maanantai 26. joulukuuta 2016

Ylen ilmastouutinen tilastotiedon valossa

Yle julkaisi 22. marraskuuta 2016 kauhu-uutisen siitä, kuinka pohjoisnavalla on ollut "viime päivinä" jopa 20 astetta lämpimämpää kuin normaalisti. Jutun mukaan ilmiölle on vain yksi selitys: ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos.

Koska nyt on käytettävissä tilastotietoja maailman pohjoisimmilta sääasemilta, on syytä katsoa kuinka pahalta menneen marraskuun tilanne niiden perusteella näyttää.

Käytin hyväkseni GISS:in julkaisemaa dataa. Käytännössä klikkasin hiirellä pohjoisnavan kohtaa karttahaussa ja katsoin jokaisen näyttöön tulleista viidestä sääasemasta. Niistä kolmesta löytyi tieto viime marraskuun lämpötiloista.

Niistä pohjoisimman eli Gmo Im.E.T.:n (80,6N, 58,0 W) tilasto kertoi marraskuun lämpötilaksi -4,0 °C. Se on vuodesta 1957 alkaneen tilaston korkein lämpötila. Ero aiempiin ennätyksiin ei kuitenkaan ole likimainkaan 20 astetta, vaan viisi seuraavaksi korkeinta lämpötilaa olivat -5,1 °C (2015), -7,2 °C (2009) -7,8 °C (1996), -7,9 °C (1958) ja -9,0 °C (1962). Asemalla on siis ollut kiistatta hyvin lämmintä sekä viime marraskuussa, että myös edellisen vuoden marraskuussa.

Toiseksi pohjoisimmassa Eureka N.W.T..ssä (80,0 N, 85,9 W) viime marraskuun keskilämpötila oli  -23,8 °C. Viisi muuta lämpimintä marraskuun keskilämpötilaa mittausaseman vuodesta 1947 alkaneessa tilastossa olivat -23,3 (2009), -23,6 (1996), -24,4 (1998), -25,4 (2014), -25,5 (1997). Siten kulunut marraskuu oli kyseisellä paikalla vuoden 1947 jälkeen kolmanneksi lämpimin eikä siten mitenkään erityisen poikkeuksellinen.

Kolmanneksi pohjoisin marraskuun 2016 keskilämpötilan sisältävä tilastolukema löytyi Ostrov Vizestä (79,5 N, 77,0 E). Siellä keskilämpö oli -4,3 °C. Muut viisi korkeinta lämpötilaa olivat -4,3 (1953), -6 °C (2015), -6,8 °C (2012), -8,3 °C (1959) ja -8,8 (2009).

Ostrov Vizessä oli siis vuoden 1953 kanssa jaettu ennätysmarraskuu. Toisin sanoen varsin lämmintä, mutta ei mitenkään poikkeavaa suhteessa viimeisen noin puolen vuosisadan tilastoihin.

Edelle keräämäni data osoittaa, että pohjoisimmilla mittausasemilla kulunut marraskuu oli tosiaankin mittaushistorian lämpimimpien joukossa. Se ei kuitenkaan ollut Ylen uutisen mukainen kauhukuukausi, vaan käytännössä samalla tasolla tai hiukan lämpimämpi kuin aiemmat ennätyslämpimät kuukaudet.

* * *

Se mitä aivan pohjoisimmissa tilastoissa ei näkynyt oli aika ennen vuotta 1947. Pohjoisin vuoden 2016 sisältävä pitkä tilasto löytyi Ostrov Kotelista (76,0 N, 137,9 E), jossa viime marraskuun keskilämpö oli -15,2 °C. Se oli vuodesta 1933 alkaneen alkuosaltaan hyvin katkonaisen aikasarjan lämpimin. Muita korkeita lukemia olivat -16,4 °C (2007), -16,5 °C (2009), -16,8 °C (2010) ,-16,7 °C (2002) ja -17,0 °C (1947 ja 1966). Vuodelta 1936 löytyi lukema -18,3 °C.

Toiseksi pohjoisin vanhoja tilastotietoja sisältävä aikasarja löytyi Ostrov Diksonista (73,5 N, 80,4 E). Siellä viime marraskuun keskilämpötila oli -18,5 °C. Se ei yltänyt lähellekään kärkisijoja, sillä viiden kärki oli -8,8 °C (1948 ja 1967), -9,2 °C (1969), -9,3 °C (1986), -9,4 °C (1981). Vuoden 1930 marraskuun lämpötila oli -10,2 °C, eli selvästi korkeampi kuin viime marraskuussa.

Kolmanneksi pohjoisin viime vuosisadan alkupuolelle ulottuva ja kuluvan marraskuun sisältävä tilasto löytyi Malye Karmakusta (72,4 N, 52,7 E). Siellä marraskuulle kirjattiin lukemaksi -3,4 °C. Sekään ei sijoitu erityisen korkealle, sillä saman paikan viisi korkeinta lämpötilaa olivat -1,7 (1986), -1,9 (1944), -2,1 °C (1929), -2,2 °C (1936), -2,4 (1954). Vuoden 1907 marraskuun keskilämpötila oli -2,8 °C.  

Koska kaikki edelliset pitkien aikasarjojen mittauspaikat sijaitsevat Greenwichistä itään, päätin vielä etsiä läntiseltä pallonpuoliskolta mahdollisimman pohjoisen mittaustiedon, jossa aikasarja ulottuisi toista maailmansotaa kauemmaksi ja sisältäisi myös vuoden 2016 marraskuun.

Se ei yllättäen ollutkaan helppoa, sillä Pohjois-Amerikasta en löytänyt yhtään tämän kirjoituksen kannalta relevanttia aikasarjaa (etelärajana 70 N). Se herätti kysymyksen siitä, eikö sellaisia todellakaan ole, vai onko ne jätetty GISS:in mallinnuksista tarkoituksella pois. En tiedä.

Grönlannin itäpuolelta Jan Mayenilta (70,9 N, 8,7 W) sellainen kuitenkin löytyi. Siellä marraskuun 2016  keskilämpötila oli 2,1 °C. Viisi sitä ennen lämpimintä lukemaa olivat 2,7 (2002), 2,3 °C (1954 ja 1993), 2,0 (2011) ja 1,9 (2003). Marraskuussa 1931 keskilämpötila oli 1,5 °C.

Tämä pitkien aikasarjojen tarkastelu osoitti, että pohjoisilla mittausasemilla on esiintynyt yleisesti viime marraskuuta korkeampia tai lähes samanlaisia marraskuun keskilämpötiloja jo viime vuosisadan alkupuolella. Toisaalta se vahvisti, että niistä huolimatta marraskuussa 2016 oli maapallon pohjoisimmissa osissa tosiaankin varsin lämmintä, joskaan ei Ylen uutisoinnin vihjaamaa aivan poikkeuksellista lämpöaaltoa, joka olisi selitettävissä vain ihmisen aiheuttamalla ilmastonmuutoksella.

* * *

Lopuksi katsoin vielä RSS-satelliittiaikasarjasta pohjoisimman alueen eli otsikolla "North Polar 60, 82,5" ilmoitetun alueen lämpötilapoikkeaman. Se oli 1,2530.

Viisi korkeinta marraskuun lämpötilapoikkeamaa ennen viime marraskuuta olivat 1,6119 (2005), 1,3994 (2002), 1,3976 (2014), 1,304 (2013) ja 1,2975 (1995). Siten kulunut marraskuu ei kuulunut vuoteen 1979 ulottuvan maapallon pohjoisosia kuvaavan satelliittiaikasarjan viiden lämpimimmän marraskuun joukkoon. Melko lämmin se kuitenkin myös tämän mittausdatan mukaan oli.

* * *

Yhteenvetona kaikesta edelle kokoamastani on todettava, että käytettävissä olevan mittausdatan perusteella Ylen uutinen ei antanut todenmukaista kuvaa maapallon pohjoisimpien alueiden marraskuun lämpöaallon luonteesta, vaan oli luokiteltavissa pikemminkin skandaalihakuisen ns. keltaiselle lehdistölle tyypillisen journalismin sekaan. Samalla on kuitenkin todettava myös pohjoisten lämpötilojen olleen viime marraskuussa varsin korkealla tasolla, joskaan ei mitenkään oleellisesti aiemmasta poikkeavalla - ei edes yli puolen vuosisadan takaisiin lämpötiloihin verrattuna.

Johtopäätösten teossa on kuitenkin huomioitava kaksi merkittävää puutosta, jotka liittyvät käytettävissä olevaan dataan. Ei ole olemassa tarkkoja lämpötilatietoja maapallon aivan pohjoisimmilta kolkilta, eivätkä mittaustulosten aikasarjat ulotu kovinkaan kauas menneisyyteen.

Esimerkiksi pohjoisimman Suomen tuntureilla olevista lammista ja järvistä löytyy jääkauden jälkeen kasvaneiden mäntymetsien jäänteitä alueilta, joilla ei nykyisin kasva lainkaan puita. Ne osoittavat kiistatta, että ainakin pohjoisimman Suomen alueella kesien keskilämpötilat ovat olleet merkittävästi nykyistä korkeammat tuhansia vuosia sitten.

Tarkat mittaustulokset noiden aikojen lämpötiloista kuitenkin puuttuvat. Siitä huolimatta veden alla lojuvat mäntyfossiilit osoittavat, etteivät Ylen uutisoimat viime marraskuussa pohjoisnavalta havaitut korkeat lämpötilat ole mitenkään poikkeuksellisia maapallon säähistoriassa.

Lämpötilojen kehitystä on Ylen uutisoinnista huolimatta syytä seurata myös jatkossa, sillä ilmaston muutoksilla on joka tapauksessa merkittävät vaikutukset elämän edellytyksiin maapallolla. Esimerkiksi ns. pieni jääkausi aiheutti Suomessa monin paikoin nälänhätää - pahimpana aikana 1600-luvun lopulla mahdollisesti jopa kolmannes suomalaisista kuoli ruuanpuutteeseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Grönlannin lämpöaalto ja ilmastotilastot
11 300 vuotta ilmastohistoriaa
Elämme viileähkön ilmaston aikaa, mutta entä jatkossa?



.


5 kommenttia:

  1. Uusimpia tulokkaita sensaationhakuiseen keltaiseen lehdistöön: YLE. Mihin tässä enää voi uskoa? MV-lehteen kai sitten... siltä ainakin alkaa vaikuttaa.

    VastaaPoista
  2. Onko tämä semmoinen paha valeuutinen? Mikä ihmeen kumma talvinen suojasää on, edes pohjoisnavalla? Yleensäkin panikointi jostain parin asteen muutoksesta on kummallista, kun vuosittainen lämpötilavaihtelu on kymmeniä asteita. Kenties tuleva Trumpin hallinto saa tähänkin jotain järkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä amerikkalaiset ottavat järjen käyttöön, mutta meidän rakkaat hallitsijamme taatusti eivät järkipuhetta usko. He jatkavat ilolla meidän rahojemme haaskaamista kaikille maailman huijareille.

      Poista
  3. Jos Amerikassa tuulen suunta muuttuu, on aivan varmaa, että muuttuu täälläkin. Ilmastouskonto tuli Amerikasta, kun Hansen ja kumppanit sen keksivät. Tuleva presidentti Trump taisi jo ilmoittaa, että NASA keskittyy jatkossa avaruudenvalloittamiseen, eikä maapallon ilmastoon. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!