maanantai 16. toukokuuta 2016

Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä YK:ta johdetaan

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon julkaisi tänään Helsingin Sanomissa näkemyksensä nykyaikaisen kansainvaelluksen hoitamisesta. Kirjoitus oli siinä määrin ajatuksia hämmentävä, että nostan siitä kommentoitavaksi pari kohtaa.

"Yli 60 miljoonaa ihmistä – puolet heistä lapsia – on paennut väkivaltaa tai vainoa ja on nyt pakolaisina maansa sisä- tai ulkopuolella. Lisäksi 225 miljoonaa siirtolaista on jättänyt kotimaansa paremman elämän toiveessa tai selviytyäkseen."

"Meidän täytyy aloittaa tunnustamalla yhteinen ihmisyytemme. Miljoonat liikkeelle lähteneet ihmiset ovat altistuneet äärimmäiselle kärsimykselle... Ihmisten liikkuminen on tyypillinen globaali ilmiö, joka vaatii myös globaalia vastuunjakoa."

Ban Ki-moon puhuu siis ensin yhteensä 285 miljoonasta kotimaansa jättäneestä. Mutta kun puhutaan ongelman ratkaisemisesta globaalin vastuunjaon kautta, onkin ongelmatapauksia "vain" miljoonia. Voimme vain arvailla miksi hän ei jälkimmäisessä yhteydessä puhu sadoista miljoonista.

* * *

Ban Ki-moon käyttää myös jo legendaarista ja maahanmuuttokriittisten suussa vitsiksi muuttunutta muotoilua: "meillä on varaa auttaa". Ja jatkaa sen jälkeen, että "me tiedämme, kuinka käsitellä suuria pakolais- ja siirtolaismääriä." 

Toki me tiedämme kuinka suuria ihmismääriä pitäisi käsitellä. Ennätyksiä lienee tehty Stalinin Neuvostoliitossa ja Hitlerin Saksassa, mutta en usko Banin tarkoittaneen niiden tapaista suurten ihmismäärien käsittelyä. 

Siksi jäin ihmettelemään, että mihin ihmeeseen hän sitten viittaa, koska me kaikki tiedämme kuinka täydelliseen epäonnistumiseen erilaisesta kulttuuritaustasta tulevien maahanmuuttajien massasiirtyminen länsimaihin on johtanut. Viittaan tässä esimerkiksi Pariisin terrori-iskuihin, somaleiden työllisyyslukuihin uusissa kotimaissaan tai vaikkapa pohjoismaisten seksuaalirikosten kehitykseen humanitaarisen maahanmuuton yhteydessä.

* * *

Omituisimmaksi YK:n pääsihteerin puhe menee kuitenkin seuraavassa lainauksessa.

"Siirtolaisten määrän odotetaan jatkavan kasvuaan kaupan, työn sekä taitojen vähäisyyden, matkustamisen helppouden, kasvavan eriarvoisuuden sekä ilmastonmuutoksen vuoksi."

Tässä kohtaa Banin puhe on suorastaan paksusti muunneltua totuutta koska hänen voi kaiken todennäköisyyden mukaan olettaa tietävän aivan varmasti, ettei nykyaikaisen kansainvaelluksen tärkein syy ole mikään hänen mainitsemistaan. Sen sijaan kyse on lähtömaiden holtittomasta väestönkasvusta.

Lisäksi hänen mainitsemansa työn ja taitojen vähäisyys sekä kasvava eriarvoisuus lähtömaissa ovat väestöräjähdyksen lisäksi seurausta ennen kaikkea niiden kasvua ehkäisevästä uskonnollis-kulttuurisesta pysähtyneisyydestä. Miksi hän ei mainitse sitä?

Mitä tulee ilmastonmuutokseen, ei lähi-itäläis-afrikkalaisen väestön siirtäminen kylmään ja korkean hiilijalanjäljen (per capita) pohjolaan suinkaan auta sen ehkäisemisessä, vaan ainoastaan pahentaa tilannetta. Totta on kuitenkin se, että matkustamisen helppous ja internetin kautta leviävä tieto sekä tarkoituksellisesti levitetty epätieto ovat lisänneet rajusti tänne pyrkivien määrää.

Valitettavasti Ban Ki-moonin kirjoitus panee vakavasti miettimään Axel Oxenstiernaa mukaillen sitä, kuinka vähäisellä järjellä YK:ta johdetaan. Onhan kovin vaikea kuvitella, että sieltä aivan tarkoituksella valehdeltaisiin niille, jotka koko järjestön toiminnan rahoittavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuutto on Vantaan kaupungin talouden tuhoava voimavara
Ban Ki-moon ja Pariisin ilmastokokous
Nykyajan kansainvaelluksesta

7 kommenttia:

  1. https://riippumatonmedia.com/2016/04/29/kuukauden-pohjanoteeraus-ykn-paasihteeri-rajakontrollista%C2%A8hyi-hyi-eu%C2%A8/

    Ei mitään laatujournalismia, mutta kuitenkin..

    VastaaPoista
  2. Toinen mielenkiintoinen artikkeli samalta sivustolta: "Japani: Muslimeiden Helvetti?", https://riippumatonmedia.com/2015/11/11/japani-muslimeiden-helvetti/

    Jos meillä olisi SUOMALAISTEN puolesta toimivat päättäjät - mutta kun ei ole - niin saattaisivat ottaa opikseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenköhän hyvin nuo väitteet nyt vain mahtavat pitää paikkaansa..?
      Lähteet olisi kiva nähdä..

      Poista
  3. "Teologian tohtori ja dosentti Juha Ahvio piti syyskuun lopulla Helsingissä mielenkiintoisen esitelmän länsimaiden pakolaiskriisistä sekä kriisin taustoista.

    Ahvion mukaan suurin väestömassoja liikutteleva voima ovat monikansallista kulttuurimarxismia ajavat suurkapitalistit...",
    http://magneettimedia.com/tohtori-juha-ahvion-esitelma-pakolaiskriisista-ja-terrorismista/

    Yhdysvallat organisoi ja maksaa ihmissalakuljettajille Eurooppaan: "
    USA organiserar och betalar människosmugglare till Europa",
    http://whitetv.se/sv/inget-fritt-medium-i-sverige/1297-usa-organiserar-och-betalar-maenniskosmugglare-till-europa.html

    VastaaPoista
  4. Jätetään nyt Professorillekkin sitten joskus joku kommentti, kun mahdollisuus kerran on !

    Eli; tämä Banki-Manki-Muun ...mikä ikinä se sitten onkaan, luultavasti jonkinnäköinen apina, makaki tai simpanssi tai ehkä jopa paviaani ? En tiedä, mutta kuitenkin; miksei se esitä että "hei! tuokaa lähes KAIKKI maailman murjaanit ja neekerit tänne Koreaan!" - jos hän siis Koreasta on kotoisin.
    Ja vielä tuosta "Me" muodosta, sitä käyttää lähinnä vasurit / kommarit ja muut maailmanvaltaa hamuavat komentelijat, joilla on vaikeuksia erottaa ITSEnsä ja MUUT.

    "Meidän" ei TARVITSE tehdä MITÄÄN, mutta JOS Banki ITSE HALUAA tehdä JOTAKIN niin....whateva.

    P.s JOS siis MINULTA kysytään, ja kysytäänhän minultakin, niin MEIDÄN tulisi TEIPATA tämän Bankin SUU, JA(!!) heittää se sitten joko a) johonkin syvään mustaan kuiluun, ehkä Thoorssin sydämmeen, tai b) ampua kiertoradalle.

    Kiitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ban Ki-moon on tosiaan eteläkorealainen. Ja "me"-sanan käyttö erilaisten taakkojen ottamisessa kannettavaksi on tosiaan omituista minunkin mielestäni.

      Esimerkiksi minä itse en ole valmis elättämään Suomessa ensimmäistäkään syyrialaista sotilaskarkuria tai parempaa elintasoa hakevaa somalia. En myöskään yhtään irakilaista, koska maassa on myös rauhallisia alueita, jonne mennä. Sen sijaan jälkimmäisten kohdalta suostuisin verovarojeni käytön jonkinlaiseen hyväntekeväisyyteen, mikäli samalla sovittaisiin, että Suomeen saapuneet irakilaiset voidaan toimittaa noille rauhallisille alueille. Ja sopimus myös toteutettaisiin.

      Poista
  5. En voi olla yhtään enempää samaa mieltä kanssasi.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!