tiistai 31. toukokuuta 2016

Mistä ympärileikkaukseen kuollut egyptiläistyttö kertoo?

Iltalehti uutisoi, että Egyptissä on kuollut alaikäinen tyttö ympärileikkauksen aiheuttamiin komplikaatioihin. Tämä siis siitä huolimatta, että ympärileikkaukset kiellettiin entisessä faaraoiden maassa jo vuonna 2008.

Tämä pieni uutinen kertoo siitä mittaamattomasta erosta, joka vallitsee meidän ja egyptiläisten kulttuurin välillä. Kyseessä ei ole pelkästään uskonnosta, sillä ympärileikkaajat tuhoavat myös kristittyjen egyptiläistyttöjen sukuelimiä. Eikä pelkästään tyttöjen vaan myös naisten asemasta, sillä melkein kaikki egyptiläisnaiset ovat joutuneet kokemaan seksuaalista häirintää.

Kyse on sivistymättömyydestä, ihmisten tietämättömyydestä, kelvottomasta kulttuuriperinnöstä ja lakien valvonnan tehottomuudesta. Sanalla sanoen siis kaikesta siitä, mikä pitää Egyptin kansakuntien pohjasakan joukossa koko näkyvissä olevan tulevaisuuden.

Minulle tämä tapaus nostaa esiin kysymyksen siitä, mitä meidän pitäisi tehdä tällaisissa kulttuureissa eläville ihmisille. Onko oikein, että emme valista heitä heidän kulttuurinsa takapajuisuudesta, kelvottomuudesta ja epäinhimillisyydestä, vaan sen sijaan valehtelemme kaikkien kulttuurien olevan samanarvoisia ja "kunnioitamme" heitä. Vaikka oikeasti tuemme heidän elämänsä helvettiä postmodernilla relativistisella scheissellä.

Entä ne jotka ovat lähteneet kulttuuriaan ja sen lieveilmiöitä karkuun? Miten me otamme heidät vastaan länsimaihin?

Onko oikein, että sallimme heille oman epäonnistuneen kulttuurinsa säilyttämisen ja siten tuomitsemme tulijat ja heidän jälkikasvunsa syrjäytymään uudessa kotimaassaan? Pitäisikö meidän rehellisyyden nimissä sittenkin lisätä kotouttamisohjelmiin opetusta siitä, miksi heidän kotimaansa on sellainen paikka, josta hekin ovat halunneet lähteä pois? Ja kannustaa heitä unohtamaan vanha ja siirtymään nykyaikaan.

Siis kertoa, että lapsen sukuelinten, niin poikien kuin tyttöjenkin, silpominen on iljettävä muinaisjäänne ajasta, jolloin jumalten luultiin olevan mielenvikaisia narsisteja ja sellaisina vaativan vastenmielisiä uhrauksia. Että kulttuureiden dogmien kyseenalaistamattomuus tieteen kehittyessä johtaa koko yhteiskunnan kehityksen pysähtyneisyyteen.

Että naisten säkittäminen ehkäisee tehokkaasti heidän integroitumistaan länsimaiseen yhteiskuntaan - ja lähtömaissakin ylläpitää sukupuolten surkeaa epätasa-arvoa. Että perheväkivalta ei ole missään tilanteessa hyväksyttävää edes kepillä. Eikä edistä yhteiskunnan hyvinvointia. Kuten ei myöskään lisääntyminen kanien tavoin. Ja niin edelleen. Ja niin edelleen...

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Media ja pahuuden ilmentymät
Veret seisauttava raiskausuutinen Egyptistä
Huomioita Egyptin vallankaappauksesta

5 kommenttia:

  1. Niin, se kertoo siitä, miten islam on tämän maailman syöpä. Sen nimittäminen kulttuuriksi on liian hyvää sille, sitä islam ei ansaitse. Säälimättömän mielipuoliseen väkivaltaan, kiristykseen ja orjuuttamiseen perustuva rikollisorganisaatio, joka pitäisi pyyhkiä maapallolta kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla. Mekka olisi ydinpommitettava lasitasangoksi jonkin suuren juhlan aikoihin, jotta saataisiin maksimaalinen hyöty.

    Mitä ihmettä nuo seteliselkärankaiset poliitikot oikein kuvittelevat saavuttavansa tukemalla tätä järjestäytyneen rikollisuuden muotoa? Maksetaanko heille suoraan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne seteliselkärankaiset poliitikot ovat parantumattomia psykopaatteja. Toimiva ratkaisu olisi vain heidän laittamisensa tyrmään tai pakkotyöleirille.

      Poista
  2. Ei islam ole Jumalasta, vaan itse saatanasta.

    VastaaPoista
  3. Islam on fasismia:
    https://www.youtube.com/watch?v=zkJGD4bMw8o

    VastaaPoista
  4. Kuilu näiden kulttuurien välillä on valtava, eikä sitä pysty kuromaan umpeen hyväntahtoiset kotouttamistoimet, perheenyhdistämiset ja rinnakkaisyhteiskuntiin asettuminen länsimaissa. Kuitenkin viranomaisilla riittää toiveikkuutta, tosiasiat sivuutetaan, ollaan pelastavinaan ihmisiä hädästä ja tuhotaan oma tulevaisuus.

    Kirjailija Boualem Sansal on sitä mieltä, ettei Euroopalla ole tulevaisuutta, koska poliittisesti korrektit eivät halua kuulla totuutta. Tänä päivänä voi kritisoida mitä tahansa, mutta ei islamia. Kuitenkin islam ei ole pelkästään uhka, vaan oikeasti vaarantaa elämämme. Länsi hurskastelee asettaen uskondiktatuuria havittelevien ihmisoikeudet kansalaistensa vapauden edelle.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!