Oli todellinen osallistujen määärä sitten mikä tahansa, on selvää, että alhaisimpienkin arvioiden mukaan mielenosoittajia oli todella paljon. Ja on kiistatonta, että suuri määrä kertoo siitä tyytymättömyydestä, joka Britanniassa vallitsee siellä harjoitettua väestöpolitiikkaa sekä siihen liittyviä lieveilmiöitä kohtaan.
Nähtäväksi kuitenkin jää, miten Iso-Britannian hallinto reagoi mielenosoittajien vaatimuksiin. Ja ennen kaikkea, miten britit äänestävät seuraavissa parlamenttivaaleissa, joihin tosin menee vielä vuosia, sillä edelliset järjestettiin kesällä 2024.
* * *
Juuri nyt saarivaltion tilanne on sellainen, että Reform UK puolueen kannatus on selvästi korkein noin 31 prosentin kannatuksella. Toisena on hallituksessa istuva Työväenpuolue, jota äänestäisi noin 21 prosenttia ihmisistä. Toista perinteistä valtapuoluetta, eli Konservatiiveja kannattaa vain 17 prosenttia äänestäjistä.
Nämä luvut tarkoittaisivat Suomessa sitä, että Reform UK:sta tulisi pääministeripuolue – tai mikäli muut puolueet eivät suostuisi siihen – syntyisi maahan vaikea hallituskriisi. Britannian yhden edustajan vaalipiirit voivat kuitenkin johtaa siihen – kuten on käynyt jo aiemmin – että perinteisten puolueiden kannattajat keskittävät äänensä toisilleen kaikissa niissä vaalipiireissä, joissa Reform UK:n ehdokas näyttäisi voittavan, ja näin parlamenttipaikka säilyisi vanhoilla vallanpitäjillä.
Tätä voisi kutsua Veikko Vennamon (smp) aikanaan lanseeraamaksi pelin politiikaksi, mutta se on karua realismia Iso-Britanniassa. Ja siksi on täysin mahdollista, että saarivaltiota hallitsevat myös jatkossa konservatiivit tai työväenpuoluelaiset – eikä sikäläinen maahanmuuttopolitiikka muutu seuraavissakaan vaaleissa oleellisesti nykyisestä, vaan Yhdistyneiden Kuningaskuntien väestörakenne muuttuu myös jatkossa siten, että Englannin, Walesin ja Skotlannin kantaväestöt jäävät lopulta vähemmistöiksi omilla kotikulmillaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomessa on noin 150 000 muslimia ja 19 000 afrikkalaista, entä sitten?
Ihmissalakuljettaja sai 25 vuoden vankeustuomion
Britannia kuohuu!
Suomessa on noin 150 000 muslimia ja 19 000 afrikkalaista, entä sitten?
Ihmissalakuljettaja sai 25 vuoden vankeustuomion
Britannia kuohuu!
