Mitähän mahtaa kertoa nykyisistä suomalaisista se, että työajalla mielenosoitukseen osallistuneet työntekijät olivat vieneet oikeuteen tapauksen, jossa heidän työnantajansa on maksanut tuplapalkan heidän kollegoilleen siltä ajalta, kun nämä ovat olleet poissa. Oikeuskanteen nostaneet työntekijät olivat kokeneet tämän syrjintänä.
Lapin käräjäoikeus totesi kuitenkin, ettei syrjintää ollut tapahtunut, koska jokaisella yrityksen työntekijällä oli mahdollisuus saada tämä väliaikainen palkankorotus olemalla osallistumatta – omasta tahdostaan – poissa työpaikaltaan. Toisin sanoen nyt kanteen nostaneet ihmiset olivat luopuneet mielenosoituksen aikana palkastaan vapaaehtoisesti, eikä siihen vaikuttanut mitenkään se, että yritys maksoi muille työntekijöille tuolta ajalta paremman palkan.
* * *
Minusta näyttäisi siltä, että asian oikeuteen vieneiden henkilöiden käsitys palkan ja työnteon välisestä suhteesta on hämärtynyt. Selvyyden vuoksi: työnantaja maksaa työntekijöilleen palkkaa saadakseen teetetyksi niitä asioita, jotka tuottavat yritykselle liikevoittoa tuottavaa kassavirtaa.
Mielenosoitukseen osallistuminen ei ole sellaista, joten yrityksellä ei tietenkään ole velvollisuutta palkanmaksuun. Sen sijaan sovitusta työstä kieltäytyminen mielenosoitukseen osallistumisen takia on haitan tuottamista yrityksen toiminnalle – mikä lienee syynä myös siihen, että se yritti houkutella työntekijöitään tuplapalkalla tekemään työnsä.
Siksi asian vieminen oikeuteen oli täydellisen absurdia, ja osoitti siihen ryhtyneiden henkilöiden todellisuudentajun hämärtyneen. Syitä siihen voimme vain arvailla, mutta sopii toivoa, että velvollisuus työnantajien oikeuskulujen korvaamiseen kirkastaa heidän ajatteluaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tekstit
