Tanskalainen todellisuus ja Teemu Keskisarja
tiistai 13. tammikuuta 2026
Mitä seuraavaksi, Iran?
Julkisuudessa on pohdittu aika vähän sitä, mitä tapahtuu sitten, jos Iranin islamistihallinto kaatuu käynnissä olevan kansalaistensa kapinan seurauksena. Astuuko valtaan – edesmenneen, diktatorisesti maata hallinneen, shaahin poika – Reza Pahlavi. Ja jos astuu, järjestääkö hän lupauksensa mukaisesti maahan vapaat vaalit, jolloin iranilaiset saisivat demokraattisen hallinnon? Vai ryhtyykö seuraamaan isänsä jalanjälkiä epädemokraattisena, mutta länsimaihin tukeutuvana johtajana?
Vai hajoaako maa sisällissotaan, jossa erilaiset poliittiset ryhmät ottavat yhteen aseellisesti. Ja jonka lopputuloksen ratkaisevat osittain iranilaiset itse, mutta myös sen tuen määrä, mitä eri osapuolet saavat kilpailevilta suurvalloilta. Siis Trumpin Yhdysvalloilta ja Xin Kiinalta – mutta tuskin kuitenkaan omaan erityisoperaatioonsa hukkuvalta Venäjältä tai joka suhteessa levällään olevalta Euroopalta.
* * *
Olisi tietenkin hienoa, mikäli iranilaiset pääsisivät valitsemaan vapaissa vaaleissa valistuneen maan isän, jonka johdolla maahan luotaisiin moderni perustuslaki ja sen pohjalta uudistettaisiin myös muu lainsäädäntö. Ja samalla uskonto määriteltäisiin jokaisen ihmisen omaksi asiaksi, kuten on tehty esimerkiksi täällä Pohjantähden alla.
Kysymys kuitenkin kuuluu, että onko tämä sitä, mitä kaikki iranilaiset tahtovat? Vai onko heillä muunlaisia haaveita? Tai onko kenties suurvalloilla tai esimerkiksi naapurimailla omat lusikkansa sopassa, jota hämmentämällä he ajavat iranilaiset uskonnollisesta dystopiasta maalliseen tyranniaan?
Ellei sitten käy niin, että maan nykyinen islamistinen hallinto onnistuu sittenkin säilyttämään asemansa ja jatkaa valtiolaivan peräsimessä käyttäen entistäkin raaempia ohjauskeinoja kansalaistensa alistamiseen.
Päivän aiempi merkintä:
Tanskalainen todellisuus ja Teemu Keskisarja
Tanskalainen todellisuus ja Teemu Keskisarja
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tunnisteet:
demokratia,
Eurooppa,
hallinto,
Iran,
iranilaiset,
islamismi,
kapina,
Kiina,
lainsäädäntö,
persia,
perustuslaki,
Reza Pahlavi,
suurvallat,
tyrannia,
USA,
uskonto,
vaalit,
vallankumous,
valta,
Venäjä
11 kommenttia:
Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos ajatuksen lukemisesta
Tervetuloa uudelleen!

Alex Stubbin pitää lentää äkkiä Iraniin opettamaan demokratiaa ja ottamaan väliaikaisesti shaahin paikka. Kyllä valtio kyydin maksaa.
VastaaPoistaEikä takaisin oo kiirettä, jää sinne Persian Tsaariksi.
VastaaPoistaIranin Rial on halventunut dollaria aivan tähtitieteellisiä lukemia jonka seurauksena inflaatio laukkaa myöskin tähtitieteellisissä lukemissa... Iranissa on siis pahemmanlaatuinen talouskriisi. Vallankumoukset ja perusteellisemmat vallanvaihdot tulevat yleensä rapsakoiden talouskriisien seurauksena.
VastaaPoistaTiukalla diktatuurilla ja brutaalilla väkivallalla tämäkin kansannousu on tukahdutettavissa, mutta korkeintaan vuodeksi tai pariksi... Pappisvallan aika on Iranissa ohi, päivää tai kuukautta emme vielä tiedä.
Seitsemän uutisissa oli juttua, että USA tukenee Iranilaisia mm. ohjuksin ja psy-opsein avulla, eli eiköhän tämä ole kohta taputeltu....
Nyt tai ei koskaan, sillä seuraavaa mahdollisuutta ei tule! Jos pappisvalta kaatuu, joka on mielestäni todennäköisintä, suurin voittaja on tietenkin Iranin kansa, ja seuraavaksi suurin voittaja on Israel. Edellisen shaahin aikana Iran ja Israel olivat hyvin lämpimissä väleissä, samalla tavalla kuin Israel turkkilaisten kanssa ennen Erdogania. Turkin ja Israelin sotavoimat harjoittelivat yhdessä vuosikymmeniä, mutta kaikki todellakin muuttui Erdoganin pääministeriyden ja sittemmin presidentiyden myötä, ja nyt välit Israeliin ovat jäätävät, koska islam!
VastaaPoistaJos pappisvalta kaatuu, se muuttaa koko maailman, siis aivan väistämättömästi. Mutta, mikä on Venäjän peliliike? Kremlissä palavat valot myöhään yöhön, ja arvelen, että he tekevät kaikkensa että se ei tapahtuisi, siis aivan kaiken mitä he voivat, ja voivathan he, koska he olisivat suurin häviäjä, ja nimenomaan Ukrainan sodan takia, ei enempää eikä sen vähempää. Venäjän näkymät kävisivät aina vain heikoimmiksi.
Kiina olisi myös häviäjä, mutta heillä on vuosituhansien opettama viisaus, ja taito luovia ja pelata pelinsä mestarillisesti, eikä tarvitse ihmetellä miksi heillä on ollut kirjoitustaito jo viisi tuhatta vuotta!
Iran on rikas tilkkutäkki väestön suhteen, ja valtavan rikas myös luonnonvaroiltaan. Sen mitä asioita tunnen iranilaisten kanssa keskusteltuani Lähi-idässä, tai täällä Suomessa, he ovat joka tapauksessa aika yhtenäisiä, koska lukuisista heimoista ja "roduista" huolimatta he ovat iranilaisia, eivätkä siis arabeja, ja näin on ollut tuhansia vuosia. Sitä eivät ajatollahit muuksi muuttaa voi. Olen jutellut lukuisia kertoja Israeliin muuttaneiden iranilaisten juutalaisten kanssa, ja kunnioitan heitä todella suuresti.
Sitten tulemme Trumpiin, joka on eurooppalaiselle vasemmmistolle ja EU:lle kirosana, ja myös suomalaiselle, eivätkä nämä missään herran rakkaudessa halua, että Trump saisi tästä sulan hattuunsa! Tämä alkaa pikku hiljaa näyttämään siltä, että maailman wokeisto, ja sosialistis-marxilaiset voimat ovat kohta hätää kärsimässä, vaikka joku Minja Koskela haistelee tuulia, koska jossakin sivulauseessa ei kannattaisi Iranin diktatuuria?
Ihmeen hiljaa on Putinkin, päiväkausia, aivan samalla tavalla kun Kursk upposi. Kertonee jo epätoivosta ja epätietoisuudestakin? Olisiko taktisen ydinpommin paikka Ukrainaan, mutta sekin jälkeiset tapahtumat eivät olisi hänen kontrollissaan. Nyt maailmassa alkaa todellakin tapahtumaan, ja se on varmaa!
Lähetetään Haavisto mieluummin.
VastaaPoistaTämä oli kahdelle ensimmäiselle kommentoijalle.
PoistaKansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemi sanoo nyt, että olemme todistamassa Yhdysvaltain imperiumin vähittäistä luhistumista! Proffa asettaa sanasa taitavasti, eli "vähittäistä"...mitä se sitten tarkoittaakin? Mikä oli Suomen ja Koskenniemen aikakausi, en sille sukupolvelle antaisi paljoakaan sanan valtaa "after all", siis missään asiassa!
VastaaPoistaSitä pitää vielä eläkkeellä säväyttää, että pääsee otsikoihin.
PoistaKoskenniemi kertoo ja toivoo omia ajatuksiaan ihan julkisesti, mikä on oikeastaan OK. Toisaalta kuka edes uskoo, että Amerikka on romahtamassa oitis, ja Kiina ja Venäjä putsaavat pöydän tuosta noin vain? Eihän se noin voi olla? Oli USA:ssa vallassa kuka tahansa, kai siellä on olemassa jonkinlainen suur- strateginen ajattelu maailman ykkös-valtion asemasta? Jos USA on käyttänyt vuosittain puolet jokikinen vuosi koko maailman "sotateollisen kompleksin" kulungista yli puolen vuosisataa, niin aika helpolla USA romahtaa, ainakin Koskenniemen mielestä? No, Neuvostoliitossa vakuuteltiin jo 70-luvulla, että Amerikka suistuu sisällissotaan! Ei sitä todellakaan saa aikaan Minnesotan porukat, tai vastaavat. Nyt ei olla lähelläkään 60-luvun mellakoita, EU:n harmiksi...
PoistaUSA:lla on kuitenkin tekniikka ja rahaa. Venäjä tuskin voi vastata, paitsi putinistisella hulluudella.
PoistaKiina ehkä jossakin vaiheessa pelaa tasapäin USA:n kanssa.
Kv oikeus on yk:n unelmahöttöä.
VastaaPoista