torstai 10. maaliskuuta 2016

Erkki Kettunen, HS ja kiihkomuslimien maahanmuutto

Erkki Kettunen on kirjoitellun maamme suurimmassa sanomalehdessä elämästään Syyriassa. En ole lukenut noita juttuja aiemmin, mutta huomasin, että sarjan viimeisessä jaksossa hän kertoi mm. seuraavaa.

"Kun luen esimerkiksi HS.fi:n kommenttiketjuista ihmisten näkemyksiä muslimeista, voin pahoin. Ei voi muuta kuin todeta, että tietämättömyys on valtaisaa.

Jos alle promille muslimeista on kiihkouskovaisia, miksi pitää tuomita kaikki?"

* * *

En tiedä mistä Kettunen on löytänyt tuon promilleen, luultavasti oman päänsä sisältä. Näin siksi, ettei luku pidä edes likimain paikkaansa.

Esimerkiksi Pew tutkimuskeskuksen selvitysten mukaan noin seitsemän prosenttia maailman muslimeista hyväksyy itsemurhaiskut joissain tilanteissa ja yhden prosentin mielestä sellaisiin on tarvetta usein. Jos pidämme itsemurhapommitusten hyväksymistä kiihkoislamin merkkinä, päädymme siihen, että sellaisia on kahdeksan prosenttia muslimeista eli noin 80 kertaa enemmän kuin Kettunen väittää tietävänsä. Hän on siis varsin tietämätön muslimien asenteista.

Jos kaikki muut muslimit ovat sitten maltillisia, tulee heidän osuudekseen 92 prosenttia. Mukaillakseni Kettusta on siis kysyttävä, että jos kahdeksan sadasta on kiihkouskovaisia, niin pitääkö meidän tuomita myös loput 92?

Vastaan itse, ettei tietenkään. Mutta samalla meidän on tiedostettava se, että ottamalla maahamme sata satunnaista muslimia tulemme ottaneeksi tänne kahdeksan kiihkouskovaista, joiden mielestä itsemurhaiskujen tekeminen on hyväksyttävää.

Sekä mietittävä aiheutuuko siitä meille sietämätön turvallisuusriski? Etenkin kun tiedämme pahimpien terroristien olevan vasta Eurooppaan saapuneiden jälkeläisiä.

* * *

Viime vuonna myönsimme Suomeen turvapaikan tai muun oleskeluluvan 652 irakilaiselle, 486 somalille, 134 syyrialaiselle ja 121 afgaanille eli yhteensä 1393 ihmiselle. Jos oletetaan näistä 90% (en tiedä todellista osuutta) olleen muslimeja saamme 1253 edellä mainituista maista tullutta muslimia.

Kahdeksan prosenttia tästä määrästä tekee noin 100 henkeä. Jos edelleen oletetaan, että maahanmuuttoviranomaiset osaavat erottaa puolet kiihkouskovaisista, jää jäljelle pelkästään viime vuoden turvapaikanhakijoista noin 50 kiihkomuslimia, jotka hyväksyvät itsemurhaterrorismin ainakin joissain tilanteissa.

Tänä vuonna tehdään paljon enemmän turvapaikkapäätöksiä kuin viime vuoden aikana. Pelkästään tammikuussa maahamme sai oleskeluluvan 140 irakilaista, 63 somalia, 36 syyrialaista ja kuusi afgaania eli yhteensä 245 ihmistä. Edelle kuvatunn laskutoimituksen perusteella heidän joukossaan on yhdeksän kiihkomuslimia, jotka hyväksyvät itsemurhapommitukset.

Samalla tahdilla saamme vuoden loppuun mennessä maahamme yhteensä 108 uutta kiihkomuslimia, jotka hyväksyvät itsemurhaterrorin. Ja nämä tulevat siis niiden viime vuonna saapuneiden 50 samanlaisen lisäksi.

* * * 

Edelle kirjoittamani perusteella haluaisinkin kysyä Erkki Kettuselta, että miksi hän ei ota selvää asioista, vaan esittelee valtakunnan suurimman lehden sivuilla 80-kertaisesti pielessä olevaa valheellista väitettä. Tehtävän ei olisi pitänyt olla ylivoimainen, koska käytin Pew-yhtiön tilastojen löytämiseen johtaneeseen googletukseen vain pari minuuttia.

Toiseksi haluaisin esittää Erkki Kettuselle vastakysymyksen siitä, että miksi minun olisi hyväksyttävä kotimaahani kymmeniä ja jopa satoja niin kiihkoisia muslimeja, että he hyväksyvät itsemurhapommittamalla tehdyt terroriteot?

Kolmannen kysymyksen esitän maamme johtomiehille ja -naisille: miksi Suomen hallitus on valmis vaarantamaan kansalaistensa turvallisuuden päästämällä maahamme joukoittain ihmisiä, joiden tiedetään hyväksyvän itsemurhapommitusten käyttämisen siviilejä vastaan? Siis vielä sen jälkeenkin, kun heidän on tiedetty tehneen muualla Euroopassa vakavia terrori-iskuja ja joidenkin osoittauduttua terroristeiksi omassakin maassamme?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
Paljastaisiko moskeijaa puuhaava islamisti todelliset aikeensa?
Egyptiläinen ennusti, imatralainen toteutti ja pietarsaarelainen vahvisti


18 kommenttia:

  1. Kettusen näkemys myös mm. naisen kaavuttamisesta oli sen verran kiintoisa, että aamupuuro takertui kurkkuun. Jos se nyt on maan laki, niin se on. Koska laki. Ja totta kai esimerkiksi otettiin myös oma vaimo, joka ihan itse halusi alkaa käyttää huivia - Suomessa.

    VastaaPoista
  2. Näitä prosenttilukuja muuttaa tietysti sekin, että suomeen saapuu matuja kiihkouskovaisalueilta.

    VastaaPoista
  3. 'Maltillisten' muslimien tehtävä olisi taistella ISISiä ja muita ääriliikkeitä vastaan, mikäli he pitävät näitä islamin vastaisina. Mutta he pakenevat länsimaihin, mistä heitä onnistuneesti rekrytoidaan näiden ääriliikkeiden palvelukseen. Tutkimukset osoittavat muslimien olevan esimerkiksi moninkertaisesti useammin antisemitistejä kuin kristityt.

    Voi myös asettaa kyseenalaiseksi, onko maltillisia muslimeita ylipäätään. Muhammad on islamin auktoriteetti, ja hän on määritellyt sen, millainen islam on. Vaikka monet muslimit harjoittavat uskoaan rauhanomaisesti, eivät hekään yleensä kiellä Muhammadin asemaa Allahin profeettana. Tietämättömiä emme ole Muhammadin elämästä ja teoista, koraanin käskyistä, miten esim. uskottomia ja vääräuskoisia tulee kohdella.

    VastaaPoista
  4. Vajaa 50 vuotta sitten kun olin kesät maalla, äitini ja muut naiset käyttivät hyvinkin yleisesti huivia. Se oli hyvin käytännöllinen suojaamaan hiuksia esim. navettatöissä, heinäpellolla jne. Ainakin vanhemmat naiset käyttivät huivia myös ihan iltakävelyllä ja arkisena päähineenä.
    Erkille tiedoksi siis; huivi Suomessa ei ole uusi asia.

    Se mihin suomessa ei oikein ole totuttu, on kasvojen peittäminen. Yleensä rehellinen ihminen ja rehellisissä aikeissa liikkuva uskaltaa näyttää myös kasvonsa.

    VastaaPoista
  5. Maassa maan tavalla!

    VastaaPoista
  6. Aika löysän mittarin asetit kiihkouskovaiselle. Jos tämä uskovainen on kristitty, niin kiihkouskovaisen määrittelyn saa paljon paljon kevyemmin, ei tarvitse uskoa itsemurhahyökkäyksiin.

    Mikähän tällainen kiihkouskovaisen määritelmä olisi, jonka täyttyessä pitäisimme kristittyä kiihkouskovaisena?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen joidenkin mielestä kiihkouskovainen kristitty. Kutsun itseäni uudestisyntyneeksi uskovaksi ja Jeesuksen seuraajaksi. Mitä se merkitsee? Sitä, että pyrin siihen, että uuden liiton (uusi testamentti) kirjoitukset ohjaisivat elämääni. Tämän teen tietäen, että täydellisesti en koskaan tule onnistumaan siinä.

      Tuttu perheellinen uskova seurakunnasta oli rahapulassa ja pyysi lainaa. ”…äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää”/Matt.5:42. Lainasimme summan, jolla olisin päässyt viikoksi Teneriffalle. Emme odottaneet takaisinmaksua, koska ”lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin”/Luuk.6:35. Jouluna totesimme ystävällemme, että laina on jo maksettu: ”tasauksen vuoksi tulkoon tätä nykyä teidän yltäkylläisyytenne heidän puutteensa hyväksi”/2.Kor.8:13.

      Päihdeongelmissa painiskellut mies tuli seurakuntaan etsimään apua. Yösijakin puuttui. Otimme hänet meille pariksi yöksi, koska ”minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne”/Matt.25:35. Emme kuitenkaan omanneet resursseja pitkäikaiseen hoitoon, joten vein hänet päihdeongelmaisia hoitavaan kristilliseen hoitokotiin. Annoin siihen työhön rahaa jonkin verran.

      Äitini ehdotti erästä liiketointa yhteisesti. Minusta se ei kuulostanut toimivalta ajatukselta, mutta koska ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi”/Matt. 19:19, niin otimme asian kuitenkin harkintaan. Harkinta-aikana tapahtui eräs asia, jonka seurauksena säästyin isohkolta virheinvestoinnilta (väärään asuntoon). Jos en olisi ottanut äitini ehdotusta vakavasti, olisin menettänyt paljon paremman tarjouksen.

      Minulle ehdotettiin erään toisen kerran pientä verovilppiä eräässä kaupankäynnissä. En suostunut, koska ”Antakaa kaikille, mitä annettava on: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli”/Room. 13:7. Tuo haluni olla rehellinen veronmaksaja esti erään ison virheen tapahtumisen asuntokaupassa, säästin merkittävän summan, noin 60 kertaa sen summan, minkä olisin ”säästänyt”, jos olisin suostunut veronkiertoon.

      Vastustan aborttia. Jenkkilässä tapahtuvat aseelliset hyökkäykset aborttiklinikoihin tuomitsen kuitenkin täysin Jeesuksen opetuksen (”älä tapa”) vastaisina. Sellaiseen ryhtyvät ovat eksyneet pahasti Jeesuksesta ja ansaitsevat esivallan antaman tuomion.

      Ja monta muutakin esimerkkiä olisi siitä, kuinka Jumalan sanan ohjeet ovat olleet siunaukseksi elämässäni.

      Olenko pelottava tapaus? Pitäisikö Suopon kiinnostua minusta?

      Poista
    2. Anonyymi kristitty:
      Minä sanoisin, että sinulla on käynyt erittäin hyvä tuuri. Mutta tuuri ei ole sattumaa. Hyvä tuuri on seurausta oikeista valinnoista.

      Onnittelen sinua.

      P.S. Abortin suhteen olen samalla kannalla, sillä poikkeuksella että en puutu vieraiden ihmisten tekemisiin omien jälkeläistensä suhteen. He tekevät itse joko oikein tai häpeälliset / synnilliset tekonsa. Minun lapseni abortointi missä vaiheessa tahansa olisi murha, siitä ei ole epäilystä.

      Poista
  7. Itsemurhapommitukset hyväksyviä muslimeita on Pew:n tutkimuksen perusteella kyllä paljon enemmän. Afganistanissa jopa 39 % ja Egyptissä 29 %. Palestiinassa 40 %.

    Pew:n tutkimusten valtaosa muslimeista haluaa Sharia-lainsäädännön. Lähi-Idän muslimeista valtaosa on sitä mieltä että naisella ei tulisi olla oikeutta avioeroon.

    Lähde:
    http://www.pewforum.org/2013/04/30/the-worlds-muslims-religion-politics-society-overview/

    VastaaPoista
  8. Kyse on siitä, mikä on "kiihkomuslimin" määritelmä. Itse vedän rajan siihen, miten muslimi suhtautuu sharia-lain soveltamiseen. Prosenttilukemat muuttuvat täysin toisenlaisiksi eli ne lasketaan kymmenissä prosenteissa.

    Maltilliset muslimit ovat merkityksettömiä siinä vaiheessa, kun suuret muslimiyhteisöt elävät vähemmän maltillisten kontrollissa ja hyväksyvät sen tekemättä mitään vastarintaa.

    VastaaPoista
  9. Olisin samoilla linjoilla että jumalan säätämän lain/tapojen noudattaminen valtion virallisten sijaan olisi se äärimmäisen kiihkouskonnollisen henkilön määritelmä.

    Tällöin vain valitettavasti tutkimusten mukaan liikutaan aivan toisenlaisissa luvuissa kuin mitä Professori blogauksessaan esittää. Lännessä asuvista muslimeistä 50-70% on tuolla määritelmällä kiihkouskonnollisia, kiihkomuslimeja. Kristityistä siihen kuuluu aniharva. Ehkä tässä on syy niihin aivopieruihin maltillisista muslimeista? ne maltilliset lemmikit ovatkin hieman pintaa rapsutettaessa kiihkomuslimeja?

    VastaaPoista
  10. Tuosta allaolevasta linkistä löytyy kymmeniä mielipidemittauksia ja tutkimuksia, joiden tuloksista voi sitten tehdä johtopäätöksiä. Minun johtopäätökseni on, että Erkki Kettusen lukemat ovat päin peetä ja noista tutkimustuloksista on syytä olla todella huolissaan. – Jussi

    http://www.thereligionofpeace.com/pages/articles/opinion-polls.aspx

    VastaaPoista
  11. Monenlaisia mielipiteitä maailmalla, Yle:n mukaan:
    "Turkin presidentin vaimo: Haaremit olivat naisten koulu"

    Emine Erdogan kehui puheessaan haaremijärjestelmän naisille tuottamia etuja.

    VastaaPoista
  12. Ja muistakaa, koko lännelle islamistisen puolueen puheenjohtaja Edogan on aina ollut maltillinen muslimi. Aina.

    VastaaPoista
  13. Valitsin tuon itsemurhaterrorismivalmiuden siksi, että siinä on kyse äärimmäisestä uskonkiihkosta, jonka äärimmäisyyttä kukaan ei voi kieltää. Ei edes 80-kertaiseen valehteluun syyllistynyt Erkki Kettunen.

    VastaaPoista
  14. Noin sekunnin googletuksen jälkeen löytyi Ilta-Paskan uutinen viime syksyltä ( http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015101920534143_ul.shtml ), jossa kerrotaan seuraavaa:

    "..Syyriassa asuva suomalainen Erkki Kettunen asuu vaimonsa Nadan kanssa kesäasunnolla Tartouksessa ja käy töiden vuoksi kotikaupungissaan Damaskoksessa.."

    Eli mitenköhän on? Asuuko se Erkki nyt oikeasti Damaskoksessa vai alaviittien ydinalueella Tartuksessa? Meinaan vaan, että jos Erkki hengailee lähinnä alaviittien kanssa, niin ukon horinoissa saattaisi olla jotain järkeä. Alaviitit kun ovat käsittäkseni melko kaukana perusmuslimeista..

    VastaaPoista
  15. Ne maltillisetkin muslimit ovat enemmän tai vähemmän fanaattisia hihhuleita meidän asteikollamme: käyttävät huivia uskontonsa takia, naiset eivät sekaannu vääräuskoisiin (ja yleensäkin naisen asema), rukoilevat, paastoavat, eivät syö sikaa ja enemmän tai vähemmän kannattavat shariaa yms.

    Kyllä moisessa hihhulisoimisessa on suomalaisella tapauskovaisellakin ihmettelemistä. Sekularisaatio on kaukana monien tulijoiden mentaliteetista, jonkinasteinen radikalisaatio varmaankin lähempänä - sellaisen avaimet hihhulismissa aina on, etenkin islamissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin ihmetellyt sitä, miten vahvasti melko sekularisoituneetkin muslimit pitävät kiinni sianlihasyöntikiellosta. Sen sijaan alkoholinkäyttökielto ei ole läheskään yhtä hyvin noudatettu.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!