torstai 29. kesäkuuta 2017

Vihreä maahanmuuttopolitiikka

Touko Aallon (vihr) ja Matti Vanhasen (kepu) sanailu johti siihen, että löysin Vihreiden puheenjohtajan reilu viikko sitten kirjoittaman tekstin, jossa hän tekee ehdotuksia Suomen maahanmuuttopolitiikan muuttamiseksi. Kopioin ne seuraavaan arvoisan lukijani nähtäväksi.

"Pala palalta kiristetyn turvapaikkalainsäädännön kokonaisvaikutukset tulee arvioida ihmisoikeusnäkökulmasta. Tilapäinen oleskelulupa ja työskentelyoikeuden mahdollistaminen estäisivät ihmisiä putoamasta oikeudettomaan välitilaan. Meidän on luotava laillisia reittejä suojaan pääsemiseksi nostamalla pakolaiskiintiötä ja helpottamalla perheenyhdistämistä."

Koska Aalto on Vihreiden puheenjohtaja, ja kirjoitusalusta on hänen puolueensa nettisivuilla, oletan, että edellä esitettyä voidaan pitää koko puolueen näkemyksenä. Siksi sallittakoon pari kommenttia.

Käytännössä turvapaikkalainsäädännön arviointi ihmisoikeusnäkökulmasta kannattaa tehdä, mikäli sitä ei jostain syystä ole tehty jo lainsäädäntöä valmisteltaessa. Arviointi tulee tietenkin tehdä kokonaisvaltaisesti eli huomioiden myös kantasuomalaisten ihmisoikeudet.

On vaikea arvioida mitä Aalto tarkoittaa tilapäisellä oleskeluluvalla. Sehän on käytännössä jo nyt kaikilla turvapaikanhakijoilla siihen asti, kunnes heidän turvapaikantarpeensa on arvioitu ja arvio tarvittaessa oikeudessa vahvistettu. Sen jälkeen he saavat joko turvapaikan tai kehotuksen lähteä maasta.

Vai tarkoittaako Aalto, että tilapäinen oleskelulupa myönnettäisiin kaikille niille, joilla ei ole turvapaikan tarvetta? Jos näin, niin mitä tarkoittaa "tilapäinen". Ei kai vain samaa kuin "ikuinen"?

Aallon ehdottama työskentelyoikeus saattaisi olla monessa mielessä hyväkin optio turvapaikanhakijoille. Näin he eivät laitostuisi odottaessaan päätöstä hakemukselleen, etenkin, jos oikeutta seuraisi työvelvoite asumisen ja ruuan vastineeksi.

Aallon kolmas teesi, eli laillisten reittien luominen ja pakolaiskiintiöiden nostaminen ei muuttaisi tulijoiden tilannetta juuri lainkaan nykyisestä, koska kymmenet tai jopa sadat miljoonat ihmiset tahtovat länsimaihin. Tulijoitahan on joka tapauksessa monin verroin enemmän kuin Suomi voi koskaan ottaa vastaan.

Ainoa ero nykytilanteeseen olisi, että turvapaikkabisneksen koko kasvaisi nykytilanteesta samassa suhteessa kuin maahan saapuisi kehitysmaalaisia. Sen seurauksena tulijoiden kotouttaminen ja integrointi vaikeutuisivat entisestään ja samalla varmistuisi ruotsalaistyyppisten maahanmuuttajalähiöiden syntyminen maahamme.

En kiistä, etteikö Touko Aallolla ja Vihreillä olisi oikeutta esittää ehdotuksiaan. Olisi kuitenkin mukava kuulla myös siitä, kuinka monta tulijaa he haluaisivat maahamme otettavan laillisia reittejä pitkin tai tilapäisiä oleskelulupia hyödyntämällä. Olisiko suuruusluokka tuhansia, kymmeniä tuhansia, satoja tuhansia vai miljoonia ennen kuin rajat pantaisiin kiinni? Vai pitäisikö heidän mielestään ottaa vastaan kaikki tänne haluavat.

Tai mistä näille kaikille kieltä osaamattomille ja usein myös kouluttamattomille ihmisille löytyisi suomalaisella palkkatasolla työtä, jota he voisivat tehdä työskentelyoikeutensa avulla. Vai onko Aallolla ja Vihreillä ajatuksena luoda maahamme todelliset halpatyömarkkinat?

Lopuksi. Mitä tulee Aallon ja Vanhasen sanailuun, niin hämmästelen, ettei lainmukaisten palautusten vastustaminen ole Aallon mielestä maahanmuuttokeskustelun ääripäätä. Haluaisinkin kuulla mikä se sitten Vihreä näkemyksen mukaan olisi? Terrori-isku maamme lakeja ja asetuksia valvovia viranomaisia kohtaanko? Vai jotain muuta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Touko Aalto, puheenjohtaja
Vihreää politiikkaa
Pitäisikö sosialismista olla ylpeä?

10 kommenttia:

  1. Ehkä "tilapäinen" on samankaltainen ilmaisu kuin työsopimuksen tai vuokrasopimuksen "voimassa toistaiseksi".

    Sopii minulle, kunhan pidetään huolta siitä, että rikosten tapahtuessa ao. henkilö poistetaan maasta nopeasti ja lopullisesti. Rikkomuksia voidaan katsoa läpi sormien kohtuulliseen rajaan saakka, niiltähän on vaikea välttyä Suomen kaltaisessa sääntöyhteiskunnassa.

    VastaaPoista
  2. Jo PettUri Orpon syksyllä 2015 avosylin vastaanottamista lähes 30000 partalapsesta plus muista, yhteensä sen vuoden runsaasta 32000 tulijasta aiheutui lähes miljardiluokan vuotuiset kustannukset Suomelle. Nämä rahoitettiin käytännössä kokonaan kasvattamalla jo n. 105 miljardin euron valtionvelkaamme, joka on lähes kokonaan KOROLLISTA ULKOMAANVELKAA ja on ylittänyt kriittisenä pidetyn 60% rajan bruttokansantuotteesta. Vuotuinen velkaantumistahti on viime vuosina ollut n.5 miljardin euron luokkaa. Missähän maailmoissa nuo viher- ym. suvakki-idiootit elävät?

    Muistaakseni jopa EK:n taholta on myönnetty, että jopa n. kolmannes työtehtävistä Suomessa jo tällä hetkellä olisi (ainakin teoriassa) mahdollista robotisoida. Mitä töitä kieli-, luku- ja kirjoitustaidottomille entisille kamelikuskeille tarjoaisi viher- ym. hallusinaatiovasemmisto?

    VastaaPoista
  3. Miten Suomessa olisi mahdollista luoda nk. halpatyömarkkinat? Rakennusalan esimerkin mukaan tilaajan vastuu alihankintaketjusta kiristyy, joten riistopalkkojen maksaminen on vaikeaa. Toisaalta, miksi kukaan lähtisi tekemään hommia alle normipalkkojen, jos tukina saa vähintään saman?

    VastaaPoista
  4. Istuvan Toukon ja koko vihreän liikkeen olisi syytä keskittyä maapallon pelastamiseen ettei tule kiirus...

    "Tutkijat: Ihmiskunnalla kolme vuotta aikaa estää ilmastotuho – "kokonaiset ekosysteemit romahtavat jo"

    https://yle.fi/uutiset/3-9696192

    VastaaPoista
  5. Kuinka monta miljoonaa tulijaa Afrikasta ja Lähi-Idästä on riittävästi, ovatko Vihreät valmiita sanomaan stop missään vaiheessa? Professori kysyy aiheellisia kysymyksiä joihin Aalto ja muut suvaitsevaiset eivät kuitenkaan halua vastata. Totuus on se että tulijat eivät lopu koskaan, väestönkasvu moninkertaistaa väestön näillä alueilla vuoteen 2100 mennessä, ja jo paljon sitä ennen voi Eurooppa hukkua tähän vyöryyn.

    Tässä juttu aiheesta. Jo alun graafi on veret seisauttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän se on myös sanottu:

      "950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä",
      https://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/

      Mutta eihän tuo hallusinaatio-vihervasemmisto elä tässä maailmassa! He elävät maailmassa jossa sähköä tehdään seinässä ja rahaa painetaan automaatissa - niin paljon kuin kukin vain tarvitsee.

      Poista
  6. Frankfurt saavuttanut etapin, yli puolella asukkaista on maahanmuuttajatausta.
    Mustan Enkelin projekti etenee kohti Euroopan tuhoa. Hei tienataanks me tällä?

    http://www.breitbart.com/london/2017/06/29/frankfurt-german-city-natives-minority/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattumaa tai ei, kommunistisen FRANKFURT-koulukunnan kehittämiin moraalinmädätys-periaatteisiin kuuluu myös kansallisten identiteettien hävittäminen valtavalla maahanmuutolla, ks. "Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon", http://isovimma.blogspot.fi/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html
      Eli kuten Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittanut ja johtanut saksalainen Willi Münzenberg kiteytti Frankfurtin koulukunnan pitkäaikaisen operaatiosuunnitelman näin:

      ”Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää.”

      En tiedä, mitä tarkoitat "mustan enkelin pojektilla" mutta samaa asiaa ajaa Kalergi-suunnitelma niin suomalaisten kuin muiden eurooppalaistenkin tuhoamiseksi, ks. esim. "Suomen tuhoamisohjelma", http://magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

      "Hei tienataanks me tällä?" Tätä voisit kysyä PettUri Orpolta, kun hän syksyllä 2015 avosylin otti vastaan kymmeniä tuhansia partalapsia (kotimaansa rintamakarkureita) nauttimaan maailman korkeimpiin kuuluvaa sosiaaliavustusta - meidän kustannuksellamme. Dublinin sopimuksen perusteella Orpo olisi voinut välittömästi käännyttää nämä onnenonkijat takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin.

      (Samanlaista "vastuullista" NYKY-kokoomukselaista politiikkaa teki jo Katainen mm. pelastaessaan konkurssikypsäksi tietämäänsä Kreikkaa rahoittaneiden ulkomaisten pankkigangstereiden keinotteluvoittoja - sekin meidän suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.)

      Poista
    2. "EU ei halua sulkea pakolaisvyöryä Välimerellä", https://www.kansalainen.fi/eu-ei-halua-sulkea-pakolaisvyorya-valimerella/

      Näin EU-diktatuuri toteuttaa Kalergi-suunnitelmaa kanta-eurooppalaisten tuhoamiseksi.
      Niinollen ei ole ihmettelemistä, että EU-diktatuurin ostamista EUnukeista koostettu Suomenkin maanpetturi-hallitus toteuttaa samaa Kalergi-suunnitelmaa kanta-suomalaisten tuhoamiseksi Afrikasta tulevan mutavyöryn alle.

      Johdonmukaista on myös, että maanpetturihallitus vainoaa kansallismielisiä EU-diktatuurin poliisivaltio-terrorilla:
      "Marco de Wittiä kohdellaan kuin Venäjän oppositiojohtajia", http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2017/06/marco-de-wittia-kohdellaan-kuin-venajan.html

      Kontrastia: meitä vastaan sotaa käyvä maanpetturihallitus versus Unkarin kansallismielinen/isänmaallinen hallitus:
      "Unkarin kansallinen konsultaatio osoittaa maan olevan oikealla tiellä", https://www.kansalainen.fi/unkarin-kansallinen-konsultaatio-osoittaa-maan-olevan-oikealla-tiella/

      Poista
  7. Kykyä on mutta halu puuttuu:

    "Itävallan korkein sotilashenkilö, kenraali Othmar Commenda on ottanut kantaa Välimeren kysymykseen. Hänen mukaansa sotilaallisesta näkökulmasta katsoen melkein kaikki pakolaislaivat voidaan pysäyttää.

    Välimerta valvotaan jatkuvasti ilmasta lentävien tutka-asemien, lennäkkien ja satelliittien avulla. Tämän lisäksi aluetta tarkkailevat lentokoneet, jotka ensisijaisesti ovat sukellusveneiden tarkkailutehtävissä."

    http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/06/29/kenraali-valimeren-pakolaislaivat-helppo-pysayttaa/

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!