Suosittua juuri nyt!

keskiviikko 22. lokakuuta 2025

Harvinaisen typerää toimintaa

Poliisi epäilee, että alaikäiset nuoret olisivat Kauniaisissa rikkoneet lauantaina aamuyön ja aamun aikana useiden bussipysäkkien laseja. Matkaa oli tehty sähköpotkulaudalla. 

Toki nuoret ovat aina hölmöilleet. Ja sekin on totta, että tyhmyys tiivistyy joukossa. Mutta siitä huolimatta nyt epäilty tapaus on harvinaisen typerä. 

Ensinnäkin, bussipysäkkien lasi-ikkunoiden rikkominen poistaa julkista liikennettä käyttäviltä ihmisiltä tuulensuojan. On todenäköistä, että tämä koskee myös itse rikkojia tai ainakin heidän sukulaisiaan tai tuttaviaan.

Toiseksi, ikkunoiden rikkojat eivät hyötyneet – mahdollisen mielihyvän lisäksi – mitään teoistaan. Sen sijaan – mikäli heidän henkilöllisyytensä saadaan selville – tulee nuorukaisille sakkojen lisäksi maksettavaksi melkoinen lasku. Toivon mukaan nassikoiden niin sanottu "perse kestää".

Kolmanneksi, jos henkilöllisyydet jäävät selvittämättä, maksetaan korjaus kaupungin varoista, jotka on kerätty verottamalla asukkaita. Nämä rahat ovat sitten poissa jostain muista kaupunkilaisten palveluista.

Yleisellä tasolla on vielä todettava, että tämäkin tapaus osoittaa yhteiskuntamme olevan menossa väärään suuntaan. Nuoret eivät kunnioita yhteistä omaisuutta, vaan sitä sotketaan spray-maaleilla, tusseilla ja jopa – kuten nyt nähtiin – tahallaan rikkomalla. 

Tosin nuorten puolustukseksi on sanottava, että heillä on ollut myös valitettavan näkyviä roolimalleja. Tunnetuimpana heistä töhrytaiteen mestari ja kansanedustaja ylioppilas-Paavo, mutta toki joukkoon sopii muitakin näyttelijä-Minnasta aina kansainvälisiin pehmoterroristeihin, joiden poliittisia näkemyksiä lehdistömme levittää hyvin mielellään.

Päivän aiempi merkintä:
Uskottavantuntuista propagandaa

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huippukokki Jouni Toivanen ja hänen brunssilaisena tukevat oman käden oikeuteen perustuvaa yhteiskuntaa
Tuhma, tyhmä ja hölmö
Joukossa tyhmyys tiivistyy

4 kommenttia:

  1. Harmi kyllä typeryys tarttuu. Aikoinaan oli puhelinkioskeissa luettelot. Ne sai olla rauhassa kunnes elokuvissa näytettiin miten niitä revitään omiin tarpeisiin!

    Siinä hävisi itseltä usko kaiken typeryyden näyttämiseen. Ja jatkoa on riittänyt aina vaan pahempaan ja pahempaan.

    VastaaPoista
  2. Sakin hivutus, missä perseen kestävyys testattaisiin krikettimailalla.

    VastaaPoista
  3. Singaporessa tällaiset sankarit saisivat tutustua Herra Rottinkiin.

    VastaaPoista
  4. Minkähänlainen osuus tekijöistä on ensimmäisen tai ylemmän polven matuja? Oma veikkaukseni osuu lähelle 100 prosenttia.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!