maanantai 9. toukokuuta 2016

Oleskeluluvan saaneiden sijoittamisesta kuntiin

Helsingin Sanomien pääkirjoittaja harmitteli sitä, että hallitus ei korottanut oleskeluluvan saaneita kehitysmaalaisia vastaanottavien kuntien tukea.  Haluaisin nostaa jutusta esille yhden asian.

Se on tämä: "kuntapaikkaa vastaanottokeskuksissa odottaa nyt noin 1 500 oleskeluluvan saanutta. Heidän pitäisi päästä muuttamaan tulevaan kotikuntaansa kahden kuukauden sisällä. Tämän joukon kuukaudenkin pitkittynyt oleskelu vastaanottokeskuksessa maksaa 2,7 miljoonaa euroa."

Edelle kopioimassani esitetään pääkirjoittajan perustelu sille, että tulijat pitäisi saada siirretyksi nopeasti kuntiin. Jakolaskulla selviää, että oleskeluluvan saaneiden kustannus vastaanottokeskuksille on noin 1800 euroa kuukaudessa. Se näyttäisi olevan selvästi enemmän kuin heidän aiheuttamansa kustannukset kuntiin sijoitettuna - edellyttäen niissä olevan valmiina asuntoja tarjottavaksi.

Eroa voi arvioida vertaamalla 1800 euroa esimerkiksi kansaneläkkeen määrään, joka on 634,30 euroa kuussa. Sekä sen päälle mahdollisesti tulevat muut tuet kuten asumistuki.

1800 euron kustannus vastaanottokeskuksessa näyttäisi siis pikaisesti tarkastellen olevan legitiimi perustelu tulijoiden sijoittamiselle mahdollisimman pikaisesti kuntapaikoille. Asia ei kuitenkaan ole kunnissa niin yksinkertainen.

Lisäkustannuksia aiheutuu nimittäin terveydenhuollon järjestämisestä, perheenyhdistämisestä, tarvittavista kotouttamistoimista, mahdollisesta lasten kouluttamisesta, kenties lisääntyvästä rikollisuudesta ja niin edelleen. Näiden asioiden pohtiminen on epäilemättä yksi syy sille, miksi kunnissa ollaan aika nihkeitä turvapaikan saaneiden vastaanottamiselle.

Siis sen lisäksi, etteivät kaikki kuntalaiset suinkaan ilahdu elinympäristönsä monikulttuuristumisesta tai kuntaverojensa kasvusta. Lisäksi monet kuntapäättäjät ovat hyvin tietoisia siitä, että suurimmat tulijaryhmämme ovat heikosti työllistyviä ja näkevät vaaran ikuisen menoautomaatin syntymiselle.

Tämä jälkimmäinen liittynee siihen, että "nekin kunnat, jotka ottavat tulijoita vastaan, tekevät päätöksiä kovin pienistä määristä, korkeintaan muutamasta kymmenestä ihmisestä".  Näin siksi, että ottamalla vastaan pieniä ihmisryhmiä ehkäistään tehokkaasti monikulttuurisen rinnakkaismaailman syntymistä, koska ilman sellaista suurin osa heikosti integroituneista tulijoista katoaa monokulttuurisista kunnista sellaisiin asuinympäristöihin, joissa tällainen erilliskulttuuri on jo päässyt syntymään. Näin ikuinen menoautomaatti jää syntymättä.

Näyttäisikin siltä, että valtaosassa Suomen kuntia ja kaupunkeja päättäjät ovat valtiotason päättäjiä valveutuneempia maahanmuuttokysymyksissä. Tosiasia kuitenkin on, että siinä missä koko turvapaikanhakijaongelma tulisi ratkaista sulkemalla EU:n rajat spontaanilta turvapaikanhaulta, tulisi valtiotasoinen ongelma ratkaista supistamalla maahan hyväksyttävien tulijoiden määrää.

Tämä voi tapahtua maahan saapumisen vaikeuttamisen lisäksi tiukentamalla turvapaikan myöntämisen kriteereitä oleellisesti nykyisestä. Sekä huolehtimalla siitä, etteivät oleskeluluvan saaneille maksettavat etuudet houkuttele valitsemaan kohdemaaksi Suomea. Jälkimmäinen lienee todellinen syy sille, että hallituksemme haluaa tiukentaa perheenyhdistämistä - eikä se, että haluttaisiin vaikeuttaa tulijoiden integroitumista maahamme, kuten punavihreässä kuplassa elävät valtiotason poliitikkomme näkevät.

Kaiken kaikkiaan hallituksen päätös olla maksamatta lisätukea kunnille johtanee paineen kasvuun ihmisten pakkosijoittamiseksi kuntiin. Sen seurauksena turvapaikanhakijakriisi johtaisi yhteiskunnan entistä syvempään polarisoitumiseen niin tulijoiden ja kantaväestön kuin valtiollisen ja kunnallisen hallinnonkin välillä.

Ellei sitten käy niin, että vastaanottokeskuksissa oleskelevat turvapaikan tai muun oleskeluluvan saanet hakeutuvat omalla kustannuksellaan toisaalle. Kuten pääkaupunkiseudulle, muualle EU:n alueelle tai suorastaan takaisin kotimaahansa.

Näistä kolmesta hakeutumisvaihtoehdosta viimeinen olisi suomalaisen veronmaksajan kannalta suotuisin. Toivokaamme siis, että se saavuttaa kannatusta myös oleskeluluvan saaneiden piirissä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
250 000 euroa per maahanmuuttaja sekä hyviä talousuutisia
Mitä tilastot kertovat irakilaisten kansainvaelluksesta Suomeen?
Ozan Yanar ja minä edistäisimme ihmisoikeuksia

14 kommenttia:

  1. Lopulta turvapaikanhakijatkin hakeutunevat omiensa pariin.. pois kielimuurien vankeudesta ja vääräuskoisten keskuudesta kulttuuripiiriinsä.

    VastaaPoista
  2. Käsittämätöntä "demokratiaa" Suomessa ja Euroopassa, että on pakko ottaa vastaan tulijoita joita enemmistö ei halua.
    Muualla pystytään rakentamaan aitoja, sulkemaan rajoja ja suojelemaan omaa kansakuntaa. Esimerkkinä Yle:n uutinen tänä aamuna: http://yle.fi/uutiset/australia_palauttanut_kolme_veneellista_turvapaikanhakijoita/8866957

    "Australia käännyttää kaikki veneillä saapuvat turvapaikanhakijat takaisin lähtömaihinsa tai sijoittaa heidät Tyynenmeren saarilla Naurussa ja Manus Islandilla sijaitseviin leireihin."

    VastaaPoista
  3. Kiittämättömyys on maailman palkka! Esimerkki Kolarin kunnasta, Hotelli Kolari. Kirjoitus Lapin Kansa 4.5.16:
    http://www.lapinkansa.fi/lappi/turvapaikanhakijat-marssivat-kolarissa-ulos-huonon-kohtelun-takia/

    http://www.migranttales.net/the-kolari-finland-asylum-recepetion-center-is-a-living-hell/

    “We’ve been living in this camp for eight months and want to transfer out of this place that is a living hell,” an asylum seeker at the camp said. “The food is also horrible and there is nothing to do here.”

    Vetää hiljaiseksi kun yllä olevan mukaan ihmiset joutuvat asumaan Helvetissä.

    Kiitos paavotajukangas.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertoo paljon siitä henkilökohtaisesta vainosta, jota kolarilaiset turvapaikanhakijat ovat paenneet.

      Poista
  4. Kuntien päättäjä ovat vaan tainneet ottaa suomut silmiltään. Ovatko 17-25-40 vuotiaat rotevat miehet todellakin pakolaisia? Joista osa on vaeltanut pitkin Eurooppaa useita vuosia. Joista suurimmalla osalla on älykännykkä, hyvät varusteet, käteistä rahaa huomattaviakin summia. Jotka ovat tulleet useiden maiden ja rajojen läpi, ilmaiseksiko? Eikö ”turvaa” löydy lähempänä kotimaata tai sen rauhallisia alueita? Jotka tänne tultuaan ovat vaatimassa saamansa täyshoidon lisäksi erityispalveluja ja –kohtelua ’maassa maan tavalla’ tapojen vastaisesti? Jos tällaiset tulijat ovat turvapaikan tarpeessa, lähtöalueilla lienee jälki kuten Hiroshimassa vuonna 1945 tai Thaimaan tsunamialueella: lapset, naiset, vanhukset ovat kaikki menehtyneet. Meille puhutaan ’moniosaajista’, jotka auttavat Suomen taloutta. Tuon ’moniosaamisen’ suhteen näyttö puuttuu: miksi tänne tulijoiden maissa ei tuo ’moniosaaminen’ tule mitenkään esille. Tekemistähän sieltä ei puutu.
    -Beowolf-

    VastaaPoista
  5. Tämähän on kuin Kaurismäen elokuvasta Calamari Union. Frank -nimiset tyypit tulevat Pitkänsillan yli etsimään onneaan sitä kuitenkaan löytämättä. Nyt vain kaikkien nimi on Muhammad tai Mohamud. Näiden kaverien matka on pidempi, mutta teknisillä apuvälineillä löytävät tänne. Calamari unioni on surrealistinen komedia, mutta tämä kaikki nyt tapahtuva on tragedia. Paikkaan joka on heille helvetti. Ja meille koti.

    VastaaPoista
  6. Miksi uutisissa aina valehdellaan ja puhutaan turvapaikanhakijoista? Totuushan on, että kyseessä on elintasopakolaiset, sitä ei vaan jostain syystä haluta myöntää. Miksihän ei?

    Yle tänään: http://yle.fi/uutiset/katainen_suosittelee_suomea_hyvaksymaan_uudet_linjaukset_turvapaikanhakijoiden_taakanjaosta/8868194

    "EU:n komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen puolustaa komission viime viikolla esittämää uutta mallia, jossa turvapaikanhakijoiden jakamiseen nihkeästi suhtautuvat maat joutuvat maksumiehiksi, jos ne eivät halua kantaa omaa osaansa taakasta."

    Nyt tehdään todella kaikkensa, jotta elintasopakolaisia on pakko ottaa ja elättää heitä lopun ikänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne ovat turvapaikanhakijoita. Mutta ylivoimaisesti suurin ei ole turvapaikkaan oikeutettuja vaan turvapaikkajärjestelmää hyväksikäyttäviä elintasopakolaisia.

      Poista
  7. Richard Coudenhove-Kalergin suunnitelmaa ollaa toteuttamassa. Rotujen ja kansallisuuksien tuhoaminen euroopassa on käynnissä kovalla vauhdilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän siitä kerrotaan enemmän:
      "Varoitus:

      Seuraava kirjoitus sisältää rasismia, kansanryhmään kohdistuvan vihan lietsomista, rodullisen eriarvoisuuden avointa ihailua, ja kansanvallan halveksimista. Kuinka muuten voisi ollakaan, sillä lainattu kirjoittaja on EU:n taustalla olevan ryhmän pääideologi. Emme vastaa hänen mielipiteistään, vaan vastustamme niitä, kuten kommenteistamme selviää. R.Coudenhove-Kalergin teksti on julkaistu sellaisenaan, rikoksen tuntomerkit täyttäviä yksityiskohtia poistamatta, sillä haluamme antaa lukijoillemme realistisen kuvan nykyaikaisesta rodullisesta suprematismista, jonka ilmaus on valheellinen "monikulttuuri"-propaganda. Kehoitamme lukijaa käyttämään kriittisyytensä koko arsenaalia.

      Näillä evästyksillä, lukemisen iloa!",
      http://tappis.0catch.com/Kalergi_suunnitelma_eurooppalaisten_tuhoamiseksi.htm

      Poista
    2. "Monikulttuurismi on huijaus - Valkoisten kansanmurha ja ryöstö

      Yhden humanitaarisen maahanmuuttajan ylläpito maksaa veronmaksajalle vuodessa todennäköisesti enemmän kuin mitä maisteri tason koulutuksella keskimäärin tienaa. Lisätään yhtälöön vielä kotoutuspalvelut ja muu "monikulttuurisuusteollisuus" asianajajineen, tulkkeineen ja asiantuntijoineen, niin ollaan sellaisissa vuosimenoissa, että ei maahanmuuttaja pysty koskaan maksamaan niitä veroilla takaisin. Monikulttuurisuus on lähtökohtaisesti tappiollista toimintaa ja ei tule koskaan hyödyttämään veronmaksajia.

      Olisi kiva tietää miten paljon yksi humanitaarinen maahanmuuttaja tarkalleen maksaa, mutta tätä tietoa varjellaan paremmin kuin valkoihoista lasta namusediltä. Pakkomokuttajat todennäköisesti uhraisivat sata neitsyttä afrikkalaisille ennen kuin kertoisivat mitä monikulttuurisuus maksaa veronmaksajille.

      Tästä päästäänkin valkoisten kansojen kansanmurhaan johon monikulttuurisuudella tähdätään. Vuonna 1992 Yhdysvalloissa yli miljoona valkoihoista amerikkalaista ryöstettiin, raiskattiin, pahoinpideltiin, tapettiin tai murhattiin mustien toimesta. Yhdysvaltojen rikostilastojen mukaan on 26,5 kertaa todennäköisempää, että musta tekee väkivaltaisen rikoksen valkoihoista vastaan kuin päinvastoin. Mustat väkivaltarikolliset valikoivat uhrikseen valkoihoisen 47% tapauksista, kun valkoiset väkivaltarikolliset valikoivat uhrikseen mustan vain 4% tapauksista, mutta jos mediaan on uskominen niin vain valkoihoiset ovat rasisteja.

      Vielä karummaksi ja selkeämmäksi kansanmurha menee Etelä-Afrikassa, jossa yli 2% valkoisesta väestöstä on murhattu mustien toimesta Apartheidin päättymisen jälkeen. Valkoisia eteläafrikkalaisia on 4,5 miljoonaa ja he ovat maassa 8,9% vähemmistö. Jos joku kuvittelee, että Suomessa ja muualla harjoitettava "suvaitsevaisuusjournalismi" johtuu vähemmistöjen suojelusta, niin Etelä-Afrikka on täydellinen esimerkki todistamaan nämä luulot vääriksi. Nimittäin siellä vallitsee tismalleen sama journalistinen tapa salata mustien tekemät rikokset "nuorten" ja epämääräisten "miesjoukkojen" tekemiksi rikoksiksi, mutta kun valkoihoinen tekee siellä rikoksen olipa rikos miten vähäpätöinen tahansa, niin media pyörittelee sitä otsikoissaan viikkotolkulla ja aina on kyse "rasismista", kun valkoihoinen tehnyt jotain mustalle. Samaan aikaan mustat syyllistyvät mitä brutaaleimpiin raiskauksiin ja kidutusmurhiin, niissä ei ole koskaan rasismin muruakaan.

      Rikkinäisillä pulloilla silvottuja naisia, vauvoja mikroaaltouuneilla tapettu ja lapsia keitetty elävältä kiehuvassa vedessä. Ihmisoikeusjärjestöt ja muut katsovat systemaattisesti muualle, kun jopa presidentti laulaa "Kill the Boer" -hittibiisiä joka saa aina paikallisen mustan väestön tanssijalan vipattamaan.

      Luuletteko tosiaan, että nämä ihmisoikeusjärjestöt eivät tietäisi näistä asioista? Kyllä ne tietävät, mutta he eivät tee vain mitään, koska sama taho joka kontrolloi antivalkoista mediaa kontrolloi näitä järjestöjä ja siten päättävät mikä on ihmisoikeusrikos ja mikä ei. Valkoihoisten systemaattinen vainoaminen ei ole kertaakaan täyttänyt näiden pellejärjestöjen raportointikynnystä. Valkoihoisten idioottien raha heille kyllä kelpaa, mutta mitään he eivät tule tekemään Etelä-Afrikan valkoisen väestön hyväksi.",
      http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&thread=481261

      Poista
    3. Vuoden 1995 Barcelonan Euro-Välimeren sopimuksen mukaan: ”FREE MUSLIM IMMIGRATION TO EUROPE 2
      Secretive European Union-agreements with 10 European and North African Countries
      Abstract from the Barcelona – Euro Mediterranean Declaration of 1995:
      The Euro Mediterranean Declaration was agreed upon by the EU, Morocco, Algeria, Tunisia, Egypt, Jordan, the Palestinian Authority, Syria, Lebanon, Turkey and Israel and comprises:…”,
      http://balder.org/avisartikler/Barcelona-Declaration-Euro-Mediterranean-English-Version-2009.php

      eli

      EU tarjoaa joukolle MUSLIMI-VALTIOITA, osa niistä afrikkalaisia, VAPAAN tavaroiden, palveluiden pääoman JA IHMISTEN liikkumisen Euroopan Unioniin!

      Aiheetta ei tanskalainen patriootti Anders Bruun Laursen otsikoi edellä mainitussa linkissä ”The Greatest Act of Treason in History” eli ”suurin maanpetoksellinen toimenpide historiassa”, tarkoittaen em. sopimusta, jolla annetaan muslimeille vapaa pääsy Euroopan Unioniin mm. useista afrikkalaisista maista.

      Poista
  8. Kuntapaikan saaneen turvapaikanhakijan toimeentulotuen kuittaa käsittääkseni valtio ensimmäisiltä 3 vuodelta. Näin ollen myös sosiaaliturvalla elävä tavallaan tuo kuntaan rahaa, koska rahat tulevat valtiolta. Tämä johtaa usein myös varsin liberaaleihin tt-tuki ratkaisuihin, vrt. Lieksa.

    Jaa-a, saa nähdä miten kunnat aikovat järjestää asunnot uusille tulijoille. Veikkaan että ratkaisussa tulee olemaan mukana muuan Forenom, Luonan sisaryhtiö.

    Päivän hesarissa muuten myös mielenkiintoinen juttu Meilahti vs. Pikku-Huopalahti koulukiistasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lieksa saattaa hyvinkin olla se varoittava esimerkki, joka on saanut kyläpäälliköt välttämään isojen tulijaryhmien asuttamista.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!