nämä salaiset dokumentit EU:n supervaltiosta julkisuuteen, joka on EU:n komission luoma salainen suunnitelma yhdestä liittovaltiosta, jossa kaikilta EU:n jäsenmailta viedään kaikki itsenäisyys pois ja pakotetaan liittymään yhteiseen armeijaan: http://static.presspublica.pl/red/rp/pdf/DokumentUE.pdf

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkoa edelliseen:

      Jo aikaisemmin on toteutettu:
      ”Almost 50,000 Concentration Camps For EU Dissidents”, http://www.rense.com/general81/conce.htm
      Ks. myös ”EU Dissidents Faced With Sedition, Possible Execution”, http://www.rense.com/general88/dissi.htm

      Aikoinaan Neuvostoliitosta karkotettu toisinajattelija Vladimir Bukovksy varoitti EU-diktatuurista:
      ”Vladimir Bukovksy, the 63-year old former Soviet dissident, fears that the European Union is on its way to becoming another Soviet Union. In a speech he delivered in Brussels (last week) [helmikuussa 2006] Mr Bukovsky called the EU a “monster” that must be destroyed, the sooner the better, before it develops into a fullfledged totalitarian state…”
      Koko artikkeli: http://www.brusselsjournal.com/node/865

      *

      Britti-patriootti David Noakes on ansiokkaasti selvittänyt EU:n diktatuuri-luonnetta perehtymällä kaikkiin kuuteen EU-perussopimukseen: http://eutruth.org.uk/ (Meillähän Arkadianmäelle hankkiutunut rottalauma hyväksyi liitteineen n. 3000-sivuisen Lissabonin sopimuksen LAINKAAN PEREHTYMÄTTÄ siihen!)

      Noakesin mukaan esim.:

      ”The EU is an unelected 3 tier dictatorship on the soviet model, with a sham parliament in Brussels. In time, that’s slavery for all of us.

      The EU has bribed 28 Prime Ministers with £10 million per treaty to sign away their nations and their freedom. Ordinary Ministers get less. Its much cheaper than building weapons and going to war, as Adolf Hitler did.

      That is why all the establishment is wholly in favour of the EU. Edward Heath’s bribe was money laundered to him as a Nobel Peace Prize. Except he hadn’t created any peace.
      The EU is the end of the once democratic Great Britain, which was abolished by the EU’s Lisbon Treaty on the First January 2009.[Samahan koskee Suomea ja muita EU-valtioita.]
      The EU is utterly corrupt. It cannot account for 95% of its expenditure. That’s not 5%, its ninety five % lost. Bribery is massive.”

      *

      Saksaa ymmärtäville:

      Diktatur Europa. Interviews mit Dr. Gassmann und Prof. Schachtschneider: https://www.youtube.com/watch?v=HkM9Aukolvs

      Prof. Schachtschneider: Der Lissabonner Vertrag: der Weg in die EU-Diktatur
      https://www.youtube.com/watch?v=-2OsrpzbwqQ

      "er [Karl Albrecht Schachtschneider ein emeritierter Professor für Öffentliches Recht] ist zur Zeit einer der wichtigsten Staatsrechtler Deutschlands. Immer wieder wies Schachtschneider auf das grundlegende Demokratiedefizit der EU und die Allmacht des Europäischen Gerichtshofes hin. Er führte Verfassungsklage unter anderem gegen die Einführung des Euro (1998), gegen den Lissabon-Vertrag (2009) und gegen die so genannte Griechenland-Hilfe (Mai 2010).[1]", http://de.wikimannia.org/Karl_Albrecht_Schachtschneider

      *

      Itävaltalainen politiikantutkija Karl Steinhauser osasi jo n. neljännesvuosisata sitten osuvasti nimetä yhden kirjansa: ”EU – huomipäivän Super-Neuvostoliitto”!

      Poista
  10. Kiitos Profalle avauksesta.

    Varokaamme itse ettei käy kun Olavi Paavolaiselle jonka muisti parani dementan edetessä.

    http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1410841151850

    VastaaPoista
  11. Miten viitsit lukea Hesarin sontaa?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!