Lisäisikö turvapaikanhakijoiden sijoittaminen leireihin maahanmuuton kustannuksia?

Kolumnisti Anu Kantola otsikoi uusimman kirjoituksensa, että "tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin." Väite vaatii kommentin.

Anu Kantola perustelee otsikkoaan sillä, että mikäli pakolaiset saataisiin integroitumaan yhteiskuntaan ja mukaan työelämään, heistä aiheutuvat kustannukset laskisivat. Ja että vastaanottokeskuksissa makuuttaminen vaikeuttaisi integroitumista ja siten nostaisi tulijoiden aiheuttamia kustannuksia.

Hän ehdottaa myös Kanadassa (hänen mukaansa) käytettyä keinoa. Siellä viisi ihmistä voi ottaa pakolaisperheen vastaan ja sponsoroida heitä vuoden ajan niin, että he pääsevät elämän alkuun. Näin kotoutuminen on ollut parempaa kuin valtiovetoisessa järjestelmässä. Kuinka paljon - sitä hän ei kerro.

Tässä kohtaa minun on sanottava, ettei minulla ole mitään sitä vastaan, että Kantola ja hänen hengenheimolaisensa ottavat viisittäin vastatakseen pakolaisten kotoutumisesta. Etenkin jos ja kun se lisäisi heidän pääsemistään työelämään ja ehkä muutenkin assimiloitumaan suomalaiseen kulttuuriin.

Sellaisen varauman kuitenkin teen, että jos (kuten ymmärsin) kyse olisi vasta turvapaikkaa hakevista (eikä siis pakolaisstatuksen jo saaneista) heidät tulisi välittömästi palautettaa kotimaahansa, mikäli edellytykset oleskeluun hädän ja vainon perusteella eivät täyty. Työperäiseen maahanmuuttoonhan on omat järjestelmänsä.

Kantolan otsikosta ja siihen sisältyvän väitteen perustelusta olen sikäli samaa mieltä, että hyvä kotoutuminen tosiaan vähentää maassa jo olevien kustannuksia suhteessa siihen että he eläisivät yhteiskunnan varoilla. Toisaalta on niin, että leirielämä tuskin houkuttaa muita kuin todellisessa vaarassa kotimaassaan olevia, joten sellaisten olemassaolo vähentäisi oleellisesti Suomen vetovoimaa elintasopakolaisten piirissä. Ja vähentäisi sitä kautta heistä aiheutuvia kustannuksia.

Lopputuleman ratkaisee siis turvapaikkaa perusteettomasti hakevien suhteellinen osuus kaikista hakijoista. Onneksi siitä on käytössä selvää numerotietoa, sillä elintasopakolaisuuden yleisyyden puolesta puhuvat maahamuuttoviranomaisten päätökset.

Vuonna 2016 varsinaisia turvapaikkoja myönnettiin 4 111. Hakemuksia jätettiin yhteensä 25 997. Siten turvapaikkaa tarvitsevia oli vain pieni vähemmistö sellaista pyytäneistä.

Elintasopakolaisuuden yleisyydestä kertoo epäsuorasti myös ruuasta valittaminen. Sekä tulijavirtojen suuntautuminen Suomen sijasta Ruotsiin silloin kun meillä tulijoiden käteen saamaa "diskorahaa" pienennettiin noin sadalla eurolla kuukaudessa viitisen vuotta sitten.

Edelle kirjoittamani perusteella Suomen vetovoimalla on kehitysmaista suuntautuvan kansainvaelluksen kustannuksiin oleellisesti suurempi vaikutus kuin tänne hakeutuneiden integroitumisella tai integroitumatta jättämisellä. Siksi olen myös sitä mieltä, että Anu Kantolan otsikkoonsa kirjaama väite on kokonaisuuden kannalta tarkasteltuna raskaasti virheellinen.

Se ei silti tarkoita, ettei maahamme turvapaikan saaneiden ihmisten kotoutumiseen pitäisi panostaa. Hehän ovat jatkossa joka tapauksessa joukossamme, joten mitä useampi heistä elättää itsensä työnteolla, sitä pienempi lasku heidän elatuksestaan lankeaa kantaväestölle.

Niinpä esitän, että Anu Kantola ja hänen hengenheimolaisensa keräisivät viisikkoja elättääkseen ja kotouttaakseen turvapaikkaa vasta hakevien sijasta sellaisen - siis pakolaisstatuksen - jo saaneita. Se olisi hyödyllistä niin hätää ja vainoa paenneiden, kuin myös suomalaisen yhteiskunnan kannalta.

Lisäksi Kantolalle ja kumppaneille tulisi varmasti hyvä mieli. Kyseessä olisi siis suorastaan win-win-win -tilanne.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kielteisen päätöksen saaneille on rakennettava turvapaikka
Uusi luku turvapaikkasirkukseen
Anu Kantolalta luovaa talousajattelua