Suosittua juuri nyt!

maanantai 29. syyskuuta 2025

Näiden henkilöiden maahanmuutto ei ole ollut hyväksi suomalaiselle yhteiskunnalle

Iltalehti kertoi hovioikeuden tuominneen Basat Abdulkaremin, 22, kolmen ja puolen vuoden vankeurangaistukseen tapon yrityksestä. Sen sijaan Kerim "Kerza" Muslahin, 23, syytteet kaatuivat näytön puutteeseen.

Asiaan liittyy pari muutakin mielenkiintoista seikkaa. Niistä ensimmäinen on se, että oikeudenkäyntiin johtaneissa tapahtumissa oli ollut paikalla myös Suvelan jengimurhasta tuomittu Dijar Güzel. Lisäksi ilman tuomiota jäänyt "Kertza" Muslah oli tuomittu jo vuonna 2021 yli kolmen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tapon yrityksestä. 

Niin. Mitähän tästä nyt sanoisi? 

Kenties nyt ainakin sen, ettei näiden henkilöiden maahanmuutto ole ollut ainakaan hyväksi suomalaiselle yhteiskunnalle. Enkä usko, että se muuttuu myöskään jatkossa yhtään paremmaksi. 

Siitä huolimatta kehotan kaikkia teitä – arvoisat lukijani – olemaan aktiivisia äänestyskopissa. On nimittäin niin, että Suomessa lait määrätään viime kädessä eduskunnassa, jossa istuvat juuri ne ihmiset, jotka valitaan neljän vuoden välein järjestettävissä eduskuntavaaleissa. 

Päivän aiempi merkintä:
Ennuste: 2040-2050-luvulla syntyy ilmasto- ja ympäristökriisien sarja

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kotoutumistukea maahanmuuttajille
SDP:llä on huikea kannatus vieraskielisten parissa
Kehitysmaalaisten maahanmuutto on pysyvästi haitallista

6 kommenttia:

  1. IL eilen

    Miehet kyyditsivät kaksi lasta metsään raiskattavaksi
    Tyttöjen puhelimista paljastui, ettei kyseessä ollut ensimmäinen kerta.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/510e908b-6fcd-417c-8acc-ddd06481f2ab

    Artikkelista poimittua

    - Farid Asghari tuomittiin yli seitsemän vuoden vankeuteen törkeästä raiskauksesta, törkeästä lapsenraiskauksesta ja kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
    - Uhreina oli kolme 13–16-vuotiasta tyttöä, jotka olivat tekojen aikaan voimakkaasti päihtyneitä.
    - Rikokset tapahtuivat kesällä 2020 laivalla ja myöhemmin automatkalla, jolloin Asghari pakotti 13-vuotiaan tytön seksuaaliseen tekoon syrjäisessä paikassa.

    Tällaiset tuomiot

    Toinen laivalla olleista miehistä ehti ennen oikeudenkäyntiä poistua Irakiin, josta häntä ei saatu haastettua oikeuteen.

    Mujtaba Adam Khan, 40, tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta käräjillä kolmen vuoden ja seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen. Helsingin hovioikeus ei muuttanut tuomiota.

    37-vuotias Farid Asghari tuomittiin teoistaan pitkään vankeusrangaistukseen. Hänet tuomittiin törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsenraiskauksesta kuuden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen.

    Asghari tuomittiin törkeästä raiskauksesta, koska tytöistä vanhempi oli tekoaikaan ehtinyt täyttää 16 vuotta.

    Laivan tapahtumiin liittyen Asghari tuomittiin alun perin vain yhdestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hovioikeudessa hänet tuomittiin kahdesta. Nämä teot pidensivät hänelle aiemmin tuomittua vankeusrangaistusta myöhemmistä tapahtumista vuodella ja kahdella kuukaudella.

    Yhteensä Asghari tuomittiin seitsemän vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tapauksesta toissapäiväisessä englanninkielisessä blogitekstissäni: https://thoughtsprof.blogspot.com/2025/09/two-men-sentenced-for-raping-underage.html

      Poista
  2. Vaan onhan tämä kerzojen, varsinkin ihan yssikseen englannin kanaalin yli Suomeen uineiden kerzojen maahanmuutto kovasti humaania ja inhimillistä. Onhan kerzoilla ja jaffoillakin mittaamattoman rajattomat The Ihmisoikeudet™.

    VastaaPoista
  3. Maahan aivan yksin tulleet lapsukaiset voivat huonosti. Lisää rahaa heille.

    VastaaPoista
  4. Kiinalaisilla harvemmin on tallaista osaamista.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!