Puoluekannatukset maailmanpolitiikan turbulenssin pyörteissä

Helsingin Sanomat julkaisi tänään uusimman puoluekannatusarvionsa. Sen mukaan puolueilla oli helmikuussa seuraavat kannatuslukemat ja muutokset edelliseen kuukauteen verrattuna.

Puolue	kannatus	muutos
Keskusta	21,5	0,1
SDP	21,4	0,2
Kokoomus	17,4	-0,6
Vihreät	10,9	0,1
Perussuomalaiset	10,2	0,3
Vasemmistoliitto	8,3	-0,2
RKP	4,5	0,2
Kristillisdemokraatit	3,5	-0,2
Muut	2,3	0,1

HS:n mielipidetiedustelun virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden osalta. Siten puolueiden kannatuksissa ei voi oikeastaan sanoa tapahtuneen kuukauden aikana minkäänlaisia muutoksia. Mutta katsotaan kuitenkin kuinka HS uutisoi puolueittain muuttuneet mittaustulokset.

Merkittävin ja jo otsikossa näkyvä linjaus on se, että Kokoomuksen kannatus on alhaisin vuoteen – Keskusta ja SDP jakavat kärkipaikan. Kokoomuksen kannatuksen kerrotaan myös olevan tasaisessa laskussa ja että nyt heitä äänestävien määrä on alhaisin vuoteen.

Syyksi arvellaan hallituksen politiikka, josta kovimman hinnan on lehden mukaan maksanut Perussuomalaiset. Jutussa mainitaan myös, että hallituspuolueista vain Keskusta on kasvattanut viime eduskuntavaalien aikaista kannatustansa.

Perussuomalaisista uutinen mainitsee myös sen, että puolueen kannatus on noussut aallonpohjastaan, mutta Vihreät on edelleen sitä suurempi puolue. Näitä pienempiä puolueita ei käsitellä jutussa kuvan muodossa annettuja mittaustuloksia lukuun ottamatta lainkaan.

* * *

Edelle tekemäni huomiot eivät anna aihetta kovin suuriin moitteisiin HS:n uutisointilinjaa kohtaan. Pientä poliittista vaikuttamista voi halutessaan nähdä Perussuomalaisten vertaamisessa vihreisiin sekä Kokoomuksen kannatuksen tasaisen laskusuunnan mainitsemisessa. Toisaalta molemmat huomiot ovat kyllä hyvin perusteltavissa.

Itse mielipidetiedustelun merkittävin uutinen taitaakin tällä kertaa sisältyä lehden mielipidevaikuttamisen sijasta puoluekannastaan epätietoisten suureen määrään. Se on jutun mukaan 38 prosenttia eli korkein sitten tammikuun 2011. Tuolloinhan elettiin Jytkyä edeltänyttä aikaa, jolloin Perussuomalaisten kannatus oli epäilemättä jo noussut korkeaksi, mutta ihmiset eivät ilmeisesti median harrastamasta puolueen mustamaalauksesta johtuen halunneet ilmaista kantaansa.

Kirjoitin itse tammikuussa 2011 Ylen silloisen gallupin perusteella arvion, jossa veikkasin Perussuomalaisten kannatukseksi kevään 2011 vaaleissa 17-23 prosentin kannatusta. Totuus osui tuolloin noin 19 prosenttiin. Laskelmieni perusteena käytin aiemmista vaaleista laskemaani Perussuomalaisten gallupkannatuksen ja toteutuneen kannatuksen välistä eroa.

* * *

Tämän mielipidetiedustelun ja seuraavien eduskuntavaalien välillä on vielä monta vuotta, joten näiden tulosten perusteella ei kannata ryhtyä arvailemaan seuraavan eduskunnan kokoonpanoa. Sen sijaan on hyvä panna merkille se, että suuri kannastaan epävarmojen määrä saattaa johtaa merkittäviin poliittisen kentän muutoksiin.

Tarkoittaako se sitten uuden puolueen nousemista haastamaan vanhoja. Ainakin maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvien piirissä on ollut tyytymättömyyttä Perussuomalaisten hallitustaipaleeseen, mikä saattaa kanavoitua uuden entistä radikaalimman maahanmuuttokriittisen puolueen kautta. Siis vähän kuin Ruotsissa tai Saksassa.

Toisaalta myös poliittisen keskustelun vasemmalla laidalla on esiintynyt tyytymättömyyttä hallitukseen. Se kanavoitunee kuitenkin lähinnä perinteisen vasemmiston kautta, eikä maahamme liene odotettavissa uutta äärivasemmistopuoluetta entisten lisäksi. Aika paljon kuitenkin riippuu keneen osuu valinta seuraavaksi Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi.

Ehdokkaista Li Andersson olisi vaarallisin Vihreiden ja turvallisin Perussuomalaisten kannalta. Aatteeltaan tummanpunavihreä jakopoliitikko asemoisi puolueensa Vihreiden kanssa samalle tontille ja karkottaisi varsinaisen työväestön joko Perussuomalaisten, nukkuvien tai pienten sirpalekommunistipuolueiden äänestäjiksi.

Jari Myllykoski puolestaan saattaisi olla myrkkyä Perussuomalaisille ja veisi näiltä todennäköisesti loputkin työväenluokkaiset kannattajat. Paitsi niitä, jotka ovat ymmärtäneet humanitaarisen maahanmuuton haitallisuuden palkkatyöläisten työehtojen ja sosiaaliturvan kannalta. Vihreille Myllykoski olisi luonnollisesti lottovoitto ja nostaisi heidän kannatustaan useilla prosenttiyksiköillä.

Kolmas ehdokas eli Aino-Kaisa Pekonen olisi Vasemmistoliiton itsensä kannalta potentiaalisesti paras ehdokas, joka saattaisi miellyttää sekä perinteistä työväestöä että urbaaneja punavihreitä. Ellei hän sitten liian hailakkana onnistuisi kadottamaan molempia. Perussuomalaisten ja Vihreiden kannalta hän olisi tasapuolisesti hankala, mutta ei yhtä vaarallinen kuin (puolueesta riippuen) jompikumpi muista puheenjohtajaehdokkaista.

* * *

Totuus kaiken edellä kirjoitetun taustalla on kuitenkin se, että elämme maan tulevaisuuden kannalta keskeistä kevättä. Koska vaaleihin on pitkä matka, on poliitikoilla tilaisuus tehdä aatteista suhteellisen vapaata politiikkaa, joka oikeaan osuessaan nostaa maan talouden nousuun. Mikäli näin käy, sataa onnistuminen kaikkien hallituspuolueiden laariin.

Jos taas Suomen talouden alamäki jatkuu koko hallituskauden, julkisen talouden supistukset puraisevat yhä useampia ihmisiä ja maa täyttyy sosiaaliturvan varassa elävistä maahanmuuttajista on tulevaisuus arvaamaton. Elämme siis politiikan kannalta poikkeuksellisen mielenkiintoista aikaa, jonka petasi päätöksiin täysin kykenemätön Kataisen hallitus, jonka pysäyttämää junaa Sipilän kolme ässää yrittää saada liikkeelle ja joka ei ole millään tavalla vapaa maailmanpolitiikan tapahtumien vaikutuksista.

Jääkäämme siis odottamaan mihin nyt käynnissä oleva turbulenssi lopulta johtaa. Pystyykö pohjoinen kansa nousemaan tässä tilanteessa voittajaksi vai jääkö se ajopuuna suurempien heiteltäväksi?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Professorin vaaliennuste 2015
Muutama huomio kansalaisten poliittisesta liikehdinnästä
Laskennallisia vaalitulosennusteita gallupkannatuksen pohjalta