sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Kreikka irti EU:sta - heti!

Kreikka on nyt EU-tiensä päässä. Maan kansa ei halua muutosta, eikä sen talous tule selviämään lainoistaan. Myöskään EU:n johtajilla ei ole enää luottoa Kreikkaan.

Kreikan asiassa ei itse asiassa ole enää jäljellä muuta mielenkiintoa kuin sen katsominen, kuinka pitkälle Kreikkaa lainoittaneiden sijoittajien röyhkeys ja heidän talutusnuorassaan kulkevien EU-poliitikkojen kantti riittää tappioiden siirtämisessä eurooppalaiselle veronmaksajalle. Ja kuinka pitkään kreikkalaisten poliitikkojen kantti kestää nöyryyttää kansaansa.

Muistutan siis vanhasta ehdotuksestani: tehdään oikein ja annetaan Kreikan jättää velkansa maksamatta, erota EU:sta ja palata drakmaan. Maa muuttuu välittömästi halvaksi turismikeitaaksi, mikä käynnistää kipeästi kaivatun rahavirran maan taloutta paikkaamaan.

Kreikkaa luotottaneet eurooppalaiset pankit puolestaan hankkikoon pelastuksensa eurooppalaisille valtiolle, veronmaksajille tai muille halukkaille suunnatuilla osakeanneilla - mikäli niissä vielä on jotain pelastettavaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tehdään oikein!
Miksi?
Kreikasta Italiaan, Espanjaan ja Ranskaan

1 kommentti:

  1. Ensimmäistä kertaa näin kunnon analyysiä asiasta kreikkalaisessa mediassa tänään: http://www.athensnews.gr/portal/11/53305. Kaikille olisi parempi nopea ratkaisu ja olisi ollut jo ajat sitten kuten Peter Nyberg tänään Hesarissa (sivu 2) totesi.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!