perjantai 3. kesäkuuta 2016

Raikas tuulahdus Iso-Britanniasta

Tämän aamun Helsingin Sanomissa oli raikas tuulahdus Iso-Britanniasta. Se toi mukanaan mm. seuraavat suorat lainaukset.

"Euroalue on tuhoon tuomittu, ellei se muutu."

"Toinen keino on sen hyväksyminen, että rahaliitossa on sekä köyhiä että rikkaita alueita, ja niiden välillä tarvitaan pysyviä tulonsiirtoja." Ensimmäinen on jutussa esiteltävien ajatusten mukaan alhaisen tuottavuuden maiden palkkojen ja hintojen raju laskeminen ja kolmas EU:n hajoaminen.

"Moni sanoo, että ei hätää. Eurooppa on aina kehittynyt kriisien kautta. Mutta sellaista ei ole tapahtunut. Ei ole pienintäkään merkkiä, että poliitikot rikkaissa maissa olisivat valmiita myöntämään tulonsiirtojen välttämättömyyden."

"Euron ongelma on juuri se, että te Suomessa kärsitte, mutta se ei riitä. Ei ole olemassa helppoa tietä ulos, joten päättäjät ovat täysin halvaantuneet ja potkivat palloa eteenpäin."

"Mutta se hanke on epäonnistunut". Siis eurojärjestelmä ja syvenevä integraatio.

"Nämä ovat tyypillisiä EU:n toimia: painostetaan valtioita päätöksiin, joilla ei ole demokraattista tukea. Euroeliitin tapa ajaa omia vaateitaan uhkaa demokratiaa Euroopassa. Tämä on suurin ongelma, jonka manner kohtaa, ja johtaa helposti vastareaktioon kansalaisissa."

Euroeliitin näkemyksestä kansalaisten vastareaktioon populismina tuulahdus kertoo seuraavaa: "se ei ole sitä. Se on vain luonnollinen seuraus siitä, että ihmiset haluavat äänestää oman maansa hallituksen valtaan. Jos hallituksella on yhä vähemmän ja vähemmän valtaa, äänestäjät kääntyvät pois keskustasta kohti äärilaitoja."

* * *

Onko edellisten lausuntojen antaja joku pölhöpopulisti, kuten täsmälleen samojen ajatusten ääneen lausujia on meillä tavattu kutsua. Vai mistä on kysymys?

Vastaus on, että aika vaikea niiden esittäjää on kutsua populistiksi, sillä tuon raikkaan tuulahduksen takana on Englannin keskuspankin entinen johtaja lordi Mervyn King. Kannattaisikohan häntä kuunnella myös Suomen poliittisessa päätöksenteossa.

Omalta osaltani joudun toteamaan, että Kingin ajatuksista tehty juttu oli siitä poikkeuksellinen että pystyin helposti allekirjoittamaan kaikki siinä lausutut merkittävät pointit. Monista niistä olen myös kirjoittanut tässä blogissa.

Se ei kerro minun erinomaisesta talouspoliittisesta kyvykkyydestäni, vaan noiden ajatusten itsestäänselvyydestä jokaiselle, joka ei ole ideologiansa sokaisema. Toivottavasti HS:n julkaisema yhteenveto Kingin näkemyksistä johtaa myös Suomen ja koko EU:n poliittisen eliitin uudenlaisen pragmaattisen ajattelun tielle. Ja poliittisen ideologian sumuverhon poistumiseen heidän silmiensä edestä, jotta he voisivat nähdä todellisen maailman nykyistä selvemmin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ranskan talous on meidänkin asiamme
Mihin Kreikan vaihtoehdot johtavat?
Mitä pitäisi ymmärtää kurjistuvasta taloudesta?

8 kommenttia:

  1. Ei pelkoa, Suomen päättäjät pysyttelevät trurvallisesti tutulla tuhoon johtavalla polulla. Sitä ei mikään kykene muuttamaan.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. "...Jos hallituksella on yhä vähemmän ja vähemmän valtaa, äänestäjät kääntyvät pois keskustasta kohti äärilaitoja."

    Tämän pitäisi olla täysin selvää. Koska niin sanotut vakiintuneet poliittiset puolueet kieltäytyvät kuuntelemasta kansan syvien rivien huutoa, protestit etsivät niin radikaalit joukot, että niitä kuunnellaan. Paine purkautuu ennemmin tai myöhemmin, mitä myöhemmin sen väkivaltaisemmin.

    EU/Euro on väkivaltaisesti ylläpidetty keinotekoinen järjestelmä. Toistaiseksi käytetty väkivalta on ollut lähinnä taloudellista ja henkistä, mutta natiseva Euvostoliitto joutunee lopulta turvautumaan
    avoimeen aggressioon, mikäli Brysselin kolhoosista eroon pyrkivien mielipiteitä tai äänestystuloksia ei kunnioiteta.

    Siinäkin mielessä kuluva Brexit-kesäkuu tulee jäämään aikakirjoihin.

    VastaaPoista
  4. Aamen ja samat sanat. Kingin argumentit ja hänen tarjoamat vaihtoehdot ovat pitkälti yksi yhteen sen kanssa, mitä itsekin olen huudellut n. 2011 alkaen.

    Sittemmin tätä populismiksi, pelotteluksi jne aikoinaan kutsuttua näkemystä on hiipinyt kannattamaan Raimo Sailaksen, Alan Greenspanin, IMF:n Euroopanasioiden johtajien, investointipankkipomojen kaltaisia tahoja.

    Oikein syvä poliittinen valhe (euron ihanuus) istuu todella syvässä. Olen hämmästynyt siitä, miten hidasta sitä on kammeta nurin, vaikka asia on päivänselvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokuhan siitä aina hyötyy ja pitää siksi illuusiota yllä. Ajatellaan nyt vaikka erästä Siilinjärven kasvattia, joka teki aikanaan suomalaisen veronmaksajan rahoilla loistosijoituksia Kreikkaan. Mikä mahtoi olla tapahtuneen vaikuutus "miehen" uran uuteen nousuun EU:n komissaarina?

      Poista
  5. "Oikein syvä poliittinen valhe (euron ihanuus) istuu todella syvässä", koska koko valta- eli valemedia toistaa sitä tavan takaa!

    VastaaPoista
  6. Nythän pelotellaan Brexitin kustannuksilla, mikä on vähän omituista. Voiko vapaudelle laskea hintaa? Kun Iso-Britannia julisti Saksalle sodan 3.9.1939, ei se tainnut laskea kustannuksia tai hyötyjä?

    Jos jokin ei voi jatkua, se ei jatku. Euro on karmea erehdys. Mitä pitempään eurossa jatketaan, sitä suuremmat tappiot aiheutetaan, sitä enemmän työttömiä Kreikassa on kohta hukattu sukupolvi, samoin täällä. Mitä ihmeen järkeä tässä on?

    VastaaPoista
  7. "‘Brexit: The Animated Movie’ Shows In 3 Minutes Why The UK Must Quit The EU",
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=134033

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!