Britanniassa toimiva kaupallinen tv-kanava Channel 4 otti käyttöön tekoälyllä luodun juontajan. Sen tarkoituksena oli osoittaa, kuinka uskottavaa jälkeä tekoälyllä voi nykyisin jo luoda.
The Guardian puolestaan kertoi kansainvälisesti tunnettujen kehitysapu- ja hyväntekeväisyysjärjestöjen alkaneen käyttää kampanjoissaan yhä enemmän tekoälyllä luotuja kuvia kurjuudesta saadakseen taloudellista tukea toiminnalleen. Näin on maailman ihmisiä järkytetty muun muassa nälkää näkevillä ja likaisessa vedessä vieri vieressä lilluvilla lapsilla, kyynelehtivällä afrikkalaisella tytöllä hääpuvussa sekä kuivuudesta halkeilevalla maaperällä.
* * *
Nämä tapaukset panevat tällaisen tavallisen professorin miettimään, että mihin me olemme ihmiskuntana menossa. Onhan tiedossa, että etenkään sosiaalisessa mediassa ei juurikaan ole rajoituksia uskottavantuntuisten tekoälyllä tehtyjen propagandavideoiden levittämiselle. Eikä siten myöskään ihmisten harhaanjohtamiselle esittämällä tosiasioina tapahtumia, joita ei ole koskaan tapahtunut.
Tämän seurauksena videoiden ja kuvien todistusvoima on – ainakin omissa silmissäni – pudonnut lähelle nollaa. Ja samalla maailman todellisten tapahtumien hahmottaminen on käynyt entistä vaikeammaksi.
* * *
Asiasta valittaminen on kuitenkin nähdäkseni aivan turhaa, sillä karavaani etenee ja koirat haukkuvat – tahdoimme me sitä tai emme - ja tulevaisuudessa jokainen voi löytää sosiaalisesta mediasta juuri omia mielipiteitään tukevia videoita ja kuvia. Oli kyse sitten sodista, yhteiskunnallisista tapahtumista tai vaikkapa seikkailuviihteestä.
Tämä on jokaisen meistä hyvä tiedostaa. Ja lisäksi ymmärtää, ettei karavaani peräänny sieltä, minne se on jo ehtinyt. Eivätkä koirat lakkaa haukkumasta, vaikka niitä kieltäisi.
Siksi tekoälyllä luodun harhautuksen mahdollisuus on hyvä ottaa huomioon aina, kun seuraa sosiaalisessa – tai missä tahansa muussa – mediassa kulkevaa uutisvirtaa. Ja kenties harmitella sitä, että uskottavantuntuisen disinformaation vaara ei pesi pelkästään puheissa vaan myös jokaisessa todelta näyttävässä videossa, joka menee syvälle tunteisiin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kotoutumistukea maahanmuuttajille
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Luokalle jättäminen lisää motivaatiota, mutta ylikulutuspäivä johtaa harhaan
Se, että ihmisen puhetta -- puhekielen rakennetta, ääntämistä, elekieltä, jne -- voidaan imitoida ja tuottaa tuutin täydeltä, ei tule koskaan riittämään sille joka näkee ihmisen pintaa syvemmälle alitajuntaan.
VastaaPoistaKoneäly ei missään eikä mistään voi oppia eikä koneoppimisessa mallintaa mitään mikä nousee alitajunnasta. Koneäly pystyy operoimaan olemassaolevilla kielimuodoilla, mutta kaikki mitä se tosiasiassa tekee on tautologiaa, sen toistamista mikä maailmassa on jo saanut muotonsa ja sanottu.
Koneäly täydellistää oman tiedollisen aikalaisajattelumme kammottavimmat virheet -- se oppii käyttämään käsitteitä juuri sillä tavalla kuin massamedian luoma "yhteiskunnallinen tietoisuus" käsitteitä käyttää. Jos meillä olisi kielen toiminnasta parempi, hmm, sanotaanko vaikkapa sata kertaa selväjärkisempi kuva kuin mikä nyt järkiajatteluamme riivaa, tekoälyllä ei olisi mitään mahdollisuuksia eksyttää meitä muodostamaan tyhjiä näennäisjärjen ajatuksia.
Esimerkiksi eile tässä blogissa pohdittiin -- Ruotsilan puheenvuorojen pohjalta -- kysymyksiä mm. "äärioikeistolaisen" ja "äärivasemmistolaisen" väkivallan suhteesta. Jokainen, joka ymmärtää ajatushistorian ja sosiologian alkeita, tietää miten harhaisia tällaiset kysymyksenasettelut ovat. Ei yhteisöistä oikeasti löydy mitään "oikeistolaista" tai "vasemmistolaista" ääriajattelua, vaan tuollaiset poliittiset "ismit" syntyvät ajatushistoriassa pareittain, ja, sikäli kun yhteisöt taantuvat, ne taantuvat "tiedollisen" kielen käsitepinnoilta takaisin tunnustuksellisiin tuntoihin, jolloin ääriajattelut kummaltakin taholta taas sulavat samaksi yhteisöilmiöksi.
Institutionalisoituneessa muodosssa kutsumme sitä -- sitten kun historia antaa tilaa tarkasteluperspektiiville -- "totalitarismiksi". Ja on siis reaalimaailman tapahtumisen kannalta ihan se ja sama nimeämmekö jonkin totalitarismin oikeustolaiseksi vai vasemmistolaiseksi. Kyseessä on de facto aivan sama reaalimaailman raakuus.
Tekoälyltä on turha kysyä, kumpaa on enemmän, oikeistolaista vai vasemmistolaista väkivaltaa. Vain ihminen osaa -- tai siis sen pityäisi osata vastata. Vastaus kuuluu: ihan se ja sama, ihan kirjaimellisesti. Ne ovat väkivallan asteella ihan yhtä ja samaa.
Tekoäly on kehittynyt jo niin että usassa oleva tehdas kehittelee ropotiikkaa joka osaa ajatella itse ja toimia maastossa pelastamassa eksyneitä ja valitettavasti näyttää että tie käy myös armeijan käyttöön. Eli tekoäly pystyy nykyään tekemään pääöksiä itsenäisesti, eli ajattelemaan asioita ja toimimaan niiden mukaan.
PoistaItse olen huomannut, että juutupessa pyörii jo paljon tekoälyvideoita. Osa paljastuu esimerkiksi vääränlaisista varjoista tai ne puuttuvat kokonaan.
VastaaPoistaNäitä säälivideoita ählämit ovat tehneet perinteisesti lavastamalla tilanteita. Nyt valehtelu on vain vaivattomampaa.
Pitäisi heti ryhtyä kehittämään tekniikkaa, jolla jokainen voisi tarkistaa onko kuvassa/äänessä käytetty tekoälyä.
VastaaPoistaTai olisiko parempi antaa olla, ihmiset kyllästyisivät ennenpitkään sähköisiin viestimiin, ja alkaisivat......elämään.
Muutamia ohjeita:
VastaaPoistaälä juokse lauman mukana,
käytä omaa järkeäsi ja arvostelukykyäsi,
al-Yleera valehtelee aina,
Hamasin Sanomat valehtelee aina.
Videot ovat täysin vailla todistusarvoa, vaikka kuinka uskottavilta ne näyttävätkin. Esim. kekkisvideot näyttävät ja kuullostavat aidoilta. Hitler on toki tekohitler...
VastaaPoista