Hassan Nasrallah tapettiin, mutta Libanonista tuskin tulee uudelleen Lähi-idän Sveitsiä

Israel kertoi eilen tappaneensa Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin Libanonin Beirutissa. Näin paha sai jälleen kerran palkkansa, mikäli tieto pitää paikkansa.

Valitettavasti taitaa olla niin, ettei tämä tarkoita koko Hizbollahin tuhoutumista, vaikka saattaakin johtaa sen neuvottomuuteen ja sisäiseen valtataisteluun joksikin aikaa. Ja tässä tapauksessa ehkä pitkäänkin sellaiseen, koska juutalaisvaltion asevoimat ovat eliminoineet jo aiemmin suuren osan Hizbollahin johdosta. 

On selvää, että tämä kaikki heijastuu koko Libanoniin. Eikä suinkaan positiivisesti ainakaan siinä tapauksessa, että maan historia jatkaa entisillä urillaan.

Libanonilla on nimittäin Israelin tavoin pitkä historia alkaen foinikialaisesta merenkulkukansasta ja sen jälkeisestä eri valtioiden miehityksistä toisen maailmansodan jälkeiseen itsenäistymiseen. Alku näyttikin hyvältä, sillä uuden valtion talous kasvoi toisen maailmansodan jälkeen voimakkaasti arabimaiden kasvavan öljykaupan ja maksunvälitystoiminnan ansiosta. 

Vielä 1960-luvulla etenkin Beirut ja sen ympäristö rikastuivat matkailun ja pankkitoiminnan ansiosta ja Libanon tuli tunnetuksi ”Lähi-idän Sveitsinä” ja Beirut ”Lähi-idän Pariisina”. Mutta sitten aivan vuosikymmenen lopulla tapahtui maan kohtalon muuttanut äärimmäinen virhe, kun marraskuussa Libanonin armeijan komentaja Emile Boustany ja Palestiinan vapautusjärjestö PLO:n puheenjohtaja Jasser Arafat sopivat, että palestiinalaiset voivat perustaa leirejä Libanoniin. 

Siitä eteenpäin on menty pelkkää alamäkeä, joka kulminoitui täysimittaiseen sisällissotaan keväällä 1975. Siinä olivat vastakkain kristittyjen falangistit ja maahan muuttaneet - Jordaniasta vähän aiemmin pois ajettujen - palestiinalaiset välillä. 

Taistelut levisivät koko maahan, jolloin palestiinalaiset joukot liittyivät libanonilaisiin vasemmistomuslimeihin. Lopulta kesäkuussa 1976 maahan kutsuttiin syyrialaisia sotilaita, mikä rauhoitti Beirutin. Sotiminen kuitenkin jatkui Etelä-Libanonissa, josta palestiinalaiset ammuskelivat rakettejaan Pohjois-Israeliin provosoiden nämä ensin vuonna 1978 ja uudelleen siitä neljän vuoden kuluttua sotilaallisiin hyökkäyksiin, joissa se sai tukea Libanonin kristityiltä. 

Kaiken tämän seurauksena Libanonin oma armeija lopulta romahti ja maa on siitä alkaen ollut sekavassa tilassa, jossa Syyria on keitellyt omia soppiaan. Samalla Libanon on lähentynyt myös Irania, jonka etäohjaamasta Hizbollahista on viimeisen kymmenen vuoden kuluessa kasvanut merkittävä ja suosittu organisaatio, joka on pitänyt huolen sekasorron säilymisestä ja Israelin ärsyttänisestä.

Kaiken tämän ajurina on ollut muslimiväestön määrän kasvu ohi kristittyjen. Nykyisin maan asukkaista on 32 % kristittyjä, 32 % sunnilaisia, 31 % šiialaisia, viisi prosenttia muita Islamin suuntauksia ja loput monia muita uskontoja tunnustavia. Eikä paluuta Lähi-idän Sveitsiksi ole odotettavissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen taitavaa propagandaa
Ei turvapaikkaa terroristeille
Maailmanpolitiikan pilkkeitä