perjantai 23. kesäkuuta 2017

Kuinka tasa-arvo näkyy lehdistössä

Uskonnollinen fanatismi on Yleisradion mukaan saanut pienen kolauksen. Israelissa oikeus päätti, ettei maan lentoyhtiöllä, El-Alilla, ole oikeutta pyytää naista siirtymään pois, mikäli viereen sattuu ortodoksijuutalainen mies. 

Suomalaisena sitä on tottunut ajattelemaan, että mikäli istumapaikka ei miellytä jotakuta, voi tämä siirtyä pois paikaltaan. Näin ei kuitenkaan ole kaikesta päätelleen ollut Israelissa, vaan fanatismin edessä on maattu rähmällään. 

Sinänsä on mielenkiintoista, ettei vastaavaa uutista voisi edes kuvitella Saudi-Arabiasta. Siellä on selvää, ettei naisilla ole täysiä ihmisoikeuksia, eikä muu maailma lotkauta korvaansakaan heidän puolestaan.

Suomessa tulevalla viikolla ovat esillä jälleen seksuaaliset vähemmistöt, jotka puuhaavat pride-kulkuettaan. Se sopii minulle mainiosti, vaikka en näekään syytä siihen osallistumiselle sen enempää kuin vappumarsseille, lestadiolaisten suviseuroihin tai kannattamani puolueen vaalikampanjaankaan.

Siksi nostin aamulla kulmakarvojani myös uutisesta, jonka mukaan Juha Sipilä (kepu), Petteri Orpo (kok) tai Sampo Terho (st) eivät osallistu pride-marssille. Kulmakarvojani ei liikuttanut heidän minulle tuntematon asenteensa seksuaalivähemmistöihin, vaan se, että Helsingin Sanomat näki tarpeelliseksi uutisoida asiasta. 

Seksuaalivähemmistöjen kannalta poliitikkojen marssihalukkuutta tärkeämpää lienee mainittujen ministereiden ajama politiikka, johon pride-kulkueenkin järjestäjät tai vaikka Helsingin Sanomat voi tarvittaessa vaikuttaa erilaisin argumentein. Tässä suhteessa minusta on ollut mielenkiintoista (ja harmillista), että viime aikoina ainakin lehdistö on pyrkinyt lisäämään maassamme seksuaalivähemmistöihin ja naisten tasa-arvoon kielteisesti suhtautuvan väestön määrää. 

Siksi HS:n kiihkoilu pride-marssin osalta on nähtävä älyllisesti epärehelliseksi. Lehden jutussa haastatellun hesetan toiminnanjohtaja Aaro Horsmaa lainatakseni: jos "todella seisoo sateenkaariyhteisön takana, ei riitä, että on kulkueessa, vaan sen pitäisi näkyä kaikessa, mitä viranomaiset, kunnat ja poliitikot tekevät". Sama koskee lehdistöä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

14 kommenttia:

  1. Minä olen käsittänyt, että Pride-kulkueet ovat seksuaalivähemmistöjen oma juttu, eikä heteroseksuaalisen enemmistön edustajat ole mitenkään erityisesti edes tervetulleita sinne.

    Joka tapauksessa minun kiinnostukseni osallistua mihinkään joukkotapahtumaan, kuten Pride-kulkueeseen on olematon.

    VastaaPoista
  2. En ymmärrä, mitä ylpeilyn aihetta homostelussa on. Simon Elo käräytettiin vieraasta naisesta. Julkkishomoista ei tehdä koskaan vastaavia juttuja. Edistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pah, marssikoot. Ei tuo ole kai paljon sen kummempaa kuin kommunistien vappumarssi?

      Poista
    2. Kyllä julkkishomojen parisuhdeasiat repostellaan mediassa aivan samaan tapaan, kuin muidenkin.

      Poista
    3. Kyllä julkkishomojen parisuhdeasiat repostellaan mediassa aivan samaan tapaan, kuin muidenkin.

      Poista
    4. Eroaa tämä Pride-marssi kommunistien vappumarssista sikälsi, että kun jälkimmäisen tavoite oli ainakin menneinä vuosikymmeninä joukkovoiman osoittaminen, on ensinmainitulla ainakin virallisena tavoitteena hakea heteroenemmistön yleisön hyväksyntää seksuaalivähemmistöille.

      Toteutus ei nähdäkseni ole kyllä paras mahdollinen. Ymmärtääkseni suurin osa seksuaalivähemmistöjen edustajista haluaisi sopeutua heteroenemmistöön samanlaisina kuin hekin sitä pientä yksityiselämän erilaisuutta lukuunottamatta. Pride-marssit ovat kuitenkin räikeitä karnevaaleja, joissa voi nähdä toinen toistaan groteskimmaksi laittautuneita ihmisiä edustamassa seksuaalivähemmistöjä.

      Lyhyesti sanoen: näyttäytymässä heteroenemmistölle mahdollisimman erilaisina ihmisinä kuin he itse ovat. Onpa kuultu jopa lausuntoja, kuinka tätä asiaa pitää jynssätä heterojen naamaan uudestaan ja uudestaan, kunnes oppivat!

      Minun on hieman vaikea ymmärtää, miten tällainen voi olla omiaan luomaan suvaitsevuutta vähemmistöä kohtaan, jonka edustajat tekevät parhaansa osoittaakseen erilaisuuttaan? Olen antanut kertoa itselleni, etteivät nämä Pride-karnevaalit nauttisikaan seksuaalivähemmistöjen enemmistön kannatusta, koska ne nimenomaan vaikeuttavat heidän omaa elämäänsä.

      Marssikoot kaikin mokomin minunkin puolestani, mutta jättäisivät karnevaalistaan pois tuon seksualivähemmistöjen asian ajamisen. Eiväthän nämä tapahtumat selvästikään ole siihen vakavissaan pyrkimässä, koska niiden funktio näyttäisi paremminkin olevan osallistujien huomiohakuisuuden tyydyttäminen.

      Poista
  3. Näin "tavallisena suomalaisena heteromiehenä" olen vähitellen alkanut tulla siihen tulokseen, että enemmistö kansastamme taitaa sittenkin olla homoja ja lesboja.

    Käsitykseni perustuu siihen, että valtamediamme Helsingin Sanomat ja kansan verorahojen turvin toimiva Yleisradio televisiokanavineen sekä evankelis-luterilainen kirkkomme ovat keskittyneet yhä laajemmin ja erittäin myönteisessä hengessa näistä ryhmistä tiedottamiseen.

    VastaaPoista
  4. Ylewatch-blogisti kirjoitti 20.6.2017 artikkelin otsikolla "Helsinki pride - jollet ole puolellamme olet meitä vastaan".

    VastaaPoista
  5. Oletteko huomanneet, että jos homoilla on vaikeaa, johtuu se poikkeuksetta muiden ihmisten vääristä asenteista. Hivin voimakas eteneminenkin johtuu meistä muista. Homoilla ei juuri ole vastuuta asiassa. Kysykää vaikka Elton Johnilta.

    Jos taas jossain kristillisessä yhteisössä joku voi huonosti, johtui se ehdottomasti ko. yhteisön vääristyneistä arvoista ja johtajien vallanhimosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät homot ole enää vuosikymmeniin kunnostautuneet hiv:n levittäjinä. Nykyisellään hiv leviää pääsääntöisesti huumeneulojen ja prostituoiden välityksellä.

      Poista
    2. Varsin tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan hivin eteneminen on pysähtynyt kaikissa muissa ryhmissä , paitsi suonensisäisten huumeiden käyttäjien ja nuorten homomiesten keskuudessa.

      Poista
  6. Minä jo ihmettelinki, miksi ne Pervo-Sampolta kyseli kun Rassi-Nasima Soinin Timpalle kutsua kujersi. :D

    Sipilän Jussin ja Orvon Petterin ymmärsin, kun herrathan ovat julkisesti kertoneet haluavansa lisää tummia nuoria miehiä......;)

    Mutta mitä mieltä muslimit (maltilliset ja maltittomat) ovat Nasiman Pride-pestistä?
    Sitä HS.fi ei uutisoi. :(

    VastaaPoista
  7. Kulttuurimarxistien ja bilderbergien agendoilla on yhteistä ainakin - paitsi kansallisvaltioiden tuhoaminen monikulttuurilla/mutavyöryllä
    Afrikasta - perinteisen perheinstituutin hävitys, jota edistetään mm. homotuksella, lesbotuksella, transsukupuoli-, sukupuolettomuus- ym. vastaavanlaisella PERVERSIO-propagandalla.
    Erityisesti Bilderberg-Erkon Brysselin Pravda, HBL ja Yle suoltavat jatkuvasti tällaista perversio-aivopesua ja tämä 'pride' palvelee täsmälleen samaa tarkoitusta. Lisäksi kouluista ja yliopistoista on tehty saman perversio-propagandan suoltajina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus edelliseen kommenttiini: 'perheinstituutti' piti olla 'perheinstituutio'.
      (Tabletti on surkea kirjoitusväline, työntää usein idioottimaisia sanavaihtoehtoja)



      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!