Tanskalainen tutkija Jacob Nielsen Arendt antoi suomalaisille maahanmuuttopoliittisia neuvoja. Niiden mukaan kotoutumisessa tulisi yhdistää työ, kielikoulutus ja ammatillinen opetus sopivassa suhteessa.
Hän myös huomautti, ettei kielikoulutusta saisi laiminlyödä muiden asioiden kustannuksella. Näin huolehdittaisiin myös maahanmuuttajien jälkikasvusta, sillä vanhempien paikallisen kielen osaaminen vaikuttaa myönteisesti maahanmuuttajien lapsiin.
Nämä seikat ovat tavallaan itsestäänselvyyksiä, mutta on hyvä, että ne tuodaan esille näin suoraan. Samalla on muistettava, ettei kielen oppiminen ole viime kädessä maahanmuuttoviranomaisten vastuulla, vaan pikemminkin tulijalle kuuluva oikeus ja velvollisuus.
Toisaalta juuri tämän velvollisuuden tähdentäminen kuuluu viranomaisille. Samoin kuin kielen opiskelun mahdollistaminen suomalaisessa yhteiskunnassa niin humanitaarista suojelua hakeville, täällä työtä tekeville kuin heidän perheenjäsenilleenkin.
Tässä mielessä on hyvä, että Petteri Orpon hallitus on juuri säätänyt lain, jossa määrätään, ettei Suomen kansalaisuutta voi saada, ellei hakijalla ole näyttöä maamme ainakin yhden kansalliskielemme riittävästä osaamisesta.
Toisaalta ainakin itsestäni on selvää, ettei tämä ole riittävä kannustin kaikille maahamme saapuneille henkilöille. Siksi kannattaisi harkita myös maassamme vain väliaikaisesti elävien ihmisten oleskeluluvat kytkettäisiin kansalliskielten osaamiseen – ainakin silloin, kun kyse on niin sanotusta humanitaarisesta maahanmuutosta, jonka kustannuksista vastaavat suomalaiset veronmaksajat.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pari ajatusta somaleiden miljardihuijauksesta
Kotoutumistukea maahanmuuttajille
Ovatko integroituneet arabit positiivinen asia?

Malmi on - infraa lukuunottamatta - kuin Bantustan: ainoa kieli on "äbäläväbälä"-
VastaaPoistaTuota .. eikös bantut ole olleet/ovat sompanssien orjina. Käyttäisin "Bantustan"in sijaan "Sompustan"ia
PoistaJa jos kielen opiskelu ei kiinnosta, maassa maan tavalla eläminen ei kiinnosta, kotoutuminen ei kiinnosta -meillä EI todellakaan ole mitään velvollisuutta elättää heitä veronmaksajien rahoilla.
PoistaTämän sijaan tankataan lentokone ja lähetetään takaisin Paskastaniaan, Bantustaniaan tai Sompustaniaan.
Äänestäjien on syytä muistaa myös se, että niin sanotun turvapaikan perusteena on joskus ollut joku sota Irakissa, Afganistanissa, Syyriassa jne. Nämä sodat ovat loppuneet eikä siis ole edes näitä tekosyitä turvapaikalle vaan heidät todellakin voidaan palauttaa.
Pitää muistaa että äbäläväbälä on tärkeä maailmankieli. Eiköhän sen osaajille riitä kysyntää työmarkkinoilla...
Poista-jussi n
Eihän niiden tarvitse töitä tehdä kun niitä elätetään ilmaiseksi verorahoilla - toistaiseksi.
PoistaAnonyymi12. tammikuuta 2026 klo 11.42
Poista"Pitää muistaa että äbäläväbälä on tärkeä maailmankieli. Eiköhän sen osaajille riitä kysyntää työmarkkinoilla...
-jussi n"
Varmaankin olet oikeassa tuossa kieliasiassa. Siinä on vain yksi iso MUTTA
Ne työmarkkinat vaan eivät ole Suomessa joissa tuosta kielitaidosta on hyötyä!
Minulle tässä maassa ei ole kuin yksi oikea kieli ja se on, Suomen kieli, ei mikään Suomea orjanaan pitänyt hurrien kieli. Eli jos ei vuodessa osaa 5 lausetta Suomeen ryöminyt karvaurpa niin nuo voi lähettää rajalta vaikka venäjälle.
VastaaPoistaNoh noh. Huonostipa olet historian lukenut. Suomen vapauttamisessa ryssän ikeen alta vapaussodassa päällystön merkittävä osa oli näitä hurreiksi mainitsemiasi. Myös saamen kielen variaatioilla on osa tämän alueen kulttuuriperintöä.
PoistaNäiden hiekka- ja kaksoisvirranmaalaisten suhteen olen samaa mieltä. Jos ei kotoutuminen ja maan tavat kiinosta niin soon moro. Niska-perse -otteella koneeseen ja takaisin lähtöruutuun kuten Milan Jaffille kävi.
Hyvä että Perussuomalaiset on hallituksessa, joten saatiin tuo Jaffin penikkakin ulos. Lisää vain samaa.
PoistaJos legendaarisen ääliöviisikon Ohisalo olisi sisäministerinä, hän olisi pitänyt Jaffista kiinni kynsin hampain, koska intersektionaalisen feminismin kastiluokituksen mukaan Jaff on uhrihierarkian huipulla ja hyvin haavoittuvassa asemassa. Ja Jaffin piti suomalaisen rasismin vuoksi turvautua väkivaltaan jä rötöstelyyn.
Auta armias mitä idiootteja (enimmäkseen naisia) vihervasemmisto tuottaa.
"Anonyymi12. tammikuuta 2026 klo 11.59"
PoistaKyllä suuri osa näistä mainitsemistasi "hurreista" oli aivan suomalaisia, monet olivat vain sotilasuralla edetäkseen ruåtsintaneet nimensä. Kuten moni muukin hallinnossa palvellut. Se kun oli usein edellytyksenä virkauralla etenemisessä tai yleensäkin virkaan edes päästäkseen.
Vai että huonosti tiedän historian? Tutki hiukan ite terkemmin miten hurrit on Suomea ja Suomalaisia kohdellut, pahin niistä on se, että hurrit möi Suomalaisia naisia ja lapsia orjiksi afrikkaan ja niiden lähimaihin. Itse olin koulun laivaretkellä -90 luvulla kun käveltiin rauhassa 3 kaverini kanssa, siihen ilmetyi 5 hurria jotka alkoi mölisemään ja nauramaan meille, ei oltu tehty mitään mutta ei tuo porukka tiennyt ketkä suututti, otettiin nuo kiinni, vietiin kannelle ja hakattiin jokainen kannella. Tuo vain vahvisti hurrivihaani.
PoistaVai ruotsi puolustanut Suomea, ei voisi ismommin enää mikään naurattaa. Esimerkkinä Ahvenanmaa, kuuluu Suomelle mutta on täynnä pelkästään hurreja, Suomen kieltä ei sallita edes näkyä missään ja jos siellä puhuu Suomea, katseet on murhaavia joka hurrilla. Hurrin motto on ollut aina sama "sodimme viimeiseen Suomalaiseen". Olen iloinen siitä että ruotsi tuhoutuu islamistien alle, mitä nopeammin, sitä parempi.
PoistaSuomessa opetetaan ensisijaisesti sosiaalipummausta ja oikeiden numeroiden raapustamista äänestyslippuun.
VastaaPoistaMutta ihminen on yhteisöolento, eikä muuksi muutu pättivätpä poliitikot tai tekivätpä "maahanmuuttoviranomaiset" mitä tahansa.
VastaaPoista"Kulttuurit" ovat evolutiivisesti kehittyneitä ja valikoituneita kovia kognitiivisia tosiasioita, eivätkä premisseiltään erilaatuiset kulttuurit kohdatessaan koskaan oikeasti "sopeudu" toisiinsa, vaan päin vastoin, käpertyvät yhä tiukemmin omiin ominaisuuksiinsa.
Eurooppalaisella uudella ajalla tässä kulttuuripiirissä kehittynyt kielellis-kulttuurinen kansallisvaltio ja siinä syntynyt ja kehittynyt, erityiseen "edustuksellisuuden" kognitioon perustunut demokratia olivat ihmisen historiassa ainutlaatuisia ilmiöitä. Se oli osa siitä aivan erityisestä kulttuurisesta perimästä, jonka tiedollinen ajattelu muutti maailmaa ja ihmisen elinehtoja muutamassa vuosisadassa miljoonakertaisesti sen, mitä ne olivat muuttuneet ihmisen koko aiemman miljoonan vuoden kehityshistorianaikana.
Mutta mitään näistä tosiasioista ei opeteta missään koulussamme. Meille opetetaan 1700-1800 -lukujen harhaista talousajattelua ja 1930-luvun kulttuurirelativistisia harhoja.
Mitä on humanismi, joka ei ymmärrä ihmisyydestä mitään?
Rajat kiinni. Rahat kiinni. Pitäkää tiettyä etäisyyttä.
Minä, eikä täällä moni muukaan voisi asiaa paremmin ilmaista !
PoistaNiinpä. Miksi tällaista kulttuurien sekoittamista sitten ajetaan niin voimakkaasti, eikä sille kukaan voi muka mitään?
PoistaOlisiko se osa isompaa agendaa?
https://odysee.com/@redicetv:1/diversity-is-a-weapon-against-white-people:2
Olet toistuvasti kirjoittanut, että siitä ja siitä ei opetettaisi mitään kouluissamme. Tavallisimmin on kysymys siitä, miten paljon tiedollinen ajattelu seurausilmiöineen on muutamassa vuosisadassa muuttanut ihmisen elinehtoja. Voisin kyllä väittää vastaan: kyllä ainakin vielä omana kouluaikanani historian tunneilla siitä(kin) kerrottiin. Luultavasti ei käytetty niin voimakkaita ilmaisuja kuin mitä itse olet käyttänyt, mutta kyllä opetuksesta jäi sen suuntainen käsitys kuin mitä itse olet toistanut. Valitettavasti silloin käyttämäni oppikirjat eivät enää ole tallessani, joten en voi tarkistaa, mitä niissä tarkkaan ottaen sanottiin, mutta kyllä renessanssia ja myös teollistumista käsittelevissä luvuissa sanottiin jotakin tuon tapaista. Ja kyllä saman tapaista korosti opettajakin.
PoistaKoulujen nykyisistä opetussuunnitelmista en tiedä. Ehkä niissä todella opetetaan myös 1700-1800 -lukujen harhaiseksi väittämääsi talousajattelua (opetettiin sitä jonkin verran minun aikanakin) ja 1930-luvun kulttuurirelativistisia harhoja, mutta tuskinpa ainoastaan niitä. Kai niissä renessanssista, tieteiden kehityksestä ja teollistumisesta nykyisinkin puhutaan. Eri asia, kuinka vahvasti mitäkin asiaa korostetaan ja painotetaan. Siinä suhteessa voi kyllä olla arvostelemisen aihetta.
Perussuomalaiset ministerit tekevät todella arvokasta työtä poistaessaan houkutustekijöitä haittamaahanmuuttajille. Ei riitä enää, että vain lompsitaan maahan ja aletaan vaatia elatusta ja lisääntyä suomalaisten kustannuksella. Kun laitetaan tulijoille myös velvollisuuksia pelkkien oikeuksien sijasta, ja vielä kiristetään etuuksia, alkaa reaaliaikainen viidakkorumpu toimia, ja karsii toivottavasti luokattomimman porukan pois.
VastaaPoistaSeuraava sosialistihallitus on luvannut tehdä kaiken reilummin. Se tarkoittaa ovia auki kaikille halukkaille läpsyille ja perkeleesti lisää veroja elättäjille. Jostainhan sitä tulevaa äänestäjäkarjaa pitää saada ja elätit äänestävät aina elättäjäänsä.
PoistaKuinka paljon vihervasemmisto Lindtmannin ja Nasiman johdolla aikovat vielä lisätä valtion velkaa?
PoistaVelkaa otetaan lisää tasan niin pitkään kunnes IMF:n ja EU:n mustapukuiset sedät tulevat maahan ja laittavat pelin seis. Kreikan tie on myös Suomen tie.
PoistaMT:n kyselyssä kokoomuslaisten mielestä SDP on mieluisampi hallituskumppani kuin Perussuomalaiset. Kiitos kakoomusnaiset, perussuomalaiset saavat teiltä äänestäjiä seuraavissa vaaleissa.
PoistaNiin, kokoomus ja sdp ovat molemmat wef-ohjattuja puolueita, jotka ajavat samaa agendaa, ja eduskunnassa harrastavat teatteririitelyä, jotta kansa pitäisi näitä vastakohtina, joten aina on vallassa wef-agendaa ajavia puolueita.
PoistaÄitis oli wef-agenda kun sua teki.
PoistaEi noille kannata täällä kieliä opettaa, vaan palauttaa takaisin sinne mistä ovat tulleet.
VastaaPoistaYle tänään
VastaaPoistaBrittimies matkusti Joensuuhun ja yritti murhata nettituttunsa – oikeus antoi yli viisi vuotta vankeutta
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi miehen murhan yrityksestä, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta pahoinpitelyn yrityksestä.
https://yle.fi/a/74-20203732
Artikkelista poimittua
Satinder Minhas (s. 1994) matkusti tammikuussa 2025 Britanniasta Joensuuhun, tarkkaili uhriaan ja yritti murhata hänet. Oikeuden mukaan mies syyllistyi murhan yritykseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kahteen pahoinpitelyn yritykseen.
Nainen oli käynyt ruokakaupassa ja oli kävelemässä kotiinsa, kun Minhas oli ilmestynyt hänen eteensä. Mies koetti saada uhrinsa kanssaan vuokra-autoonsa ja kertoi, että hänellä oli mukanaan veitsi.
Nainen pakeni tilanteesta juosten ja pysähtyi tiellä olleen auton luo. Tällöin Minhas koetti ajaa uhrinsa yli vastaantulevien kaistan kautta, mutta nainen onnistui väistämään.
Mies käänsi autonsa ja ajoi uudelleen kohti, jolloin nainen väisti taas. Uhri oli juuri päässyt turvaan auton takapenkille, kun sattui törmäys. Minhas ajoi vuokra-autollaan takapuskuriin ja uhrilta auki jääneeseen takaoveen.
Nainen lähti pakoon ja mies lähti jahtaamaan häntä vasara kädessä. Ohikulkijat puuttuivat tilanteeseen ja mies pudotti astalon maahan.
Poliisin saapuessa paikalle ulkopuoliset pidättelivät miestä, jolta löytyi myös puukko. Lisäksi miehen hallussa oli kaksi köyttä, nippusiteitä ja moottorisaha, jotka hän oli hankkinut Joensuusta.
Olikohan hän mahdollisesti kuitenkin menossa katsomaan Ryynäsen ateljeeta Vuonislahteen josko puisen akan veistäisi. Joensuun talvikeli tehnyt tepposet ja auto karannut lapasesta...
PoistaJutussa kerrotaan: "Niin ikään vaatimus työllistymisestä pysyvän oleskeluluvan saamiseksi itse asiassa vähensi pakolaisten työllisyyttä Tanskassa.
VastaaPoista– Tulkitsemme tämän reaktioksi pelkoon ja epävarmuuteen: koska pakolaiset eivät tienneet, voisivatko he jäädä, he satsasivat vähemmän esimerkiksi kielen oppimiseen".
-Kauas on tultu niistä ajoista kun Eurooppalaisille kerrottiin itsestäänselvyytenä, että "pakolaiset" palaavat kotimaihinsa kun syy pakolaisuuteen poistuu. Nykyään sen sijaan pidetään oletusarvoisena, että kaikki tänne lonnineet myös jäävät. Koska mitään oikeaa pakolaisuutta ei nykyään enää ole, lukuunottamatta ukrainalaisia, on pitänyt keksiä sellaisia kiertoilmauksia, kuten "siirtolaiset" tai "turvapaikanhakijat". Ukrainalaistenkin oletetaan jäävän tänne, vaikka sota loppuisi joskus.
Ano T on anonut ja saanut turvapaikan Venäjältä.
VastaaPoistaKuka sitä vainoaa, muijako vai kuka...sehän on riskin näköinen mies.